Kuinka usein teidän puolisot pitää yhteyttä sisarulksiin/vanhempiin? Entä te omiinne?

Jos vanhemmilla on jokin suuri hätä esim. on joutunut sairaalaan ja henki vaarassa niin silloin, ei muuten. Nähnyt en ole vuosiin, en muista edes koska. Tiedän kaupungin missä asuu, mutta en muuta.

Miehestäni en oikein tiedä, muutaman kerran viikossa ehkä soittelee ja pari kertaa kuukaudessa näkee? Sisarustensa kanssa vielä harvemmin.

Itse soittelen vanhemmilleni keskimäärin varmaan pari kertaa viikossa ja ehkä parin kuukauden välein käyn kylässä. Siskoni kanssa en soittele käytännössä koskaan, jos jomman kumman lapsilla on synttäreitä niin kutsut lähetetään viesteillä, synttäreilläkään ei yleensä kuitenkaan vierailla. Jouluisin vaihdetaan lasten lahjat yleensä vanhempieni kautta.

Öh, aika paljon jos pitää 4 kertaa päivässä soittaa siskolle. Me molemmat pidetään yhteyttä vanhempiin noin kerran-kaks viikossa ja sisaruksiin milloin mitenkin, kun on asiaa. Perhechatit löytyy myös whatsapista, eli siellä sitten jutellaan jos on jotain.

Mulla menis hermo jos mies roikkuis koko ajan puhelimessa tai koneella tai vanhempiensa luona. Hyvät välit tosi jees, mutta rajansa kaikella.

Mieheni vähintään viestittelee perheenjäsenilleen päivittäin, usein myös soittaa.

En ymmärrä miksi olet mustasukkainen siitä että miehesi välittää perheestään? Se on aika sairasta mustasukkaisuutta jo.

Itse soittelen siskoni kanssa joka viikko, joskus monta kertaa viikossa, tapaamme niin usein kuin ehdimme kun molemmilla painaa päälle lapsiarki ja työt.

Mies vierailee siskoillaan muutaman kuukauden välein. En tiedä kuinka usein soittelevat, mutta ei varmasti päivittäin, hyvä jos viikottain. Itse pidän yhteyttä veljeni vaimoon noin kerran viikossa. Kummankaan vanhemmat eivät ole elossa.

Molempien vanhemmat kuolleet. Miehen pari veljeä asuu 6 km päässä. Ovat viikottain tekemisissä mieheni kanssa. Loput hänen sisarukset kauempana. Jouluna soittelevat. Vanhin siskoni kuollut ja kahden muun sisaruksen kanssa en ole missään tekemisissä. Viimeksi nähnyt 2007 vuonna. Välimatkaa on 800 km.

Miesystävä on viikottain yhteydessä isänsä kanssa, yleensä isän aloitteesta, kun muistuttelee renkaidenvaihdosta ja milloin mistäkin mitä hänen mielestään autolle pitää tehdä. Itse harvemmin ottaa yhteyttä. Yhdessä vaiheessa miesystäväni sisko viestitteli monta kertaa viikossa hänelle kuinka pitäisi mitäkin elämän normaaleja asioita hoitaa ja syyllisti ettei ole nähnyt vanhempia tarpeeksi. Äitinsä kanssa viestittelee pari kertaa kuussa ja tapaa tai tavataan yhdessä hänen äitiään parin kuukauden välein. Isäänsä minä tapaan yleensä vain harvoin ohimennen koska en koe olevani toivottu vieras kahvipöytään. Vanhemmat siis eronneet.

Omia vanhempiani tapaan 4-6 kertaa vuodessa, miten nyt saa järjestymään välimatkan takia. Viestitellään ja soitellaan ehkä parina kolmena päivänä kuukaudessa. Aloitteita molemmin puolin.

Mies käy vanhemmillaan kahdesti päivässä, soittaa veljelleen varmaan 3 kertaa päivässä ja siskolleen kerran viikossa. MInä soitan isälle kerran päivässä, siskolle samoin. Isää näen noin kerran kuukaudessa, siskoa useammin (olemme samalla alalla ja työssä nähdään).

