Lue keskustelun säännöt.
Mies aikoo tehdä tulevalle lapselle isyystestin vaikkei edes epäile mitään, sanoo että vain varmuudeksi että tietää ennen kuin investoi koko...
27.11.2019 |
Onko tällainen tilanne epäluottamuslause vai pitäisikö tätä ymmärtää miehen kantilta ja astua miehen saappaisiin ennen kuin reagoi ikävästi?
Naisenahan tietää aina, että se on oma lapsi kun se itsestä pullahtaa ulos. Mies kuitenkaan ei koskaan voi olla varma, ei koskaan. Pitääkö miehen kantaa ymmärtää tässä ja antaa hänen tehdä se testi, että hän voi olla sitten hyvillä mielin ja investoida loppuelämänsä VARMUUDELLA omaan lapseen?
Kommentit (7973)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Suututko pomollesi kanssa töissä, jos kyselee varmistuksen perään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Suututko pomollesi kanssa töissä, jos kyselee varmistuksen perään?
Minulla ei ole läheistä ja syvää luottamusta vaativaa suhdetta pomoni kanssa, niin en nyt ihan tavoita vertausta.
No jos ollaan normaalissa monogaamisessa parisuhteessa, niin vähän epäluottamuslauseelta ja ylilyönniltä tuo kuulostaa. Mutta mikäs siinä, lähinnä tulee mieleen että mitenköhän mies, onko ollutkaan uskollinen jos epäilee. Toisaalta, kun tuommoinen kerran on mahdollista tarkistaa, niin miksei olisi vain normaali toimenpide.
Kumman kuulisit mieluummin eläkepäivilläsi: "Mauri/Maija, teetin salaa 40 vuotta sitten isyystestin, ja lapsemme todella ovat omaa verta ja lihaa"
Jos oma mies sanoisi noin, ihmettelisin asiaa kovasti, koska lastenvalvoja kysyi häneltä tarvetta isyystestiin ja mies sanoi, ettei tarvitse tehdä. Ihmettelisin myös sitä, että onko mies kuurosokea vai mitä vikaa hänellä on päässä, kun lapsista näkee ja kuulee hyvin helposti kuka heidän isänsä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai että investoi koko loppuelämän! Ei kuule varmaan tee niin kun on jo niin vastahakoinen aluksi. Sinä investoit kaiken ja mies ei mitään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä AP:n miestä. Kyllähän moni uusperheessä asuva mies investoi paljonkin rahojaan vaimon lapsiin ihan mielellään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä AP:n miestä. Kyllähän moni uusperheessä asuva mies investoi paljonkin rahojaan vaimon lapsiin ihan mielellään.
Kaksi eri asiaa. Toisessa käytännössä asia tiedossa ja toisessa potentiaalisesti yllätys 20 vuotta myöhemmin kun oma lapsi tekee jonkun myheritage-jutun että kumppani onkin pettäjä. Tässä ei nyt naiselta olla pyytämässä mitään.
Tämä on ihan oikea ongelma ja maasta riippuen lukemat heittelee, mutta konservatiivinenkin arvio tietääkseni että 1-2% miehistä elättää tietämättään jonkun toisen lasta. Lapsellinen käytös, kiukuttelu ja stigmatisointi ei auta asiaa kun tämä kaikki murhe on ohutettavissa helpolla testillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Jos kokisin tarvetta painaa tuosta napista, tietäisin suhteen olevan ohi.
Koska en jatkaisi suhdetta, jos tuollaista alitajuisesti epäilisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Jos kokisin tarvetta painaa tuosta napista, tietäisin suhteen olevan ohi.
Koska en jatkaisi suhdetta, jos tuollaista alitajuisesti epäilisin.
Ja tämä on hienoa ja varsin ihailtavaakin samalla tavalla kuin ne jotka menevät naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen... me puolisoni kanssa painettaisiin molemmat napit pohjaan, katsottaisiin toisiamme tonnin-seteli -ilmeellä ja jatkettaisiin yhteistä elämää ilman suurempaa draamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-> jatkoa
Moni heistäkin, jotka ovat löytäneet biologisen isänsä tai äitinsä vasta aikuisena, ovat löytäneet selityksen monelle asialle, ja ehkä jopa muodostaneet vanhempaan tunneyhteyden. Se biologia on niin vahva, kun oma tytär on perinyt meistä ne kaikkein ikävimmät, mutta myös ne parhaat piirteet.
