Asiat, joissa olet päättänyt olla erilainen kuin äiti/isäsi.
Eli kertokaapa asioita joissa olet vannonut toimivasi eritavoin kuin vanhempasi, siis siinä onnistuen tai onnistumatta.
Minun lista:
- en hauku ihmisiä (ystäviä ja sukulaisia seläntakana)
- en tee pahaa ruokaa kiusallani vain siksi että jotain kuuluu oppia syömään. (Vihaan edelleen läskisoosia, verimakkaraa ja maksapihvejä)
-en anna itseni lihoa läskiksi ja maata sohvalla kaikki illat
Kommentit (26)
En harrasta ns. pakollista viikkosiivousta.
En toohaa joulun kanssa niin, että aattona itse on pää märkänä ja täysin loppu.
Näin siis äitini 60-70 -luvuilla ja käytössä puuhella, ei pakastinta käytössä.
jaa-a. En oo kielitaidoton. En ota kouluttamatonta miestä.
En myöhästy. Kunnioitan muita ja heidän aikaansa ja olen ajoissa.
Puhun vaikeista asioista. En jauha vaan tyhjänpäiväistä p*skaa tuttavien saavutuksista ja muusta täysin merkityksettömästä.
Osaan sanoa että rakastan.
-käytän väkivaltaa kun tarve niin vaatii (en siis kasvata penikoitani vapaasti)
-nahkavyö tulee tutuksi
-herkkuja max psri krt/vuoteen
-En ala puhua kuolemastani jo 50-kymppisenä vaikka porskutan lujaa vielä 80-kymppisenä
-En huuda
-En piikittele jatkuvasti
-En odota toisilta mitään tekoja, ellen ilmaise, että haluaisin
-Kasvatus. En kasvata lapsiani huutamalla, katteettomalla uhkailulla ja marttyyriksi heittäytymällä. En myöskään tukista, väkisin pakota halaamaan tai läpsi pyllylle heitä. Muistan yhä elävästi miten inhottavalta se tuntui. Kyselen lasteni kuulumisia ja olen aidosti kiinostunut siitä mitä heillä on sanottavana, en vähättele enkä pilkkaa.
-Juoruilu. En opeta lapsiani arvostelemaan ja tarkkailemaan kaikkea naapurien menemisistä ja hiustyyleistä, työkaverien lihomiseen. Enkä opeta heitä pelkäämään "mitä muut nyt ajattelee". Valitettavasti itselläni on yhä opittavaa tässä, niin syvälle on iskostettu miettimään sitä mitä muut minusta ajattelevat ja opetettu häpeämään ihan normaaleja asioita.
-Stressaaminen/häsläys/voivottelu/surkuttelu. En hermostu jos kaikki ei mene suunnitellusti, pidän pään kylmänä. Ei ole maailman loppu jos sukat on lattialla ja jos avaimet jää kotiin niin sillekin voi nauraa. Vastoinkäymisiin koitan suhtautua huumorilla enkä velloa niissä jälkikäteen.
Teen kuolinsiivouksen. Olen itseasiassa jo tehnyt vaikka en ole poistumassa tod.näk lähimpään 20 vuoteen sitten kyllä jo joutais.
Olen onnellinen kun saan hävittää jotain ja tilalle tulee tyhjää.
-kehun lapsiani, kun siihen on aihetta (kerron heille muutenkin, että ovat musta huipputyyppejä)
-en heittäydy marttyyriksi
- osaan ottaa vastaan myös kritiikkiä
-pyydän anteeksi, jos olen itse ollut tyhmä
-en vähättele tai kadehdi lapsiani, tai muitakaan ihmisiä
-en kosta lapsilleni itse kokemiani vääryyksiä
Tässä nyt nämä, jotka ekana tuli mieleen. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja olen niin onnellinen, että osasin tehdä asiat toisin kuin oma äitini.
En kerää kotiini enempää eläimiä (tai lapsia) kuin jaksan hoitaa.
En kasaa elämääni enempää kaaosta, kiirettä ja stressiä kuin on pakko.
Siivoan säännöllisesti, laitan tavarat paikalleen ja pidän huolen siitä että koti on kutsuva ja rentouttava paikka.
En tee asioita joista en pidä vain saadakseni sukulaisteni hyväksynnän.
En jää odottamaan eläkkeelle pääsyä, jolloin voi tehdä mieluisia asioita ja elää hyvää elämää. Elämä on tässä ja nyt.
En vietä joulua tai muitakaan "pakollisia" juhlia, jos valmistelut tuntuvat liian rasittavilta.
Yksi on se, että en levittele eteenpäin ystävieni tai työkavereideni henkilökohtaisia asioita. Vanhempani vaikuttavat pitävän sitä ihan normaalina small talkina, että kertovat minulle "Joken" katkaisuhoitoon joutumisesta tai "Sirpan" avioerosta ja itsemurhayrityksestä. Nuorempana olin samanlainen juoruaja, ennen kuin onneksi ymmärsin, että toisten ihmisten arkaluontoisten asioiden puiminen ei ole normaalia rupattelua nähnytkään. Olkootkin kuinka "vain perhepiirissä".
