Kannattaako tunnustaa toivotonta rakkautta?
Mietin hirveästi, tunnustaisinko tunteeni ihastukselleni vai olisinko hiljaa... Ihastus on varattu, hyvässä suhteessa eikä minulla ole häneen ns. mitään todellista saumaa. Toisaalta on myös vaikea kuvitella, että kykenisin enää arvostamaan ihmistä, joka jättäisi tai pettäisi raskaana olevaa vaimoa. Eli tunnustuksella ei olisi tavoitteena, että välillämme tapahtuisi mitään. Lähinnä se olisi vaan... Noh, rehellinen tunteiden tunnustus. Ja ehkä myös jonkinlainen selitys miksi olen välillä ollut hyvää ja hauskaa seuraa, välillä taas ottanut etäisyyttä (hän on ihmetellyt tätä ja luullut loukanneensa minua jotenkin). Joudumme siis työn puolesta olemaan säännöllisesti tekemisissä.
Kannattaako? Onko se säälittävää? Vai puhdistaako se ilmaa ja auttaa minua nauttimaan hänen seurastaan avoimesti sen verran mitä on sopivaa ja pidemmällä tähtäimellä siirtymään eteenpäin? Olisiko tunnustukseni hänelle lämmin, imarteleva muisto vai aiheuttaisiko se ahdistusta? Vaikka samaan syssyyn sanoisin, että en toivo enkä odota mitään tapahtuvan välillämme, enkä missään nimessä halua aiheuttaa ongelmia hänen perheelleen, luulisiko hän kuitenkin että se olisi tavoitteeni?
Olen ihan sekaisin ja vaihdan mieltäni kymmenen kertaa päivässä, antakaa objektiivista kuvaa!
Kommentit (11)
Huono provo: " Tunnustanko rakkauteni miehelle, jonka vaimo on raskaana ? "
Vastaus on: " Kyllä, jos sen sukunimi on Minkkinen"
Ei kannata. Halpamaista suorastaan tuossa tilanteessa.
Miksi tunnustaisit? Sinulla ei ole mitään toivoa.
Miksi ihmeessä mies olisi imarreltu tunnustuksesta, jota hän ei ole toivonut eikä ole susta kiinnostunut? Todellakin olisi iso moka ja pilaisi työnteonkin. Mies pitäisi sinua ... no, en nyt sano millaisena, kun tiedät hänen vaimonsa olevan raskaana.
Ei kannata. Mielestäni se olisi jopa väärin. Vaikutuksiltaan se olisi lähinnä flirttailuun verrattavissa oleva teko. Tunteiden tunnustamatta jättämisestä ei ole haittaa eli mies ei tee tiedolla mitään.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En ymmärrä alapeukkuja saati syytöksiä itsekkyydestä. Tässä kuumeisesti nimenomaan mietin asiaa kaikkien muidenkin kannalta, enkä pelkästään itseni.
-Ap
Ei kannata, ala tunnusta - pilaat teidan ystavyyssuhteen (tai mika tyosuhde onkaan). Tuo ehka katarsiksen sulle mutta tulee olemaan tosi vaivautunutta tulevaisuudessa.
Kokemusta on...
Jos se olisi sinulle todella tärkeää, on luonnollista vähintään harkita tai sitten kertoa. Elämä on kertaluontoista, ja jos sinulle kehittyy vahvoja sivuuttamattomia tunteita, ainakin minusta niistä voi kertoa. Voitte puhua. Eikä sinun tarvitse pitää asiaa sisälläsi ikuisesti ja miettiä sitä vielä ehtoopuolellakin.
Oletko kenties 8-vuotias kersa? Olet todella itsekäs ja lapsellinen. Et todellakaan tunnusta tunteitasi, ajattelet ainoastaan itseäsi. Häpeä