Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää etten saa mitään aikaiseksi. En jaksa nousta sängyltä vaan plaraan tätä puhelintani iltaan asti. Miksi!?
04.11.2019 |
Pakko avautua tai pää räjähtää.
Ihailen ihmisiä jotka saavat asioita tehtyä ja ovat koko ajan menossa ja hoitamassa velvollisuuksia, ihmisiä jotka osaavat auttaa muita milloin missäkin ja jotka saavat kokea olevansa tärkeitä tai jopa korvaamattomia.
Itse tunnen itseni melkolailla hyödyttömäksi. En osaa paljon mitään. Valittaa kyllä osaan, sitä olen aina osannut. Olen laiska. En jaksa oikein mitään. En ole koskaan jaksanut. En tiedä mitä haluan elämältä, vaikka olen jo yli 3-kymppinen. Tunnen että elämäni valuu hukkaan ja harmittaa nämä kaikki vuodet, joiden aikana olisin voinut opetella asioita ja saada aikaan kaikkea mikä olisi vahvistanut itsetuntoani. Mutta olen aina ollut tällainen laiska ja mukavuudenhaluinen. Siksi olen lihonutkin ajan saatossa, koska syön yli kulutuksen. Syöminen on ollut minulle jo melkein 20 vuoden ajan ainoa asia josta saan suurimman nautinnon. Itsetuntoani ei lisää myöskään se, että kiloja on kertynyt. Haluaisin olla hoikka, aikaansaava , osaava ja merkityksellinen ihminen. Tiedän, että asioille olisi vielä mahdollista tehdä jotain, mutta kaikki tähänastiset kokemukset ovat muuttaneet persoonani ja elämänkatsomukseni niin negatiiviseksi ettei minusta ole enää senkään vertaa muuttamaan asennettani ja elämääni kuin aiemmin, kun vielä oli jonkinlainen usko ja toivo siihen, että minusta voi tulla onnellinen ja hyvinvoiva ihminen.
Minulle on suositeltu terapiaa mutta en usko sen pystyvän muuttamaan mitään. En myöskään halua alkaa suullisesti selittämään ja kertomaan mitään terapeutille. Kynnys siihenkin on todella korkealla. Mieluummin näyttäisin vaikka kirjoittamiani tekstejä, kuten nyt esimerkiksi tämän tekstin, mutta en tiedä onko sellainen edes mahdollista, vai onko niin että terapiassa on pakko puhua?
Sainpahan nyt avautua, on taas vähän helpompi olla.
Kommentit (37)
Jos oikeat terveydelliset syyt suljetaan pois, voidaan todeta, että passivisuus passivoi ja aktiivisuus aktivoi.
Aamulenkki ja pakottaa itsensä johonkin sen jälkeen. Se käynnistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Hyvät suunnitelmat, mutta tärkeätkin asiat jäävät hoitamatta. Vain aamupala on keskeyttänyt selaamisen. Kohta pitää tehdä illallinen, eli sekin keskeyttää. Siinä se sitten olikin. Piti käydä kävelyllä, kun aurinko mukavasti paistoi, mutta oho, meni huomaamatta ohi.
Ihan kuin mä olisin tätä kirjoittanut! Olen itse 29. Avuttomuus senkuin lisäntyy mulla.... en oikeasti tiedä mikä kohtaloni tulee olemaan.
Minulta puuttuu kaikki normaalit elämän kokemukset.
Minä kävin aamupäivällä kuntosalilla, olin varannut paikan tunnilta niin oli pakko. Sen jälkeen kävin ostamassa ruokaa ja kodin tarvikkeita. Nyt vaan jumahdin takaisin sängylle. Tässä olen enkä muuta tee.
Minulla on bisnesidea ja pitäisi työstää sitä ja hakea töitä. En saa aikaan. Varmaan syön ja otan päikkärit ja illemmalla katson roskaa nettitv:stä.
Ensimmäinen askel on, että suljette netin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä sama. Opinnot jäi jälleen kesken kun en jaksa lähteä kouluun. Terapiasta ei ole ollut hyötyä, eikä adhd-lääkityksestäkään sen puoleen.
En tiedä edes pitäisikö pystyä jaksamaan. Koen olevani ainoastaan laiska, mutta toisaalta väsymys on ollut niin voimakasta lapuudesta/nuoruudesta lähtien, että väistämättä lyhyehkö aktiivinen jakso on aina päätynyt kuukausien koomaputkeen.
Olen nro4. Hesasta hakenut apua nmkyltä sekä ohjaamosta....kuin päiväkoti meininkiä, siellä istutaan tekemättä mitään 17 vuotiaiden kanssa. Vaihtoehdot loppunut. Ei miestä, ei tekemistä, ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin aamupäivällä kuntosalilla, olin varannut paikan tunnilta niin oli pakko. Sen jälkeen kävin ostamassa ruokaa ja kodin tarvikkeita. Nyt vaan jumahdin takaisin sängylle. Tässä olen enkä muuta tee.
