Miksi olet sinkku yli 30-v?

En kelpaa niille joita haluan ja minua haluavat ei kelpaa minulle.

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa niille joita haluan ja minua haluavat ei kelpaa minulle.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa niille joita haluan ja minua haluavat ei kelpaa minulle.

Tämä.

No höh. Et ole siis valmis tinkimään itse kriteereistä? Onko vaan ulkonäkökriteerejä?

Minkälainen pitäisi olla että kelpaisi?

Mites nuo perhehaaveet?

Itse oon aika kaunis ja varmaan moni saattas alkaa suhteeseen siksi. Mut sit oon myös vähän mental, hyvällä tavalla tosin enkä käytä mitään päihteitä. Mutta lievästi as-piirteitä ja adhd niin.. no en jotenkin onnistu normaalien suhteiden luomisessa. Oon aika älykäs mutta saatan esim vaikuttaa tyhmältä kuin saapas välillä.

Up

Minä en kelpaa kellekään. En ole myöskään voinut valita jotakuta josta en ole itse kiinnostunut, koska kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Parikymppisenä alkkikset ja narkomaanit oli kiinnostuneita seksistä kanssani, mutta nykyään ei (onneksi) nekään.

En halua parisuhdetta, olen onnellinen omillani :)

Minua kiusattiin rankasti koko peruskoulu minkä takia minulla on huono itsetunto, huonot sosiaaliset taidot ja olen mahdollisesti masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä parin vuoden sisään. Näistä lähtökohdista on vaikea ponnistaa minkäänlaiseen ihmissuhteeseen. Haluaisin kyllä parisuhteen, mutta todennäköisesti sellaisessa olisi vaikea olla kun on ollut koko elämänsä yksin. Sama juttu perheen ja omien lapsien kanssa. Mutta toisaalta voisi olla huonomminkin.

t. m/30

Tulin jätetyksi ja käsittelen vielä eroa.

M30

Elämässä on ollut vaikeuksia. Mulla on pahoja ja parantumattomia mt-ongelmia ja neurologista poikkeavuutta. Olen myös toipumassa oleva alkoholisti.

Uskon, että löydän elämänkumppanin, jos olen joskus suhteeseen valmis ja paranen niin, etten hajota sitä toista. Nyt en ole valmis. En pysty olemaan edes kenenkään kaveri tällä hetkellä. Olen valmis siihenkin, että olen vain yksin loppuikäni.

En halua perhettä tai ainakaan biologisia lapsia. Mun ongelmani on osittain periytyvää laatua.

Olen 31-vuotias mies.

Vierailija kirjoitti:

Tulin jätetyksi ja käsittelen vielä eroa.

M30

Jatkan vielä, että voin varmasti kyllä löytää jonkun vielä, mutta en välttämättä ketään exää parempaa. Perhettä en halua ainakaan lähivuosina.

M30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa niille joita haluan ja minua haluavat ei kelpaa minulle.

Tämä.

Sama.

mä oon yli 30, itse asiassa 50 kilahti kelloon tossa taannoin... oon hyväkuntoinen ja hoikka, koulutettu, mut eipä löydy kiinnostavaa miestä joka vastaavasti musta kiinnostuis. parempi olla yksin kuin sinnitellä ontuvassa parisuhdeviritelmässä. seksiä saan, mut seuraa kieltämättä kaipaisin...

Olen ollut sinkku aina. Kukaan ei ole minusta ollut kiinnostunut, ikinä. Nykyään en tiedä kannattaako enää yrittää kun ei ole mitään pelisilmää, sosiaalisia taitoja parisuhdemarkkinoilla, saati mitään käsitystä siitä millaista kumppania kannattaisi tavoitella. En jaksaisi enää uusia pettymyksiä.

