Lue keskustelun säännöt.
Aatella, että S. jääkiekkoilijan suurin vastoinkäyminen elämässä ja trauma on 80v äidin kuolema.
02.11.2019 |
Sinänsähän se ei ole outoa, että lähemmäs sata vuotias ihminen kuolee. Ja ei pitäis tulla yllätyksenä. Kukaan ei elä ikuisesti.
Ja toki oman äidin kuolema, jos on ollut hyvin läheinen, voi olla surullista. Mutta aikuinen mies kyllä ymmärtää, että äiti ei elä loputtomasti. Ja jollakin tavalla on hämmentävää, että ihminen voi elää viisikymppiseksi saakka ilman muita vastoinkäymisiä tai surua
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli onko vastasyntynyt lähemmäs parikymppinen?
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Olen nelikymppinen ja tähän mennessä isovanhemmat kuolleet, mutta ne ei erityisemmin liikuttaneet. Olin niin pieni mummojen kuollessa, toisenkin mummon kohdalla itkin vain sen vuoksi kun koko talo oli täynnä itkeviä ihmisiä uutisen saatuaan. Toisen isoisän kuoltua vähän tuli tirautettua, mutta toinen oli niin etäinen että tieto kuolemasta ei juuri koskettanut. Seuraava etappi olisi varmaan itselläkin omien vanhempien kuolema, jotka ovat senverran läheisiä että tulee olemaan kovempi paikka. Vaikka eihän sitä tiedä mitä elämä keksii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
Äärettömän kauheaa, josta välttämättä ei edes selviäisi olisi haudata oma lapsi. En paljon muuta keksi, mikä olisi kamalampaa kuin haudata oma äiti. Mutta kyllä oman isän hautaaminen oli minunkin elämässä ylivoimaisesti kamalinta vaikka muutakin ikävää on tietenkin ehtinyt kokea..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no jos ei vaan oo ollut suurempia vastoinkäymisiä, niin sittenhän tuo on isoin. Mä oon 4-kymppinen ja en edes pystyisi nimeämään mitään sen kummempaa vastoinkäymistä. Isä sairasti vaikeahoitoisen syövän, mutta toipui täysin. Veljen lapset otettiin huostaan, ja tämä oli lähinnä helpotus. Siinäpä ne.
Vierailija kirjoitti:
Äärettömän kauheaa, josta välttämättä ei edes selviäisi olisi haudata oma lapsi. En paljon muuta keksi, mikä olisi kamalampaa kuin haudata oma äiti. Mutta kyllä oman isän hautaaminen oli minunkin elämässä ylivoimaisesti kamalinta vaikka muutakin ikävää on tietenkin ehtinyt kokea..
Minulla ei ole lapsia enkä niitä halua, ehkä siksi koen että minulle vanhemmat olisi silti tärkeämpi kuin lapsi. Vanhemmat (ainakin osa) rakastaa lapsiaan ehdoitta riippumatta millaisia nämä on, mutta oma lapsi ei välttämättä rakasta jos äiti ei ole tietynlainen, ja aikuisena sille tulee muita ihmisiä tärkeämmäksi kuin vanhemmat- jos siis ei ajattele kuten minä. Eli siis en tiedä miksi rakastaisin enemmän jotakuta joka välittää minusta vähemmän kuin minä hänestä, kuin sellaisia jotka välittää vähintään yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, varmaan keskimääräiselle av-mammalle tulee yllätyksenä ja järkytyksenä, että tavallisen ihmisen elämä EI OLE täynnä traumoja ja tragedioita, vaan elämä sujuu aika mukavasti päivästä toiseen.
En nyt oikein saa kiinni ap:n ihmetyksestä, siis mitä muuta kauheampaa elämässä olisi voinut tapahtua kuin vanhempien kuolema? Lapsen kuolema? Auto hajosi? Eihän mikään ole kuolemaa pahempi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
En kyllä puhunut luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta mitään. Kyseinen henkilö ilmaisi asian niin kuin lapsen ei soisi koskaan joutuvan hautaamaan vanhempaansa. Ja sanottakoot että kyseinen lapsi oli tuossa vaiheessa jo reilusti aikuinen itsekin, yli 50 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
En kyllä puhunut luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta mitään. Kyseinen henkilö ilmaisi asian niin kuin lapsen ei soisi koskaan joutuvan hautaamaan vanhempaansa. Ja sanottakoot että kyseinen lapsi oli tuossa vaiheessa jo reilusti aikuinen itsekin, yli 50 v.