Minulla on bisnesidea ja pitäisi työstää sitä ja hakea töitä. En saa aikaan. Varmaan syön ja otan päikkärit ja illemmalla katson roskaa nettitv:stä.
Lisäys: olen suorittanut useita tutkintoja, joten sain aikaiseksi kun oli ulkoinen pakote ja aikataulu.
Olen ollut terapiassa 4 vuotta. Auttoi moneen muuhun asiaan muttei tähän. Ehkä laiskistuin entisestään kun opin ahdistuksen hallintakeinoja ja nyt edes tämä passiivisuus ei aiheuta ahdistusta joka olisi liikkeelle paneva voima.
Vessaan on välillä pakko nousta. Tee sieltä palatessa jokin pieni askare?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ihan addikti. Suunnittelen mielenterveystalon ilmaisterapiaa itelleni.
Ja meitä kaltaisiasi on enemmän kuin kukaan uskookaan. Sillä emmehän me näe kotonaan päivät pitkät makoilevia ihmisiä. Niiden näkeminen voisi olla valaiseva kokemus. Ja toki myös erittäin surullinen.
Näemme vain ne ihmiset jotka ovat ulkona tai esim. kauppakeskuksessa tekemässä jotain. He voivat päällepäin näyttää menestyviltä, normaaleilta aikaansaavilta ja tekeviltä ihmisiltä, vaikka olisivat todellisuudesti vakavista masentuneita ja ammattiavun tarpeessa. Jopa minä ja sinä voimme näyttää ulkopuolisen silmin ihan muulta kuin mikä on totuus.
Pitäisi vaan lähteä ulos, tehdä jotain repäisevää. Mutta kynnys on monelle liian korkea, koska pelkäämme. Vaikka emme ole tyytyväisiä elämäämme sellaisena kuin se on nyt, on meillä takaraivossa pelko siitä, että elämämme voi mennä peruuttamattomasti vielä kurjemmaksi jos muutamme sitä. Mutta siinä se juju onkin - menestyvät ja tekevät ihmiset tekevät virheitä ja juuri niiden virheiden kautta he ovat saaneet sisältöä elämäänsä ja keränneet itselleen velvollisuuksia, jotka pakottavat heidät sängystä ylös.
On siis kaksi vaihtoehtoa - joko alat elää ja tehdä, hyväksyt sen, että voi tapahtua myös ikäviä asioita ja että teet virheitä tai sitten olet vain neljän seinän sisällä tuntien itsesi täysin hyödyttömäksi ja merkityksettömäksi. Minä olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, koska olen pelkuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän mistä puhut. Tosin olen vanhempi, jo viisikymppinen. Tein töitä 46 vuotiaaksi asti ja sitten jäin työttömäksi. Nyt neljä vuotta olen maannut paikoillani. Aamulla siirryn sängystä sohvalle. Ainoat hetket päivässä kun teen jotain järkevää, on ruoanlaitto (usein kyllä mikrossa lämmitettävää) ja aamukahvin keitto (tänään klo 13). No kissaa sentään leikitän pari kertaa päivässä, siivoan hiekan ja ruokin. Kirjastossa käyn kerran viikossa ja samalla kaupassa. Tätä sitten loppuelämä?
Teepäs AP sellainen kokeilu, että viet sen puhelimen kädestäsi kaappiin. Internet passivoi ihmiset. Itse joudun näin töissä olemaan netin ääressä, mutta vapaa-ajalla puhelin on laukussa. Kuulen kyllä, jos se soi. Muuhun en sitä käytä. Mies, kun tulee töistä, lösähtää koneelle ja istuu siinä iltaan asti. Illalla siirtyy sängylle tuijottamaan kännykkää. Minä häärään koko ajan jotain - kotitöitä, lenkkeilen, kokkaan, luen... En käytä nettiä kuin laskujen maksuun. Ruokareseptitkin katson vanhanaikaisesti kirjasta.
Suosittelen lämpimästi. Itse aloitin kokeilemalla noin 2 kuukautta sitten ja energiaa on HUOMATTAVASTI enemmän kuin aiemmin. Muutenkin olen positiivisempi kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alhainen energiataso voi olla ihan se perussyy. Joka sitten ruokkii itseään.
Ihmiset ovat erilaisia, sähköjäniksestä fleguun.
Harmittaa, että muiden silmissä vaikuttaa "vain laiskalta, jonka pitäisi tehdä ryhtiliike".
Olen kokeillut kuurina vahvoja (VAHVOJA!) B-vitamiineja ym. Ne tekevät hermostuneeksi. Pyrin syömään terveellisesti, en ole ylipainoinen.
