Täysi tolvana alkanut harkitsemaan omistuasunnon ostamista; onko riskialtista jos tontti on kauoungilta vuokralla?
Olen katsellut kerrostaloasuntoja, ja esimerkiksi yhdessä mielenkiintoisessa kämpässä lukee, että tontti on kaupungilta vuokralla 2029 asti, ja viereisillä tonteilla on asemakaavamuutos vireillä. Voiko tässä käydä niin, että kaupunki päättää, ettei vuokrasopimusta jatketakaan ja talo pistetään matalaksi? :D
Kommentit (30)
On riskialtista. Suurin vaara on, että tontin omistaja päättää moninkertaistaa tontin vuokran, sitä on tapahtunutkin.
Ei ole todennäköistä, ettei vuokrasopimusta jatkettaisi. Ne kaavamuutokset!joilla tämmöisiin asioihin vaikutetaan, tehdään ihan toisella tasolla kun tonttikaavassa (ensin yleiskaavassa ja sitten asemakaavassa, prosessi kestää useita vuosikymmeniä ja on julkinen, joten kaikki tietää siitä)
Mutta vuokra voi kyllä nousta uudessa vuokrasopimuksessa. Paljonkin. Tämä vaikuttaa vastikkeisiin.
Vuokratontti on maanomistajan rahastusautomaatti.
Riippuu paljonko tontilla vuokra-aikaa jäljellä. Ostin asunnon talosta jonka tontin vuokra-aika on solmittu 2091 asti eikä kaupunki pääse nostamaan vuokraa, sovittu kiinteä vuotuinen summa. Tämä on erinomainen taloyhtiö, kaikki sopimukset on tehty taloyhtiön parasta ajatellen ja mm. Rakennuslaina on erittäin pienellä korolla (kuitattu kohta kokonaan maksetuksi jolloin taloyhtiö on täysin velaton). Myös remonttipuskuria on säästetty monta vuotta, ei tarvitse lainarahalla tehdä peruskorjauksia kun niiden aika koittaa.
Vuokratontti on aina no no! Maksat jatkuvasti vuokraa tontista, jollet sitten lunasta osuuttasi. Hintaa tulee asumiselle. Noup.
Ei, älä osta vuokratontilla olevasta talosta.
Mä etsin nimeomaan vuokratontilla olevaa taloa, saa tilavamman halvempaan hintaan ja kaupunki ei yhtäkkiä kymmenkertaista vuokria, vanhanaikainen ajattelutapa pistää pelkäämään tuollaisia, ellei ole joku yksityinen maanomistaja.
Tuossa on toki ongelmana se että vuokrasopimus päättyy melko pian, jo 10 vuoden kuluttua ja on odotettavissa että tonttivuokra nousee siinä vaiheessa lähemmäs käypää tasoa eli mahdollisesti reilustikin. Mutta totuushan on että tonttivuokrat jäävät aina jälkeen käyvästä tasosta eikä niitä vuosikymmeniä kestävän sopimuskauden päättyessä saada ikinä nostettua markkina-arvon mukaiseksi. Vuokra on siis aina erittäin edullinen.
Periaatteessa vanhassa vuokratontilla olevassa talossa on riskinä talon elinkaaren päättyminen. Silloin talon ja asunnon arvo muuttuvat negatiiviseksi. Toistaiseksi yhtään tällaista tapausta ei ole maassamme kirjattu, mutta on luultavaa että joskus tulee se ensimmäinen.
Et ole tolvana, fiksu ottaa asioista selvää.
Ei, en ostais vuokratontilla olevaa. Näissä on joskus myös todella salakavala hinnoittelu, varsinkin uudisrakennuksissa, ensin ei vuosiin tarvitse maksaa ja sitten yhtäkkiä alkaa hirveä laskutus.
Vierailija kirjoitti:
Mä etsin nimeomaan vuokratontilla olevaa taloa, saa tilavamman halvempaan hintaan ja kaupunki ei yhtäkkiä kymmenkertaista vuokria, vanhanaikainen ajattelutapa pistää pelkäämään tuollaisia, ellei ole joku yksityinen maanomistaja.
Eikös helsingissä jossain äskettäin kaupunki nostanut tontin vuokraa joku 500-1000%?
Lukekaa Lehtisaaresta ja kirkon omistamista maista. Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Vuokratontti on aina no no! Maksat jatkuvasti vuokraa tontista, jollet sitten lunasta osuuttasi. Hintaa tulee asumiselle. Noup.
Miten vuokratontista lunastetaan oma osuus?
Kokonaisuus ratkaisee, pelkästään tontin omistussuhteeseen ei kannata tuijottaa. Vuokratontillakin oleva voi olla hyvä löytö ja päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Mä etsin nimeomaan vuokratontilla olevaa taloa, saa tilavamman halvempaan hintaan ja kaupunki ei yhtäkkiä kymmenkertaista vuokria, vanhanaikainen ajattelutapa pistää pelkäämään tuollaisia, ellei ole joku yksityinen maanomistaja.
'
VARO sitä tekemästä: Tämä on ihan arkipäivää Suomessa, kun laki muuttui äskettäin:
Linkistä lainattua:
Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”
https://www.arvopaperi.fi/uutiset/asutko-vuokratontilla-varaudu-koviin-…
"Helsingissä ja monissa muissa kaupungeissa vanhoilla vuokratonteilla asunnon omistavat ovat saaneet nauttia vuosikymmeniä poikkeuksellisen edullisista tonttivuokrista. Tämä loppuu kuitenkin pian, sillä 50–70 -luvuilla solmittuihin vuokrasopimuksiin on lähivuosien aikana tulossa merkittäviä korotuksia.
