Tytär ei usko olevansa hyvä koulussa

Aina on olemassa parempia, kauniimpia, fiksumpia jne. ihmisiä. Miten sen kanssa oppii elämään, se onkin sitten vaikeampi juttu.

Eikä siis tarvitse olla "hyvä". Tuntuu vaan että tyttö luulee että ihan sattumalta ja vahingossa saa hyviä numeroita ja että kaikki muutkin niitä saavat. Tekee paljon enemmän koulun eteen kuin veljensä. Mistä siis vetää johtopäätöksen, että ei oikeasti ole hyvä.

Ap

No näin yläkoulun opettajana sanoisin, että kehukaa tyttöä saavutuksista. Sanokaa, että on hyviä numeroita. Älkää miettikö tulevaisuuden uria, jos ne ajatukset eivät lähde tytöstä. Älkää verratko veljeen. Millään tavalla. Jokin ekassa viestissä kertoi, että saatatte olla hieman suorituskeskeisiä. Ottakaa rennosti, ja antakaa tytönkin ottaa.

Ei kyllä korosteta suorituksia mitenkään. Ei niistä erityisemmin puhuta, eikä niistä palkita.

Tyttö aina ennen koetta hokee, että "ei osaa mitään ". Ja saa 9,5. Veli ei kouluasioistaan juurikaan puhu.

Tulevaisuudensuunnitelmista puhuminen tuli tuon isoveljen kautta. Ei niistä jatkuvasti puhuta.

Muuten koen välimme läheisiksiksi.

Ap

Meillä on samanlainen tyttö. On kai tutkittukin, että tyttöjen itseluottamus romahtaa jo alakoulussa. Tyttöni sai aina tosi hyviä sanallisia arvioita todistukseen, mutta koska hän aina väitti olevansa oikeasti huono, ajateltiin että hän saa niitä varmaan osittain siksi kun on niin mukava ja kiltti :) Mutta kyllä ne numerotkin ovat ysiä ja kymppiä. Me emme kyllä ole kilpailuhenkisiä ja kehumme häntä. Olen varmaan kymmeniä kertoja vääntänyt rautalangasta, että ne, jotka ovat huolissaan koulunkäynnistä, ovat yleensä juuri niitä, joiden ei tarvitsisi, ja "käsken" relata. Itsekin olen joissain asioissa stressaajatyyppiä, mutta koulumenestyksestä en stressannut, enkä muista juuri kenenkään ennen niin tehneen. Mutta koulu tuntuu muuttuneen.

Vierailija kirjoitti:

No näin yläkoulun opettajana sanoisin, että kehukaa tyttöä saavutuksista. Sanokaa, että on hyviä numeroita. Älkää miettikö tulevaisuuden uria, jos ne ajatukset eivät lähde tytöstä. Älkää verratko veljeen. Millään tavalla. Jokin ekassa viestissä kertoi, että saatatte olla hieman suorituskeskeisiä. Ottakaa rennosti, ja antakaa tytönkin ottaa.

Miten samanaikaisesti kehutaan numeroista ja EI olla suorituskeskeisiä? Eikö pitäisi vähentää huomiota niistä suorituksista? Tai sitten rehdisti olla suorituskeskeinen.

Minulla ja pikkusiskollani oli aikoinaan samanlainen tilanne. Minä opin asioita nopeasti ja sisko taas hitaasti. Hänellä todettiin yläasteella lukihäiriö, mutta sitä ennen hän oli ehtinyt ala-asteen perusteella, sekä minuun itseään vertaamalla leimaamaan itsensä tyhmäksi.

Siskoni kohdalla riitti se, että hän löysi sen oman juttunsa. Nykyään hän opiskelee alaansa yliopistossa, minä valmistuin amk:sta hyvin keskinkertaisilla papereilla.

Sisko vertaa vieläkin itseään minuun ja pitää itseään tyhmempänä, vaikka olemme aikuisia. Puhumme tästä usein ja sisko on tullut siihen tulokseen, että nuorempi vertaa itseään aina vanhempaan. Meillä on ollut tasapuolinen koti ja kumpaakin on varmasti kannustettu yhtälailla.

Toivottavasti tyttäresi löytää oman juttunsa ja pääsee vielä loistamaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikä siis tarvitse olla "hyvä". Tuntuu vaan että tyttö luulee että ihan sattumalta ja vahingossa saa hyviä numeroita ja että kaikki muutkin niitä saavat. Tekee paljon enemmän koulun eteen kuin veljensä. Mistä siis vetää johtopäätöksen, että ei oikeasti ole hyvä.

