Mistä ja minkälaista apua hakisin?

minulla on ollut ajatuksia että kuolisinpa vaan pois. Järkevästi ajatellen en halua kuolla vanhempieni vuoksi koska kuolemani järkyttäisi heitä liikaa ja lisäksi kaikki itsensä tappamisen tavat tuntuvat tosi brutaaleilta. Mutta jos voisinvalita että huomenna kun kävelen kadulla rekka ajaa vahingossa mun päälle ja kuolen, valitsisin sen. Olen kuitenkin ajatellut että koska en aio tehdä itselleni mitään niin ei tarvitse olla huolissaan. Minulla on hyvä työ, ihana koti, hyvä puoliso ja kotieläimiä. Vuoden sisällä olen saanut tietää etten koskaan saa lapsia mikä on aiheuttanut surua, mutta olen kaikin keinoin pyrkinyt löytämään uuden suunnan elämälle, keskittymään hyviin asioihin yms.

Nyt taas ajattelin kuolemaa ja löysin ylen sivuilta listan itse murha riskeistä. Järkyttyneenä luin tuon listan koska jokainen kohta täsmää minuun , paitsi en puhu asioita kenellekään vain itselleni tai kirjoitan päiväkirjaa. Käyn terapiassa jo juttelemassa.

Lista on:
Itsemurhariski on suuri, jos henkilö:

- puhuu halustaan kuolla tai etsii itsemurhakeinoa
- kertoo tuntevansa itsensä toivottomaksi tai merkityksettömäksi
- kertoo olevansa umpikujassa, taakkana muille tai tuntevansa sietämätöntä kipua
- lisää alkoholin tai lääkkeiden käyttöään
- käyttäytyy ahdistuneesti, kiihtyneesti tai levottomasti
- nukkuu liian vähän tai liian paljon
- vetäytyy omiin oloihinsa tai tuntee itsensä etääntyneeksi
- puhuu kostavansa tai osoittaa raivoa
- liikkuu tunnetiloiltaan äärimmäisyydestä toiseen

Mitä useampi kohta täyttyy, sitä suurempi on itsemurhan vaara.

Kaikki kohdat täyttyy. Viime aikoina olen myös alkanut väärinkäyttää alkoholia ja lääkkeitä yhtä aikaa,arkenakin. Puolisolleni lapsettomuus ei ole niin iso asia koska hän ei koskaan halunnut lapsia ja hän on vain iloinen ettei tarvitse käyttää ehkäisyä. Miten selviän eteenpäin.

Olen rukoillut paljon jumalaa. Mutta olo pahenee silti välillä. En ole yhtään itsesäälinen ihminen, en vaan ymmärrä miksi en halua enää elää. Minun on vaikea hyväksyä että lapsettomuus ei ole oma valintani ja kun en voi jakaa suruani puolisoni kanssa satuttaa eniten. Puolisoni ei olisi lapsia varsinaisesti halunnutkaan ja hänelle lapsettomuus sopii hyvin. Minä olen jo lähemmäs 40 vuotias.
Eniten olen huolissani noista ajatuksistani.