Vanhemman tyhjät lupaukset. Silti lapsi tykkää?

Lapsiin on sisäänrakennettu ehdoton luottamus omiin vanhempiin suojelijoina. Kyllä he pettyvät, mutta piilottavat sen ja ajattelevat lupauksen peruuntuneen heidän huonon käytöksen tms. vuoksi, vaikka sitä ei ole heille sanottukaan. Tämä "petetyt lupaukset" on vielä kevyttä kauraa verrattuna siihen Vilja Eerikaan, joka ei sanallakaan paljastanut millaista kidutusta elämä isän ja äitipuolen kotona oli. Sen näki vain käytöksestä, joka muuttui iloisemmaksi huostaanottoaikana, ja lähti taas taantumaan, kun hänet sijoitettiin takaisin kotiin.

Evoluutiossa on tuossa kohtaa pieni virhe, että vanhemmat voivat olla todella sikamaisia lapsia kohtaan, mutta lapsi ei osaa puolustautua vanhempiaan vastaan, vaan jopa salailee heidän puolestaan.

Joo, varmasti lapsi toimii noin, kun tarvitsee suojelijaa. Mutta eihän etäisä mikään suojelija ole. Näkee tätä 1-3 pv kuukaudessa. Se, joka on arjessa läsnä, on se suojelija.

Lapsissa on loputon anteeksiantamisen kyky ja toivo omia vanhempiaan kohtaan. Ja se vain ei mene rikki ihan helposti. Riippuu myös lapsesta ja muista ihmisistä kuinka realistisesti näkee maailman tai missä iässä oppii näkemään realistisemmin.

Mutta se on se lapsenusko, joka uskoo loputtomasti vanhemman hyvyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on se lapsenusko, joka uskoo loputtomasti vanhemman hyvyyteen.

Ja tätä jotkut vanhemmat käyttävät surutta hyväkseen.

Lapsi on tottunut petettyihin lupauksiin eikä tiedä paremmasta. Usein tällaiset tajutaan vasta vanhempana, koska on uskottu sen olevan normaalia.

Lapsen usko ja roikkuminen vanhemmissa ei ole rakkautta se on biologian pakottama tarve selviytyä

Olen vierestä seurannut tuota samaa kuin ap. Kyse on jo aikuisesta lapsesta, jonka vanhempi heittelee tyhjiä lupauksia ja toisaalta myös tyhjiä uhkauksia.

Aikuinen lapsi suhtautuu noihin heittoihin hyvin tunteella, esimerkiksi uhkauksista lannistuu aivan voimattomaksi. Sitten kun kysyn tuolta aikuiselta lapselta, että uskooko hän oikeasti vanhempansa toteuttavan uhkauksensa, niin ei usko (kun on aivan selvää, että vanhempi ei esim. edes osaisi toteuttaa sitä). Silti lapsi tunnetasolla menee siihen mukaan täysin kritiikittömästi.

Seurauksena tämä aikuinen lapsi ei omassa elämässään edes tiedä miten ollaan rehellisiä. Eli ei ole saanut koskaan mallia rehellisestä ihmisestä, joka sanoo mitä tarkoittaa ja tekee sen minkä lupaa. Niinpä hän ei osaa itsekään olla rehellinen, vaan sanoo asioita, jotka juuri siinä hetkessä päästävät hänet pälkähästä, vaikka ne olisivat täysin valheita. Ei myöskään osaa sopia asioita selkeällä totuudenmukaisella puheella, vaan pyrkii lopputulokseen manipuloimalla. Ja sovittavat asiat voivat olla niin simppeleitä kuin mihin aikaan tavataan ja missä. Jos minä toivon tapaamista klo 18 ja hän klo 19, niin ei osaa sanoa minulle, että hän ei ehdi klo 18. Sen sijaan hän alkaa manipuloimaan minua haluamaan tapaamisen klo 19. Siitä syntyy aivan omituisia tilanteita. Ja riitoja, kun huomaan, että hänen selityksissään ei ole mitään järkeä.

