Kuinka itsekästä on jättää masentunut aviopuoliso, joka ei suostu hoitoon?
Eli aviopuoliso on masentunut, mutta ei suostu syömään lääkkeitä eikä menemään terapiaan. Eli ei suostu mihinkään hoitoon, rypee vain siinä masennuksessa. Ja on ärtynyt, haluaa vain maata eikä kiinnosta mikään parisuhteeseen liittyvä asia. Mutta sanoo, että ei missään nimessä halua erota, on vain masentunut ja siksi tuollainen. Kaksi pientä lastakin meillä on, ei jaksa olla niidenkään kanssa (sanoo syyksi masennuksen). Kuinka itsekästä on jättää aviopuoliso tällaisessa tilanteessa ja rikkoa perhe lapsilta?
Kommentit (22)
Nimenomaan lasten kannalta on tärkeää, että otat sen eron.
Lasten takia varsinkin kannattaisi olla itsekäs.
Ja siis pidät huolta lapsista, et jätä niitä masentuneen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis pidät huolta lapsista, et jätä niitä masentuneen hoitoon.
Mites tämä on mahdollista? Eron jälkeen kummallakin vanhemmalla on oikeus olla lasten kanssa. Ja aloituksessa ei kerrota että aikooko ap (jättäjä) olla lähi vai etä eron jälkeen.
Vähemmän itsekästä kuin olla hakeutumatta hoitoon. Tuossa tilanteessa pitäisi perheen takia edes yrittää ottaa hoitoa vastaan. Et sinä erotessa riko perhettä, teidän perhe on jo rikki.
Äärimmäisen itsekästä. Onko sinulla tapana vain käyttää ihmisiä hyväksesi? Siltä pelkästään kuulostaa.
Jos mies ei kaikista yrityksistä huolimatta suostu mitään tekemään itsensä takia niin miksi jäisit siihen liittoon. Ajattele omaa ja lasten elämää.
Itsekästä ehkä mutta nimenomaan silleen terveellä tavalla, suojella itseään ja omaa mielenterveyttään. Lisäksi tottakai lapsillekin varmasti parempi, ehkä mies jopa saa yksin ollessaan levätä rauhassa ja kerätä voimia niiden lasten kanssa olemiseen ja herää tuosta tilanteesta todellisuuteen. Tai sitten ei mutta turha sitä ainakin on tuohon tilanteeseen jäädä odottelemaan, ketään ei voi pakottaa hoitoon (ainakaan tässä tilanteessa kun ei ole vaaraksi muille tms) mutta ketään ei myöskään tarvitse pakottaa katsomaan vierestä tuollaista menoa. Jos olet asiasta miehen kanssa keskustellut, luvannut olla tukena ja apua ja kannustanut hakemaan apua vaikkapa yhdessä jos yksin ei saa aikaiseksi eikä toinen silti tee mitään tilanteen parantamiseksi niin sellaiseen suhteeseen ei tarvitse jäädä. Tai kohta niillä lapsilla on kaksi masentunutta ja riitelevää, apaattista vanhempaa.
Terveisin vaikeaa masennusta sairastava
Ei tuo mikään häävi perhe ole lapsille. Ero vaan, puolisoa ei selvästikään kiinnosta parantua.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko masennusta on kestänyt?
Puoli vuotta.
Ap
Mies? Kuka sanoi, että maseentunut puoliso olisi mies?
Kyllä meillä aina välillä riideltiin hoidoista. Välillä mies olisi halunnut heti sairaalaan, välillä ei meinannut lähteä sovitulle lääkäriajalle millään. Ilkeä hän oli ja inhottava näiden kiistojen aikana. En silti ajatellut jättäväni, koska tiedän millainen hän on terveenä. Masennus on sairaus, joka saattaa ilmetä myös haluttomuutena hakeutua hoidon piiriin. Me selvisimme viimeisimmästä masennuskaudesta ja sain takaisin kultaisen, rakastavan ja nauravaisen mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastoinkäymisissä
Siinä puhutaan ohimenevistä ongelmista, joita vastaan ponnistellaan lopulta yhdessä.
Ei ole itsekästä, sinun täytyy ensisijaisesti ajatella omaa ja lasten hyvinvointia.
Eri asia, jos mies yrittäisi hoitaa itsensä kuntoon, silloin voisi antaa mahdollisuuden, mikäli elämä miehen kanssa ei ole sietämätöntä.
Jokaisella on kuitenkin vastuu olla myös hyvä puoliso tai perheenjäsen. Kenelläkään ei ole velvollisuutta pilata omaa sellaisen elämäänsä ihmisen kanssa, joka tekee muiden elämästä ikävää eikä edes yritä muuttaa tilannetta, velloo vaan kurjuudessaan ja vetää muut mukanaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä aina välillä riideltiin hoidoista. Välillä mies olisi halunnut heti sairaalaan, välillä ei meinannut lähteä sovitulle lääkäriajalle millään. Ilkeä hän oli ja inhottava näiden kiistojen aikana. En silti ajatellut jättäväni, koska tiedän millainen hän on terveenä. Masennus on sairaus, joka saattaa ilmetä myös haluttomuutena hakeutua hoidon piiriin. Me selvisimme viimeisimmästä masennuskaudesta ja sain takaisin kultaisen, rakastavan ja nauravaisen mieheni.
