Tiede-lehti: Ylipaino aiheuttaa masennusta
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/ylipaino-ajaa-ihmisia-masennukse…
-----
Painoindeksin kasvaessa 4,7 pistettä masennuksen todennäköisyys lisääntyi miehillä 18 prosenttia ja naisilla 23 prosenttia.
Aiemminkin on osoitettu, että ylipainoisilla ihmisillä on todennäköisemmin masennusta kuin normaalipainoisilla. Tähän asti oli kuitenkin epäselvää, johtaako masennus ylipainoon vai ylipaino masennukseen.
Ison brittiaineiston avulla on nyt tehty tutkimus ylipainon ja masennuksen yhteydestä. Tutkijat sanovat, että korkea painoindeksi muuttaa kehon tiettyjen geenien ilmenemistä ja se voi johtaa masennukseen.
Ilmiö vaikuttaa enemmän naisiin kuin miehiin.
Ryhmä havaitsi, että mitä enemmän potilaalla oli ylipainoa, sitä todennäköisemmin hän oli masentunut. Painoindeksin kasvaessa 4,7 pistettä masennuksen todennäköisyys lisääntyi miehillä 18 prosenttia ja naisilla 23 prosenttia.
Painoindeksi lasketaan siten, että henkilön paino jaetaan pituuden neliöllä. Ylipainon puolelle mennään, jos tulos ylittää lukeman 25.
Painon ja masennuksen välistä syy- ja seuraussuhdetta selvittääkseen tutkijat vertasivat kahdenlaisia geenejä, kertoo Exeterin yliopiston tiedote.
Toiset geenit olivat yhteydessä sekä lihavuuteen että siihen kytkeytyviin aineenvaihduntasairauksiin, kuten diabetekseen. Toiset sen sijaan kytkeytyivät vain lihavuuteen eivätkä lainkaan muihin fysiologisiin vaivoihin.
Ryhmä havaitsi, että molemmantyyppiset geenit olivat yhtä vahvassa yhteydessä lihavuuteen. Havainto viittaa siihen, että itse lihavuus aiheuttaa masennusta ilman siitä seuraavia aineenvaihdunnallisia sairauksia.
Aineenvaihduntaa tutkiva lääketieteen professori Naveed Sattar Glasgow’n yliopistosta piti silti tutkimusta merkittävänä.
”Tämä on ehkä vahvinta näyttöä tähän mennessä siitä, että paino voi todella vaikuttaa masennukseen”, Sattar sanoi Guardianille.
”Tietysti myös monet muut tekijät voivat aiheuttaa masennusta. Silti laihtuminen saattaa joillakin kohentaa mielenterveyttä, ja hoikempana pysyminen voi ehkäistä masentumista.”
Tutkimuksen julkaisi International Journal of Epidemiology.
------
Kausaaliteetti onnistuttu todistamaan, että lihavuus --> masennus. Mietteitä? Aika usein vedotaan siihen, että masennus tuli ensin ja sitten liikakilot.
Kommentit (61)
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Lihavat on leppoisia... ja myös lihavia.
Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on, että ylipaino ei ole kaunista.

Sehän olisi hyvä, sillä neuroottisuus, sisäänpäinkääntyneisyys (introvertti) ja pessimismi ovat selkeitä riskitekijöitä masennuksen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Ai nyt yhteiskunta lyhentää telomeerejä jo hahahahahahaha apua
Ylipaino aiheuttaa masennusta ja masennus aiheuttaa ylipainoa.
Kumpi oli ensin muna vai kana?
Itse uskon, että moni on ns lohtusyöjä. Syödään tunteisiin, syödään lohdutukseen, syödään viihdyttääkseen itseään, syödään suruun ja ahdistukseen, syödään iloon.
Eli ensin on tunne, jota halutaan torjuta piristämällä ja lohduttamalla syömällä.
Lihotaan koska ollaan masentuneita?
Vierailija kirjoitti:
Lihavat on leppoisia... ja myös lihavia.
Ei ne lepposia tällä palstalla kyllä ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Tosiasia on, että ylipaino ei ole kaunista.
Riippuu keneltä kysytään. Länsimaissa ei ole, koska business = laihuus, jota saavuttaa vain promille ihmisistä ja 99,99% tavoitellessaan sitä kuluttaa järjettömästi kaikkea roskaa. Mikäli historiaa katsoo, on ylipaino ollut ihmisen evoluutiossa kaunista pidempään kuin laihuus.
Lukekaa jooko teksti ensin ja sitten tuutte pohtimaan vasta et masennus tais tulla ensin. Tutkimuksessa on löydetty ylipainon aiheuttavan masennuksen ainakin yhden mekanismin kautta. ENSIN kilot Sitten masennus.
