Haittaako vauvan kehitystä se, että äiti ja isä hoitavat häntä yhtä paljon?
Olen jonkin verran perehtynyt vauvan psykologiaan, ja sen mukaan vauva identifioituu ensisijaiseen hoitajaansa (yleensä äiti, mutta voi olla joku muukin), siksi ensisijaisen hoitajan ei pitäisi olla liikaa pois vauvan luota ensimmäisinä kuukausina. Mutta mitä jos äiti ja isä hoitavatkin vauvaa alusta lähtien ajallisesti yhtä paljon, meneekö vauvan kehitys siitä sekaisin? Ajatuksena olisi, että yrittäjä-äiti jatkaisi töitä heti kuin mahdollista ja isä jäisi hoitamaan vauvaa kotiin. Äiti voisi kuitenkin työskennellä kotoa käsin suurimman osan aikaa ja siten mm. imettää vauvaa aina tarvittaessa. Muuten vauva olisi päivät isän kanssa ja illat äidin kanssa tai molempien. Käytännössä varmaan ajallisesti vauvan hoitaminen menisi suunnilleen puoliksi, koska äiti haluaisi iltaisin ja viikonloppuisin varmaan ottaa päävastuun hoidosta. Onko tällainen ihan tuhoon tuomittu idea? Olisiko parempi, että isä olisi sitten selkeästi ensisijainen hoitaja, johon vauva identifioituu, ja äiti olisi sivuroolissa? Vai voiko vauva identifioitua kahteen hoitajaan?
Kommentit (12)
No mulla ei ainakaan ole kokemusta kuin että hoidin yksin. Olen äiti.
Kyllä isän isosta roolista vauvan hoitajana on lähes pelkästään hyötyä. Ainakin meillä lapsi muodosti ihan yhtä tiiviin suhteen sekä isään että äitiin ja siitä on ollut myöhemmin todella paljon iloa ja hyötyä.
En kyllä äkkiselään pysty kuvittelemaan, että mitä haittaa tuosta voisi olla lapselle. - Toisaala minun on myös kovin vaikeaa kuviella, että lapsen hoito menisi sekuntilleen tasan. Eli käytännössä lapsi olisi enemmän tai vähemmän toisen vanhemman kanssa enempi. Mutta vaikka nyt niin kävisikin, etä olisitti yhä tiiviisti lapsen rinnalla ja vierellä, niin ei siitä varmasti haittaakan olisi.
Jos vauva on tyytyväinen, niin ei, mutta meillä vauvalla oli koliikki ja huuto ja myös paniikki oli kovempaa isän sylissä kuin äidin.
Meillä myös isä hoiti lapsia alusta asti todella paljon ja molemmilla lapsilla oli alusta asti hyvä suhde molempiin. Poika ehkä oli vähän enemmän kiinni äidissä kuin tyttö.
Teki hyvää koko perheelle niin parisuhteelle kuin isä-lapsi-suhteelle. Minä äitinä en nääkähtänyt 24/7 superäitinä koska minulla oli aikaa myös itselle. Ja mies sitoutui minuun, lapsiin ja perheeseen ihan toisella tapaa kun sai olla oikea isä eikä mikään äidin pikku apulainen silloin tällöin.
Herran jumala miten siitä voisi olla haittaa? Ei ihmisvauvat ole ikinä eläneet missään kuplassa pelkän äidin kanssa, ennenkuin nykyaikana. Pelkkä rikkaus se on lapselle että on useampia hoivaajia, oli se sitten isä, isoäiti tai joku muu rakastava ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Herran jumala miten siitä voisi olla haittaa? Ei ihmisvauvat ole ikinä eläneet missään kuplassa pelkän äidin kanssa, ennenkuin nykyaikana. Pelkkä rikkaus se on lapselle että on useampia hoivaajia, oli se sitten isä, isoäiti tai joku muu rakastava ihminen.
Tyypillisesti lapsella on yksi ensisijaisen kiintymyksen suhde. Yleensä tämä henkilö on äiti, mutta se voi olla kuka tahansa, joka kantaa vastuun lapsen hyvinvoinnista. - Muistaakseni afrikkalainen sananlasku sanoo, etä lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. - Historiallisesti lienee harvinaista, että lapsen hoitoon molemmat vanhemmat voisivat osallistua yhtä paljon, koska on luultavaa, että jomman kumman vanhemman on tullut toimia enempi (ns) leivän tuojana eli hankkimaan ja turvaamaan lapsen ja usein koko perheen elanto.