Pelkästään Helsingissä vuokrasopimukset päättyvät vuosina 2020–2021 noin 750 tontilla. Näistä noin 75 prosenttia on omakoti- tai paritalotontteja, 20 prosenttia kerrostalotontteja ja viisi prosenttia rivitalotontteja. Korotusten suuruus riippuu alueesta ja siitä, milloin päättyvät vuokrasopimukset on solmittu. Esimerkiksi 50-luvulla solmittujen vuokrasopimusten vuokrat jopa kymmenkertaistuvat.
Suurten korotusten taustalla on vuokrien alhainen lähtötaso. Kun vanhoja sopimuksia on solmittu, on Helsinki ollut hyvin erinäköinen. Vaikka vanhat vuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin, on maan arvo noussut huomattavasti nopeammalla tahdilla.
”Vanhoissa sopimuksissa vuokrat ovat selvästi matalampia kuin samalla alueella sijaitsevissa vastaavissa uusissa kohteissa. Haluamme tietysti kohdella vuokralaisia tasapuolisesti,” Helsingin kaupungin tonttiosaston valvontalakimies Anne Nahi perustelee.
Korotusten kohtuullistamiseksi Helsinki on määritellyt vuokran perusteeksi noin 60 prosenttia tontin käyvästä arvosta. Tuottovaatimus on neljä prosenttia, kun se monissa pienemmissä kunnissa saattaa olla 5–6 prosenttia. Lisäksi korotuksissa on kymmenen vuoden siirtymäaika. Alussa vuokra on 50 prosenttia lopullisesta vuokrasta nousten vuosittain viidellä prosenttiyksiköllä. Nahi huomauttaa, että vuokrat ovat korotusten jälkeenkin noin 20 prosenttia matalammat kuin vastaavissa uudiskohteissa."
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa Lehtisaaresta ja kirkon omistamista maista. Huhhuh.
Mitä huhhuh? Asukkaat ovat asuneet vuosikymmeniä aivan naurettavan halvalla vuokralla, käytännössä ilmaiseksi. Nyt vuokra toki nousee, mutta ei edes käyvälle tasolle koska se tuntuisi kertakorotuksena liian suurelta. Puhumattakaan siitä että vuokra nostettaisiin korkeammaksi kompensoimaan ilmaisia vuosikymmeniä. Ja uusi sopimus jää samalla tavalla jälkeen hintatasosta, eli 50 vuoden kuluttua siellä asutaan taas tonttivuokran puolesta ilmaiseksi.
Jos saat hyvän asunnon hyvään hintaan, vastike on alhainen ja isoja remontteja ei ole tulossa tai ne on huomioitu hinnassa, sinä saat maksettua asuntolainaa kalliina alkuvuosina huomattavasti enemmän pois sinä aikana kun tonttivuokra pysyy alhaisena, jos verrataan siihen, että ostaisit huomattavasti kalliimman asunnon omalla tontilla. Yksiselitteistä vastausta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa Lehtisaaresta ja kirkon omistamista maista. Huhhuh.
Eihän siinä tapahtunut muuta kuin, että Lehtisaaressa asuvat ennättivät asua monta vuotta markkkinahinnoiltaan huomattavasti edullisemmin vuokratulla tontilla sijaisevissa asunnoissa. Kunnes sitten eräänä päivänä, joku seurakunnasta äkkäsi, että miksi juuri Lehtisaarelaisten pitäiisi saada itselleen tällainen etu, kun ei sellaisa ole muissakaan seurakunnan mailla sijiaitsevilla asukkailla.
Harmillsita tietysti oli, että päätöksen seurauksena asuntojen tontin vuokra nousi yhdellä kertaa huomattavan paljon, kun monessa muussa paikkaa vuokrien nousu on on ollut tasaisita kohoamista vuosittain.
Ellei Lehtisaaren asukkaitten joukossa olisi ollut myös monia ns. parempi osaisia ja tai muutoin silmää tekeviä, julkisuuden lemmikejä, niin heidän purnauksensa ei olisi juurikaan herättänyt huomiota, kuin korkeintaan niiden piirissä, jotka näkevät aina punaista kun kerrotaan kirkon ja seurakunnan tekevän jotain muutakin kuin menettävän jäseniään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokratontti on aina no no! Maksat jatkuvasti vuokraa tontista, jollet sitten lunasta osuuttasi. Hintaa tulee asumiselle. Noup.
Miten vuokratontista lunastetaan oma osuus?
Vastaan sivusta:
https://www.rakennuslehti.fi/2017/02/asuntokaupassa-levinnyt-uusi-ilmio…
"Parin viime vuoden aikana on voimistunut ilmiö, jossa rakennusliike rakentaa myytäviä omistusasuntoja tonttirahaston omistamalle tontille. Vuokratontti alentaa asunnon myyntihintaa mutta tietää asunnon ostajalle lisämenoja.
Asunnon omistaja voi lunastaa tonttiosuuden joko kohteen valmistuttua tai myöhemmin."
Ei, mutta tontin vuokrahinta todennäköisesti nousee.