Moni kipuilee vaikka keskittymisongelmien, mt-ongelmien tai jonkun persoonallisuuspiirteen kanssa. Asian kanssa on helpompi elää, kun tietää että kyseessä on perinnöllinen seikka. Tyttärelläni on aina avaimet hukassa. Niin on minullakin. Ja isälläni ja isoisälläni! Ajattele, millaiseksi itsetunto muodostuu, kun osan virheistä ja puutteista voi tuolla tavalla hyväksyä. Vrt. perhe, jossa toinen vanhempi ainoastaan läksyttää, että miksi olet tuollainen tai et tätäkään osaa.
Tämä ei poista vanhemman kiintymystä ja rakkautta lapsiinsa, vaikka myöntää, että biologia on tärkeää. Tunnen rakastavia adoptiovanhempia, mutta tiedän myös, että heidän lapsensa ovat teininä tai parikymppisenä myös halunneet ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiinsa. Se ei ole se ja sama, kenen vauva sieltä synnäriltä mukaan lähtee.
T. Rakastava isä, jonka ei tarvinnut sitä testiä tehdä. Tunnen ihmisiä, joiden olisi pitänyt
Eräskin ystävä tappeli lapsesta oikeudessa asti ja sieti persoonallisuushäiriöisen exän kaikkia temppuja feikkilasuista ja uusien miesystävien väkivallasta lähtien. Elareihin ja käräjille paloi valtava summa rahaa. Kunnes lapsen ollessa 11, selvisi, että lapsi ei ollutkaan hänen. Arvaa, menikö kaveri rikki? Arvaa, sainko lohduttaa, ja tuleeko enää ehjäksi? Ne kaikki sossun kyykytykset, kusitestit purkkeihin, turhat kuulustelut poliisin ja sosiaalityöntekijän läsnäollessa, vandalisoitu auto, odotus siitä, meneekö joululahja tänä vuonna perille, se koulussa tehty isänpäiväkortti... kaikki turhaa ja valhetta. En ole kenenkään koskaan nähnyt itkevän sillä tavalla.
Ihme, että kaveri on edelleen hengissä.
Tuota taustaa vasten pitäisin jonkun nenän nyrpistelyä isyystestistä synnärillä melko pienenä haittana. Lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa ja vanhemmilla on oikeus biologisiin lapsiinsa, jos he eivät sitä kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin vuoksi menetä.
"Kunnes lapsen ollessa 11, selvisi, että lapsi ei ollutkaan hänen. Arvaa, menikö kaveri rikki?"
Katkaisiko hän kaiken yhteydenpidon tähän lapseen, jonka puolesta oli niin paljon taistellut. Hylkäsikö hän lapsensa, joka piti häntä isänään ja ihaili häntä ja janosi hänen rakkauttaan? Oliko se kaikki yhtäkkiä turhaa? Kaikki lapsen kehitysvaiheet, hymyt ja halaukset ja kun on saanut opettaa pientä ihmistä elämään ja uusia taitoja, lukenut iltasatuja ja ottanut viereen kun on nähnyt painajaisia.
Ymmärrän vihan pettäjää kohtaan. Mutta en ymmärrä vihaa tai hylkäämistä viatonta lasta kohtaan.
Ainut mikä miehiä tuntuu harmittavan on se, että he eivät voi samaan aikaan epäillä naista valehtelevaksi pettäjähuoraksi JA jatkaa tämän kanssa parisuhdetta ja perhe-elämää. Tosi epäreilua hei, kun pitää valita joko luottaa tai erota. Kumpikin on ihan sallittua ja miehillä on laillinen oikeus vaatia isyystesti ja niin sen pitää ollakin. Mutta pitää valita. Se ei ole liikaa vaadittu. Siinä pitää miettiä mitkä asiat ovat elämässään niitä tärkeitä ja mitkä pahimpia riskejä.