Eikä tämä tietenkään sitä tarkoita, että 2. vanhemmista vain viettäisi aikaa lapsen kanssa tekemättä mitään muuta. Päinvastoin on voinut ja voi edelleen tehdä paljon muutakin.
Mutta usein käytännön sanelemana on ja on ollut helpompaa, että lapsi on enempi jomman kumman vanhemman vierellä enempi niin toinen voi tehdä ja keskittyä tekemään jotain muuta; kuten hankkimaan elantoa ja toimeentuloa kodin ulkopuolelta, joka olisi haastavampaa jos samanaikaisesi pitäisi olla kumppanin kanssa kellontarkasti yhtä paljon lapsen rinnalla ja vierellä. -Eli perusta on ollut, joain aivan muua kuin pyrkimys vahvistaa lapsen kiinymyssuhdetta (, jompaan kumpaan vanhempaansa).
Kiintymysvanhemmuudessa keskeistä ovat vauvan- ja lapsenhoitotavat, joilla tuetaan turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista ja lisätään samalla lapsen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointia.
Varhaiset vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteet ovat pohja kaikille myöhemmille ihmissuhteille, minkä vuoksi niiden muodostumista pidetään ensiarvoisen tärkeinä.
Kiintymysvanhemmuus on yksi tapa tukea lapsen kiinnittymistä ja kiintymistä hoivaajiinsa sekä lajityypillisin keinoin että myös empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen avulla. - - Mutta ei siis suinkaan ainoa tapa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herran jumala miten siitä voisi olla haittaa? Ei ihmisvauvat ole ikinä eläneet missään kuplassa pelkän äidin kanssa, ennenkuin nykyaikana. Pelkkä rikkaus se on lapselle että on useampia hoivaajia, oli se sitten isä, isoäiti tai joku muu rakastava ihminen.
Tyypillisesti lapsella on yksi ensisijaisen kiintymyksen suhde. Yleensä tämä henkilö on äiti, mutta se voi olla kuka tahansa, joka kantaa vastuun lapsen hyvinvoinnista. - Muistaakseni afrikkalainen sananlasku sanoo, etä lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. - Historiallisesti lienee harvinaista, että lapsen hoitoon molemmat vanhemmat voisivat osallistua yhtä paljon, koska on luultavaa, että jomman kumman vanhemman on tullut toimia enempi (ns) leivän tuojana eli hankkimaan ja turvaamaan lapsen ja usein koko perheen elanto.
Eikä tämä tietenkään sitä tarkoita, että 2. vanhemmista vain viettäisi aikaa lapsen kanssa tekemättä mitään muuta. Päinvastoin on voinut ja voi edelleen tehdä paljon muutakin.
Mutta usein käytännön sanelemana on ja on ollut helpompaa, että lapsi on enempi jomman kumman vanhemman vierellä enempi niin toinen voi tehdä ja keskittyä tekemään jotain muuta; kuten hankkimaan elantoa ja toimeentuloa kodin ulkopuolelta, joka olisi haastavampaa jos samanaikaisesi pitäisi olla kumppanin kanssa kellontarkasti yhtä paljon lapsen rinnalla ja vierellä. -Eli perusta on ollut, joain aivan muua kuin pyrkimys vahvistaa lapsen kiinymyssuhdetta (, jompaan kumpaan vanhempaansa).
Kiintymysvanhemmuudessa keskeistä ovat vauvan- ja lapsenhoitotavat, joilla tuetaan turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista ja lisätään samalla lapsen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointia.
Varhaiset vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteet ovat pohja kaikille myöhemmille ihmissuhteille, minkä vuoksi niiden muodostumista pidetään ensiarvoisen tärkeinä.
Kiintymysvanhemmuus on yksi tapa tukea lapsen kiinnittymistä ja kiintymistä hoivaajiinsa sekä lajityypillisin keinoin että myös empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen avulla. - - Mutta ei siis suinkaan ainoa tapa.
Sinkkumies
Historiallisesti katsottuna harvassa yhteisössä on ollut varaa pitää aikuista ja työkykyistä naista kiinni lapsen hoidossa. Kyllä se on ollut vanhempien lasten ja vanhusten hommaa. Imettää naisen on toki pitänyt (monissa yhteisöissä imetyksetkin on tosin voitu hoitaa niin, että muukin kuin äiti on voinut imettää).