Mies käy (ja joskus käymme yhdessä) äidillään parin viikon välein ja soittaa joka päivä. Äitinsä on lähes 90 v ja asuu meiltä n. 80 km:n päässä. Veljiään näkee sattumalta äitinsä luona pari kertaa vuodessa, soittaa heille jos on asiaa, kovinkaan usein ei ole, ehkä kerran kk:ssa. Miehen isä on kuollut.

Itse käyn äitini luona 2-3 kertaa päivässä, asuu meiltä muutaman sadan metrin päässä ja on muistisairas ja muutenkin huonokuntoinen, laitospaikkaa ei saa eikä lisää kotihoidon käyntejä, ateriapalvelun ruoka ei maistu (muistisairaus tekee sen, että vain tietyt, joskus oudotkin ruuat maistuvat), joten tämä on pakkotilanne, johon olen kyllä ihan hirveän väsynyt. Sisartani tapaan parin viikon välein, viestittelemme lähes päivittäin äidin asioista, harvemmin tulee soitettua. Veljeäni näen pari kertaa vuodessa (asuu kaukana) ja soittelemme muutaman viikon välein. Isäni on kuollut.

Käy pari kertaa vuodessa, soittaa jouluna ja isänpäivänä. Ja jo tämä pilaa perheemme tunnelmaa moneksi päiväksi...

Meillä on molemmilla huonot suvut ja kamalat vanhemmat. Huono lapsuus molemmilla, joskin eri tavalla. Mies köyhästä perheestä jossa törkeän eriarvoinen kohtelu lapsilla, miestä sorsittiin ja siskoa lellittiin. Minä taas varakkaasta perheesrä mutta sadistisen psykopaatti-isän lapsi, isä väkivaltainen hullu ja pahoinpiteli koko perhettä. Apua ei saatu lun oltiin ”hyvä” perhe, ei kulaan uskonut mitä tapahtui seinien sisällä.

Mulla välit poikki vanhempiin ollut yli 15 v ja tänä aikana ehkä pari puhelua soitettu lulle, kerrottu että joku sukulainen kuollut. Ei muuta.

Mies soittelee vanhemmilleen kerta kolmeen vuoteen. Viimeisin puhelu ollit joskus 2v sitten. Heitä ei kiinnosta pojan perhe lainkaan, tyttären perhe on taas elämän sisältö.

Harmittaa paljon, sillä olisib halunnut lämpimän suvun ja isovanhemmat lapsille. Meidän lapsilla ei ole ainoatakaan isovanhempaa jota yhtään kiinnostaisi. Lapset eivät tunne isovanhempian.

Tää on raskas taakka myös siksi että asiasta ei voi puhua kellekään. Ne pari kertaa mitä erehdyin kertomaan kääntyi siihen että ihmiset ei ymmärtäneet ja alkoivat jotenkin syyttää minu, siis sanottiin että olit varmaan hirveä lapsi kun vanhempasi eivät pidä yhteyttä. Tällainen asiahan on täysin tabu suomessa.

Soitan äidille pari kertaa kuukaudessa. Näen isää ja äitiä pari kertaa vuodessa. Sisaruksien kanssa viestittelen joskus tai ei koskaan. Riippuu sisaruksesta, monta. Näen joitakin pari kertaa vuodessa, joitakin en ole nähnyt vuosiin.

Mies soittelee isänsä ja veljiensä kanssa kerran viikossa tai kahdessa. Siskonsa kanssa viestittelee max. kerran kuukaudessa. Näkee isäänsä ja sisaruksiaan kerran tai kaksi vuodessa. Äitinsä on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Mies käy vanhemmillaan kahdesti päivässä, soittaa veljelleen varmaan 3 kertaa päivässä ja siskolleen kerran viikossa. MInä soitan isälle kerran päivässä, siskolle samoin. Isää näen noin kerran kuukaudessa, siskoa useammin (olemme samalla alalla ja työssä nähdään).