Mitenköhän miehet ottaisivat kun nainen vaatisi miestä näyttämään seksuaalirikosrekisteriotteensa ja ratsaamaan tietokoneensa historian ennen lapsen syntymää. Koska aika iso osa miehistä on raiskannut ahdistellut tai katsonut lapsipornoa. Siinä saisi sitten mies hymyssa suin yrittää todistella vaimolleen 10 avioliittovuoden jälkeen ettei ole pedofiili. Vaimo voisi selittää, että ei kyse ole mistään epäluottamuksesta vaan ihan vain varmistuksesta kun pedofiilejä kuitenkin on, eikä halua ottaa riskiä.
Ja tietenkään se ei ole mikään epäluottamuslause, josta loukkaantua, jos äiti ei halua päästää lasta kaksin isänsä kanssa mihinkään ja kieltää isältä vaipan vaihdon ja kylvettämisen.
Äitihän haluaa vain suojella lastaan, joka on vielä tärkeämpää kuin omien rahojen suojelu. Eikö? Eli olisi paljon loogisempaa ja enemmän syytä epäillä jokaista miestä pedofiiliksi ja toimia sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Jos kokisin tarvetta painaa tuosta napista, tietäisin suhteen olevan ohi.
Koska en jatkaisi suhdetta, jos tuollaista alitajuisesti epäilisin.
Ja tämä on hienoa ja varsin ihailtavaakin samalla tavalla kuin ne jotka menevät naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen... me puolisoni kanssa painettaisiin molemmat napit pohjaan, katsottaisiin toisiamme tonnin-seteli -ilmeellä ja jatkettaisiin yhteistä elämää ilman suurempaa draamaa.
Jos olisin menossa naimisiin, ja tuolla testillä havainnoisin itselleni etten tunnekaan tätä puolisoa, niin ei. En menisi naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vertaus olisi se, että mies salarakkaan kanssa vaihtaa lapset synnärillä sen salarakkaan lapseen. Imetät, hoidat ja ruokit jonkin toisen naisen lasta. Järjestät syntymäpäiviä lapselle, joka ei ole omasi. Saat äitienpäivikortin lapselta, joka on toisen naisen synnyttämä."
Jos epäilisin toisen tekevän näin, ja epäilisin siihen pisteeseen, että vaatisin tekemään äitiystestin.
Niin en perustaisi hänen kanssaan perhettä ollenkaan. Asioita voi miettiä jo ennen raskauden alkamista.
Tietenkin voi ja kannattaa miettiä ennen kun lapsia alkaa tekemään. Joskus se lapsi saa alkunsa irtosuhteesta, ja suhteessa usein vahingossa. Joskus salasuhteessa.
Se epäily isyydestä alkaa usein kun lapsi syntyy. Synnytyslaitoksella on vähän myöhäistä miettiä perheen perustamista, koska siinä on usein jo lyöty hynttyyt yhteen, ja lapsikin on jo maailmassa. Mutta joku siinä lapsessa ei näytä ihan siltä kuin pitäisi. Jokin tunne, puolison ele, joku jäi kalvamaan.
Mikä on sellainen hyvä peruste, että lapsesta ei saisi yksityisesti ja omalla suostumuksella ottaa testiä tällaisessa tapauksessa?
Toki voisi ottaa, jos epäilys herää. Mutta pitää myös hyväksyä se fakta, että siinä samalla tulee sanoneeksi "epäilen sinun pettäneen, tulleen raskaaksi ja uskottelevan lapsen olevan minun".
Ja ymmärtävän, ettei sen jälkeen suhde välttämättä enää ole kuin ennen.
Mietin itseäni tuohon tilanteeseen, niin ei mikään olisi enää kuin ennen. Ei olisikaan sitä luulemaani luottamusta, lisäksi epäilisin toisen epäilevän koska itse pettää.
Lapsiluku jäisi siihen yhteen, ja edessä olisi pitkät parisuhdeterapiat, jotta voisi edes kutakuinkin miettiä jatkoa pariskuntana.
Miehen pitäisi kuitenkin sokeasti uskoa, mitä nainen sanoo, ja elää itse sen kalvavan tunteen kanssa, että toinen on mahdollisesti pettänyt, ja sen lisäksi lapsikaan ei ehkä ole oma?
