Asiat jotka saavat v*tutuskäyrän tappiin sekunnissa!
Tulipa mieleen yksi, tässä taaperon nukuttaessa. Lapsi melkein unessa (olet nukuttanut jo 40min) ja yhtäkkiä ovikello soi. Lapsi pystyssä silmät suurina. Ovella joku älyvapaa kauppaamassa patjoja. Ei luovuta vaikka sanon kauniisti ei kiitos. Yrittää sisälle. Kiellän. Sanoo tulevansa paremmalla ajalla uudestaan. Sanon ei kiitos, mutta huutaa vielä että tarviiko sänkyä. Lyön oven kiinni.
Kommentit (610)
Minua tympäisee liikennevalokulttuuri. Miksi ihmiset ei tajua, että silloin kun valo syttyy vihreäksi painetaan sitä KAASUA, että mahdollisimman moni ehtisi niistä valoista mennä. Hyvin tyypillistä on, että lähdetään köröttelemään hiiitaaaasti, vaikka ei olisi ketään väistettävää. Sitten jopa kolme autoa ehtii niistä valoista mennä, vaikka on tajuton kilometriruuhka takana.
Ja liukas talvikeli on eri asia, mutta tätä näkee ihan kesälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Tajuan kyllä itsekin että tämä on järjetöntä, mutta ärsyttää suunnattomasti tämä:
1-vuotta.
Samalla logiikallahan kirjoitettaisiin 3-koiraa.
Näin kerran tällä palstalla viestin, jossa sovellettiin tuota logiikkaa ihan kaikkeen. Joku mies kertoi mm. tavanneensa 2-naista.
Työkaveri joka on jo eläkeiässä ja töissä kaiken pitäisi tapahtua kuten viisikymmentä vuotta sitten. Eikä hyväksy uusia toimintatapoja tms. Täällä on aina tehty näin kommentit kokoajan.
Tunkkaisessa bussissa on kyllä ihan kamalaa, kun jollakin on jotain haisevaa v*tun meetvursti leipää tai muuta vastaavaa. Haisee etuosasta takaosaan asti. Kerran näin nuoren tytön parin penkkirivin päässä syövän KYLMÄÄ ROISKELÄPPÄ. Silloin tuijotin kyllä epäuskoisesti, että ei helvetti.
Se ärsyttää, kun on kävelyllä ja on ohittamassa koiranulkoiluttajaa. Koira haluaisi haistella jotain siellä puskassa ja näet ohittamiseen nyt mahdolliseksi: onhan koiranulkoiluttaja ja koira pysähdyksissä. Mutta mitä vielä, juuri ennen ohitushetkeä koiranulkoiluttaja riuhtoo koiransa liikkeelle ja pahimmillaan sitten kävellään rinnakkain koiranulkoiluttajan kanssa. Joskus on käynyt niinkin, että minä ja koira painetaan edessä vierekkäin ja se koiranulkoiluttaja kulkee metrin mun takana.
Ja tätä tapahtuu todella usein. Mietin aina, että eikö näillä tällaisilla koiranulkoiluttajille ole ollenkaan pelisilmää? Miksi pitää aiheuttaa näitä sosiaalisesti epämukavia hetkiä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Tajuan kyllä itsekin että tämä on järjetöntä, mutta ärsyttää suunnattomasti tämä:
1-vuotta.
Samalla logiikallahan kirjoitettaisiin 3-koiraa.
Immeisillä menee sekaisin "50-vuotias" ja "50 vuotta". Ihan toimittajia myöten.
Bussiin pysäkiltä astuvat ihmiset.
Menisivät jollain toisella bussilla !
Keski-ikäisen mirkkujohannan omat kasvokuvat facessa ja instassa. Oli kyse sitten ystävän syntymäpäivistä, hiihtoretkestä tai kaupunkilomasta. Kuvia ei ole otettu kavereista, maisemista tai kauniista ympäristöstä vaan omasta naamataulusta filttereillä. Voi jösses.
Vierailija kirjoitti:
Bussiin pysäkiltä astuvat ihmiset.
Menisivät jollain toisella bussilla !
Niin kuinka?