Riippuu varmaan lapsesta. Exäni on aina ollut samanlainen, lupailee asioita, jotka ei koskaan toteudu. Kuulemma hänen isäkin oli tällainen, saattoi luvata, että ensi viikolla saat uuden pyörän eikä sitä pyörää koskaan tullut.

Oma lapseni oppi, että isänsä juttuihin ei voi oikein luottaa, jo 3-vuotiaana. Ei menisi mielellään exän luo, joten ex usein lupailee, että tules nyt, kun luona on yksi kiva juttu, mennään jonnekin kivaan paikkaan. Jo 3-vuotiaana lapsi alkoi todeta, että ei siellä mitään kivaa kuitenkaan ole, ei ollut viimeksikään.

Lapsen mukaan käynnit exän luona koostuu lähinnä siitä, että isä tuijottaa kännykkää ja lapsi yrittää keksiä jotain tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen vierestä seurannut tuota samaa kuin ap. Kyse on jo aikuisesta lapsesta, jonka vanhempi heittelee tyhjiä lupauksia ja toisaalta myös tyhjiä uhkauksia.

Aikuinen lapsi suhtautuu noihin heittoihin hyvin tunteella, esimerkiksi uhkauksista lannistuu aivan voimattomaksi. Sitten kun kysyn tuolta aikuiselta lapselta, että uskooko hän oikeasti vanhempansa toteuttavan uhkauksensa, niin ei usko (kun on aivan selvää, että vanhempi ei esim. edes osaisi toteuttaa sitä). Silti lapsi tunnetasolla menee siihen mukaan täysin kritiikittömästi.

Seurauksena tämä aikuinen lapsi ei omassa elämässään edes tiedä miten ollaan rehellisiä. Eli ei ole saanut koskaan mallia rehellisestä ihmisestä, joka sanoo mitä tarkoittaa ja tekee sen minkä lupaa. Niinpä hän ei osaa itsekään olla rehellinen, vaan sanoo asioita, jotka juuri siinä hetkessä päästävät hänet pälkähästä, vaikka ne olisivat täysin valheita. Ei myöskään osaa sopia asioita selkeällä totuudenmukaisella puheella, vaan pyrkii lopputulokseen manipuloimalla. Ja sovittavat asiat voivat olla niin simppeleitä kuin mihin aikaan tavataan ja missä. Jos minä toivon tapaamista klo 18 ja hän klo 19, niin ei osaa sanoa minulle, että hän ei ehdi klo 18. Sen sijaan hän alkaa manipuloimaan minua haluamaan tapaamisen klo 19. Siitä syntyy aivan omituisia tilanteita. Ja riitoja, kun huomaan, että hänen selityksissään ei ole mitään järkeä.

Käytös kuin mun exällä!

Jos sinulle ap tulee sopiva tilaisuus vastaan, niin voisit kysyä veljeltäsi suoraan miksi hän tekee niin. Kun olet joskus paikalla, kun veli lupaa lapselleen jotain, niin kysyt vain ihan tyynenä, että milloin hän aikoo toteuttaa lupauksensa. Jos jos sanoo, että ei milloinkaan, niin kysy, että miksi hän sitten lupailee asioita.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan lapsesta. Exäni on aina ollut samanlainen, lupailee asioita, jotka ei koskaan toteudu. Kuulemma hänen isäkin oli tällainen, saattoi luvata, että ensi viikolla saat uuden pyörän eikä sitä pyörää koskaan tullut.

Oma lapseni oppi, että isänsä juttuihin ei voi oikein luottaa, jo 3-vuotiaana. Ei menisi mielellään exän luo, joten ex usein lupailee, että tules nyt, kun luona on yksi kiva juttu, mennään jonnekin kivaan paikkaan. Jo 3-vuotiaana lapsi alkoi todeta, että ei siellä mitään kivaa kuitenkaan ole, ei ollut viimeksikään.