Jos siis epäilys herää. Yleensä ei herää, koska suurin osa lapsista on omia. Joskus ei herää, vaikka pitäisi, kuten tuossa ystäväni tapauksessa, jossa lapsi oli 11 ennen kun isä tiesi.
Jos vaimoni pyytäisi minua antamaan näytteen jonkun toisen naisen isyystestiä varten (olettaen, että meillä on joskus ollut kanssakäymistä), suostuisin heti. Miten tämä vaikuttaa suhteeseen tai luottamukseen? Jos on kerran mahdollista, että olen lapsen isäehdokas, asia tulee sulkea testillä pois. Jos tiedän, että toinen nainen puhuu puuta heinää, ja isyyteni ei ole kronologisesti mahdollista, suostun silti. Totean, että tuo valehtelee, ja sitten DNA-testikin sanoo 99,998% varmuudella, että hän valehtelee. Case closed ja kaikilla on hyvä mieli, paitsi sillä valehtelijalla.
"Jos vaimoni pyytäisi minua antamaan näytteen jonkun toisen naisen isyystestiä varten (olettaen, että meillä on joskus ollut kanssakäymistä), suostuisin heti. Miten tämä vaikuttaa suhteeseen tai luottamukseen? Jos on kerran mahdollista, että olen lapsen isäehdokas, asia tulee sulkea testillä pois. "
Totta kai on eri asia, jos tiedetään toisen pettäneen / parilla on avoin liitto. Sehän muuttaa heti asiaa, kun kyse on tiedosta eikä aivan puskista nousseesta epäilyksestä.
En puhunut pettämisestä tai avoimesta liitosta, vaan lapsesta, joka on saanut alkunsa ennen nykyistä suhdetta.
Mies ei voi tulla raskaaksi toiselle naiselle. Nainen voi tulla raskaaksi toiselle miehelle. Veikkaan, että pettäjät ja narsut, joille oma ego ja hetkellinen mielipaha on tärkeämpi kuin toisen elämän pilaaminen näitäkin viestejä alapeukuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Jos kokisin tarvetta painaa tuosta napista, tietäisin suhteen olevan ohi.
Koska en jatkaisi suhdetta, jos tuollaista alitajuisesti epäilisin.
Ja tämä on hienoa ja varsin ihailtavaakin samalla tavalla kuin ne jotka menevät naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen... me puolisoni kanssa painettaisiin molemmat napit pohjaan, katsottaisiin toisiamme tonnin-seteli -ilmeellä ja jatkettaisiin yhteistä elämää ilman suurempaa draamaa.
Jos olisin menossa naimisiin, ja tuolla testillä havainnoisin itselleni etten tunnekaan tätä puolisoa, niin ei. En menisi naimisiin.
Niin. On realisteja ja idealisteja. Sinä olet idealisti.
Yleensä talo ei pala, mutta siitä huolimatta on palovakuutus. Ja talon paloturvallisuudesta vastaavan suunnittelijan on turha vetää herneitä nenään siitä, että jollain on palovakuutus.
Puolituttu konservatiivinen pappi, joka oli erittäin h-vastainen, ja perhearvot jeesus sitä ja tätä, jäi kiinni vaimonsa pettämisestä toisen miehen kanssa. 30 vuotta ehtivät olla naimisissa.
Realisti varmaan tajuaa, että ketään ei voi läpikotaisin tuntea, ja kaikilla on jotain, jota he eivät kerro. Ei silti tarvitse olla sairaalloisen paranoidi tai mustasukkainen (päin vastoin), mutta onhan tuo kuvitelmasi melkoinen disney-versio oikeasta elämästä.
Meillä ei ole avioehtoa, koska naimisiin mennessämme olimme nuoria ja varattomia. Jos meille tulisi ero, ja menisin naimisiin varakkaan naisen kanssa, ja hän haluaisi avioehdon, ajattelen että siinäpä fiksu puoliso. Voisin myös ajatella, että eroan, koska puoliso on sika eikä rakasta minua tarpeeksi. En vain ole tarpeeksi raskas ihminen omatakseni näin mustavalkoisen ja minäkeskeisen ajatusmaailman.
