Millaista on lestadiolaisuus?

En ole mutta tiedän heitä. "Kaveria ei jätetä!", kuvaa heitä hyvin. Hyvässä ja pahassa.

Eikös ne hylkää eronneet jäsenensä

Tunnekylmiä koulukiusaajia. Valitettavasti näitä lahkolaisia oli omalla luokalla useita ja kaikki enemmän ja vähemmän k**ipäitä.

Minä olen nykyinen vanhoillislestadiolainen. Vaikea kertoa "jotain" :D mutta minulle henkilökohtainen usko on elämän perusta, joka tuo turvaa ja onnellisuutta. Lestadiolaisuus yhteisönä on minulle tärkeä, koska saa vertaistukea samalla tavalla uskovista. Lestadiolaisuuden sisällä on tosi paljon erilaisia ihmisiä, osa on mukana tottumuksesta, ja osa koska kokee yhteisössä opetettavan Jumalan sanaa juuri niinkuin Raamattu sen määrittää.

Ja yhteisöstä eronneita ei hylätä toisin kuin tuo eräs kommentoija väittää. Toki yksittäisiä näin toimivia perheitä saattaa olla, mutta itse koen hylkäämisen täysin oman uskoni vastaiseksi.

N 30v

Vierailija kirjoitti:

Tunnekylmiä koulukiusaajia. Valitettavasti näitä lahkolaisia oli omalla luokalla useita ja kaikki enemmän ja vähemmän k**ipäitä.

Melkoista yleistystä.. Pohjoisempana valitettavasti kyllä näitä tapauksia itsekkin kuullut olevan, missä enemmän lestadiolaisia. Itse etelästä olevana taas olen joutunut kiusatuksi nimenomaan lestadiolaisuuden takia. Oulun seuduilla muutenkin ilmeisesti vastakkainasettelua lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välillä. Ihmettelen kovasti mistä kumpuaa.

-vl etelästä

Mulle lestadiolaisuus oli kupla. Erosin sieltä vuosi sitten. Lestadiolaisena oli me ja maailma vastakkain. Me pyhä-maailma paha.

Olen todella suggestioherkkä ja minulle lestadiolaisuus tarkoitti erittäin voimakasta indoktrinaatiota. Lapsesta saakka systemaattista, joskin melko tahatonta aivopesua. Opin pelkäämään itseänikin. Pohjois-Korea vertaus on kärjistetty mutta toimii.

Kun pikkuhiljaa tajusin että mut on aivopesty ja erosin lahkosta, koin jonkin sortin tietoisuuden laajenemisen tai jotain. Kun olis saanu jotain psykedeeliä. Maailma oli yhtäkkiä huippumesta.

Ei helvetti tätä voi tiivistää.

Ei korviksia, ei meikkiä, ei alkoholia, ei koulun diskoja. Muuten aika tavallista elämää se lestadiolainenkin lapsuus on. Seurat toki sunnuntaisin. Niihin ei aina ollut herkkua mennä, itselleni kehittyi voimakaskin kammo ja sosiaalinen ahdistus. Jotkut perheet ovat vanhoillisempia kuin toiset.

Voitko täsmentää? Lestadiolaisuudessa on erilaisia oppisuuntia joita kaikkia ei pidä sotkea vanhoillislestadiolaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Ei korviksia, ei meikkiä, ei alkoholia, ei koulun diskoja. Muuten aika tavallista elämää se lestadiolainenkin lapsuus on. Seurat toki sunnuntaisin. Niihin ei aina ollut herkkua mennä, itselleni kehittyi voimakaskin kammo ja sosiaalinen ahdistus. Jotkut perheet ovat vanhoillisempia kuin toiset.

Noi on asioita jotka näkyy päälle päin. Se mitä on olla lestadiolainen on hitosti paljon vaikeampi selittää.

Opetetaan että ollaan maailmassa mut ei maailmasta. Erityisiä, meillä on jotain mitä muilla ei ole. Me pelastutaan, muut joutuvat helvettiin. Onhan se itsetuntoa hivelevää olla etuoikeutettu, aukottomat vastaukset löytyy kaikkiin eksistentiaalisiin kysymyksiin ja huomisesta ei tartte huolehtia.

Sit kun elämässä tulee ristiriitoja, eikä enää kykene selittämään epäkohtia joita vl tulee vastaan, ja vihdoin tajuaa sen, että kaikki tää olikin bluffia, niin täytyy rakentaa koko identiteetti ja maailmankuva uusiksi. Valtava prosessi ja itselläni ei ollut psykoosi kaukana. Välillä oli olo että olenkohan itsekkään enää totta.

