En pidä nykymaailmasta! "Ennen kaikki oli paremmin."
Jos olet samaa mieltä, kerro mitä ikävöit tai kaipaat eniten entisiltä ajoilta.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole elännyt sitä ennen vanhaa aikaa kun olen syntynyt vuonna 1990 mutta mitä isovamhemmat ja vanhemmat kertonut heidän nuoruus aikoja niin kyllä ne vaikuttaa paljon paremmalle mitä nyt on, toki on nykyään moni asia mennyt eteenpäin kuten lääketiede ja varallisuus.
Jo eläisin nyt vaikka vuonna 1960 niin minulla olisi luultavasti hyvä vaimo,useita lapsia ja omakotitalo maalta mutta nyt minulla ei ole mitään näistä.
Mitä isovanhemmat kertonut niin heidän nuoruudessaan sukupuoliroolit oli vahvasti läsnä mutta silti kunnioitettiin sitä vastakkaista sukupuolta ja silloin tehtiin paljon lapsia perheisiin, jäänny vähän vaikutelma että ennen vanhaa ihmisille kumppani ja perhe on ollut tärkeitä asioita toisin kuin nykyään.
Väitän siis että ennen oli jotkut asiat paremmin kuin nykyään ja jotkut asiat oli huonommin kuin nykyään.No tuo on kyllä vähän siinä ja siinä. Sinällään perhe ja puoliso olivat sosiaalisesti ihmiselle hyvin tärkeitä ja sen mittä että oli normaali kunnon ihminen. Lapsettomat ihmiset olivat ennen vanhaan vähän outoja ja heitä katsottiin vähän kummeksuen.
Toisaalta lasten kanssa oltiin paljon vähemmän kuin nykyään ja lapset elivät aika lailla omassa maailmassaan josta vanhemmat eivät edes tienneet kauheasti. Ja vanhemmilla oli ne omat työt ja tehtävät joihin he keskittyivät. Myös puolisot viettivät vähemmän sellaista iakaa jota nykyään kutsuttaisiin "parisuhdeajaksi" eikä hellyyttä paljon näytetty julkisesti. Myös perheväkivalta oli yleisempää ja hyväksyttävämpää.
Tiedän että esimerkiksi lapset silloin oli aikalailla omissa maailmoissaan ja ne leikki silloin paljon ulkona porukassa eikä vanhemmat kovinkaan tarkasti heidän perään katsellut.
Puolisot toki teki omia tehtäviään kuten naisella oli paljon kotitöitä ja mies oli paljon työpaikalla joten ei silloin jäännyt niin paljoa yhteistä aikaa mutta silloin kun oli sitä yhteistä aikaa niin siitä nautittiin ja tehtiin kaikkea kivaa.
Tiedän myös että ennen vanhaa oli väkivaltaa enemmän ja silloin miehet ryyppäsivät paljon enemmän kuin nykyään mutta kuten sanoin niin ennen oli moni asia huonommin kuin nykyään mutta moni asia taas paremmin kuin nykyään.
Yhteisöllisyyttä oli ennen vanhaa myös kuullemma enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan eniten elämää ennen kännyköitä ja tietokonetta.
Jokainen keskittyi enemmän omaan elämäänsä. Ja nimenomaan elämäänsä ja elämiseen.Samoin kaipaan tuota aikaa, mutta eihän mikään estä elämästä elämää jossa käytät niitä mahdollisimman vähän, itse pyrin elämään tällaista elämää. Niin, keskittyminen omaan elämään oli varmastikin laadukkaampaa kun ei ollut ärsykkeitä niin paljon ja ihmiset ajattelivat enemmän itse ja tutustuivat rohkeammin itseensä? eivätkä hakeneet netistä muiden ajatuksia mielipiteitä, nopeita vastauksia? Mutta taas toisaalta ihmiset kyllä olivat enemmän tekemisissä fyysisesti ja ehkä paljon enemmän läsnä. Vituttaa yli kaiken olla isossa porukassa ja kaikki räplää niitä saatanansilmiänsä ja ei oikeasti kuuntele/keskity jos jostain yrittää tehdä jutunjuurta.. Omituista tosiaan.. Elämä on tuolla ulkona, ei tietokoneissa ei puhelimissa ei tv:ssä, illuusioista katalimmat.