Kukin tyylillään.
"Mitenköhän miehet ottaisivat kun nainen vaatisi miestä näyttämään seksuaalirikosrekisteriotteensa ja ratsaamaan tietokoneensa historian ennen lapsen syntymää"
Siitä vaan. Meillä molemmilla on laitteidemme salasanat, vaikka olen unohtanut vaimon koneen salasanan, koska tarvitsen sitä niin harvoin. Pornokin on siellä kansiossa, jossa lukee isin runkkumatskut. Ei hän siellä tietääkseni aikaa vietä, tai tutki täikammalla jokaista klippiä, että löytyisiköhän tästäkin jotain, josta voisin loukkaantua. Hänkään ei ole raskas ihminen, hyvä että ollaan yhdessä.
Eikä tosiaan ole tehty isyystestiä. Pitääpä kysyä, mitä hän ajattelisi, jos sellaisen haluaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen tietää olevansa aina äiti toisin kuin isä. Jos olisin mies, luultavasti itsekin haluaisin tehdä. Oma mies leikitteli ajatuksella, kun odotin esikoistamme. Sanoin, että tekisi ihmeessä testin ja että asia olisi minulle täysin ok, koska en halua että meidän välissä on mitään epäluottamusta. Ei sitten kuitenkaan tehnyt, eikä muiden lapsien kohdalla asia enää noussut esille.
Itse toteaisin, että juu toki isyystestin voi tehdä.
Mutta mitäs tehdään tämän minussa heränneen epäluottamuksen kanssa. Ei palaisi tuon jälkeen suhde enää entiselleen, koska epäilisin toisen epäilleen minua siksi, että hänellä itsellään on salasuhteita.
Helppo puhua kun voi itse olla asiasta aina varma. Totuus on se, että näitä tapauksia tulee koko ajan vastaan, missä selviää että ei olekaan isä ja lapsi luuloista huolimatta sukua toisilleen. Ja osa toki pysyy salassa hamaan loppuun saakka.
Kuvittele että elettäisiin maailmassa jossa syystä x on aina miehen tehtävä allekirjoittaa avioliittopaperit viimeisenä ennenkuin ne viedään arkistoon. Jos sitten vuosia myöhemmin tulisi avioero, laitetaan omaisuus puoliksi jos miehen allekirjoitus on paperissa, muussa tapauksessa 90%-10% ositus miehen eduksi. Noniin. Tässä skenaariossa olisi varmasti ihailtavaa jos joku ei halua asiaa varmistaa ja varmaan joku mies saattaisi loukkaantua pyynnöstä nähdä allekirjoitus. Ymmärrät varmaan miksi on ihan järkevä ja kohtuullinen pyyntö naiselta että saisikos sen nyt kuitenkin nähdä?
Tämä kun oli vertauskuva niin ei tietenkään ole 1:1 vastaavuus. Tosielämässä on myös kolmas osapuoli eli se lapsi jonka pitää ilman testejä pystyä luottamaan äitinsä sanaan. Tästä kuitenkin kyse.
Kuten on jo sanottu, saa pyytää varmisteluita.
Mutta et voi vaatia, että toisen olisi otettava tämä epäilys hymyssäsuin vastaan, ja että testin jälkeen kaikki olisi kuin ennen.
Hyvä tuommoinen: "joo ymmärrän täysin ja on järkevää ja perusteltua, mutta loukkaantuisin silti verisesti. "Ei tässä ketään olla syyttämässä.
Kuvitellaan että puolisoille annetaan avioliiton solmimisessa nappi joka maagisesti tietää ja paljastaa onko toinen puolisoista ikinä murhannut ketään. Se jos oma puoliso sellaista painaa, ei tarkoita että hän epäilisi minua murhaajaksi, enkä näe mitään syytä loukkaantua tai tunne oloani petetyksi.
Tosielämässä puolisoita paljastuu murhaajiksi ja naisia pettäjiksi ja eihän se mikään kiva juttu ole mutta elettävä sen mukaan mitä on.
Olet varmaan samoja tyyppejä jotka loukkaantuu avioehdosta: "Mitä, aiotko jättää mut!?"
