Äidit, joihin tytär ei aikuisena juuri halua pitää yhteyttä?

No pakko avautua, olen siis tytär. Omat välit perheeseen on mitä on. Paljon olen tuntenut tuskaa asiasta. Esimerkiksi äitini on sanonut minulle, ettei me olla sinun perhe, vaan poikaystäväsi on. Haluaisin toki, että välit perheeseen olisivat hyvät. Huominen isänpäivä ahdistaa, en voi mennä käymään kotona. Onneksi se on vain päivä, joka menee ohi. Toivon, että jonain päivänä mulla olisi oma perhe :(

Joskus on helpompi pistää välit poikki kuin korjata ne. Sanomattakin selvää että näissä perheissä on ollut paljon ongelmia...

Minulla on etäiset välit, mutta voin toki käydä kahvilla. Aivan kuin puolitutuilla vieraisilla. Tunnen asiasta vain iloa; he eivät olleet ”minun ihmisiäni”, vaikka vanhempiani sattuvatkik olemaan.

Perheestä olen kyllä sitä mieltä, että se tosiaan aikuisella on jo se oma, perustettu oerhe.

Kirjoitatte kuin minun puolestani. Äitini nolasi minua, arvosteli, edellytti palveluksiani kun olin lapsi. Vertaili tekemisiäni, ulkonäköäni muihin. Kun sain omia lapsia, ei jaksanut keskittyä niihin lainkaan. Kun muutimme ulkomaille lasten kanssa, ei pitänyt yhteyttä juuri lainkaan. Nyt kun lapseni ovat jo isoja, moittii minulle, että miksi lapseni eivät käy hänen luonaan. En muista, että äiti olisi koskaan osoittanut, että rakastaa minua. Joskus hymyili.

Tyttäreni ei pidä minuun yhteyttä, vaikka lapsuutensa ja nuoruutensa oli ihan tavallinen. En koe asiaa ongelmallisena, tyttäreni ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin (tai oikeastaan kukaan haluaa) olla tekemisissä.

Ei kaikki johdu kasvatuksesta. Osalla meistä on yksinkertaisesti hankala luonne, jolle ympäristö ei voi mitään. Sain aikanaan jo päiväkodista ja koulusta runsaasti palautetta ja huolta siitä, miten lapsi oli ilkeä muille, mutta asioita selvitettäessä teki uhrista syntipukin. Koulupsykologi lohdutti minua sanoen, että ei lapsi opi kaikkea muita matkimalla, itseään ei pidä syyttää siitä, että lapsella on narsistinen persoonallisuus.

On päiviä, jolloin en edes muista, että minulla on tätä tytärtä. Lapsista puhuttaessa kerron muista lapsistani.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni ei pidä minuun yhteyttä, vaikka lapsuutensa ja nuoruutensa oli ihan tavallinen. En koe asiaa ongelmallisena, tyttäreni ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin (tai oikeastaan kukaan haluaa) olla tekemisissä.

Ei kaikki johdu kasvatuksesta. Osalla meistä on yksinkertaisesti hankala luonne, jolle ympäristö ei voi mitään. Sain aikanaan jo päiväkodista ja koulusta runsaasti palautetta ja huolta siitä, miten lapsi oli ilkeä muille, mutta asioita selvitettäessä teki uhrista syntipukin. Koulupsykologi lohdutti minua sanoen, että ei lapsi opi kaikkea muita matkimalla, itseään ei pidä syyttää siitä, että lapsella on narsistinen persoonallisuus.

On päiviä, jolloin en edes muista, että minulla on tätä tytärtä. Lapsista puhuttaessa kerron muista lapsistani.

Kuulostaa siltä, että lapsellasi ei ole ollut hyvä olla lapsenakaan. Eläinten kanssa tekemisissä palkin olleena sanoisin, että 99% käytöshäiriöistä johtuu omistajasta ja ihmisten kohdalla kasvatuksesta. Ehkä tämä yksi lapsesi ei ole ollut yhtä pehmeäluonteinen kuin muut lapsesi eikä ole alistunut nöyrästi tahtoosi?

Anteeksi vain mutta kuulostat hirviömäiseltä vanhemmalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni ei pidä minuun yhteyttä, vaikka lapsuutensa ja nuoruutensa oli ihan tavallinen. En koe asiaa ongelmallisena, tyttäreni ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin (tai oikeastaan kukaan haluaa) olla tekemisissä.

Ei kaikki johdu kasvatuksesta. Osalla meistä on yksinkertaisesti hankala luonne, jolle ympäristö ei voi mitään. Sain aikanaan jo päiväkodista ja koulusta runsaasti palautetta ja huolta siitä, miten lapsi oli ilkeä muille, mutta asioita selvitettäessä teki uhrista syntipukin. Koulupsykologi lohdutti minua sanoen, että ei lapsi opi kaikkea muita matkimalla, itseään ei pidä syyttää siitä, että lapsella on narsistinen persoonallisuus.

On päiviä, jolloin en edes muista, että minulla on tätä tytärtä. Lapsista puhuttaessa kerron muista lapsistani.

Kuulostaa siltä, että lapsellasi ei ole ollut hyvä olla lapsenakaan. Eläinten kanssa tekemisissä palkin olleena sanoisin, että 99% käytöshäiriöistä johtuu omistajasta ja ihmisten kohdalla kasvatuksesta. Ehkä tämä yksi lapsesi ei ole ollut yhtä pehmeäluonteinen kuin muut lapsesi eikä ole alistunut nöyrästi tahtoosi?

Anteeksi vain mutta kuulostat hirviömäiseltä vanhemmalta.

Lapseni päiväkirjojen perusteella hänellä on ollut ihan hyvä lapsuus. Siellä ei edes teininä ole kirjoituksia, joissa hän vihasi kaikkia muita. Toki hän on voinut kirjoittaa asioita, joita haluaa luettavan, mene  ja tiedä. (en ole lukenut tekstejä luvatta, hän kantoi kirjat itse minulle muuttaessaan kotoa ja vasta viimeisessä oli tekstiä, jonka mukaan olen kamala ja paha samoin kuin puolisoni, sisarukset, isovanhemmat ja jopa naapurit)

Meille on opetettu, että kaikki johtuu lapsuudesta. Ei se niin mene, lapsi on olemassa jo sellaisenaan. Tietyt asiat vaikuttavat, mutta yhdelle lapselle kiitos on kannustin jatkaa samalla tavalla eteenpäin, toiselle lupa lopettaa koko homma kertaonnistumisen jälkeen siihen. Vaikka kohtelu olisi samanlainen, lopputulos vaihtelee.

Tiedän tapauksen jossa kaksi lasta kolmesta on lopettanut yhteydenpidon. Äiti sanoo näitä lapsiaan ilkeiksi ja kiittämättömiksi, jotka ovat hylänneet hänet.

Meillä ei käydä isänpäivänä, vaikka isä on kunnon mies ja on ollut aina lapsen elämässä 24/7.