Ap

EI tarvitse olla hyvä! Tämän oivalluksen myötä elämä muuttuu paljon helpommaksi. Riittää kyllä, kun pärjää.

Lapsella pitäisi olla omat tavoitteet - mutta ei se, että pitää olla yhtä hyvä kuin veljensä! Se on sitten ihan sama, saavuttaako omat tavoitteet kovalla työllä vai olemalla "hyvä" niin kuin veljensä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä korosteta suorituksia mitenkään. Ei niistä erityisemmin puhuta, eikä niistä palkita.

Tyttö aina ennen koetta hokee, että "ei osaa mitään ". Ja saa 9,5. Veli ei kouluasioistaan juurikaan puhu.

Tulevaisuudensuunnitelmista puhuminen tuli tuon isoveljen kautta. Ei niistä jatkuvasti puhuta.

Muuten koen välimme läheisiksiksi.

Ap

mikä ongelma jos kokeista tulee 9,5.

Vala uskoa tyttöön ja kehu. Peruskoulussa???

Onko tytöllä tunne, että hän kelpaa vain hyvin suoritusten kautta? Mitä jos se numero olisi 7-8? Millä tavoin isoveli on superihminen? Superkiva siskolleen?

Uskon että naisilla on paljon symmetrisemmät oikea ja vasen aivolohko kuin miehillä.

Samaa juttua myös meidän perheessä. Kaksi tyttöä, vanhempi lukiossa ihan hyvällä menetyksellä, mutta ei mitenkään loista (numerot 7 - 9 väliltä). Nuorempi on ysillä ja keskiarvo huitelee 9 päällä, numerot kokeista ysiä ja kymppiä. Ja tämä nuoremman kohdalla käydään nyt keskusteluja siitä mihin seuraavaksi opiskelemaan. Hän olisi kovaa vauhtia menossa amikseen kun ei kuulemma pärjäisi lukiossa.

Kyse ei siis ole siitä, että haluaisi amispohjaisen ammatin tai intohimona olisi vaikka kokkaus vaan siitä, että pelkää lukiota. Ja mä niin tunnistan tuon! Itse olin hiukan huonompi koulussa mutta kuitenkin niin hyvä, että paljon huonommallakin todistuksella mentiin lukioon ja siitä yliopistoon. Mutta olin niin varma, että olen huono ja menin lukemaan itseni merkonomiksi. Ja näin myöhemmin katunut sitä todella paljon ja nähnyt vaivaa opiskelun eteen.

Olen yrittänyt valaa lapseeni uskoa, että lukio ei ole niin vaikea ja luvannut, että jos se ei ala sujumaan niin sitten keskeytät ja keksitään jotain muuta. En vain ymmärrä mistä tuo tulee, että ei usko itseensä. En osaa selittää sitä omalta kohdalta enkä myöskään lapseni.

Onko hänellä jotain esikuvaa naisesta, joka on ollut kiltti koulussa, mutta jolla on ura ja joka on menestynyt? Monesti tytöllä ei ole esikuvaa, edes yhtä, johon hän voi samaistua, ja nähdä että minä voin joskus olla tuo.

Pojilla niitä on koko ajan näkyvillä enemmän. Poikien menestyminen on jotenkin suoraviivaisempaa usein.

Jos on vielä vaikka joku, joka ei myöskään vielä koulussa tiennyt miksi haluaa isona. Moni meistä vain valitsi lukion vikalla jotain yliopistoja mihin hakea, ja katsoi kuinka käy.

Vierailija kirjoitti:

Samaa juttua myös meidän perheessä. Kaksi tyttöä, vanhempi lukiossa ihan hyvällä menetyksellä, mutta ei mitenkään loista (numerot 7 - 9 väliltä). Nuorempi on ysillä ja keskiarvo huitelee 9 päällä, numerot kokeista ysiä ja kymppiä. Ja tämä nuoremman kohdalla käydään nyt keskusteluja siitä mihin seuraavaksi opiskelemaan. Hän olisi kovaa vauhtia menossa amikseen kun ei kuulemma pärjäisi lukiossa.