Mmm.. joo, samaa mieltä! Muistan miten kivaa oli työpaikalla kahvitauoilla kun juttu lensi. Nykyään ollaan vaan hiljaa ja tuijotetaan puhelinta. Koko työilmapiiri on muuttunut paljon ankeammaksi, ja kaikki vaan ovat synkkiä ja pysyvät omissa oloissaan.
Somettomuus.. Ja se että ennen sairaat ihmiset laitettiin hoitoon, nykypäivänä niitä taputetaan olalle ja käsketään pärjätä.
Rakennusmääräykset olivat löyhempiä ja käsityötaito korkealla. Tämä mahdollisti aivan huikeiden uniikkien talojen rakentamisen.
Kyllä tämä riippuu siitä, mihin aikakauteen vertaa. 60-luvulla syntyneenä meillä ei ollut perheväkivaltaa (että ei sitä aina ennen ollut). 82-valmistuneena ei ollut mitään pelkoa jäädä työttömäksi, sai ihan valita minkä paikan ottaa. Oli kyllä vähän köyhää, ei sitä heti ostettu kalusteita. Kämpässä (joka sekin löytyi helposti) oli vain sänky, pöytä ja pari tuolia :D Television sain paljon myöhemmin, ja sekin on vanha käytetty mustavalko-tv. Vuokrapuhelimen hankin sitten myös paljon myöhemmin. Mutta ei silloin myöskään velkaannuttu, ei ollut huolta pikavippien takaisinmaksusta. Olimme kaikki suurin piirtein samassa tilanteessa, eikä sitä osannut kaivata mitään sen enempää luksusta. Ehkä parasta oli juuri taattu työ.
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli paremmin ainakin seuraavat asiat (viittaan 80-lukuun): ei internettiä ja somea, ei niin paljon mielenterveys ongelmia kuin nykyään, koulumaailma ei niin vaativa ja kuormittava kuin nykyään (sekä opettajien että oppilaiden kannalta), työelämä vakaampaa ja henkilöstöresurssit paremmat, ei niin paljon ulkomaalaisia (en ole rasisti, mutta välillä tuntuu että muualta tulleita on yhtä paljon kuin valtaväestöä..), ihmiset eivät olleet samanlaisen jatkuvan arvioinnin alla kuin nykyään, maapallo ei voinut vielä näin huonosti (toki merkit oli jo ilmassa tuolloinkin), tv:stä tuli edes joskus hyvääkin ohjelmaa, ei niin paljon vertailua toisiin ja jatkuvaa kilpailua, ylipäätään rennompi ilmapiiri.
Ne olivat ehkä hyviä sen ajan mittapuulla ja siinä mihin oli totuttu. Mutta nyt katsoen lähes kaikki 80-luvun sarjat ja elokuvat ovat vaivaannuttavan huonoja.
Kaikki, mikä oli keksitty ennen syntymääsi, on normaalia ja itsestäänselvää. Se on aina ollut olemassa. Et tahdo kuvitellakaan maailmaa ilman sitä.
Kaikki, mikä keksitään ensimmäisen 25 elinvuotesi aikana, on kiinnostavaa ja vie maailmaa parempaan suuntaan. Sen parissa olisi kiva työllistyä.
Kaikki, mikä keksitään sen jälkeen, on saatanallisen pahaa. Se pilaa ihmiset ja yhteiskunnan, se vie maailman sekasortoon. Kaikki oli niin paljon paremmin ennen!
Älypuhelimia jotkut eivät voi sulkea edes elokuvateatterissa, sitä on pakko siellä räplätä. Tutustuin yhteen uuteen ihmiseen ja hän vähän väliä räpläsi puhelintaa, vähän sillai piilossa, mut kuitenkin se mua häiritsi. Miksei voinut vaan keskittyä elokuvaa? Tuli itelle sellainen olo myös, että olen huonoa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vain harhaa. Ihmiset ovat kautta historian ajatelleet, että ennen asiat olivat paremmin. Antiikin aikoinakin valitettiin, miten nykynuoret ovat heikkoa pullamössöä ja kirjoittajan nuoruudessa miehet olivat vielä urheita etc.
