Kuinka saada lääkäri uskomaan, että olen ihan oikeasti absolutisti?
Kävin eilen uuden lääkärin luona. Hän alkoi kyselemään elintavoistani. Purskahti nauramaan kun sanoin olleeni koko ikäni absolutisti. En ole edes käyttänyt lääkkeitä, joissa on kolmiomerkintä.
Pitävätkö lääkärit absolutistia tosiaankin valehtelijana automaattisesti?
Toinen kohta oli vatsan tutkiminen kun olin makuullani. Lääkäri painelee ja leipoo. Tuntee varmasti selvästi käsissään kylkiluuni, mutta sitten laittaa vielä vaakaan punnittavaksi varmistaakseen, ettei ole liikaa rasvaa.
Varsinaista käynnin aihetta käsiteltiin alussa viisi minuuttia. Pohdin, että kumpikohan meistä on erikoisempi: minä vaiko lääkäri? Vatsan leipominen kylkiä hinkaten tuntui kyllä oudolta toimitukselta etenkin kun vatsassani ei ole mitään vikaa.
Kommentit (46)
Lähetä sille kirje missä kaksi todistajaa todistaa sinun olevan absolutisti, muuta konstia ei ole. Se vatsan leipominen oli ahdistelua, siitä lähetä kirje ylilääkärille. Zemppiä!
No älä mene lääkärille, jos kerta itse osaat itsesi tutkia paremmin. Sähköyliherkkyydestäkö oli kyse?
Sanoa olleensa koko ikänsä absolutisti kuulostaa lievästi kornilta. Vatsan leipominen normaali tutkimusmenetelmä, tunkevat myös instrumentteja sisään.
Minkä vaivan vuoksi menit lääkäriin?
Ehkä hän purskahti nauruun jostain muusta syystä kuin siksi, ettei uskoisi sinun olevan absolutisti? Ehkä häntä nauratti vaikka se, että kerroit noin jyrkin sanoin, ettet käytä alkoholia? Ei siinä minusta mitään naurettavaa ole, mutta ihmiset ovat erilaisia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuttua on. Psykiatri meinasi pudota tuolilta, kun kerroin, etten käytä lainkaan päihteitä. Kysyi vielä varmuudeksi, että ihanko oikeasti. Kyllä vain. Joskus ennakkoluulot istuvat tiukassa...
Jos voisin valita niin mielummin menisin botille kuin ihmislääkärille. Botti vain kertoisi mikä on vikana ja antaisi sopivat lääkkeet jos vika olisi niillä korjattavissa. Ihmislääkäreissä on vikoina asenteet ja ne inhimilliset syyt.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Psykiatri meinasi pudota tuolilta, kun kerroin, etten käytä lainkaan päihteitä. Kysyi vielä varmuudeksi, että ihanko oikeasti. Kyllä vain. Joskus ennakkoluulot istuvat tiukassa...
Multa täryytti kysyä lääkäri: Ryyppäätkö sinä?
Olen täysin raitis henkilö. Jäi paha olo tuosta.
Lääkäri näkee jo perusverenkuvasta, että et ole ainakaan alkoholin suurkuluttaja.
Hoitaja sairaalassa huomautellut potilaalle laskuista jotka ei liittyneet mitenkään ko ihmisen hoitoon eikä pitänyt olla tiedossa mitenkään mistään, ihan muualla hoidossa niin tietovuotoja tapahtuu aika paljon.
Jotkut päihteiden käyttäjät väittävät olevansa absolutisteja. Oisko lääkäri törmännyt sellaisiin useasti ja se saattaa laittaa epäilemään sanojasi?
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreiden pitäisi käyttää käsiään tutkimisessa paljon enemmän. Palpoimalla vatsaa voi kokenut lääkäri huomata vaikka mitä. Yleensä tunnustellaan onko jotain outoja pahkuroita. Maksan voi palpoida myös tai täynnä olevan virtsarakon ym. Huvikseen ei kopeloida.
Olisi kyllä kauheaa jos lääkäri alkaisi painelemaan täynnä olevaa virtsarakkoa! Pitääkin huolehtia siitä, että ehtii käydä vessassa ennen lääkärinaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri näkee jo perusverenkuvasta, että et ole ainakaan alkoholin suurkuluttaja.
Mistä kokeista? Miksei niitä tehdä sitten automaattisesti?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut päihteiden käyttäjät väittävät olevansa absolutisteja. Oisko lääkäri törmännyt sellaisiin useasti ja se saattaa laittaa epäilemään sanojasi?
Suomessa on rikos olla raitis. Taitaa olla vielä adventisteihin kohdistuvaa kulttuurista omimistakin kaiken lisäksi. Ihminen ei ole oikea suomalainen jos ei halua päihtyä ja mieluiten mahdollisimman usein.
Veikkaan, että lääkärillä sattui ajatuskatko.
Jos meillä vitsaillaan Alkon käytöstä, niin "olen absolutisti" viittaa erityisen runsaaseen käyttöön. Juuri sen Absolut-vodkan takia... :D
Lääkärikin on ihminen. Väärinkäsityksiä sattuu, eikä hän ottanut sinua ilmeisesti tosissaan. Käsitti asian vitsiksi.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut päihteiden käyttäjät väittävät olevansa absolutisteja. Oisko lääkäri törmännyt sellaisiin useasti ja se saattaa laittaa epäilemään sanojasi?
Kuinka absolutistit ja alkoholistit eroavat ulkonäöltään yleisesti ottaen jos on kyse vaikka samaa sukupuolta oleva ja yhtä vanha absolutisti ja alkoholisti?
Onkohan mahdollista, että äänensävysi tai ilmeesi on antanut ymmärtää, että heitit tuon absolutismin vain vitsinä? Haisitko käsidesiltä? Punoittivatko silmäsi allergiasta/huonosti nukkumisesta ym?
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että lääkärillä sattui ajatuskatko.
Jos meillä vitsaillaan Alkon käytöstä, niin "olen absolutisti" viittaa erityisen runsaaseen käyttöön. Juuri sen Absolut-vodkan takia... :D
Lääkärikin on ihminen. Väärinkäsityksiä sattuu, eikä hän ottanut sinua ilmeisesti tosissaan. Käsitti asian vitsiksi.
Töissään kun kysyy alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä kattavaa vastausta? Olisiko pitänyt olla suunnilleen Alkon nettisivu käsillä ja luetella sieltä kaikki alkoholipitoiset juomat, joita ei juo. Sen lisäksi selvitys kaikista tupakkamerkeistä, joita ei käytä ja vielä lopuksi selvitys Pharmaca Fennicasta niistä lääkkeistä, joita ei suostu käyttämään?
No, seuraavaa kertaa varten voin kirjoittaa valmiin dokumentin, jonka annan lääkärille käteen niin ei tarvi naureskella.
Tuskinpa nuoresta lähtien juoneille ja tupakoiville naureskelee yhtä ilkeästi?