Valtionhallinnon ahdinko johtuu osaamattomista ihmisistä ja koulutuksen ja kokemuksen aliarvostuksesta

Kun ns. julkkisehdokkaita alkoi 80-luvulla ilmestyä eduskuntavaaliehdokkaiden listoille, kyseessä ajateltiin olevan ohimenevä ilmiö. Jo pidempään oli tiedetty, että olisi hyvä, jos eduskunnassa olisi myös joitakin "tavallisia ihmisiä", hoitajia, maanviljelijöitä yms. Miksei sitten joku kansan arvostama urheilija tai missikin. Trendi lähti kuitenkin nopeasti monella tavalla käsistä.

Politiikan ulkopuolella oleminen katsottiinkin yhtäkkiä itseisarvoksi ja suureksi valttikortiksi. Aina aikaisemmin tässäkin maassa oli arvostettu kokemusta ja asioiden juurisyiden ja historian ymmärtämistä. Nyt alettiin etsimään vaihtoehtoja tälle osaamiselle ja pidettiin sitä lähinnä luutuneena ja ikävystyttävänä. Harmillinen totuus kuitenkin on, että kansanedustajan työ on varsin vaativa posti eikä esimerkiksi ammatillinen koulutus anna siihen riittävästi eväitä. En väitä, että työhön olisi yhtä oikeaa koulutuspohjaa, mutta esimerkiksi oikeustieteen tai valtio-opin opiskelu antaa kummasti enemmän valmiuksia työhön, kuin esimerkiksi askarteluohjaajan koulutus. Toki meillä on ollut myös niitä kansanedustajia, jotka ovat omatoimisesti perehtyneet työhönsä sellaisella antaumuksella, että heitä on hyvästä syystä voinut pitää pätevinä. Tällainen on kuitenkin valitettavan harvinaista. Nykyään osaamaton edustaja voi vielä tehokkaasti piiloutua lukuisten avustajiensa taakse, jolloin voidaan hyvästä syystä kysyä, kuka mandaatilla saatua tehtävää lopulta hoitaa. Kyvytön, mahdollisesti täysin vietävissä oleva "mannekiini" vai hänen avustajansa?

Riittävän vaativa koulutus pakottaa ihmisen opettelemaan suurten tietomäärien analysointia ja olennaisen erottamista vähemmän olennaisesta, puhumattakaan substanssiosaamisesta, jota tietyt tutkintokokonaisuudet työhön antavat. Jostain syystä tällaista ei kuitenkaan osata pitää arvossa. Kiinnostaisi tietää, millainen kuva kansanedustajan työstä niillä äänestäjillä on, jotka äänestävät vain mielestään "hyvää tyyppiä" tämän osaamisesta riippumatta. Jos omistaisimme yrityksen, emmekö valitsisi senkin johtoon osaavimmat ihmiset, emmekä lööppi-kuninkaita tai hiihtosankareita, olkoot he kuinka miellyttäviä tai cooleja ihmisiä tahansa.

Tämä trendi ylittää puoluerajat ja on mielestäni erittäin huolestuttava, populistinen (koskee yhtä lailla persuja kuin viherpunapopulisteja) ilmiö. Mistä johtuu, että kokemuksen ja osaamisen merkitystä vähätellään, kun kyse on oman maamme asioiden hoitamisesta? Mikä voisi olla sitä tärkeämpi tehtävä?