Jos kokisin tarvetta painaa tuosta napista, tietäisin suhteen olevan ohi.
Koska en jatkaisi suhdetta, jos tuollaista alitajuisesti epäilisin.
Ja tämä on hienoa ja varsin ihailtavaakin samalla tavalla kuin ne jotka menevät naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen... me puolisoni kanssa painettaisiin molemmat napit pohjaan, katsottaisiin toisiamme tonnin-seteli -ilmeellä ja jatkettaisiin yhteistä elämää ilman suurempaa draamaa.
Anna kun arvaan... ette ole räyhääviä pirttihirmuja tai minäminäminä mun tunteeeeet- tyyppisiä ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-> jatkoa
Moni heistäkin, jotka ovat löytäneet biologisen isänsä tai äitinsä vasta aikuisena, ovat löytäneet selityksen monelle asialle, ja ehkä jopa muodostaneet vanhempaan tunneyhteyden. Se biologia on niin vahva, kun oma tytär on perinyt meistä ne kaikkein ikävimmät, mutta myös ne parhaat piirteet.
Moni kipuilee vaikka keskittymisongelmien, mt-ongelmien tai jonkun persoonallisuuspiirteen kanssa. Asian kanssa on helpompi elää, kun tietää että kyseessä on perinnöllinen seikka. Tyttärelläni on aina avaimet hukassa. Niin on minullakin. Ja isälläni ja isoisälläni! Ajattele, millaiseksi itsetunto muodostuu, kun osan virheistä ja puutteista voi tuolla tavalla hyväksyä. Vrt. perhe, jossa toinen vanhempi ainoastaan läksyttää, että miksi olet tuollainen tai et tätäkään osaa.
Tämä ei poista vanhemman kiintymystä ja rakkautta lapsiinsa, vaikka myöntää, että biologia on tärkeää. Tunnen rakastavia adoptiovanhempia, mutta tiedän myös, että heidän lapsensa ovat teininä tai parikymppisenä myös halunneet ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiinsa. Se ei ole se ja sama, kenen vauva sieltä synnäriltä mukaan lähtee.
T. Rakastava isä, jonka ei tarvinnut sitä testiä tehdä. Tunnen ihmisiä, joiden olisi pitänyt
Eräskin ystävä tappeli lapsesta oikeudessa asti ja sieti persoonallisuushäiriöisen exän kaikkia temppuja feikkilasuista ja uusien miesystävien väkivallasta lähtien. Elareihin ja käräjille paloi valtava summa rahaa. Kunnes lapsen ollessa 11, selvisi, että lapsi ei ollutkaan hänen. Arvaa, menikö kaveri rikki? Arvaa, sainko lohduttaa, ja tuleeko enää ehjäksi? Ne kaikki sossun kyykytykset, kusitestit purkkeihin, turhat kuulustelut poliisin ja sosiaalityöntekijän läsnäollessa, vandalisoitu auto, odotus siitä, meneekö joululahja tänä vuonna perille, se koulussa tehty isänpäiväkortti... kaikki turhaa ja valhetta. En ole kenenkään koskaan nähnyt itkevän sillä tavalla.
Ihme, että kaveri on edelleen hengissä.
Tuota taustaa vasten pitäisin jonkun nenän nyrpistelyä isyystestistä synnärillä melko pienenä haittana. Lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa ja vanhemmilla on oikeus biologisiin lapsiinsa, jos he eivät sitä kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin vuoksi menetä.
"Kunnes lapsen ollessa 11, selvisi, että lapsi ei ollutkaan hänen. Arvaa, menikö kaveri rikki?"
Katkaisiko hän kaiken yhteydenpidon tähän lapseen, jonka puolesta oli niin paljon taistellut. Hylkäsikö hän lapsensa, joka piti häntä isänään ja ihaili häntä ja janosi hänen rakkauttaan? Oliko se kaikki yhtäkkiä turhaa? Kaikki lapsen kehitysvaiheet, hymyt ja halaukset ja kun on saanut opettaa pientä ihmistä elämään ja uusia taitoja, lukenut iltasatuja ja ottanut viereen kun on nähnyt painajaisia.