Kaikista nykyajan ikävyyksistä huolimatta voidaan sanoa, ettei asiat ole koskaan olleet paremmin.
Mitkä asiat ovat paremmin? Ei ainakaan nimittäin työllisyys, ihmisten turvallisuuden tunne, mielenterveys, ilmaston tila, syntyvyys.
Terveydenhoito on parantunut huikeasti, elinikä noussut samalla. Valinnanvaraa on paljon enemmän, jos ei Suomi miellytä niin helppo lähteä muualle. Tasa-arvo parantunut tosi paljon, erilaisuuttakin aletaan vähitellen hyväksyä. Väkivalta on vähentynyt, samoin onnettomuudet. Mielenterveysongelmat tunnistetaan paremmin ja niihin voi saada apua, itsemurhat vähenevät. Elintaso on noussut, koulutus parantunut, näitä on vaikka kuinka paljon. Nykyisin edes tiedetään millaista vahinkoa ihmisen toimista aiheuttaa ympäristölle joten asialle voi tehdäkin jotain. Syntyvyys saakin vähentyä.
Elintaso ei ole noussut. Milleniaalit on ensimmäinen sukupolvi, jotka eivät keskimäärin saavuta vanhempien elintasoa. Koulutus on huonontunut aivan äärimmäisen paljon, älykkyys laskussa sitten vuoden 1978 ja liikunnallisen kunnon heikentyminen on suorastaan dramaattinen. Sitä voisi verrata vaikkapa siihen, että huippu-urheilijasta tulee uran jälkeen lihava juoppo, joka ei pysty edes yhteenkään punnerrukseen. Tietoa ja taitoa toki 8 miljardiin mahtuu, mutta taitaapi käydä niin, että ilmastonmuutos ja massasukupuutto ehtivät ensin.
Koskaan eivät asiat ole olleet huonommin, jos ajatellaan ihmisten ja ympäristön tulevaisuuden odotustulosta.
Just lueskelin Reginaa vuodelta -74 ja siinä valitetaan ihan samoista asioista kuin nykyään, palkka ei riitä, työtä ei ole ja työkkärikin vaan tunkee turhille kursseille, vauvoja ei synny tarpeeksi, sairaudet ja kivut vaivaa, asunnot on huonoja ja silti kalliita, ihmiset on yksinäisiä vailla puolisoa tai kaveria... Milloin lie ollut se hyvä entinen aika?
Vierailija kirjoitti:
Ok, boomer
Roger
Kun ihmiset muistelevat entistä aikaa niin he muistelevat huoletonta lapsuus ja nuoruusaikaa
Eivätkä objektiivisesti esim. sitä mitä piti tehdä työkseen elääkseen jne saati sitten esim vanhempien ihmisten sairauksia tai hoitoja sairauksiin
Vertailu tapahtuu enneminkin nuorisokulttuurin kautta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli paremmin ainakin seuraavat asiat (viittaan 80-lukuun): ei internettiä ja somea, ei niin paljon mielenterveys ongelmia kuin nykyään, koulumaailma ei niin vaativa ja kuormittava kuin nykyään (sekä opettajien että oppilaiden kannalta), työelämä vakaampaa ja henkilöstöresurssit paremmat, ei niin paljon ulkomaalaisia (en ole rasisti, mutta välillä tuntuu että muualta tulleita on yhtä paljon kuin valtaväestöä..), ihmiset eivät olleet samanlaisen jatkuvan arvioinnin alla kuin nykyään, maapallo ei voinut vielä näin huonosti (toki merkit oli jo ilmassa tuolloinkin), tv:stä tuli edes joskus hyvääkin ohjelmaa, ei niin paljon vertailua toisiin ja jatkuvaa kilpailua, ylipäätään rennompi ilmapiiri.
Ne olivat ehkä hyviä sen ajan mittapuulla ja siinä mihin oli totuttu. Mutta nyt katsoen lähes kaikki 80-luvun sarjat ja elokuvat ovat vaivaannuttavan huonoja.
Mikä saa ihmisen puuttumaan toisen mielipiteeseen? Kysyttiin ja vastattiin. Voit olla eri mieltä, mutta älä tule pätemään ja kertomaan, miten SINÄ asian koet.
