Sanokaa mulle suorat sanat!
Olen avoliitossa, kaksi lasta. Jo vuoden olen ajatellut toista miestä.. Itseasiassa olen hänen kanssaan muutaman kerran viettänyt yön yhdessä, tämä tapahtui viime kesänä. En ole kyennyt unohtamaan häntä kuin vasta viimeaikoina. Muutama päivä sitten hän laittoi minulle viestin jos tavattaisiin... Taas elämäni horjahti radaltaan. Tiedän ettei hän halua mitään muuta kuin seksiä.
Eilen näin hänet pitkästä aikaa, ja istuimme iltaa samassa porukassa. Katseet kohtasivat, ilmaisin kuitenkin hänelle että ei onnistu. Nyt vain pitäisi saada oma mieli kuriin.
Mitä ihmettä teen? Omaa miestäni en enää rakasta, olemme yhdessä lasten vuoksi. Hän tietää minun pettäneen, tosin on antanut anteeksi, ja lupasin etten koskaan enää ikinä..
Unohdanko (ja miten?) vai annanko palaa?
Kommentit (12)
Kukaan ihmisentaimi ei ansaitse oppia kotona parisuhteen dynamiikkaa niin, ettei rakkaus asu kotona puolisoiden välissä.
" kerranhan täällä eletään..." Ja lapsilla on vain yksi ainoa lapsuus. Senkö saa tuhota miten haluaa, ihan tuosta vaan?
3
Samaa mieltä, mutta onko ongelmien ratkaisu puolisosta poispäin kääntyminenkään? Eihän sitä olemassa olevaa suhdetta VOI mitenkään saada korjattua, jos ei edes yritä!
Auttaako ap asiaa pettämällä miestään?? Jos oikeasti on välit niin tulehtuneet, että kenenkään onni ei kodissa kukoista, pettäminen vain huonontaa asioita.
3
Koska se osoittaa miten paljon hän sinua arvostaa. Ja vaikka olisi molemminpuolista " hyväksikäyttöä" , niin se ei ole oikein. Mutta toisaalta unohda myös miehesi, jos olet hänen kanssaan vain lasten takia. Totta sanoi tämä 2 siitä, että kerranhan täällä eletään, joten päästä myös miehesi pinteestä, jotta voisi löytää puolison joka häntä rakastaa ja samoin sinäkin. Lapset kyllä pärjäävät. parempi 2 rakastavaa kotia, kuin 1 kulissikoti.
Kyllä hyvä pano ja tyytyväisyys heijastuu myös lapsiin kuin myös tympeä elämä miehen kaa ketä ei rakasta. Jokaisella naisella aina pitäisi olla oma pikku rakastaja jossain, et mieli pysyy hyvänä :D Ja jaksaa levittää rakkauden sanomaa ympärilleen.
2
mutta turhan usein törmää tuohon syyhyn, että ollaan yhdessä " lasten takia" . Lapsilla saattaa joskus olla ihan fyysisiä oireita sen tähden, millaista stressiä kotona on vanhempien huonon suhteen tähden. Yhdessä voi olla, mutta ei sitä kannata lapsilla perustella.
Olen samaa mieltä, kulissikoti ei ole lapsille sekään hyväksi.
Mutta oletko aivan varma, että olette tehneet kaikkenne suhteen pelastamiseksi?? Liian helposti ei kannattaisi heittää hanskoja naulaan. On suorastaan rikollista erota lastensa isästä, jos ei ole ihan varma, että on KAIKKENSA suhteen pelastamiseksi tehnyt.
Ja tuo pettäminen kyllä viittaisi vain ihan päinvastaiseen suuntaan.
Pyysit suoria sanoja sanomaan, täältäpä paukkuu ;D
3
Vastuu lapsista painaa vaakakupissa aika paljon kun lapset on tullut hankittua. Eli mieti tarkkaan ratkaisujasi, myös siltä kannalta että mikä vaikutus niillä on lastesi elämään.
Tuosta panomiehestä et varmasti pidemmän päälle saa kuin sydänsuruja, vaikka antaisitkin palaa hänen kanssaan. Jos olet miehellesi luvannut olla enää ikinä pettämättä häntä, varsinkaan saman miehen kanssa: PIDÄ LUPAUKSESI! Jos et sitä voi pitää, niin keskustele nyt ihmeessä miehesikin kanssa asiasta ja kerro ettet enää voi uskollisuus lupaustasi pitää. Miehelläsi on oikeus tietää ja silloin myös hänellä pitää olla vapaus ottaa rakastajatar! Ei ole oikein että vain hän ponnistelee ja elää perheenne kasassa pitämiseksi, käy ehkä töissä tienaamassa perheellenne rahaa hoitaa kotihommeleita ja lapsianne.
Olen kyllä sitä mieltä, että vain lasten takia yhdessä pysyminen ei ole sekään hyvä. Lapset aistivat vanhempien rakkaudettomuuden herkästi ja toki se vaikuttaa heihin. Tiedän sen kovin hyvin, koska olen itsekin sellaisessa perheessä kasvanut. Vanhempani erosivat kun olin jo täysi-ikäinen. Olisivat voineet aiemminkin erota.
Mutta silti olen sitä mieltä, että nykyisin parit eroavat liian helposti. Vastoinkäymisten tullen ei haluta niitä yhdessä edes yrittää selvittää ja pästä yli, kaivaa sitä (ehkä piilevää) rakkauden tunnetta, joka on arkipäivän alle hautautunut. TAHDOTKO rakastaa, kysytään naimisiin mennessä. Kyse on myös aika pitkälle tahtomisesta, ei vain tunteesta.
Kun puolisot ovat varmoja, etä ovat kaikkensa tehneet suhteen pelastamiseksi ja siltikään rakkautta ei tunnu löytyvän, on ilman muuta parempi lastenkin kannalta, että erotaan.
Hyvin moni vaan käyttää " olemme vain lasten takia yhdessä" - kuvausta suhteestaan, jossa menee huonosti, mutta i olla vielä yritettykään suhdetta korjata.
3
SofterSin:
mutta turhan usein törmää tuohon syyhyn, että ollaan yhdessä " lasten takia" . Lapsilla saattaa joskus olla ihan fyysisiä oireita sen tähden, millaista stressiä kotona on vanhempien huonon suhteen tähden. Yhdessä voi olla, mutta ei sitä kannata lapsilla perustella.
Etsi itselles elämä, ehkä se on juuri hän.
Tee ratkaisu sen perusteella.
Jos arvostat lastesi onnea, unohdat tuon pilden perässä juoksijan ja alat tehdä töitä, että saatte miehesi kanssa homman toimimaan. Jos miehesi kanssa homma ei millään ilveelläkään toimi ja yhdessä eläminen on aivan kamalaa, erotkaa (mutta yrittäkää ensin useampi vuosi yhdessä) puhtaalta pöydältä, ilman kolmansia pyöriä.