Kyse ei siis ole siitä, että haluaisi amispohjaisen ammatin tai intohimona olisi vaikka kokkaus vaan siitä, että pelkää lukiota. Ja mä niin tunnistan tuon! Itse olin hiukan huonompi koulussa mutta kuitenkin niin hyvä, että paljon huonommallakin todistuksella mentiin lukioon ja siitä yliopistoon. Mutta olin niin varma, että olen huono ja menin lukemaan itseni merkonomiksi. Ja näin myöhemmin katunut sitä todella paljon ja nähnyt vaivaa opiskelun eteen.

Olen yrittänyt valaa lapseeni uskoa, että lukio ei ole niin vaikea ja luvannut, että jos se ei ala sujumaan niin sitten keskeytät ja keksitään jotain muuta. En vain ymmärrä mistä tuo tulee, että ei usko itseensä. En osaa selittää sitä omalta kohdalta enkä myöskään lapseni.

Opet pelottelee koulussa, että "lukio on sit ihan muuta, se on vaikee, teidän ysi on siellä seiska". EI OLE. Minun kympit ei laskeneet lukiossa minnekään eikä laskenut lapsenikaan kympit.

Vierailija kirjoitti:

Samaa juttua myös meidän perheessä. Kaksi tyttöä, vanhempi lukiossa ihan hyvällä menetyksellä, mutta ei mitenkään loista (numerot 7 - 9 väliltä). Nuorempi on ysillä ja keskiarvo huitelee 9 päällä, numerot kokeista ysiä ja kymppiä. Ja tämä nuoremman kohdalla käydään nyt keskusteluja siitä mihin seuraavaksi opiskelemaan. Hän olisi kovaa vauhtia menossa amikseen kun ei kuulemma pärjäisi lukiossa.

Kyse ei siis ole siitä, että haluaisi amispohjaisen ammatin tai intohimona olisi vaikka kokkaus vaan siitä, että pelkää lukiota. Ja mä niin tunnistan tuon! Itse olin hiukan huonompi koulussa mutta kuitenkin niin hyvä, että paljon huonommallakin todistuksella mentiin lukioon ja siitä yliopistoon. Mutta olin niin varma, että olen huono ja menin lukemaan itseni merkonomiksi. Ja näin myöhemmin katunut sitä todella paljon ja nähnyt vaivaa opiskelun eteen.

Olen yrittänyt valaa lapseeni uskoa, että lukio ei ole niin vaikea ja luvannut, että jos se ei ala sujumaan niin sitten keskeytät ja keksitään jotain muuta. En vain ymmärrä mistä tuo tulee, että ei usko itseensä. En osaa selittää sitä omalta kohdalta enkä myöskään lapseni.

Onko lukion sujuminen sitä, että numerot on 9-10 vai sitä, että ne ovat 7-9?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa juttua myös meidän perheessä. Kaksi tyttöä, vanhempi lukiossa ihan hyvällä menetyksellä, mutta ei mitenkään loista (numerot 7 - 9 väliltä). Nuorempi on ysillä ja keskiarvo huitelee 9 päällä, numerot kokeista ysiä ja kymppiä. Ja tämä nuoremman kohdalla käydään nyt keskusteluja siitä mihin seuraavaksi opiskelemaan. Hän olisi kovaa vauhtia menossa amikseen kun ei kuulemma pärjäisi lukiossa.

Kyse ei siis ole siitä, että haluaisi amispohjaisen ammatin tai intohimona olisi vaikka kokkaus vaan siitä, että pelkää lukiota. Ja mä niin tunnistan tuon! Itse olin hiukan huonompi koulussa mutta kuitenkin niin hyvä, että paljon huonommallakin todistuksella mentiin lukioon ja siitä yliopistoon. Mutta olin niin varma, että olen huono ja menin lukemaan itseni merkonomiksi. Ja näin myöhemmin katunut sitä todella paljon ja nähnyt vaivaa opiskelun eteen.

Olen yrittänyt valaa lapseeni uskoa, että lukio ei ole niin vaikea ja luvannut, että jos se ei ala sujumaan niin sitten keskeytät ja keksitään jotain muuta. En vain ymmärrä mistä tuo tulee, että ei usko itseensä. En osaa selittää sitä omalta kohdalta enkä myöskään lapseni.

Opet pelottelee koulussa, että "lukio on sit ihan muuta, se on vaikee, teidän ysi on siellä seiska". EI OLE. Minun kympit ei laskeneet lukiossa minnekään eikä laskenut lapsenikaan kympit.

