Miten sitä voikin näyttää niin rumalta keski-ikäiseltä naiselta?
Selluliittiset reidet, naama roikkuu ja epäpuhdas iho. Hyi.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko itse vaikuttaa siihen ulkonäköön? Laihduta, hoida ihoa.
Missä kohdassa ap kertoi olevansa ylipainoinen?
En ole lihava, en edes ylipainoinen, liikun säännöllisesti, mutta silti on selluliittiä. Hoidan ihoa ja käyn kosmetologilla, mutta silti on ruma ja roikkuva iho. Toisilla vanheneminen vaan näkyy enemmän. Olen ällöttävä.
Tervetuloa joukkoon. Itsellä lisäksi vielä ylipainoa..
Ole armollinen itsellesi. Olen itse 30-vuotias nainen ja välillä myös minä koen tuota mitättömyyttä.
Joskus tuntuu että kaikki on just tolleen vialla omassa kehossa vaikka todellisuudessa ei ne asiat niin huonosti ole.
Tiedän yhden naisen joka on vanhempi kuin minä ja kerran keskustellessamme juuri näistä ikäjutuista ja havannoin, että hän ajatteli itsestään juuri sillä negatiivisella tavalla. Todellisuudessa hän on todella nätti ikäisekseen naiseksi eikä edes sitä uskoisi että on sen ikäinen nainen. Todella kaunis ja kaikintavoin muutenkin mukiinmenevä. Ainakin minun mielestä on. Hänestä huokuu oikein sellainen nuorentytön hehku. Olen jopa hieman kateellinen hänelle tästä.
Niin se vaan menee 😁 Just oli facessa yks entinen kaunotar vaihtanut profiilikuvaa ja piti kyllä katsoa kaksi kertaa että ohoh,.. ikä tekee tehtävänsä ja tupakoiville näköjään vielä raaemmalla kädellä. Ja kun ulkonäkö ollut se ainoa asia elämässä jolla voinut päteä niin melkein käy sääliksi. Mutta vaan melkein 😉
Poltatko se vanhentaa uskomattoman tehokkaasti
Oletko nähnyt keski-ikäisiä miehiä?
Ryyppääminen, lihavuus, tupakointi ja kehno ruokavalio näkyvät heissä ikävästi.
Jos itteään ei hoida niin tulokset näkyy.
Ei keski-iässä enää olekaan tarkoitus menestyä elämässä ulkonäöllä vaan muilla avuilla.
Vierailija kirjoitti:
Oletko nähnyt keski-ikäisiä miehiä?
Ryyppääminen, lihavuus, tupakointi ja kehno ruokavalio näkyvät heissä ikävästi.
He eivät vaan ota siitä paskaakaan stressiä.
Toisin ku itse itselleen naistenlehtien ja netin kautta ulkonäköpaineita toisilleen luovat naiset.
Mul on aina ollu löysä iho, mut vartalon malli on hyvä. Löysä iho aina jos rasvat ei oo täysin minimissä. Geenit. Ja sellua myös. Ohut iho. Mut nätin mallinen kroppa. Et anoreksia vs pehmeä vartalo..
Kaikki hyvä loppuu aikanaan jopa naisten ylivalta ja karuselli.
Mul on ainaki nuorenaki ollu löysä iho. Silti ollu hyvä kroppa en. Ja rakkaus ja sexi saa ihon loistamaan 😁
Miten voikin vanha äijä olla näin komee? Oikeasti tämmösen pitäs melkeen olla kiellettyä. Pituus 180 ja paino 80 kg. Upeet silmäpussit ja tsiizuz mikä lärvi. Vappunakaan en tarvi naamaria.
M48
Itse kun katson työpaikallani 40-50 vuotiaita miehiä ja naisia, niin eniten kaikista vanhentavat liikakilot. Jos on hoikka siitä tulee yleensä sellainen poikamainen/tyttömäinen olemus. Pyylevä ihminen on poikkeuksetta tanttamainen.
Mutta jos haluatte näyttää nuorekkailta (ei siis välttämättä nuorilta) niin laihduttakaa normaalipainoiksiksi.
Joo paitsi monil laihoil vanhemmilta roikkuu iho kamalasti ja uurteita hirveesti. Naama monesti myös vanhan näkönen. Ei Kim k oo tanttamainen, se on vaan sun oma maku, ettet pidä pyylevistö mut joku muu pitää. Iso maha on mun silmiin ruma ja maskuliininen, sekä laihat raajat. Makuja on monia. Järkevämpää kyl sanoa että liikkukaa ihmiset. Laiha joka ei liiku ei oo mitenkää esteettinen.
Lisää.
Yllättävän vähän miesten vetämistä mukaan toistaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Joo paitsi monil laihoil vanhemmilta roikkuu iho kamalasti ja uurteita hirveesti. Naama monesti myös vanhan näkönen. Ei Kim k oo tanttamainen, se on vaan sun oma maku, ettet pidä pyylevistö mut joku muu pitää. Iso maha on mun silmiin ruma ja maskuliininen, sekä laihat raajat. Makuja on monia. Järkevämpää kyl sanoa että liikkukaa ihmiset. Laiha joka ei liiku ei oo mitenkää esteettinen.
Laiha ei olekaan kaunis. Kauniimpi se kuitenkin kuin lihava. Lihava on yhtä kuin epäterveellinen elämä. Harva on sairauden vuoksi ylipainoinen. Kirjoitin tuossa yllä että laihduttakaa normaalipainoisiksi, ikävä kyllä valtaosa suomalaisista on järkyttäviä läskikasoja joilla ei ole mitään itsekuria. Hyi.
Tässä alla ote thl lihavuuden yleisyydestä- artikkelista:
”Vuonna 2017 lähes kolme neljäsosaa 30-vuotiaista ja sitä vanhemmista miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista oli ylipainoisia (painoindeksi vähintään 25 kg/m2). Neljännes aikuisista voidaan luokitella lihaviksi (painoindeksi vähintään 30 kg/m2).”
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kans…
Hyvä ryhti ja iloiset silmät sekä hymy.
Voisiko itse vaikuttaa siihen ulkonäköön? Laihduta, hoida ihoa.