Vauvat ja lapset on aika joustavia ja sopeutuvaisia. Jos hoito on hyvää niin tällaisista pikkujutuista ei kannata stressata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herran jumala miten siitä voisi olla haittaa? Ei ihmisvauvat ole ikinä eläneet missään kuplassa pelkän äidin kanssa, ennenkuin nykyaikana. Pelkkä rikkaus se on lapselle että on useampia hoivaajia, oli se sitten isä, isoäiti tai joku muu rakastava ihminen.
Tyypillisesti lapsella on yksi ensisijaisen kiintymyksen suhde. Yleensä tämä henkilö on äiti, mutta se voi olla kuka tahansa, joka kantaa vastuun lapsen hyvinvoinnista. - Muistaakseni afrikkalainen sananlasku sanoo, etä lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. - Historiallisesti lienee harvinaista, että lapsen hoitoon molemmat vanhemmat voisivat osallistua yhtä paljon, koska on luultavaa, että jomman kumman vanhemman on tullut toimia enempi (ns) leivän tuojana eli hankkimaan ja turvaamaan lapsen ja usein koko perheen elanto.
Eikä tämä tietenkään sitä tarkoita, että 2. vanhemmista vain viettäisi aikaa lapsen kanssa tekemättä mitään muuta. Päinvastoin on voinut ja voi edelleen tehdä paljon muutakin.
Mutta usein käytännön sanelemana on ja on ollut helpompaa, että lapsi on enempi jomman kumman vanhemman vierellä enempi niin toinen voi tehdä ja keskittyä tekemään jotain muuta; kuten hankkimaan elantoa ja toimeentuloa kodin ulkopuolelta, joka olisi haastavampaa jos samanaikaisesi pitäisi olla kumppanin kanssa kellontarkasti yhtä paljon lapsen rinnalla ja vierellä. -Eli perusta on ollut, joain aivan muua kuin pyrkimys vahvistaa lapsen kiinymyssuhdetta (, jompaan kumpaan vanhempaansa).
Kiintymysvanhemmuudessa keskeistä ovat vauvan- ja lapsenhoitotavat, joilla tuetaan turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista ja lisätään samalla lapsen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointia.
Varhaiset vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteet ovat pohja kaikille myöhemmille ihmissuhteille, minkä vuoksi niiden muodostumista pidetään ensiarvoisen tärkeinä.
Kiintymysvanhemmuus on yksi tapa tukea lapsen kiinnittymistä ja kiintymistä hoivaajiinsa sekä lajityypillisin keinoin että myös empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen avulla. - - Mutta ei siis suinkaan ainoa tapa.
Sinkkumies
Historiallisesti katsottuna harvassa yhteisössä on ollut varaa pitää aikuista ja työkykyistä naista kiinni lapsen hoidossa. Kyllä se on ollut vanhempien lasten ja vanhusten hommaa. Imettää naisen on toki pitänyt (monissa yhteisöissä imetyksetkin on tosin voitu hoitaa niin, että muukin kuin äiti on voinut imettää).
Varmasti juuri näin, kuin kirjoitit; siihen minusta viittaa myös tuo afrikkalainen sanontakin ("lapsen kasvattamiseen arviaan koko kylä"). - Ja juuri tämän vuoksi minun vaikeaa ymmärtää, miten joku aprikoi, että lapsen kehitykselle saattaisi olla huonoa jos lasta hoitaisi yhtä paljon (vaikka vain) molemmat vanhemmat ja/ tai hänelle (lapsella) muodostuisi useampi samanarvoinen kiintymyssuhde. Vaan olisi jotenkin arvokkaampaa, että tuo kiinymyssuhde kohdistuisi enempi jompaan kumpaan vanhempaan (/ tai johonkin muuhun lapselle läheiseen henkilöön).
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Jos vauva on tyytyväinen, niin ei, mutta meillä vauvalla oli koliikki ja huuto ja myös paniikki oli kovempaa isän sylissä kuin äidin.
Meillä meni juuri päinvastoin ja siksi mies hoitikin vauvaa niin paljon. Mies ehkä osasi ottaa rennommin eikä niin hermostunut vauvan itkusta ja vauva sitten aisti tämän rauhallisuuden.
Tästä asiasta tietäviä ei eilen tuntunut olevan paikalla, oliskohan tänään?