-n31

Itsellä sama eli kiusattiin aika paljon nuorempana ja sen vuoksi olen todella varovainen tutustumaan ihmisiin. Tämän vuoksi jopa ystävien löytäminen on vaikeaa ja jotenkin haen sellaista ihmistä, joka olisi sellainen aito ja pinnallisuus ei sovi minulle. Uskon, että minulla on taitoa ymmärtää muita, mutta jotenkin se jännitys ja ne huonot kokemukset vievät tästä paljon pois. Muuten haluan kohdella kaikkia hyvin ja olen silti kiinnostunut ihmisistä, mutta jotenkin se menneisyys aina  jarruna, vaikka ei tahtoisi. Näiden seikkojen takia en tiedä edes pystynkö luottamaan toiseen kovin helposti ja varsinkin parisuhteessa voisi helposti tulla niitä hetkiä, että en pystyisikään toimimaan niin hyvin toisen kanssa, kun tavallaan pitäisi antaa toisen tulla niin lähelle ja pystyä antamaan itsestäänkin niin paljon. En halua myöskään loukata ketään ja siinä mielessä aina  ajatus, että jos en ole valmis niin en halua, että kukaan ottaa minut jos on parempiakin tarjolla. Itselläni ei ole mitään kovin suuria vaatimuksia toisen suhteen, mutta jotkut asiat tietenkin sellaisia ja en haluaisi todellakaan olla suhteessa, jossa mitenkään ikävä olla tai toinen ihminen ei sopisi lainkaan. Silloin on parempi olla yksin, vaikka olenkin tosi yksinäinen ihminen.

Välillä mietin sitä kuinka erilaiset lähtökohdat voisi olla jos olisi ollut kavereita nuoruudessa ja saanut kotoa enemmän tukea ja apua edes joskus. Itsetunto minullakin siis aika huono ja nykyään arvostan itseäni edes sen verran etten halua huonoa kohtelua. En ole siis koskaan seurustellut ja se kynnys kasvaa ja pelkään etten enää osaa olla luontevasti varsinkaan miesten kanssa, kun ei ole mitään harjoitusta ennestäänkään. Muutenkin elämän tilanne sellainen, että olen työtön ja aika köyhä, joten en halua tätäkään mainostaa. Lapsia en myöskään halua ja tämän vuoksi ei ole mikään kiire suhteeseen, vaikka siis toisaalta olisi todella mukavaa löytää joku ihminen. Muuten olen silti aika introvertti ja muutenkin ujo ihminen. Syitä löytyy paljon tähän tilanteeseen, kuten huomaatte. Itse en ole vielä 30, mutta se lähenee hurjaa vauhtia ja olen siis nainen.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä sama eli kiusattiin aika paljon nuorempana ja sen vuoksi olen todella varovainen tutustumaan ihmisiin. Tämän vuoksi jopa ystävien löytäminen on vaikeaa ja jotenkin haen sellaista ihmistä, joka olisi sellainen aito ja pinnallisuus ei sovi minulle. Uskon, että minulla on taitoa ymmärtää muita, mutta jotenkin se jännitys ja ne huonot kokemukset vievät tästä paljon pois. Muuten haluan kohdella kaikkia hyvin ja olen silti kiinnostunut ihmisistä, mutta jotenkin se menneisyys aina  jarruna, vaikka ei tahtoisi. Näiden seikkojen takia en tiedä edes pystynkö luottamaan toiseen kovin helposti ja varsinkin parisuhteessa voisi helposti tulla niitä hetkiä, että en pystyisikään toimimaan niin hyvin toisen kanssa, kun tavallaan pitäisi antaa toisen tulla niin lähelle ja pystyä antamaan itsestäänkin niin paljon. En halua myöskään loukata ketään ja siinä mielessä aina  ajatus, että jos en ole valmis niin en halua, että kukaan ottaa minut jos on parempiakin tarjolla. Itselläni ei ole mitään kovin suuria vaatimuksia toisen suhteen, mutta jotkut asiat tietenkin sellaisia ja en haluaisi todellakaan olla suhteessa, jossa mitenkään ikävä olla tai toinen ihminen ei sopisi lainkaan. Silloin on parempi olla yksin, vaikka olenkin tosi yksinäinen ihminen.