Kyllä mielenterveysongelmia oli ennenkin, niitä ei joko ymmärretty tai niistä ei puhuttu samassa mittakaavassa kuin nykyään.
Somettomuus osittain. Toisaalta tykkään esim. Facebookissa siellä olevista ryhmistä, esim. harrastuksiin liittyen ja sitä kautta tulee pidettyä paremmin yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Mutta sitten jotkut Instagramit ym. Ne aiheuttaa pelkästään pahaa oloa esim. nuorille naisille mm. ulkonäköpaineineen. Somen myötä on myös tämä paskamyrskykulttuuri tullut jäädäkseen. Toimittajatkin kaivaa nykyään jutunaiheensa somesta.
Työn hakeminen on nykypäivänä ihan hullunkuriseksi mennyt. Johonkin toimistoassistentin paikkaan on sellaiset vaatimukset, että meinaa pyörryttää kun lukee vaatimuslistaa ja palkka on 2000e/kk brutto. Ennen saattoi hakea töitä ihan rehellisesti omana itsenään esim. soittamalla suoraan yrityksiin, ei tarvinnut viilata cv:tä tuntikausia erikseen jokaista haettavaa työpaikkaa varten.
Ennen köyhiä ei pilkattu ja toivottu heidän kuolemaa. Nykyään pääsee kansanedustajana telkkariin paasaamaan kuinka köyhät voisi mennä vaan töihin ja lopettaa tukien nostamisen.
Vanhuksia arvostettiin ennen, nykyään ei välitetä pas*aakaan.
Kaipaan sitä, että ihmiskunnalla oli tulevaisuus.
+Ennen autettiin herkemmin toisia ainakin.
+Melkein kaikilla oli kumppani sekä lapsia, toki osa liitoista oli huonoja mutta perhe oli normi silloin.
+Ei ollut somea ja nähtiin ihmisiä enemmän.
+Maalaisjärkeä oli silloin.
+Helpompi työllistyä.
+Ei ollut ylipainoa kovinkaan paljoa sekä ihmiset oli fyysisesti hyvässä kunnossa mutta ei toki kaikki.
+Sai vapaammin tehdä monia asioita, nyt on lakeja ja sääntöjä todella paljon.
+Miehet oli usein herrasmiehiä silloin, ei toki kaikki.
-Alkoholia ja tupakkaa kului enemmän.
-Lääketiede ei ollut kovinkaan kehittynyttä, esimerkiksi jos sairastui diabetekseen niin moni teki itsemurhan koska silloin ei ollut lääkkeitä siihen.
-Ruoka ei ollut kovinkaan monipuolista.
-Lääkärit oli juroja ja kovia silloin, nykyään on helppo käydä lääkärissä.
-Valtion tuet ei ollut kovinkaan hyviä, eli köyhiä tai kehitysvammaisia ei autettu valtion toimesta kovinkaan paljoa mutta silloin ihmiset auttoi näitä enemmän.
Siinä nyt muutama asia tuli mieleen 🤔
En minäkään pidä.
Nykyään ihmiset on hirveän paljon ilkeämpiä kuin ennen. Etenkin somessa. Tuntuu, ettei heillä ole enää minkäänlaisia estoja.
Eikä käytöstapoja. Tarkoitan sellaisia käytöstapoja kuin toisen huomioon ottaminen, kunnioitus.
Esim. täälläkin ilkeys ja pahansuopuus on lisääntynyt tosi paljon alkuajoista.
Välillä vaan luen ketjuja ja ihmettelen miten jotkut kehtaa.
Olen elänyt ja kokenut elämän 50-luvulta tähän päivään asti ja mitään en kaipaa "entisajan" elämästä, nyt kaikki asiat ovat moninverroin paremmin ja elämä on helpompaa. Kaupan hyllyt notkuvat tavarasta, teknologia helpottaa arkea, lääketiede kehittynyt, opiskelu helpompaa, luokkaerot pienentyneet jne. jne.
Joo paitsi nykyään löytyy miehille ''milkkarit'' o.O
Kattelin tuossa yksi päivä ettei naisen tehot taida yltää noiden verkkokaupoista löytyvien lypsäjien tasolle.