6/7

Kokemuksia on monenlaisia, varmaan yhtä monia kuin on jäseniäkin. Kuten edellä todettu, toiminnassamme on mukana niitä, jotka käyvät siellä joko tavan vuoksi tai muista syistä. Sitten on niitä (toivottavasti vahva enemmistö) jotka käyvät seuroissa ja herätysliikkeemme toiminnassa omakohtaisen uskon ja hengellisen vahvistumisen vuoksi.

Kiusaamistapauksia kommentoin vain, että missään tapauksessa Raamatun mukaan uskova ihminen ei ajattele olevansa muita parempi. Perisynnin tekemän turmeluksen vuoksi kukaan ihminen ei kykene hyvään, ja aivan kuin aikanaan alkuseurakunnissa, myös nykyäänkin uskovaisten keskellä tapahtuu ja sattuu kaikenlaista. Kenenkään toimintaa puolustamatta todettakoon, että jos vaikkapa luokalla on enemmistö tai edes huomattava määrä samoista lähtökohdista nousseita ihmisiä, jäävät muut helposti altavastaajan rooliin.

Raamatun mukaan liha (meidän maallinen ruumiimme) ei ole tehnyt parannusta eikä sitä aiokaan. Kiusaaminen on siis myös aina väärin, mutta sitä ei voi vierittää kokonaisen herätysliikkeen syyksi. Jokaisen tapauksen kohdalla vastuu on aina vanhemmilla.

Kenties aloituksen tehnyt halusi keskittyä etenkin ulkonaisiin asioihin. Niitä tietysti on, niin ulkonäössä kuin myös kulttuurissa. Olemme hyvin yhteisöllisiä - ja tästäkin on montaa näkökulmaa ja mielipidettä suuntaan jos toiseen. Lestadiolaiset ihan ulkoa päin nähtynä joukkona kasvatetaan raittiisiin, terveisiin ja isänmaallisiin elämäntapoihin.

Perheen ja työn merkitys on suuri. Avioliittokäsitys on se perinteinen: yksi mies ja yksi nainen - ja mikäli ei mahdottomia ongelmia tule, niin avioliitto on elinikäinen. Lapset koetaan suurena siunauksena.

Musiikin, urheilun, elokuvataiteen ja muiden kulttuurillisten kysymysten kohdalla otamme oppia ennen uskoneilta, nyt jo pois nukkuneilta ihmisiltä.

Monissa asioissa auttaa myös Paavalin kirjoittama lista Hengen hedelmistä: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä. Nämä ovat uskoakseni laajemminkin ajateltuna sellaisia ominaisuuksia, joita kohti on hyvä pyrkiä. Kuitenkaan Raamatun valossa ei kukaan voi sanoa onnistuneensa täysin: vain yksi oli täydellinen, Jeesus Kristus.

Kaikkiin elämäntapavalintoihin löytyy poikkeuksia, se on totta. Puhunkin nyt yleistyksistä ja siitä, miten yleensä liikettämme luonnehditaan. Mielipiteitä on moneen lähtöön vaikkapa musiikin ja harrastusten suhteen.

Kaikki tämä kuitenin tekee sen, että sosiaalinen pääoma on keskimäärin yksittäisellä lestadiolaisella valtava,. Se, että tuntee esimerkiksi leirien, kesän isojen tapahtumien, sukulaisten ja kavereiden kautta laajasti ihmisiä ympäri maata, madaltaa kynnystä vaikkapa muuttaa uudelle paikkakunnalle. Lestadiolaisilla on valtavan suuret sosiaaliset verkostot.

Se, että pohjaudumme perinteisiin arvoihin tekee siis luonnostaan sen, että me olemme hiukan kummallinen joukko. Vai eikö ole muka niin, että nykyaika suosii yksilön laajaa oikeutta itseensä, omaan kehoonsa ja muihin? Että ura on parempi kuin perhe?

Oma kokemukseni on, että lähes aina kun joku puhuu yleistäen ja negatiivisesti jostain ihmisryhmästä, on tämän tieto joko huhujen varassa tai parissa kärjistyneessä, huonossa kokemuksessa. Itse olen kokenut vain erittäin kunnioittavaa suhtautumista, kun oma vakaumukseni on tullut esille.

Miten usko siis vaikuttaa - tai pitäisi vaikuttaa - ulkonaisesti? Niin, että kohtelemme kaikkia Jeesuksen antaman esimerkin mukaan.

Lopuksi: koen, että tämä joukko on se Jumalan sanaan nojaava ryhmä ihmisiä, joiden joukossa voi kuulla synninpäästön vapauttavat sanat.  Oikeasti voin itsestäni vain sanoa: uskon, että tässä joukossa oma sieluni on saanut rauhan ja täällä saan niitä eväitä, jotka pitävät minut sillä tiellä, joka vie kerran taivaaseen.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksia on monenlaisia, varmaan yhtä monia kuin on jäseniäkin. Kuten edellä todettu, toiminnassamme on mukana niitä, jotka käyvät siellä joko tavan vuoksi tai muista syistä. Sitten on niitä (toivottavasti vahva enemmistö) jotka käyvät seuroissa ja herätysliikkeemme toiminnassa omakohtaisen uskon ja hengellisen vahvistumisen vuoksi.