Kuinka pitkä se miehesi masennuskausi oli? Ja kuinka pitkä oli se kausi kun hän ei suostunut edes lääkäriin?
Ap
Minä kertoisin miehelle selkeät tosiasiat ja antaisin aikaa miettiä niitä vaikka viikon ajan. Sanoisin, että hänen tulee mennä hoitoon ja silloin perhe kyllä auttaa niin paljon kuin vain voi tai jos hän ei suostu mihinkään, niin valitettavasti sinun pitää lasten kanssa ottaa etäisyyttä. Annat viikon aikaa miettiä, se ei ole teille paljon enää kaiken muun lisäksi, mutta siinä on monta hyvää tuntia aikaa miettiä.
Meillä mies on ollut masentunut muutamankin kerran. Ensimmäinen ja isoin masennuskausi tuli, kun nuorin kolmesta lapsestamme oli sylivauva. Miehellä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia ja pelkäsin todella tulevaa. Kaksi lapsista eivät uskaltaneet enää edes mennä isänsä luokse ja hän lukittautuikin suurimmaksi osaksi aikaa makuuhuoneeseen. Onneksi mies tajusi hakeutua hoitoon ja vaikka siinä meni kuukausia, niin hänestä tuli oma ihana itsensä. Ainakin siihen saakka kunnes seuraava jakso tuli. Nyt minäkin huomasin merkit jo ajoissa ja sain puhuttua miehen hakeutumaan taas hoitoon.
Emme ole sen koommin niitä aikoja muistelleet, mutta mies on kyllä sanonut minulle, että hän kävi todella syvällä. Nyt mies on ollut jo kauan se ihana mies, jonka kanssa lapset tein ja jonka kanssa on hyvä ja turvallista elää. Lapset ovat teinejä ja he ovat todella upeita ajattelevaisia ja ymmärtäviä nuoria, jotka pärjäävät varmasti myös haasteiden kanssa.
Tue ap siis puolisoasi, mutta ihan kaikkeen sinunkaan ei tarvitse joustaa. Liika joustaminen ei auta masentunuttakaan, vaan muiden elämä jatkuu, vaikka hän olisi missä kunnossa. Sinun pitää huolehtia nyt itsestäsi ja lapsista ensisijaisesti, mutta liioitteluun ja uhriutumiseen asti ei kannata mennä. Se ei palvele ketään, jos sinä alat nyt rypemään vielä omassa itsesäälissäsi. Sinä olet nyt se perheen aikuinen ja pidät jalat maassa ja tunnelman hyvänä, oli tilanne mikä oli. Sinä vastaat nyt lastenne tulevaisuudesta ja siitä millä opeilla he aikuisena tilanteita selvittävät. Päivä kerrallaan.
Aiheesta hiukan sivuun.
Ketjussa tunnutaan puhuttavan masennuksesta ikään kuin hoito olisi se, mikä sen veisi pois, tai hoitaisi kuntoon. Tämä, ikävä kyllä, harvoin on todellisuutta masennuksen kanssa. Hoidon piirissä voi olla, vaikka vuosikymmeniä, kuten itse olin, sen ikinä auttavan yhtään masennukseen. Yksikään pilleri, lääke ei ikinä tuonut minkäänlaista helpotusta olooni, ei yksikään sana, jonka terapeutti sanoi, tai jonka hänelle sanoin. Usein mietin, että terapeutin olisi voinut korvata kuka tahansa, joka olisi vain ollut vieressä.
Olin hoidon piirissä yli 20 vuotta ja kokeilin kaiken, lääkkeistä sairaalaan, sairaalasta magneettihoitoon. Mikään ei milloinkaan auttanut. Olen itse hyväksynyt masennuksen osaksi elämääni ja sen tunteiden ja ajatusten seilaamisen totaalisen pimeyden ja valon välillä. Mieheni on tämän hyväksynyt osana minua, eikä ikinä ole sanonut sen häneen vaikuttaneen negatiivisesti.
Olen jo eläkkeellä tästä syystä. Ajattelin vain kertoa, että se hoito ja paraneminen ovat erillisiä asioita eivätkä välttämättä liity mitenkään toisiinsa.
Voimia kaikille osapuolille.
Mun mies on ahdistunut eikä suostu hoitoon. On myös ilkeä ja veemäinen minua ja muita kohtaan, jos kaikki ei suju koko ajan hänen mielestään oikein. Ei sinulla tai minulla ole mitään velvollisuutta pilata omaa elämää toisen takia.