No ei soisikaan, miksi ihmeessä kukaan haluaisi luopua ihmisestä joka on vaikkapa tärkein tai yksi tärkeimmistä elämässä? Ihmisellä on vain yhdet vanhemmat, siinä missä vaikka aviomiehiä voi olla vaikka 15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, varmaan keskimääräiselle av-mammalle tulee yllätyksenä ja järkytyksenä, että tavallisen ihmisen elämä EI OLE täynnä traumoja ja tragedioita, vaan elämä sujuu aika mukavasti päivästä toiseen.
No juu, Teemu S on kaukana tavallisesta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
En kyllä puhunut luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta mitään. Kyseinen henkilö ilmaisi asian niin kuin lapsen ei soisi koskaan joutuvan hautaamaan vanhempaansa. Ja sanottakoot että kyseinen lapsi oli tuossa vaiheessa jo reilusti aikuinen itsekin, yli 50 v.
No ei soisikaan, miksi ihmeessä kukaan haluaisi luopua ihmisestä joka on vaikkapa tärkein tai yksi tärkeimmistä elämässä? Ihmisellä on vain yhdet vanhemmat, siinä missä vaikka aviomiehiä voi olla vaikka 15.
Niin että jos ihmisellä on vaikka 5 lasta, niin samapa se vaikka niistä joutuisi jokusen hautaamaankin kun tärkeimpiä ihmisiä silti jää? Okei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
En kyllä puhunut luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta mitään. Kyseinen henkilö ilmaisi asian niin kuin lapsen ei soisi koskaan joutuvan hautaamaan vanhempaansa. Ja sanottakoot että kyseinen lapsi oli tuossa vaiheessa jo reilusti aikuinen itsekin, yli 50 v.
No ei soisikaan, miksi ihmeessä kukaan haluaisi luopua ihmisestä joka on vaikkapa tärkein tai yksi tärkeimmistä elämässä? Ihmisellä on vain yhdet vanhemmat, siinä missä vaikka aviomiehiä voi olla vaikka 15.
Niin että jos ihmisellä on vaikka 5 lasta, niin samapa se vaikka niistä joutuisi jokusen hautaamaankin kun tärkeimpiä ihmisiä silti jää? Okei.
No sehän riippuu siitä ketä pitää tärkeimpänä. Minulle vanhemmat tulee aina olemaan tärkeimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden jonka mielestä oli "kaikkein surullisinta ikinä haudata oma isä", itsestä kyllä tuntuu että noin se kuuluu mennäkin, edellinen sukupolvi poistuu ennen seuraavaa.
Kuolemahan on aina "luonnollista" iästä riippumatta, jos kukaan ihminen ei ole sitä varsinaisesti edesauttanut. Ei se silti tarkoita etteikö se voisi olla hirveä asia läheisille. Ei "luonnollisuus" - argumentti, jota sinäkin käytät, ole mistään kotoisin.
En kyllä puhunut luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta mitään. Kyseinen henkilö ilmaisi asian niin kuin lapsen ei soisi koskaan joutuvan hautaamaan vanhempaansa. Ja sanottakoot että kyseinen lapsi oli tuossa vaiheessa jo reilusti aikuinen itsekin, yli 50 v.
No ei soisikaan, miksi ihmeessä kukaan haluaisi luopua ihmisestä joka on vaikkapa tärkein tai yksi tärkeimmistä elämässä? Ihmisellä on vain yhdet vanhemmat, siinä missä vaikka aviomiehiä voi olla vaikka 15.
Niin että jos ihmisellä on vaikka 5 lasta, niin samapa se vaikka niistä joutuisi jokusen hautaamaankin kun tärkeimpiä ihmisiä silti jää? Okei.
No sehän riippuu siitä ketä pitää tärkeimpänä. Minulle vanhemmat tulee aina olemaan tärkeimpiä.
Ja siis, tässähän oli puhe siitä että mikä olisi kellekin kamalin trauma elämässä, yhdelle se on vanhemman kuolema, toiselle lapsen ja kolmannelle joku muu.
Kyllä se oman äidin hautaaminen kirpaisee ketä vaan, koska siinä konkreettisesti tuntee oman kuolevaisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oman äidin hautaaminen kirpaisee ketä vaan, koska siinä konkreettisesti tuntee oman kuolevaisuutensa.
Ei suurin syy ole se että tuntee oman kuolevaisuutensa, vaan rakkaan ihmisen menetys yleensä on traumaattinen tapahtuma.
Eihän se nyt sitä tarkoita, ettei mitään muuta ikävää olisi tapahtunut elämässä. Äiti vain on ollut niin rakas, että hänen kuolemansa on ollut se kaikista kovin paikka, vaikka onkin kuollut vanhana. Minkäs sille voi.