Miehen asenne lasten hankkimiseen

Kumpi on vahvempi, halusi saada lapsia vai halusi elää elämäsi juuri tämän miehen kanssa? Päätöksen teossa kannattaa huomioida myös se, että ei ole missään tapauksessa varmaa että lapsia joskus saisit, sehän ei kaikilta halukkailtakaan onnistu.

En minä ainakaan jäänyt odottamaan, että se mieli muuttuu. Hyvässä suhteessa molempien määränpää on sama ja vanhemmaksi tulisi tulla aidosta tahdosta, eikä minkään juupas eipäs pallottelun jälkeen.

Viiden vuoden pallottelun jälkeen se lapsi tehtiin ja ero tuli  alle vuodessa. 

Jos puoliso ei voisi saada lapsia, jatkaisitko suhdetta. Jos et, on todennäköisesti parempi erota.

En menisi naimisiin / jäisi suhteeseen, jos suunnitelmat ovat noin perustavanlaatuisessa asiassa ristiriitaiset.

Mistäs sen voi tosiaan tietää muuttuuko se mielipide...se voi olla sinunkin mielipiteesi, joka voi muuttua.

Mies ei halua lapsia ja sinä haluat. Mikä sinulle on enää epäselvää?

Jos haluat lapsia vaihdat miestä.

Eikö se yleinen tapa näissä tilanteissa ole se, että unohdetaan ehkäisy ja pamahdetaan vahingossa raskaaksi?

Miehellä on jo sen verran ikää että tuskin mielipide (ainakaan sinun kanssasi) muuttuu. Lähde ennenkuin on myöhäistä ja kadut ja katkeroidut.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se yleinen tapa näissä tilanteissa ole se, että unohdetaan ehkäisy ja pamahdetaan vahingossa raskaaksi?

Kummasti näitä vanhinkoja on ainakin minun lähipiirissä sattunnut, kun mies on ollut lähtemässä suhteesta.

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Hmm, jos mies sanoo nyt ettei halua lapsia, niin sinun pitää päättää jäätkö odottamaan hänen mielipiteensä muuttumista vai alatko etsiä uutta miestä. Mieshän voi muuttaa mielensä vaikka 15 vuoden päästä mutta sinulla on silloin huonommat todennäköisyydet saada lapsi. Jos sinulle sopivan uuden lastesi isän löytämiseen ja lasten tekemisen aloittamiseen menee esim 1-5 vuotta niin sinun pitää miettiä joku aikaraja minkä aikaa pystyt odottamaan nykyisen miehen mielen muuttumista.

Vierailija kirjoitti:

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Kirjoitathan uudelleen aaveelle kun olette 43v ja miehesi on jättänyt sinut nuoremman naisen vuoksi jonka kanssa hän on tehnyt lapsenkin. Sinulla lapsen saanti ei toki ole enää mahdollista mutta toki hienoa että jätit lapset hankkimatta kun halusit ko. miehen. Joka sitten lopulta jätti sinut saadakseen lapsen jonkun muun kanssa. 

Kyllä minä lähtisin tuosta suhteesta. Ikää kuitenkin molemmilla on sen verran, että tiedätten mitä haluatte eivätkä ne ilmiselvästi kohtaa. Jos jäät odottamaan miehen mielipiteen muuttumista, niin saatat havahtua vasta silloin kun lapsen saaminen on sinulle hedelmällisesti mahdotonta.

Usein käy niin että mies muuttaa mieltänsä reilu nelikymppisenä ja nuoremman naisen kanssa.

Jää siihen vaan odottelemaan ja hukkaamaan aikaa ja menetä tilaisuutesi tulla äidiksi, ja mies sitten myöhemmin kun haluaa voi tulla isäksi toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Kirjoitathan uudelleen aaveelle kun olette 43v ja miehesi on jättänyt sinut nuoremman naisen vuoksi jonka kanssa hän on tehnyt lapsenkin. Sinulla lapsen saanti ei toki ole enää mahdollista mutta toki hienoa että jätit lapset hankkimatta kun halusit ko. miehen. Joka sitten lopulta jätti sinut saadakseen lapsen jonkun muun kanssa. 