Vierailija kirjoitti:
Tunkkaisessa bussissa on kyllä ihan kamalaa, kun jollakin on jotain haisevaa v*tun meetvursti leipää tai muuta vastaavaa. Haisee etuosasta takaosaan asti. Kerran näin nuoren tytön parin penkkirivin päässä syövän KYLMÄÄ ROISKELÄPPÄ. Silloin tuijotin kyllä epäuskoisesti, että ei helvetti.
Tää julkisissa syöminen on näemmä trendi.
Nuorten naisten siis.
Aivan selvästi savolaisia jotka söivät lapsina eväitään Hälssingin reissuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bussiin pysäkiltä astuvat ihmiset.
Menisivät jollain toisella bussilla !Niin kuinka?
Kuulit oikein.
Mövenpickin helposti rikkoutuvat jogurttipakkaukset käynnistävät depressiivisen reaktion. Etenkin kun en niitä itselleni osta enkä ikinä ostaisi, niitä on vaan oltava.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen mirkkujohannan omat kasvokuvat facessa ja instassa. Oli kyse sitten ystävän syntymäpäivistä, hiihtoretkestä tai kaupunkilomasta. Kuvia ei ole otettu kavereista, maisemista tai kauniista ympäristöstä vaan omasta naamataulusta filttereillä. Voi jösses.
Ihmisten omat kuvat netissä. Miten vajaa pitää olla?
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen mirkkujohannan omat kasvokuvat facessa ja instassa. Oli kyse sitten ystävän syntymäpäivistä, hiihtoretkestä tai kaupunkilomasta. Kuvia ei ole otettu kavereista, maisemista tai kauniista ympäristöstä vaan omasta naamataulusta filttereillä. Voi jösses.
Niin ja maisemakuvat. Ylisiniset, -punaiset, -keltaiset... Jollain applikaatiolla säädetään värejä ja sitten ollaan niin vitun taiteilijaa...
HUH..
Moukat ihmiset.
Esim. ruuhkametrossa penkeillä istuu aikuisia. Metroon astuu kaksi alle kouluikäistä lasta (toinen n. 2-3v ja toinen hieman vanhempi) isänsä kanssa. Yksikään aikuisista ei tee elettäkään tarjotakseen paikkaansa lapsille. Isä kehottaa lapsiaan pitämään lujasti kiinni tangosta. Just.
Tämä ja moni muu junttimaisuus sapettaa heti.
Vatipäät, jotka ei tajua liikennesääntöjä eivätkä tunne liikennemerkkejä.
V*tuttaa, että osataan kyllä kaiken maailman leirintäalue ja uimhalli -merkit, mutta esim. jalkakäytävä, pyörätie -merkit on ihan utopiaa. Käyrä nousee vielä ylemmäs, jos joku alkaa neuvomaan liikenteessä ja yrität siitä sitten selittää, että HALOO katso tota merkkiä! Eli opettele eka ne merkit ennen kun alat neuvomaan!
Ja se punainen valo. Se tarkoittaa PYSÄHDY ei kaasuta.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen mirkkujohannan omat kasvokuvat facessa ja instassa. Oli kyse sitten ystävän syntymäpäivistä, hiihtoretkestä tai kaupunkilomasta. Kuvia ei ole otettu kavereista, maisemista tai kauniista ympäristöstä vaan omasta naamataulusta filttereillä. Voi jösses.
Nämä on kyllä nuoria naisia. Me keski-ikäiset mirkkujohannat emme kuvaa lärviämme yhtään mihinkään :).
Vierailija kirjoitti:
Tunkkaisessa bussissa on kyllä ihan kamalaa, kun jollakin on jotain haisevaa v*tun meetvursti leipää tai muuta vastaavaa. Haisee etuosasta takaosaan asti. Kerran näin nuoren tytön parin penkkirivin päässä syövän KYLMÄÄ ROISKELÄPPÄ. Silloin tuijotin kyllä epäuskoisesti, että ei helvetti.
Söin tänään junassa, eikä kukaan tuijottanut. Pitsa on piirakkaa ja sitä myöten retkievästä.
Ei kukaan kyttää,jos syöt kolmioleipää. Siinä voi olla samat aineksetkin.
Tajuan kyllä itsekin että tämä on järjetöntä, mutta ärsyttää suunnattomasti tämä:
1-vuotta.
Samalla logiikallahan kirjoitettaisiin 3-koiraa.