Toinen on se, etten automaattisesti oleta jonkun olevan minua vastaan tai pitävän minua hankalana ihmisenä. Olen sabotoinut monia ihmissuhteitani tämän lapsuudenkodissani omaksumani uskomuksen takia ja nyt käsitän, että siinä vanhempani heijastivat minuun vain omia epävarmuuksiaan. Olin pikkuvanha pohdiskelijaluonne ja sekä vanhempiani että sukulaisiani tuntui joskus provosoivan se, etten ollut luonnostani sellainen pirtsakan sosiaalinen, joten siitä tämä hankalan leima alun perin tuli. Nyt aikuisena olen itse asiassa kuullut monilta ihmisiltä suoraan, että he arvostavat kykyäni ajatella asioita eri näkökulmista ja sitä, että osaan suhtautua luontevasti vaikeisiin aiheisiin ja ns. tabuihin.
Opetan lapsilleni hyödyllisiä taitoja. Minut passattiin ihan avuttomaksi, kaikki taidot kananmunien keittämisestä renkaiden vaihtoon on pitänyt googlettaa :D
En niuhota turhasta, esim vaatteiden väristä tai hiusten mallista.
Voin olla iloinen, nauraa ja hymyillä ilman mitään oikeaa syytä. Positiivisuus ei ole mitään tyhjää haihattelua vaan asenne etenkin itseäni kohtaan. Maailma ei ole minulle mitään velkaa eikä minun tarvitse kantaa sen painoa harteillani.
En pelottele lapsia että "oottakaas kun iskä tulee kotiin niin loppuu tollanen käytös jne" tai mustamaalaa isää tai muita sukulaisia, edes omia vanhempiani lapsille. Paskan puhumiseen olen jo meinannut sortua monesti...
Näen lapseni erillisinä ihmisinä, en itseeni jatkeena. Tässä olen onnistunut.
En anna lasteni mennä tarhaan haisevissa, risoissa tai älyttömissä vaatteissa. Puhtaat ne sentään on olleet, kerran tyttö meni yö housuissa.
En syötä pilaantunutta tai pakota syömään pahaa ruokaa.
En hauku lasten kavereita.
En esitä muille ihmisille köyhempää kuin olen koska kateus, en nöyristele anna ihmisten esim rynniä eteeni bussipysäkillä,en keräile muiden heittämiä roskia ja siksi pidä itseäni muita ylevämpää.
En anna lasteni lihoa ja väitä lapsenpyöreydeksi kun samalla laihdutan ja mätän herkkuja ahdistuneena.
Toivon, etten saa lapsiani masentumaan ja etten itse katkeroidu, tule vainoharhaiseksi, kituuta koko elämääni.
En aio lisääntyä
En aio läheisriippuvaiseksi
En häpeä vaikka suvun häpeän taakkaa äitini koittaa laittaa harteilleni
Olen erilainen enkä suostu suvun paskaa kantamaan harteillani
En käy haudoilla
En toteuta mitään suvun traditioita
Vituttaa koko paska suku niin etten halua olla missään tekemisissä
Inhoan läheisriippuvaista sukuani ylitse kaiken kun olisi pakko olla tekemisissä ja
minä en halua olla. Äitini pakottaa kun hän on läheisriippuvainen ja kun hän kuolee niin vasta sitten pääsen
eroon suvustani. Äitini on sisarusteni kanssa toisen ottanut lähihoitajakseen jonka kanssa elää kuin parisuhteessa ja käy yhdessä saunassakin ja muutakin ihan epänormaalia kun heillä ei ole mies suhteita. Nukkuvat samassa sängyssä ja ovat toisistaan epänormaalin riippuvaisia.
Muutakin ihan sairasta touhua huomaan mutta en voi mitään muuta kuin katsella sivusta vain. Sisar hyväksikäyttäjä joka ei saa miestä enään niin roikkuu eläkeläisessä ja maksatuttaa kaiken sillä. Asuu sen asunnossa kuin omassaan siivellä ja on tehnyt kakaroita antaen ne lastenkotiin. Veronmaksajat maksavat niin ettei se voi tehdä töitä ettei tarvitse itse maksaa elatusmaksuja.
faija on kuollut, ajattelin pysyä hengissä vielä jonkin aikaa
- En ala laheisriippuvaiseksi
- En hyssyttele kaikkea maton alle
- En valehtele kroonisesti konfliktin pelossa
- En jaa vakivaltaisen alkoholistin hakattavaksi vuosikausiksi
- En ole rasisti ja pyrin muutenkin olemaan ennakkoluuloton
- En ole avuton
- En uhriudu
- En tule vahingossa raskaaksi ja pida lasta
- En ole heikko
Tuossa nyt aluksi.
Ja kylla, olen aitiini yhteydessa vain sen takia, etta han on kuitenkin aitini.