Loistavasti sanottu, se on juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Kirjoitathan uudelleen aaveelle kun olette 43v ja miehesi on jättänyt sinut nuoremman naisen vuoksi jonka kanssa hän on tehnyt lapsenkin. Sinulla lapsen saanti ei toki ole enää mahdollista mutta toki hienoa että jätit lapset hankkimatta kun halusit ko. miehen. Joka sitten lopulta jätti sinut saadakseen lapsen jonkun muun kanssa. 

Voi se mies yhtä lailla lähteä oli niitä lapsia tai ei. Sitten jäät yh-mammaksi.

Mies voi jättää, lapset ei. Vaikka mies olisikin unelmamies niin lasten tekemättä jättäminen voi johtaa siihen, että olet sinkku, lapseton nelikymppinen. Jos vaihdat ja hankit lapsia, niin voit olla sinkku nelikymppinen, jolla on kumminkin lapset elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Kirjoitathan uudelleen aaveelle kun olette 43v ja miehesi on jättänyt sinut nuoremman naisen vuoksi jonka kanssa hän on tehnyt lapsenkin. Sinulla lapsen saanti ei toki ole enää mahdollista mutta toki hienoa että jätit lapset hankkimatta kun halusit ko. miehen. Joka sitten lopulta jätti sinut saadakseen lapsen jonkun muun kanssa. 

Voi se mies yhtä lailla lähteä oli niitä lapsia tai ei. Sitten jäät yh-mammaksi.

Yh-mammana on huomattavasti parempi kuin yksin ilman lasta jonka olisi halunnut mutta jätti hankkimatta kun mies ei halunnut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin luulin etten pysty hyväksymään sitä ettei mies halua lapsia.

Meilläkin se tuli ilmi aika myöhään ja niin, että mies tiesi minun toiveesta ja hänen mieli muuttui ajan saatossa.

Sen hyväksyminen oli tosi vaikea paikka. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset kehottivat mua eroamaan ja etsimään uuden kumppanin ja sitä tosissani harkitsin. Olin oikeastaan jo päättänyt erota.

Asia oli aivan järjettömän tuskainen ja kun eropäätös oli omassa mielessä tehty, havahduin jotenkin hereille. Päätin että en eroa ja jaan mielummin elämäni mieheni kanssa kuin yritän saada lapsia. Päätös ei ollut helppo eikä kyse ole siitä ”että en ole vain tarpeeksi kovasti halunnut lapsia”.

Itselläni asian prosessointi kesti yli vuoden ennen viimeistä päätöstä. Aiemmin olin heittänyt muka tehdä saman päätöksen mutta koin aivan kauheaa tuskaa.

Mä punnitsin sen parisuhteen arvon, mitä mulla miehen kanssa on ja sen suhteen merkityksen minulle loppuelämän kannalta. Olen aina haaveillut kumppanuudesta ja löysin nykyisen mieheni verrattain myöhään ja olemme nyt jo melkein 40. Minulla ikä vaikutti asiaan myös, vaikka tiedän että minulla oli täydet mahdollisuudet erota ja mennä keinohedelmöitykseen, nämä suunnitelmat olivat jo aika pitkällä.

Mutta päätin valita miehen. Jos olisin sinun ikäinen ollut, olisin valinnut ehkä toisin. Toisaalta sinun täytyy kysyä onko kumppanisi sellainen, että kukaan ei voi tavallaan voittaa sitä?

Oma suhteemme on sellainen että tiedän että mies on sielunkumppanini. Minulla oli nuorempana vaikeuksia pysyä suhteissa koska tylsistyn niin pahasti yms. Mieheni on ainoa ihminen kenen kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Eli minulle valinta olisi ollu vanhemmuus yksin tai sitten jonkun epäsopivan kumppanin kanssa..

Eli jos et ole aivan 100%varma että sulla on jotain todella ainutlaatuista, älä valitse suhdetta ja miestä sun unelmien yli. Ei toisen takia omista unelmista ideaalitilanteessa tarvisisi luopua, mutta elämä ei ole aina ideaalitilanne.