Kun sitä jaksamisenergiaa ei vain ole! Ja pienenkin flunssan jälkeen olen taas toinen jalka haudassa monta viikkoa.
En edes tajua miten joku keksii jotain selattavaa puhelimesta koko päiväksi. Mitä sä sieltä luet? Mulla menee laiskana aamuna puoli tuntia kun olen katsonut kiinnostavimmat jutut, sen jälkeen alkaa kyllästyttää.
Vierailija kirjoitti:
Teepäs AP sellainen kokeilu, että viet sen puhelimen kädestäsi kaappiin. Internet passivoi ihmiset. Itse joudun näin töissä olemaan netin ääressä, mutta vapaa-ajalla puhelin on laukussa. Kuulen kyllä, jos se soi. Muuhun en sitä käytä. Mies, kun tulee töistä, lösähtää koneelle ja istuu siinä iltaan asti. Illalla siirtyy sängylle tuijottamaan kännykkää. Minä häärään koko ajan jotain - kotitöitä, lenkkeilen, kokkaan, luen... En käytä nettiä kuin laskujen maksuun. Ruokareseptitkin katson vanhanaikaisesti kirjasta.
Suosittelen lämpimästi. Itse aloitin kokeilemalla noin 2 kuukautta sitten ja energiaa on HUOMATTAVASTI enemmän kuin aiemmin. Muutenkin olen positiivisempi kuin ennen.
Kiva sulle.
Minulla tuli tällainen kaamosvaihe juurikin jatkuvasta sinkoilusta ja siihen päälle vielä kuormittava kolmivuorotyö... Ennen olin koko ajan menossa ja vapaapäivät halusin tehdä sitä ja tätä ja suunnittelin vapaille viikonlopuille (joita oli harvoin) aina kaikenlaista menoa ja meininkiä, sitten väsähdin... Nykyisin nautin vapaapäivistä, kun saa vain olla möllöttää sohvan nurkassa eikä ole aikatauluja... En myöskään jaksa enää sitä, että ne vähäiset vapaat viikonloput menee juhliessa ja krapulassa...
Ehkä minua pidetään nykyisin laiskana ja saamattomana, mutta ainakin tunnen oloni hyväksi. Epäsäännölliset työvuorot kyllä kuormittaa ainakin minua jonkun verran, mutta vapaat käytän sitten palautumiseen ja rentoutumiseen.
Jatkan vielä.. En kuuntele edes musiikkia netistä. Mulla on keittiössä radio. Mua ärsyttää se, miten helppoa ihmisten on plarata musiikkia netistä ja skipata eteenpäin ja taas eteenpäin. Muutenkin nyt on kaikilla joku mediayliannostus. Kaikki ns. tyhjät hetket pitää muka täyttää medialla. Joskus voisi olla vain omien ajatusten parissa.
Huhhuh. Ompas jotenkin hyvä keskustelu. Tavallaan tosi masentava, mutta tavallaan mukava kuulla etten ehkä ole ainut "patalaiska". Oon vasta 23 vuotias, tähän mennessä elämä on sujunut aivan hyvin, kun on ollut aina pakko tehdä kaikenlaista. Mutta nyt kun moni asia on lähinnä itsestä kiinni, huomaan että jään mieluusti vaan kotiin makaamaan. Opiskelu on mennyt vähän niin ja näin, koska kouluun raahautuminen aamuisin on joskus aivan mahdotonta. Uskon ja toivon kuitenkin yhä että kykenen valmistumaan. Kamalasti vaan tuntuu aina että "kaikki muut" käy ahkerasti koulua ja tekee kaikkea..
Vapaa-ajalleni olen todennut, että ainut mahdollisuus saada mitään aikaan on sopia aikatauluja. Muiden ihmisten kanssa, koska itseeni ei voi luottaa. Onnistun käymään kerran viikossa ryhmäliikunnassa, koska siihen on tietty aika.
Jotenkin olen toivonut että tämä olisi vaan vaihe ja menisi ohi. Mutta tämän keskustelun perusteella tulen elämään aina näin ja pitää kehittää suunnitelmia siitä selviämiseen.
N23
Onko sinulla add tai masennus? Käytkö töissä?
Jos et ole kummemmin sairas, tee itsellesi aikataulu. Valitse harrastus, joka on aina tiettyyn aikaan. Tai päätät tehdä itse sen aina tiettyyn aikaan. Voit tehdä siivousaikataulun, kuntoiluaikataulun jne. Sitten pidät kiinni niistä.
Totta kai terapeutille voi näyttää myös tekstejä. Mutta lukemisen jälkeen pätevällä terapeutilla olisi varmaan paljon kysyttävää. Jos sinulla on mahdollisuus, todellakin kannattaa mennä terapiaan. Sieltä voisit varmasti saada työkaluja elämäsi edistämiseen.