Naisystävä suhtautuu raskauteen, niinkuin olisi varma että se menee kesken tai jotain olisi pielessä

Hormonit, pelot.

Et ole tehnyt mitään väärää.

Itse ostin n. rv 16 kirppikseltä vauvan haalarin. Muistan kun katselin sitä kotona ja mietin, oliko virhe ostaa, että jos nyt jotain käykin jne.

Vasta n. rv 30 alettiin haalia tavaraa, kuten vaunut, pinnis jne.

Ja meillä tosiaan oli liki kolmen lapsettomuus ennen tätä, sisältäen kaksi alkuraskauden keskenmenoa.

Eikö tuossa vaiheessa pitäisi olla vähintään avopuoliso, eikä vain naisystävä?

Sitä pelottaa se, että raskaus menee syystä tai toisesta kesken eikä vauvaa tulekaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuossa vaiheessa pitäisi olla vähintään avopuoliso, eikä vain naisystävä?

Voi herranjestas, mitä väliä sillä nyt tässä kohtaa on millä nimellä kumppania kutsuu. Heillä on vauva tulossa ja ovat yhdessä.

Pelottaa että raskaus menee kesken. Se on tapa suojella mieltä, ei kiinny jos menettääkin sen mitä oikeasti haluaa. Ultrassa kävisin kyllä kun noilla viikoilla sinne pääsee. Näkee onko kaikki siihen mennessä hyvin.

Tai sitten vaan pitää vähän hölmönä solumöykylle juttelua. Itse olin samanlainen, ei se mitään pelkoa ollut.

Yritä saada se avautumaan peloistaan. En ole ikinä ollut raskaana, mutta voisin kuvitella että pelot on valtavat, ja sinä paras ihminen olemaan tukena.

Ihan normaalia. Oliko raskaus suunniteltu? Onko suhteessanne kaikki hyvin, ollut ennen raskautta?

Kyllä minuakin pelotti. Alkuraskaudessa pelkäsin varhaista keskenmenoa, ne ovat kovin yleisiä (oliko noin 50%?), ultraan asti pelkäsin downia (oltaisiin tod.näk. abortoitu), sitten pelkäsin rakenneultraan asti vakavampia juttuja, sen jälkeen kohtukuolemaa ja synnytystä, mahdollista hätäsektiota, komplikaatioita ja vielä viimeisenä vauvan ekat kuukaudet kätkyt-kuolemaa. Vauva oli hyvin toivottu. Lisäksi pelotti miten suhteen käy, selvitäänkö yhdessä vauvavuodesta, osaanko olla äiti, mitä jos en kiinnykään vauvaan, mitä jos masennun, mitä jos...

Se on valtava muutos. Raskaus ja äidiksi tulo.

Ehdottomasti parasta mitä voit tehdä, on antaa naisellesi niin paljon tilaa, kuin hän tarvitsee. Ei missään nimessä kannata tyrkyttää YHTÄÄN MITÄÄN sellaista, jossa nainen kokee painostusta, jopa pakottamista; kontrollin menettämistä.

Ota vakavasti se mitä hän sanoo, mutta älä tartu siihen. Sanallakaan. Ei mitään analyysejä nyt, kun hän reagoi vaistomaisesti. Muista tämä myös synnytyksen jälkeen, kun hän on rasittunut ja todennäköisesti entistä herkempi.

Hänen ehdoillaan!! Sinun vuorosi on myöhemmin, ehkä jo vuoden päästä...

Pakotettu tuki = ahdistamista, ja se voi olla suorastaan vaarallista. Miksi? Koska kutkuttelisit hänen traumaansa esille. Sitä hän nyt oirehtii, traumaansa. Antakaa sen uinua, niin saatte jatkaa normaalia elämää. Ei sillä ole väliä, mitä hän tarkalleen ottaen pelkää (tuskin edes tiedostaa!) vaan sillä, että hän saa kokea raskautensa ilman painostusta, "pakottamista". Muista siis: hänen ehdoillaan. Älä välitä pikkuasioista, silloin ne eivät paisu ongelmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Yritä saada se avautumaan peloistaan. En ole ikinä ollut raskaana, mutta voisin kuvitella että pelot on valtavat, ja sinä paras ihminen olemaan tukena.

Päinvastoin, älkää keskittykö pelkoihin vaan elämään ilman vauvaa, kun se vielä on mahdollista.

Tuota se on seuraavat 20 vuotta jollei nainen hanki ammattiapua. Sano hyvästi normaalille elämälle.

Tiedän kokemuksesta.

Itse suhtautuisin samalla tavoin. Mikään ei takaa, että kaikki menee hyvin ja tulee terve lapsi. Omassa lähipiirissänikin lapsi, jolla testeissä ja ultrissa kaikki loistavasti ja joka syntyi täydellisillä pisteillä mutta hyvin kaukana terveestä ja normaalista lapsesta Kaikki ongelmat ei näy raskausaikana tai edes ensimmäisinä vuosina. Itse en huokaisisi helpotuksesta ennen kouluikää.