Jos päiväkodissa päivän päätteeksi yksi lapsi puuttuu, kirjaatteko sen vain vähin äänin hävikkiin?
Ei kai siitä tarvitse sen suurempaa juttua tehdä?
Kommentit (50)
Ei meillä joka päivä niitä kirjata. Kerran kuukaudessa tehdään inventaario.
Joskus saldot on persseellään mutta sitten vaan lisää tilaukseen.
Kerran tiistaina oli pakko tarjota yksille vanhemmille ei oota mutta luvattiin sitten että tilataan torstaiksi uusi. Aina ei osata arvioida mikä menekki iltapäivällä on, joskus lapsia haetaan ihan urakalla kolmen aikaan ja joskus taas jää ihan viime tippaan niin että on pakko laittaa -50% alennus, onneksi tällöin ne viimeisetkin yleensä menevät.
Olin aikani kuluksi viereisessä koulussa iltapäivähoitajana rikkaitten alueella Viran. Kun joku haki lastaan sanoin ettei sen niminen ja nököinen ole koskaan käynytkään iltapäiväkerhossa. Muut lapset todistivat asiaa. Kyllähän se kävi ilmi ettei muutamat pojat olleetkaan edes näyttäytyneet siellä. Onneksi äidit olivat minulle tuttuja. Jos jotakin jäi yli viiden aikaan, eikä heille ollut annettu omaa kotiavainta, kaappasin heidät meille iltapalalle ja laitoin takkahuoneeeen nukkumaan, amulla taas kouluun. Heistä tulikin usein kierteleviä " takkahuonelapsia " Siihen maailman aikaan ei hienoilla asuinalueilla kukaan tehnyt varakkaitten eikä muidenkaan lapsista lastensuijeluilmoituksia. Näin oli vain aina hoidettu lapset, myös ne yksin jätetyt lapset. Varmaan se oli väärin , sillä teini-iässä se naapurin tädin rakkaus lapseen ei riittänyt. Eikä kerran kukaan edes tullut vaikka yksi lapsi oli jätetty kotiin yksin etelän matkan ajaksi, Ei kiinostanut sossuja. Lapsi asui sitten meillä. Ja ym. omituista.
Noniin, aika käydä nukkumaan kun näin julmat jutut naurattaa. Öitä.
Tämän takia me tehtiin useampi lapsi. Ei niin kamalasti harmita, vaikkei ihan kaikkia olla saatu päiväkodista takaisin.
Meillä tätä tapahtuu viikoittain mutta toisaalta meiltä myös löytyy lapsia. Siivoojat niitä poimivat pölypusseista.
Paras ketju ja opettavaisia mitä oon ikinä lukenut.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se pitää korvata omasta pussista. T. Miesope
Mutta jos sitä hakeekin isä? Miten pusseillasi käynti auttaa ongelmaan?
Onneksi tosiaan välillä isätkin hakee. Muuten kävisi aika rankaksi.
Isät katsovat isoa kuvaa, eivät takerru pikkuseikkoihin. Niille kelpaa noudettavaksi vähän vieraampikin lapsi.
Jotkut vanhemmat ei yksinkertaisesti välitä ohjeista! Meilläkin on todettu, että hoitoon ei saa tuoda lasta, joka ei kestä kuivatusrumpua. Ja eikun mitä, joka vuosi muutama sellainen tuodaan ja sitten ihmetellään, kun se kutistui niin paljon, ettei sitä enää edes löydy. Etenkin perjantaisin ei vain haeta lapsia, on se parisuhde ja treffit enemmän mielessä kuin Alva-Emilia ja maanantaina kuvitellaan, että voi pokkana tulla kyselemään. No ei voi, perjantaina unohdetut menee samantien keskusvarastolle ja lajittelun jälkeen ne päätyy alueille, joissa vanhemmat ei muutenkaan muista, montako lasta piti hoidosta hakea. Kyllä kolme menee siinä kuin kaksi ja kivahan se on perheelle, kun kahden tyttöoletetun lisäksi tulee vaikka espanjaa puhuva poikaoletettu.