Sinä joka puolustat lehmänsyöntiä ja maitoa. WWF kieltänyt Ruotsissa suomalaislihan käyttämisen!
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.546478
Suomessa keskusta yrittää jarruttaa lehmien kieltämisistä mutta esimerkiksi lentolomailu on häviävän pieni ongelma verrattuna suomalaislehtiä joiden vaikutus maapalloon on ruotsin wwfn mukaan punainen vaikutus eli erittäin suuri.
Ruotsin WWF:n lihaopas luokittelee suomalaisen naudanlihan ja sianlihan punaiseksi, eli tuotteiksi, joiden käyttöä tulee välttää. Punaisella luokiteltujen tuotteiden vaikutus maapalloon on järjestön arvion mukaan suuri. Ruotsalaisen naudanlihan ja sianlihan kokonaisarvio on keltainen, joka ohjeistaa varovaisuuteen.
Suomessa olisi ruotsalaisten mukaan mahdollisuus parempaan tuotantoon mikäli tietyt MUUT asiat yhteiskunnassa paranevat niin lehmät SAATETAAN taas tulevaisuudessa sallia mutta ei ennen!
Ikävä että lehmät joutuvat suomalaisten väärien asenteiden takia kielletyiksi
Kommentit (24)
Asun Ruotsissa, enkä ole nähnyt koskaan suomalaista lihaa myynnissä lauantaimakkaraa ja muutamaa Lidlin Suomi-viikkojen tuotteita lukuunottamatta, eli tuskin hirveästi vaikuttaa. Valion tuotteita jonkun verran, lähinnä voita ja laktoosittomia tuotteita. Voin myös kertoa että yhdessä lähikaupassa nuo suositukset on laitettu esille lihahyllyjen luo ja esim myös saksalainen ja tanskalainen possu on punaisia.
Suositus ei ole kielto. Ihan kuluttajista kiinni mikä suomalaisten tuotteiden menekki on, kaupat kyllä niitä hankkivat jos menevät kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ylen Aamussa tuosta oli hyvä keskustelu, jossa otettiin esille se, että Ruotsin liha oli tosiaan jaoteltu moneen eri kategoriaan, kun taas suomalainen liha oli vain lihaa. Esimerkiksi suomalainen luomuliha olisi voinut saada yhtä hyvät tulokset kuin ruotsalainen luomuliha mutta he eivät tutkineet sitä. Sivulta 7 löytyy tuo kaavio https://wwwwwfse.cdn.triggerfish.cloud/uploads/2019/11/19-7517-kottguid… Pitää myös muistaa, ettei Ruotsissa juurikaan syödä suomalaista lihaa. Näin joulun aikaan kannattaa katsoa tuo suositus tanskalaisesta porsaanlihasta verrattuna suomalaiseen ja varata se suomalainen kinkku.
Lisäksi heillä ei WWF:n suojeluasiantuntijan mukaan ole ollut viimeisimpiä tutkimuksia esimerkiksi suomalaisen lihatuotannon soijan käytöstä. Toki Ruotsissa ollaan monessa lainsäädäntöön liittyvässä asiassa edellä, esimerkiksi laiduntamisen suhteen.
Yle aamun juttu https://areena.yle.fi/1-50349920
Jos jotain kiinnostaa tarkemmin, niin lihaa on arvioitu seuraavin kriteerein: klimat, biologisk mångfald (monimuotoisuus), kemiska bekämpningsmedel (tuholaismyrkky, lihassa per tuotettu kg), djurvälfärd (eläinten hyvinvointi) ja antibiotika. Suomi-nauta sai vihreän antibiooteilla, keltaisen tuholaismyrkyissä ja muissa punaista. Tavallinen Ruotsi-nauta sai vihreän antibiooteilla, punaista ilmastossa ja muissa keltaista.
Mikä on ilmastohihhuli?
Pitäisi ensin tietää se, jotta voi vastata tälläiseen älylliseen ja selvästi ylivertaisen ihmisen suusta tulleeseen kysymykseen.