Uskallanko hakea apua ahdistukseen? Miksi tämä on niin vaikeaa?

Mene ihmeessä. Hoidolla elämänlaatusi ja työkykysi paranee. Etenkin korkeastikoulutetuista huomattava osa kärsii ahdistuneisuudesta ja/tai masennuksesta jossain vaiheessa elämääsi. Jos lääkäri vähättelee, vaihda lääkäriä. Jos joku leimaa, kertoo se enemmän ko. ihmisen suppeasta maailmasta kuin sinusta.

Jos on varaa, niin ota aika yksityiselle psykiatrille, niin saat varmasti kunnon lääkkeet ja sitä kautta huomattavan helpotuksen tilanteeseen. Heille ahdistuksen hoito on jokapäiväistä eikä todellakaan tarvitse hävetä siitä kertomista.

Tuttuni oli pitkään ahdistunut, minusta hän oli masentunutkin. Ei kumminkaan halunnut mennä lääkäriin, vaan arveli että pärjää kyllä "omahoidolla".

Sitten tuli ilta, että sydän hakkasi, hiki valui ja paniikki otti vallan. Oli pakko soittaa lanssi ja päivystykseen.

Tuttu pääsi arviointiin, sai lääkkeet, myös unettomuuteen, ja parin viikon päästä oli kuin eri ihminen. Se ihminen, jonka minäkin tunsin. Nyt käy psykkalla viikottain ja katsotaan tarviiko aloittaa psykoterapia.

Toivottavasti ystäväsi voi nyt paremmin, kun hän saa apua. 

Minustakin on pitkään tuntunut, että pärjään kyllä omahoidolla, mutta ei se ole auttanut. Olen kärsinyt tästä jo yli vuoden ja pidempäänkin. Aina välillä tulee parempia aikoja, mutta sitten alkaa taas ahdistaa enemmän. Voisin mennä yksityiselle, mutta ajattelin katsoa ensin työterveyden kautta. Pelkään kyllä, että työnantajalle menee tieto. 

ap. 

Vähättelyä varmasti saatkin, kuuluu heidän työnkuvaansa. Kannattaa miettiä tarkkaan mitä haluat, ja miten sen ilmaiset. Ja varautua siihen, ettet silti saa apua. Jaksat pettymyksen paremmin, kun et kuvittele saavasi apua.

Mieti valmiiksi mahdolllisia loogisia vasta-argumentteja vähättelylle. Etukäteen suunnittelu voi auttaa avautumaan itse tilanteessa, vaikkei tietysti välttämättä toimi.

Ahdistuneisuudessa ei ole mitään hävettävää. Marssit vain sinne lääkärille ja sanot rehellisesti, että sua ahdistaa. Niin minäkin tein aikoinaan. Suurin yllätys oli kuitenkin se, että ahdistus katosi multa lopulta itsestään. Mun piti vain oppia puhumaan siitä ilman häpeää:) Tsemppiä sulle Ap:)

Vähän sama vika, tosin tilanne jatkunut jo vuosia. "Keksin" aina uuden aiheen, josta ahdistun. Siis joku ahdistuksen aihe tulee mieleen ja jää sinne jopa kuukausiksi. Sitten tulee taas seuraava aihe. En saa katkaistua tätä kelaa, mutta en myöskään uskalla hakea apua.

Riippuu siitä, että haluatko elämääsi muutosta.

Varaudu siihen, että siitä kun lopulta päätät pyytää apua, menee aika kauan siihen, että saat apua. Sen jälkeen kestää, ennen kuin hoito alkaa tehota.

Ei siis kannata vitkutella.

Yleensä ongelma on niin päin, että edes ne jotka pyytävät apua eivät saa sitä helposti.

Ahdistus on tila, jota kukaan muu ei voi sulta ottaa pois. Sun on itse työskenneltävä sen eteen.

Onhan tämä outoa aikaa, että vielä mielenterveysongelmillakin on noin vahva leima tabu. Vaikka niin monella on ollut jonkin asteista häiriötä.

ja silti samalla hengenvedella sanon, en menisi työterveyteen hakemaan apua. Jos on pienikin mahdollisuus, että työpaikalla saadaan tietää asiasta. Se leima on valitettava ja lähes ikuinen. Sitä "taistelua" ei kannata ottaa, kun on muutenkin raskasta.

Varovaisuus on valttia, että saa itse voimiintua.