Välillä mietin sitä kuinka erilaiset lähtökohdat voisi olla jos olisi ollut kavereita nuoruudessa ja saanut kotoa enemmän tukea ja apua edes joskus. Itsetunto minullakin siis aika huono ja nykyään arvostan itseäni edes sen verran etten halua huonoa kohtelua. En ole siis koskaan seurustellut ja se kynnys kasvaa ja pelkään etten enää osaa olla luontevasti varsinkaan miesten kanssa, kun ei ole mitään harjoitusta ennestäänkään. Muutenkin elämän tilanne sellainen, että olen työtön ja aika köyhä, joten en halua tätäkään mainostaa. Lapsia en myöskään halua ja tämän vuoksi ei ole mikään kiire suhteeseen, vaikka siis toisaalta olisi todella mukavaa löytää joku ihminen. Muuten olen silti aika introvertti ja muutenkin ujo ihminen. Syitä löytyy paljon tähän tilanteeseen, kuten huomaatte. Itse en ole vielä 30, mutta se lähenee hurjaa vauhtia ja olen siis nainen.

Olin tuo joka kirjoitti koulukiusatuksi tulemisesta ja tuo sun teksti oli ihan kuin omasta kynästä jos olisin jaksanut vastata pidemmästi. Näinhän se juuri menee että useampi huono kokemus nuorempana kasaantuu toisensa päälle. Toivoisin vain että kiusaamiseen puututtaisiin enemmän kouluissa. Useampi kuukausi sitten luin uutisen, jonka mukaan sadasta 15-29 -vuotiaasta jotka olivat ilman työpaikkaa, harjoittelupaikkaa tai koulutusta vain yksi EI ollut koulukiusattu. Toivon että joskus löydät itsellesi sopivan ihmisen elämänkumppaniksi.

Aika paljon ihmisten kokemuksissa toistuu tuo yksinäisyys ja epävarmuus ja sen vuoksi tulevat rajoitteet. Se on kyllä hankalaa. Huomaan myös että mt-ongelmat tai neurologiset poikkeavuudet tai kiusaaminen toistuu näissä..

Mua pelottaa se että en löydä enää kumppania joka haluaisi perheen. Että ei vaan tule ns se oikea vastaan. Itsekin olen neurologisesti poikkeava mutta toivon perhettä edelleen. On vaan tosi vaikea löytää hyvää parisuhdetta kun olen todella sinisilmäinen ja mulle on esimerkiksi tosi helppo valehdella. Johtuu siitä että en itse voi ymmärtää, miksi joku esim valehtelisi päin naamaa kun kysyn haluaako toinen joskus vaikka naimisiin ja lisää lapsia. Tai yleensä ottaen en muista ajatella, että ihmiset valehtelee hyvin epäloogisista syistä, itsekkäistä syistä tai huvikseen jne. Niin sitten päädyn aina suhteisiin kaikenmaailman huijareiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä sama eli kiusattiin aika paljon nuorempana ja sen vuoksi olen todella varovainen tutustumaan ihmisiin. Tämän vuoksi jopa ystävien löytäminen on vaikeaa ja jotenkin haen sellaista ihmistä, joka olisi sellainen aito ja pinnallisuus ei sovi minulle. Uskon, että minulla on taitoa ymmärtää muita, mutta jotenkin se jännitys ja ne huonot kokemukset vievät tästä paljon pois. Muuten haluan kohdella kaikkia hyvin ja olen silti kiinnostunut ihmisistä, mutta jotenkin se menneisyys aina  jarruna, vaikka ei tahtoisi. Näiden seikkojen takia en tiedä edes pystynkö luottamaan toiseen kovin helposti ja varsinkin parisuhteessa voisi helposti tulla niitä hetkiä, että en pystyisikään toimimaan niin hyvin toisen kanssa, kun tavallaan pitäisi antaa toisen tulla niin lähelle ja pystyä antamaan itsestäänkin niin paljon. En halua myöskään loukata ketään ja siinä mielessä aina  ajatus, että jos en ole valmis niin en halua, että kukaan ottaa minut jos on parempiakin tarjolla. Itselläni ei ole mitään kovin suuria vaatimuksia toisen suhteen, mutta jotkut asiat tietenkin sellaisia ja en haluaisi todellakaan olla suhteessa, jossa mitenkään ikävä olla tai toinen ihminen ei sopisi lainkaan. Silloin on parempi olla yksin, vaikka olenkin tosi yksinäinen ihminen.