Kiusaamistapauksia kommentoin vain, että missään tapauksessa Raamatun mukaan uskova ihminen ei ajattele olevansa muita parempi. Perisynnin tekemän turmeluksen vuoksi kukaan ihminen ei kykene hyvään, ja aivan kuin aikanaan alkuseurakunnissa, myös nykyäänkin uskovaisten keskellä tapahtuu ja sattuu kaikenlaista. Kenenkään toimintaa puolustamatta todettakoon, että jos vaikkapa luokalla on enemmistö tai edes huomattava määrä samoista lähtökohdista nousseita ihmisiä, jäävät muut helposti altavastaajan rooliin.

Raamatun mukaan liha (meidän maallinen ruumiimme) ei ole tehnyt parannusta eikä sitä aiokaan. Kiusaaminen on siis myös aina väärin, mutta sitä ei voi vierittää kokonaisen herätysliikkeen syyksi. Jokaisen tapauksen kohdalla vastuu on aina vanhemmilla.

Kenties aloituksen tehnyt halusi keskittyä etenkin ulkonaisiin asioihin. Niitä tietysti on, niin ulkonäössä kuin myös kulttuurissa. Olemme hyvin yhteisöllisiä - ja tästäkin on montaa näkökulmaa ja mielipidettä suuntaan jos toiseen. Lestadiolaiset ihan ulkoa päin nähtynä joukkona kasvatetaan raittiisiin, terveisiin ja isänmaallisiin elämäntapoihin.

Perheen ja työn merkitys on suuri. Avioliittokäsitys on se perinteinen: yksi mies ja yksi nainen - ja mikäli ei mahdottomia ongelmia tule, niin avioliitto on elinikäinen. Lapset koetaan suurena siunauksena.

Musiikin, urheilun, elokuvataiteen ja muiden kulttuurillisten kysymysten kohdalla otamme oppia ennen uskoneilta, nyt jo pois nukkuneilta ihmisiltä.

Monissa asioissa auttaa myös Paavalin kirjoittama lista Hengen hedelmistä: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä. Nämä ovat uskoakseni laajemminkin ajateltuna sellaisia ominaisuuksia, joita kohti on hyvä pyrkiä. Kuitenkaan Raamatun valossa ei kukaan voi sanoa onnistuneensa täysin: vain yksi oli täydellinen, Jeesus Kristus.

Kaikkiin elämäntapavalintoihin löytyy poikkeuksia, se on totta. Puhunkin nyt yleistyksistä ja siitä, miten yleensä liikettämme luonnehditaan. Mielipiteitä on moneen lähtöön vaikkapa musiikin ja harrastusten suhteen.

Kaikki tämä kuitenin tekee sen, että sosiaalinen pääoma on keskimäärin yksittäisellä lestadiolaisella valtava,. Se, että tuntee esimerkiksi leirien, kesän isojen tapahtumien, sukulaisten ja kavereiden kautta laajasti ihmisiä ympäri maata, madaltaa kynnystä vaikkapa muuttaa uudelle paikkakunnalle. Lestadiolaisilla on valtavan suuret sosiaaliset verkostot.

Se, että pohjaudumme perinteisiin arvoihin tekee siis luonnostaan sen, että me olemme hiukan kummallinen joukko. Vai eikö ole muka niin, että nykyaika suosii yksilön laajaa oikeutta itseensä, omaan kehoonsa ja muihin? Että ura on parempi kuin perhe?

Oma kokemukseni on, että lähes aina kun joku puhuu yleistäen ja negatiivisesti jostain ihmisryhmästä, on tämän tieto joko huhujen varassa tai parissa kärjistyneessä, huonossa kokemuksessa. Itse olen kokenut vain erittäin kunnioittavaa suhtautumista, kun oma vakaumukseni on tullut esille.

Miten usko siis vaikuttaa - tai pitäisi vaikuttaa - ulkonaisesti? Niin, että kohtelemme kaikkia Jeesuksen antaman esimerkin mukaan.

Lopuksi: koen, että tämä joukko on se Jumalan sanaan nojaava ryhmä ihmisiä, joiden joukossa voi kuulla synninpäästön vapauttavat sanat.  Oikeasti voin itsestäni vain sanoa: uskon, että tässä joukossa oma sieluni on saanut rauhan ja täällä saan niitä eväitä, jotka pitävät minut sillä tiellä, joka vie kerran taivaaseen.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Erittäin hyvä vastaus. Osaat hyvin pukea sanoiksi. Samoin sinulle!