Ja mikä auttoi sitten tähän minulla että tiesin mitä mun pitää tehdä?

Ateistit voi lakata lukemasta nyt 😄 rukoilin Jumalalta apua. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja ahdistunut asian vuoksi ja tunsin ettei elämälläni ole merkitystä jos en saa lapsia. Kävin todella syvissä vesissä. Tästä syystä aloin rukoilla Jumalaa. Rukoilin vaan että hän auttaisi ja ottaisi tuskan pois, näyttäisi mulle oikean tien. Että jos mun tieni olisi lähteä suhteesta hän ottaisi tuskan pois ja ohjaisi mut siihen.

Kävi niin että parin päivän päästä tunsin tosi voimakasta merkityksellisyyttä olemassaolostani ja siitä, että jaan elämäni mun miehen kanssa. Tunsin että mulla on merkitys, että minä en ole mistään sattumasta mieheni elämässä vaan syystä. Mulla on syy olla tässä parisuhteessa. Tämä että me olemme yhdessä on tarkoitettu.. vaikka joudun kokemaan myös surua ja tuskaa. Ja se pahin tuska meni pois. Tunnen, että jumala jollain tasolla näytti minulle, mikä on mua varten. Ja se on tämä nykyinen elämä ja kaikki mitä olemme nykyisessä parisuhteessa rakentaneet miehen kanssa.

Usko auttaa myös katkeruuteen ja kateuteen. Jos meinaan kokea niitä tunteita lapsettomuudesta, tunnen välittömästi että jumala välittää, tämä on oikein. Minun ei tarvitse olla katkera.

Uskosta voi olla montaa mieltä. Tämä on mun tarinani. ❤️

Kirjoitathan uudelleen aaveelle kun olette 43v ja miehesi on jättänyt sinut nuoremman naisen vuoksi jonka kanssa hän on tehnyt lapsenkin. Sinulla lapsen saanti ei toki ole enää mahdollista mutta toki hienoa että jätit lapset hankkimatta kun halusit ko. miehen. Joka sitten lopulta jätti sinut saadakseen lapsen jonkun muun kanssa. 

Tämänkin skenaarion olen käynyt mielessäni läpi. Vaan elämää kun ei voi etukäteen tietää. En voi olla katkera tai vihainen siitä nyt etukäteen enkä silloin kun se tapahtuukaan. Uskon että kuljemme Jumalan jalanjäljissä. Minulla on oltava usko ja toivo. Sinä päivänä kun lakkaan luottamasta jumalaan, se usko on mennyt. Mä luotan Jumalaan, että minulle seuraa elämässä hyvää ja onnea. Tiedän, että olen hyvä ihminen ja pyrin olemaan parempi joka päivä. Tiedän ja luotan siihen, että mun uskoni palkitaan. Se palkinto on lohtu ja turva, luottamus siihen että kaikki menee hyvin. Palkinto on sinänsä väärä sana, koska usko ei ole olemassa palkkion vuoksi.. se vaan on.

Monet asiat ymmärtää vasta jälkeenpäin. Kuten sen miksi jumala lähetti minulle kumppanin, kenen kanssa toiveeni ei toteudu. Jos niin kävisi että nykyinen suhteemme kaatuu, se olisi osa polkua elämäni tiellä sitten. Surua en kiellä, surukin kuuluu elämään. Mutta jumalaa mun ei tarvitse eikä pidä epäillä. Jos mun olisi ollut tarkoitus lähteä, niin olisi käynyt.

Mutta kuten ap:lle sanoinkin, päätökset kannattaa tehdä ehdottomasta varmuudesta, ei muusta. Sen tietää sitten, mitä tehtävä on ja siihen oikeaan suuntaan saa johdatuksen.

Jumala on auttanut mua niin monta kertaa, että olisi kiittämätöntä ja typerää kieltää hänet, on typerää kieltää se lohtu ja pelastus, elämän sisältö ja tarkoitus joka annetaan ihmiselle suoraan syliin. Siksi en enää kiellä. Uskon kautta olen saanut todella voimakkaan sisäisen rauhan.