Välillä mietin sitä kuinka erilaiset lähtökohdat voisi olla jos olisi ollut kavereita nuoruudessa ja saanut kotoa enemmän tukea ja apua edes joskus. Itsetunto minullakin siis aika huono ja nykyään arvostan itseäni edes sen verran etten halua huonoa kohtelua. En ole siis koskaan seurustellut ja se kynnys kasvaa ja pelkään etten enää osaa olla luontevasti varsinkaan miesten kanssa, kun ei ole mitään harjoitusta ennestäänkään. Muutenkin elämän tilanne sellainen, että olen työtön ja aika köyhä, joten en halua tätäkään mainostaa. Lapsia en myöskään halua ja tämän vuoksi ei ole mikään kiire suhteeseen, vaikka siis toisaalta olisi todella mukavaa löytää joku ihminen. Muuten olen silti aika introvertti ja muutenkin ujo ihminen. Syitä löytyy paljon tähän tilanteeseen, kuten huomaatte. Itse en ole vielä 30, mutta se lähenee hurjaa vauhtia ja olen siis nainen.

Olin tuo joka kirjoitti koulukiusatuksi tulemisesta ja tuo sun teksti oli ihan kuin omasta kynästä jos olisin jaksanut vastata pidemmästi. Näinhän se juuri menee että useampi huono kokemus nuorempana kasaantuu toisensa päälle. Toivoisin vain että kiusaamiseen puututtaisiin enemmän kouluissa. Useampi kuukausi sitten luin uutisen, jonka mukaan sadasta 15-29 -vuotiaasta jotka olivat ilman työpaikkaa, harjoittelupaikkaa tai koulutusta vain yksi EI ollut koulukiusattu. Toivon että joskus löydät itsellesi sopivan ihmisen elämänkumppaniksi.

Toivon samaa sinulle. Joskus sitä oikeasti lukee täällä niin tutunkuuloisia viestejä, että miettii kuinka tapaisi tuollaisen samantyylisen ihmisen sitten oikeassakin elämässä. Tuntuu vaan, ettei koskaan tule sellainen vastaan ja on mieluummin seurassa, jossa saa itseään hävetä, kun kukaan ei ymmärrä mitään.  En minäkään silti halua valittaa, mutta kyllä ne ihmiset joilla samoja kokemuksia ymmärtävät paremmin.

Up

Toivoisin kyllä että elämänkumppani olisi mutta tuskin kovin moni nainen haluaa parisuhdetta masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeella olevan miehen kanssa. Tai ainakin itse häpeän tilannettani niin paljon etten halua siitä kenellekään kertoa. Kyllähän se ammatti tai työpaikka tulee joka tapauksessa puheeksi ennemmin tai myöhemmin kun toiseen ihmiseen tutustuu.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin kyllä että elämänkumppani olisi mutta tuskin kovin moni nainen haluaa parisuhdetta masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeella olevan miehen kanssa. Tai ainakin itse häpeän tilannettani niin paljon etten halua siitä kenellekään kertoa. Kyllähän se ammatti tai työpaikka tulee joka tapauksessa puheeksi ennemmin tai myöhemmin kun toiseen ihmiseen tutustuu.

Avarakatseisia ja kilttejä naisia löytyy kyllä :) Kannattaa vain yrittää pysyä toiveikkaana. 

M30