Ymmärrän vihan pettäjää kohtaan. Mutta en ymmärrä vihaa tai hylkäämistä viatonta lasta kohtaan.
Ainut mikä miehiä tuntuu harmittavan on se, että he eivät voi samaan aikaan epäillä naista valehtelevaksi pettäjähuoraksi JA jatkaa tämän kanssa parisuhdetta ja perhe-elämää. Tosi epäreilua hei, kun pitää valita joko luottaa tai erota. Kumpikin on ihan sallittua ja miehillä on laillinen oikeus vaatia isyystesti ja niin sen pitää ollakin. Mutta pitää valita. Se ei ole liikaa vaadittu. Siinä pitää miettiä mitkä asiat ovat elämässään niitä tärkeitä ja mitkä pahimpia riskejä.
Mitenköhän miehet ottaisivat kun nainen vaatisi miestä näyttämään seksuaalirikosrekisteriotteensa ja ratsaamaan tietokoneensa historian ennen lapsen syntymää. Koska aika iso osa miehistä on raiskannut ahdistellut tai katsonut lapsipornoa. Siinä saisi sitten mies hymyssa suin yrittää todistella vaimolleen 10 avioliittovuoden jälkeen ettei ole pedofiili. Vaimo voisi selittää, että ei kyse ole mistään epäluottamuksesta vaan ihan vain varmistuksesta kun pedofiilejä kuitenkin on, eikä halua ottaa riskiä.
Katkaisi.
Nainen petti toistuvasti ja mies petti takaisin, ja he erosivat jo kun lapsi oli alle 1v. Tästä alkoi vainoamisen, vieraannuttamisen ja ilkivallan kierre. Mm. luottojen ottamista toisen nimiin (fun fact, maksuhäiriömerkintä säilyy, vaikka joku muu olisi ottanut nimissäsi velkaa, ja saanut petoksesta sakkotuomion), väkivallalla uhkailua, auton vandalisointia, perättömiä rikosilmoituksia ja lasuja, jne. jne.
Tapaamisiin ainoastaan uhkasakon jälkeen lastenvalvojan määräyksellä. Lapsihan ei käytännössä tavannut tätä kaveria (tai oikeaa isäänsä) kunnes meni eskariin. Ei siinä paljon iltasatuja luettu ja kehitysvaiheita nähty. Lapsen äiti hieman rauhoittui vuosien mittaan, ja 2. luokasta alkaen on ollut viikonloput feikki-isän luona. Sitten kävi ilmi, että kyseessä on toisen ihmisen lapsi.
Tuo on niiiin paljon pahempaa kuin pelkkä pettäminen. Tulee mieleen eräs naispuolinen ystävä, joka oli menossa aussimiehen kanssa naimisiin, kun selvisi, että miehellä on toinen perhe ja lapsia. Mietin vaan, että miten sinisilmäinen se miehen vaimo oli, en kehdannut kysyä enempää yksityiskohtia tapauksesta.
Ei tämä henkilö lastaan vihaa, mutta ei ole nyt vuosiin tuon pommin jälkeen tavannutkaan. Miksi lapsikaan haluaisi tavata jotain petettyä setää, jonka luona on viettänyt viikonloppuja ala-asteikäisenä? Varmaan lapsen itsetunto järkkyi myös pahanlaisesti. On kammottavaa tajuta, että lähivanhempi on patologinen valehtelija ja todennäköisesti persoonallisuushäiriöinen. Sieltä saa sitten toimintamallit ja eväät elämään...
Kaveri joutuu muuten edelleen maksamaan elareita. Käräjöinti tulisi tässä vaiheessa kalliimmaksi kuin loppuvuosien elarit.
Eikö ole hieno systeemi tällainen, jossa toiselle voi tehdä noin, ja laki suojelee? Ja antaa vielä elarit kaupan päälle.
Hyvin huomaa miten toksisesti on tässäkin aiheessa mielipiteet muuttuneet seitsemässä vuodessa, kun lukee ketjun alkupuolella olevia viestejä. Se on ihan miehen oikeus tietää, että onko hänellä lapsia ja lapsen oikeus tietää isänsä.