Mitä tässä nyt oikein on väärin? Alapeukkuja ihan tavallisesta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla huonot suvut ja kamalat vanhemmat. Huono lapsuus molemmilla, joskin eri tavalla. Mies köyhästä perheestä jossa törkeän eriarvoinen kohtelu lapsilla, miestä sorsittiin ja siskoa lellittiin. Minä taas varakkaasta perheesrä mutta sadistisen psykopaatti-isän lapsi, isä väkivaltainen hullu ja pahoinpiteli koko perhettä. Apua ei saatu lun oltiin ”hyvä” perhe, ei kulaan uskonut mitä tapahtui seinien sisällä.

Mulla välit poikki vanhempiin ollut yli 15 v ja tänä aikana ehkä pari puhelua soitettu lulle, kerrottu että joku sukulainen kuollut. Ei muuta.

Mies soittelee vanhemmilleen kerta kolmeen vuoteen. Viimeisin puhelu ollit joskus 2v sitten. Heitä ei kiinnosta pojan perhe lainkaan, tyttären perhe on taas elämän sisältö.

Harmittaa paljon, sillä olisib halunnut lämpimän suvun ja isovanhemmat lapsille. Meidän lapsilla ei ole ainoatakaan isovanhempaa jota yhtään kiinnostaisi. Lapset eivät tunne isovanhempian.

Tää on raskas taakka myös siksi että asiasta ei voi puhua kellekään. Ne pari kertaa mitä erehdyin kertomaan kääntyi siihen että ihmiset ei ymmärtäneet ja alkoivat jotenkin syyttää minu, siis sanottiin että olit varmaan hirveä lapsi kun vanhempasi eivät pidä yhteyttä. Tällainen asiahan on täysin tabu suomessa.

Miksi ihmeessä haluat lastesi olevan tekemisissä sadistisen isoisän kanssa? Et taida olla päästäsi ihan terve sinäkään.

Todella tiuhaan pidätte yhteyttä. Meillä mies näkee vanhempiaan kerran vuodessa ja puheluita vuodessa 2-3. Mä nään omia vanhempia kerta vuoteen myös, ja puheluita ehkä 4 per vuosi.

Ei ole välirikkoa tms mutta etäiset välit olleet aina, ja oli aika turvaton lapsuus jossa elettiin täysin aikuisten ehdoilla ja aina vain aikuisten tarpeet tyydyttäen. Lapset saivat sitten kärsiä ja muutenkin olla huomaamattomia ja itsenäisiä.

Ehkä olen liikaa luullut että mun perheen tilanne on normaali, eli että on normaalia että vanhempia ei kiinnosta oma lapsi yhtään. Näköjään mun vanhemmat onkin epänormaaleita. En ole jotenkin tajunnut että jotlut oikeesti soittelee päivittäin!

Varmaan self-denial päällä, liian kipeää ajatella että lapsuuteni ja elämäni on ollut täysin rakkaudeton vanhempieni taholta. Haluaisin kyllä minäkin rakastavat vanhemmat mutta niitä ei voi kaupasta ostaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla huonot suvut ja kamalat vanhemmat. Huono lapsuus molemmilla, joskin eri tavalla. Mies köyhästä perheestä jossa törkeän eriarvoinen kohtelu lapsilla, miestä sorsittiin ja siskoa lellittiin. Minä taas varakkaasta perheesrä mutta sadistisen psykopaatti-isän lapsi, isä väkivaltainen hullu ja pahoinpiteli koko perhettä. Apua ei saatu lun oltiin ”hyvä” perhe, ei kulaan uskonut mitä tapahtui seinien sisällä.

Mulla välit poikki vanhempiin ollut yli 15 v ja tänä aikana ehkä pari puhelua soitettu lulle, kerrottu että joku sukulainen kuollut. Ei muuta.

Mies soittelee vanhemmilleen kerta kolmeen vuoteen. Viimeisin puhelu ollit joskus 2v sitten. Heitä ei kiinnosta pojan perhe lainkaan, tyttären perhe on taas elämän sisältö.