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Oiskohan joku viides virke
"Tutkijat sanovat, että korkea painoindeksi muuttaa kehon tiettyjen geenien ilmenemistä ja se voi johtaa masennukseen."
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino aiheuttaa masennusta ja masennus aiheuttaa ylipainoa.
Mahdotonta. Masennus voi aiheuttaa ylipainoa, etenkin lääkittynä, mutta ylipaino tuskin aiheuttaa masennusta suoraan.
Ei ole ihme, jos pullukka masentuu, kun saa lukea ja kuulla jatkuvasti, miten pitäisi näyttää kuivan kesän tuppeen nyletyltä oravalta. Se liikaliha sattuu muuten suojaamaan luitakin paremmin kuin pelkkä ohut nahka.
Pyllähdin tuossa joku aika sitten nurin ja siinä olisi ollut mahdollisuudet pahaankin onnettomuuteen, mutta maallinen hyvä luiden ympärillä suojasi. Tuloksen oli vain hieman kipeytynyt polvi ja muutama henkinen mustelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Tosiasia on, että ylipaino ei ole kaunista.
Riippuu keneltä kysytään. Länsimaissa ei ole, koska business = laihuus, jota saavuttaa vain promille ihmisistä ja 99,99% tavoitellessaan sitä kuluttaa järjettömästi kaikkea roskaa. Mikäli historiaa katsoo, on ylipaino ollut ihmisen evoluutiossa kaunista pidempään kuin laihuus.
Jos kattoo evoluutiohistoriaa, niin moni muukin älytön asia oli muodissa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä ole jo melkein itsestään selvyys??🤨🤔
Ei täällä ainakaan, aina kiloista syytetään täällä masennusta. Nyt on tutkittu, että yhteys menee toisinpäin. Mutta odotas vaan, kyllä täälläkin vielä tullaan väittelemään tästä asiasta tutkimuksesta huolimatta, koska "valikoiva kuulo".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Oiskohan joku viides virke
"Tutkijat sanovat, että korkea painoindeksi muuttaa kehon tiettyjen geenien ilmenemistä ja se voi johtaa masennukseen."
Kausaliteetti https://fi.wikipedia.org/wiki/Kausaliteetti
on syy–seuraussuhde eli kahden tapahtuman suhde, jossa toinen aiheuttaa toisen. Toinen tapahtuma on tällöin syy ja toinen seuraus.
VOI aiheuttaa ei ole kausaliteetti. Korrelaatio ei ole kausaliteetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino aiheuttaa masennusta ja masennus aiheuttaa ylipainoa.
Mahdotonta. Masennus voi aiheuttaa ylipainoa, etenkin lääkittynä, mutta ylipaino tuskin aiheuttaa masennusta suoraan.
Taas yksi joka ei osaa lukea
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä ole jo melkein itsestään selvyys??🤨🤔
Ei täällä ainakaan, aina kiloista syytetään täällä masennusta. Nyt on tutkittu, että yhteys menee toisinpäin. Mutta odotas vaan, kyllä täälläkin vielä tullaan väittelemään tästä asiasta tutkimuksesta huolimatta, koska "valikoiva kuulo".
Tai aloittaja on vain idiootti, tai todennäköisemmin mielisairas, joita tässä maassa on OECD-maista eniten.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se kausaliteetti on? Eihän masennuksen etiologiaakaan tiedetä. Siinä mielessä voi olla tosi, että lihaviin kohdistettu rasismi aiheuttaa stressiä ja stressi on liitetty masennukseen. Samalla tavoin myös monet lihaviin liitetyt sairaudet selittyvät sairaan yhteiskunnan aiheuttamalla stressillä, joka lyhentää telomeerejä ja sitä kautta aiheuttaa sairauksia.
Oiskohan joku viides virke
"Tutkijat sanovat, että korkea painoindeksi muuttaa kehon tiettyjen geenien ilmenemistä ja se voi johtaa masennukseen."
Kausaliteetti https://fi.wikipedia.org/wiki/Kausaliteetti
on syy–seuraussuhde eli kahden tapahtuman suhde, jossa toinen aiheuttaa toisen. Toinen tapahtuma on tällöin syy ja toinen seuraus.
VOI aiheuttaa ei ole kausaliteetti. Korrelaatio ei ole kausaliteetti.
Tässä nimenomaan tutkittiin KAUSALITEETTIA.
"Havainto viittaa siihen, että itse lihavuus aiheuttaa masennusta ilman siitä seuraavia aineenvaihdunnallisia sairauksia."