Lapsi saa yläkoulun puolella hyvin vähällä lukemisella arvosanaksi 9-10. Mielenkiintoista nähdä mitä lukiossa taoahtuu, lukeeko enemmän ja saa samat numerot.

Kysy tytöltä miten arvosanaa voisi määritellä sanallisesti. Esim. hylätty, heikko, välttävä, tyydyttävä, hyvä, kiitettävä. Sen jälkeen pyydä tyttöä määrittämään miten arvosanat neljästä kymppiin voidaan esittää noilla sanoilla. Sitten pyydä tyttöä laskemaan / arvioimaan kokeista saamiensa tulosten keskiarvo. Lopuksi kysy tytöltä mikä hänen arvosanansa on aiemman määritelmän mukaisesti.

Kyse ei ole mielipideasiasta, kokeilla mitataan osaamista, tyttökin varmasti ymmärtää tämän. Se, että hän ei usko olevansa hyvä koulusta kertoo vain että oppiminen vaatii työtä. Ei koulussa tarvitsisi ollakaan jos kaiken osaisi ja tietäisi valmiiksi.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa juttua myös meidän perheessä. Kaksi tyttöä, vanhempi lukiossa ihan hyvällä menetyksellä, mutta ei mitenkään loista (numerot 7 - 9 väliltä). Nuorempi on ysillä ja keskiarvo huitelee 9 päällä, numerot kokeista ysiä ja kymppiä. Ja tämä nuoremman kohdalla käydään nyt keskusteluja siitä mihin seuraavaksi opiskelemaan. Hän olisi kovaa vauhtia menossa amikseen kun ei kuulemma pärjäisi lukiossa.

Kyse ei siis ole siitä, että haluaisi amispohjaisen ammatin tai intohimona olisi vaikka kokkaus vaan siitä, että pelkää lukiota. Ja mä niin tunnistan tuon! Itse olin hiukan huonompi koulussa mutta kuitenkin niin hyvä, että paljon huonommallakin todistuksella mentiin lukioon ja siitä yliopistoon. Mutta olin niin varma, että olen huono ja menin lukemaan itseni merkonomiksi. Ja näin myöhemmin katunut sitä todella paljon ja nähnyt vaivaa opiskelun eteen.

Olen yrittänyt valaa lapseeni uskoa, että lukio ei ole niin vaikea ja luvannut, että jos se ei ala sujumaan niin sitten keskeytät ja keksitään jotain muuta. En vain ymmärrä mistä tuo tulee, että ei usko itseensä. En osaa selittää sitä omalta kohdalta enkä myöskään lapseni.

Opet pelottelee koulussa, että "lukio on sit ihan muuta, se on vaikee, teidän ysi on siellä seiska". EI OLE. Minun kympit ei laskeneet lukiossa minnekään eikä laskenut lapsenikaan kympit.

Lapsi saa yläkoulun puolella hyvin vähällä lukemisella arvosanaksi 9-10. Mielenkiintoista nähdä mitä lukiossa taoahtuu, lukeeko enemmän ja saa samat numerot.

Tätä aina hoetaan, mutta mihin perustuu? Epäilen että urbaanilegendaa. Kaikki tuntemani kympin oppilaat oli sitä myös lukiossa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tytöllä tunne, että hän kelpaa vain hyvin suoritusten kautta? Mitä jos se numero olisi 7-8? Millä tavoin isoveli on superihminen? Superkiva siskolleen?

Kyllä, veli on superkiva myös siskolleen. Aina kärsivällisesti auttaa läksyissä, tietokone- ja puhelinongeomissa ja on muuten vaan kiva.

Isoveli on hyvä suunnilleen kaikessa mihin ryhtyy. Lisäksi luonteeltaan ystävällinen, positiivinen, sinnikäs ja kannustava.

Esikuvasta joku kysyi. Toivoisin, että minä voisin olla tyttärelle esikuva. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessäni. Vasta nelikymppisenä tajusin, että olen ihan yhtä hyvä kuin muut. Varmaan kärsin siitä nyt paljon pinnalla olevasta huijarisyndroomasta. Eli pelkäsin että muille paljastuu, että en olekaan niin hyvä kuin esitän. Toivoisin, että tytär saisi itsetuntoa vähän aikaisemmin.

Ap