Lapsen mukaan käynnit exän luona koostuu lähinnä siitä, että isä tuijottaa kännykkää ja lapsi yrittää keksiä jotain tekemistä.

Niin, tuo lapsi on oppinut sen. Miksi veljeni lapsi ei ole? Ilmeisesti riittävän suuri osa lupauksista toteutuu?

Ja jälleen kerran totean, että etäisä ei ole lapsen ”suojelija”, jota pitäisi miellyttää elääkseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulle ap tulee sopiva tilaisuus vastaan, niin voisit kysyä veljeltäsi suoraan miksi hän tekee niin. Kun olet joskus paikalla, kun veli lupaa lapselleen jotain, niin kysyt vain ihan tyynenä, että milloin hän aikoo toteuttaa lupauksensa. Jos jos sanoo, että ei milloinkaan, niin kysy, että miksi hän sitten lupailee asioita.

Olen kysynyt. Ei hän luvatessaan ajattele, ettei toteuta asioita. Hän ei vain ”ole ehtinyt” toteuttaa niitä ”vielä”. Ja tuo ulkomaanmatka oli vain hätiköity lupaus.

Veli pitää minua omituisena, kun kysyn keskeneräisistä asioista.

Ap

Meillä on tuollainen lapseton sukulainen. Lupailee aina sukulaislapsilleen kaikenlaista, jota ei sitten pidä. Aika äkkiä lapset tosin oppi, että tämän tädin sanomisia ei kannata ottaa kovin vakavasti.

Ja jälleen kerran totean, että etäisä ei ole lapsen ”suojelija”, jota pitäisi miellyttää elääkseen.

Lapselle oma isä on aina oma isä. Tärkeä henkilö vaikka olisikin ihan paska.

Vierailija kirjoitti:

Ja jälleen kerran totean, että etäisä ei ole lapsen ”suojelija”, jota pitäisi miellyttää elääkseen.

Ap

Kyse ei ole matematiikasta eli siitä, että kuinka monta päivää lapsi näkee isäänsä ja kuinka paljon käytännössä tekee mitäkin tekoja lapsen hyväksi.

Kyse on tunneyhteydestä, jota ei voi korvata millään muulla. On vain yksi isä, jota ei voi vaihtaa, jota ei voi korvata toisella. Biologinen isäyhteys on vain yhdellä ihmisellä maailmassa, ja se ei selittelemällä muutu. Lapsi tietää sen ja se menee kaikkien vääryyksien edelle.

Vaikka lapsi alkaisi tajuamaankin, että isän lupauksiin ei voi luottaa, niin lapsi silti edelleen aina toivoo, että hänen isänsä antaa hänelle huomiota ja pitää häntä tärkeänä.

Vierailija kirjoitti:

Ja jälleen kerran totean, että etäisä ei ole lapsen ”suojelija”, jota pitäisi miellyttää elääkseen.

Lapselle oma isä on aina oma isä. Tärkeä henkilö vaikka olisikin ihan paska.

En ymmärrä tätä, että ”oma isä on aina oma isä”. Jos isä ei ole oikein koskaan ollut mukana lapsen elämässä, niin miten hän voi olla tärkeä?

Veljeni tuli aina kotiin, kun lapsi oli jo nukkumassa, eikä ole koskaan viettänyt perhe-elämää. Eron jälkeen hän näki 7-vuotiasta 12 tuntia kuukaudessa ja totesi, ettei ole koskaan viettänyt näin paljoa hänen kanssaan.

Päästäni puuttuu nyt jokin palikka.... minulle tärkeys tulee läheisyydestä. Ei biologiasta.

Ap

No sitten taitaa puuttua palikka. Lapsi ei ole niin tyhmä, etteikö se tajuaisi millä tavalla oma isä eroaa kaikista maailman muista miehistä.