Miten keskustella ei-puheliaan ihmisen kanssa?
Olen tapaillut jonkin aikaa aivan ihanaa miestä, kaikki muu on aivan loistavasti, on yhteisiä harrastuksia jne. mutta ongelmana on miehen vähäpuheisuus. Olisi kiva keskustella ihan mistä tahansa asioista, ei tarvitsisi olla mitään äärettömän syvällistä tai filosofista, kunhan nyt olisi edes jotain juteltavaa. Yritän aina kovasti kysellä miehen menneisyydestä, harrastuksista, työpäivistä tai ihan mistä tahansa mutta vastaukset ovat aina luokkaa ”Ihan ok”, ”En osaa sanoa”, ”Ei paljon mitään” tms. Eikä hän vastavuoroisesti kysy minun elämästäni mitään. Kuitenkin haluaa nähdä koko ajan ja viestittelee kyllä paljon, mutta kasvokkain puhuminen ei luonnistu. Ei ole ujo, vaan jotenkin vaan ”puhumaton”. Onko nyt mitään niksiä miten saisin tuosta ihmisestä edes jonkinlaisen juttukumppanin, vai heitänkö suosiolla kirveen kaivoon?
Kommentit (6)
Mies varmaan toivoo, että sun puhetulva loppuis. Ja sinä toivot, että hänen puhetulva alkais. Ja hän kannustaa sinua esimerkillään. Ja sinä kannustat häntä esimerkilläsi. Eikä kumpikaan vain tajua.
Voisitko yrittää kestää hiljaisuutta?
Itse olen hiljainen nainen, en kuitenkaan ujo.
Miehet ihastuvat minuun, mutta sitten parin tapaamisen jälkeen heille tuntuu olevan jostain syystä hirveän vaikea paikka, että olen paljon hiljaa. Esim. autolla ajaessamme jonnekin istun yleensä hiljaa, tykkään katsella maisemia, kuunnella radiota, olla miettimättä mitään ja vain nauttia olostani, ajomatkasta, siitä että se toinen on siinä vieressä.
Sitten alkaa aina tivaaminen "puhu jotain" "ihan mitä vaan" "kerro jotain"
Ja minä vedän oihan hermostuneeksi.. mitä hittoa, alanko nyt selittää sitten että "joo kävin kuntosalilla ja ostin uudet trikoot ja ne on semmoset kukalliset vaikka mietin eka ostanko vaan mustat, tuli tehtyä pari uutta liikettä ja sain lihakseni kipeeks..." voi elämä, kyllästyn kuoliaaksi jo itse tästä turhanpäiväsestä selostuksesta.
Miksi koko ajan pitää olla puhetta??
Vierailija kirjoitti:
Mies varmaan toivoo, että sun puhetulva loppuis. Ja sinä toivot, että hänen puhetulva alkais. Ja hän kannustaa sinua esimerkillään. Ja sinä kannustat häntä esimerkilläsi. Eikä kumpikaan vain tajua.
Heh, joo varmaan just näin. Mutta en tosiaankaan pälätä ja puhu koko aikaa. Mutta on se vähän outoa vaikka ravintolassa syödessä tuijotella vaan seiniä tai lautasta hiljaa koko aika. Joskus vaikka kun ollaan lenkillä, ajattelen että jään oikein odottamaan milloin mies avaa suunsa ekana. Mutta kun sitä ei vaan tapahdu, en ole aikaa ottanut mutta vartti menee hyvinkin hiljaisuuden vallitessa ja sitten kyllästyn odottamaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voisitko yrittää kestää hiljaisuutta?
Itse olen hiljainen nainen, en kuitenkaan ujo.
Miehet ihastuvat minuun, mutta sitten parin tapaamisen jälkeen heille tuntuu olevan jostain syystä hirveän vaikea paikka, että olen paljon hiljaa. Esim. autolla ajaessamme jonnekin istun yleensä hiljaa, tykkään katsella maisemia, kuunnella radiota, olla miettimättä mitään ja vain nauttia olostani, ajomatkasta, siitä että se toinen on siinä vieressä.
Sitten alkaa aina tivaaminen "puhu jotain" "ihan mitä vaan" "kerro jotain"
Ja minä vedän oihan hermostuneeksi.. mitä hittoa, alanko nyt selittää sitten että "joo kävin kuntosalilla ja ostin uudet trikoot ja ne on semmoset kukalliset vaikka mietin eka ostanko vaan mustat, tuli tehtyä pari uutta liikettä ja sain lihakseni kipeeks..." voi elämä, kyllästyn kuoliaaksi jo itse tästä turhanpäiväsestä selostuksesta.Miksi koko ajan pitää olla puhetta??
Ei sitä puhetta koko ajan tarvitse olla, mutta olisi kiva jos toinen edes joskus oma-aloitteisesti alkaisi kertoa että ostinpa hassun näköiset kalsarit tai jotain, ihan sama mitä, eikä vaan sitä pelkkää hiljaisuutta koko ajan. Enkä täytä sitä hiljaisuutta omalla puheellani, en edes keksisi niin paljon puhumista että se kaikki hiljainen aika täyttyisi lähellekään.
Ap
Oletko kysynyt siltä miksi puhut noin vähän?
Pysähdy välillä kuuntelemaan. Ihan tosissasi. Odota, että hän sanoo jotain. Älä tätä niitä tyhjiä hetkiä omalla pälätykselläsi. Asennoidu keskusteluun niin, että siinä on ajatuksia, joita vaihdetaan - ei vain hiljaisuutta, joka korvataan äänellä.