Harmittaa paljon, sillä olisib halunnut lämpimän suvun ja isovanhemmat lapsille. Meidän lapsilla ei ole ainoatakaan isovanhempaa jota yhtään kiinnostaisi. Lapset eivät tunne isovanhempian.

Tää on raskas taakka myös siksi että asiasta ei voi puhua kellekään. Ne pari kertaa mitä erehdyin kertomaan kääntyi siihen että ihmiset ei ymmärtäneet ja alkoivat jotenkin syyttää minu, siis sanottiin että olit varmaan hirveä lapsi kun vanhempasi eivät pidä yhteyttä. Tällainen asiahan on täysin tabu suomessa.

Miksi ihmeessä haluat lastesi olevan tekemisissä sadistisen isoisän kanssa? Et taida olla päästäsi ihan terve sinäkään.

Et ymmärtänyt mitä tarkoitin. En halua lapsiani sadistipadkan luokse vaan haaveilen siitä että mulla olisi normaalit vanhemmat. Toki tiedän että haave ei toteudu mutta jotenkin vaan haaveilen silti. :(

Vierailija kirjoitti:

Mieheni vähintään viestittelee perheenjäsenilleen päivittäin, usein myös soittaa.

En ymmärrä miksi olet mustasukkainen siitä että miehesi välittää perheestään? Se on aika sairasta mustasukkaisuutta jo.

Itse soittelen siskoni kanssa joka viikko, joskus monta kertaa viikossa, tapaamme niin usein kuin ehdimme kun molemmilla painaa päälle lapsiarki ja työt.

Ymmärrän, ettet voi ymmärtää, jos et itse ole ollut tuossa tilanteessa päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen... Itse olen ollut. Ja yhteydenpidon määrä miehellä vs. itselläni oli hyvin verrannollinen ap:n tilanteeseen. Alkuun yritin ajatella kaikkea positiivista ja olla välittämättä. Lopulta, kun anoppi soitteli ihan koko ajan, siis todella monta kertaa päivässä (eikä ollut sairas tms.), taisi miehenikin vihdoin ymmärtää, että ei näin voi jatkaa. Onneksi hän oli fiksu ja osasi siinä kohtaa vetää rajat ja muuttaa toimintamalleja niin, että saimme yksityiselämämme palautettua ilman välirikkoa hänen perheensä suuntaan kuitenkaan.

Tsemppiä ap!

Vanhempiin viikottain/päivittäin. Eivät juurikaan soittele mutta viestittelee isänsä kanssa esim harrastukseen liittyvistä jutuista (harrastavat samaa asiaa), linkaavat toisilleen whatsappissa uutisartikkeleita yms. Vanhemmat asuvat ihan miehen työpaikan vieressä ja käy siellä 1-2krt viikossa. Ei haittaa minua millään muotoa, itse näen miehen vanhempia muutaman kuukauden välein ja meillä on ihan hyvät välit. Sisaruksia miehellä ei ole. 

Itse näen vanhempiani parin viikon välein, emmekä juurikaan soittele. Äiti laittaa kyllä toisinaan whatsapissa kuvia kaikenlaisesta; kukista parvekkeella, omenapiirakasta, naapurin kissasta yms :D 

Mun mielestä suomessa on hirveän tylyt ja piittaamattomat suvut aika yleisiä joten ei ole mitenkään tavatonta että näkee vanhempiaan kerta viiteen vuoteen ja soittaa kerta vuoteen.

Hyviäkin sukuja on paljon, jossa yteyttä pidetään, mutta uskallan epäillä että yhtä paljon on sitten näitä tylyjä tunnevammaisia sukuja ja vanhempia jotka elävät vain omaa elämäänsä ilman kiinnostusta lapsiin tai lapsenlapsiin.

T. Tunnevammaisen suvun jäsen

Mies soittaa sisarelleen ehkä pari kertaa vuodessa ja isälleen samoin. Itse soitan äidilleni noin kerran kuussa ja näemme nelisen kertaa vuodessa muutaman tunnin ajan.