Mitä talosi ympärillä on?
Millaisessa ympäristössä asut? Vehreässä, kivisessa, rumassa?
Kommentit (27)
Toisella puolella metsää ja toisella puolella meri ja oma ranta.
Metsää, kalliota, nurmikkoa. Kaikkea sopivasti.
Toisella puolella puiden takana lisää taloja, toisella puolella pieni metsä. Helsingissä asun.
Rivarin muita asuntoja, pihaa ja takapihan lampi.
Etelän puolella oma sisäpiha ja puutarha. Pohjoisessa päättyvä asuinkatu. Sinne puolelle ei ole ikkunoita ollenkaan.
Hienot avarat maisemat yläkerrasta. Olen tosi tyytyväinen asuinpaikkaani.
Joki, naapuritalon, naapurin pelto ja pieni päättyvä tie. Rauhallinen perukka asua.
Havumetsää. Minua ei yhtään haittaa lumettomuus. Kaunis sammalpohja, jäkäläiset kalliot, kuuset, männyt, katajat aina kauniita.
Metsää joka puolella. Metsän takana peltoa, lähellä myös joki ja järvi.
Oman pihan jälkeen muita rintamamiestaloja.
Loskaa ja kuraa on ollut pidemmän aikaa ja on jo metrinen mela otsassa. Osittain on muuten jäätikköäkin ja sekin vit uttaa.
Näin pk-seutulaisittain ihan kiva iso,koiraystävällinen aidattu piha, jossa mm. poreallas, kasvimaa, kesäkeittiö ja kauniita kukkaistutuksia. Silti vain muutama sata metriä Granin keskustaan ja juna-asemalle. Itse haluaisin ihan maalle asumaan, mies tykkää citymmästä elämästä niin tämä on ihan ok kompromissi.
Iso vanha puutarha omena ja kirsikkapuineen.oman pihan jälkeen naapurien taloja.Vanhoja taloja kaikki.
Peltoa ja metsää.