Lue keskustelun säännöt.
Tuntojen- ja tuskien tilittäminen toiselle.
Isä
31.10.2019 |
Tuli mieleeni tällainen, kun poikamme muutama vuosi sitten sairastui vakavasti, niin tietysti asia painoi mieltäni ihan järkyttävästi, ja aika herkästi purin tunnontuskiani muille, jopa ihan naamatutuille henkilöille työpaikalla ja tietysti myös kavereille.
Lähes järjestään nämä kaikki henkilöt (ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta) kuuntelivat ensin vuodatustani, mutta aikansa kuunneltuaan alkoivat kertoa omasta "veljennaapurinkaimanserkusta", miten sekin oli sairastunut vähän vastaavaan (todellisuudessa useasti sairaus ei ollut sinnepäinkään), eivätkä piitanneet (kysyneet) hölkäsenpöläystä lapseni voinnista, tai edes minun joka olin silmät punaisena itkemisestä ja suupielet alaspäin. Toki kerroin mikä pojan vointi sillä hetkellä on, jos vaan sain juttuani jatkaa.
Mutta ihmetyttää tuo, miten ihmiset eivät pysty mitenkään asettumaan kertojan asemaan ja vaikka lohduttamaan henkilöä jollain lailla, tai vaikka vain kuuntelisivat, eivätkä alkaisi selittämään jostain umpituntemattomasta randomista, josta en sillä hetkellä haluaisi kuulla sanan sanaa.
Tällainen suhtautuminen taitaa kylläkin olla aika yleistä, mutta ihmetyttää kovasti.
Onko muut huomanneet samanlaista käytöstä jossain vastaavanlaisissa tilanteissa?
Ps. Poikani toipui (aivo)sairaudestaan ja voi nyt hyvin :)
Kommentit (5)
Ootkohan itsekkään pätkääkään kiinnostunut muitten murheista?
Oma napa vaan mielessä. Kuten kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen vertaa siihen kokemukseen mikä hänellä on asiasta aiemmin. Ei se välttämättä ole huono asia kohtuullisessa määrin. Jos ajatellaan että sinulla on rintasyöpä ja vaikka äidilläni on ollut rintasyöpä niin tiedä ja ymmärrän mitä joudut kokemaan eli ymmärrän sinua oman tietoni turvin.
Mielestäni ei voi koskaan omien tai varsinkaan tuttujen kokemusten perusteella olettaa ymmärtävänsä yhtään mitään toisen sairaudesta. Ennemmin pitäisi olla läsnä ja kuunnella ja vaikka sanoa että tämä tuntuu minusta vaikealta. On toisen minimoimista jos sanoo heti kokeneen samaa
Olen huomannut saman. En tiedä onko ihmisillä ylipäätään vaikea sanoa mitään vastaavissa tilanteissa, joten yritetään sitten samaistua kertomalla jotain vastaavaa oman elämän ja tuttujen kautta kun ei muuta keksitä.
Yksi parhaista ystävistäni sairasti jonkin aikaa sitten rintasyövän ja kun hän kertoi tästä ystäväpiirillemme, suurin osa alkoi vouhottaa hyvin pian omista tutuistaan joilla oli ollut jokin syöpä. Olisiko kuuntelun taito unohtunut myös?