Olen nuori opiskelijanainen ja ajattelin ottaa pikavipin elämiseen
Tilanteeni on siis se, että opintotuki-ja laina on katkaistu riittämättömien suoritusten vuoksi. Ne on mahdollista saada takaisin ensi syksynä, kunhan saan tarvittavat opintopisteet kasaan.
Nyt joudun siis elämään toimeentulotuella toukokuuhun asti (kesäksi aion hakea tottakai töitä). Toimeentulotuella elämäni on tähän asti tuntunut epäinhimilliseltä ja stressaavalta. Minulla on jatkuva stressi rahojen riittämisestä, joka tuntuu myös fyysisesti. En voi tehdä kavereiden kanssa mitään, joka vaatisi rahaa. Vanhempani eivät voi auttaa, koska se näkyisi tiliotteella. Tuntuu nöyryyttävältä lähettää tiliotteet kelaan joka kuukausi, ja todistaa esim. että en ole säästänyt rahaa.
Ajattelin ottaa 5000e pikavipin, jolla eläisin tämän lukuvuoden. Maksan sen takaisin sitten, kun rahatilanteeni on parempi ja esim. kesätyörahoista osan. Katsoin että siihen saa noin 50e kuukausierän ja enemmänkin voi maksaa kerralla.
Pikävipeillähän on huono maine mutta kun luin niistä joiden elämän pikavippi on tuhonnut, he olivat kaikki ottaneet niitä useita kappaleita ja tuhlanneet heti. Tiedän, että sellainen houkutus on, mutta en aio tehdä niin. Otan vain yhden pikavipin, käytän maltillisesti ja maksan mahdollisimman pian takaisin. Tiedän, että siinä on korkoa enemmän kuin kulutusluotolla (jota opiskelija ei saa) mutta en usko että takaisinmaksettava määrä on tyyliin kymmeniätuhansia.
Ja kaikki tietenkin ehdottavat että mene töihin, mutta en pysty työskentelemään opintojen ohella, vaan opinnot kärsisivät siitä liikaa.
Kommentit (22)
Niin vanhemmat ei voi antaa rahaa kun näkyisi tiliotteella mutta pikavippi tiliotteella ei haittaisi? Ja samalla menettäisit toimeentulotuen kokonaan.
Pakko olla trolli.
Mikä pikavippi se on, jos maksuaika mitataan vuosissa? Kuulostaa lainalta tai kulutusluotolta. Tuossa edelläolevalla laskelmalla saa kesällä tienata tosissaan, jos meinaat 5000 euroa korkoineen kuitata pois.
Töitä opiskelu ohessa ja kulujen minimointia. Mikäli vanhempien talletukset näkyvät tiliotteella, niin mitenhän se lainaraha maksetaan?