Olen alkanut inhoamaan miesystävääni. Hän käyttää jotain psykologiaa toimiakseen kanssani. Uskon kokeneeni henkistä väkivaltaa?

Olen ollut jo alusta lähtien ahdistunut, aivan helkkarin ahdistunut. Tai no, ensin ajattelin vian olevan minussa itsessäni, että epäilen ja olen liian kyyninen miehiä kohtaan.
Halusin vain kaverin jonka kanssa touhuilla ja pitää hauskaa mutta sitten kaikki vain räjähti käsiin.
Minäkin aloin myöntymään hiljalleen ja ajattelin, että voidaanhan me yrittää.
Suhteesta tuli nopeasti vakava.
Mies oikeasti panosti meihin ja tahtoi kanssani jo ensimetreiltä vakavaan suhteeseen. Myöskään rakkauden tunnustamiseen ei kauaa aikaa kulunut. Nykyään hän lisää siihen vain, että rakastan sinua _oikeasti_.

Kävimme paljon matkoilla, jopa ulkomailla.
Näin hänen lapsiaan ja hän kertoi minusta kaikille. Tapasin ystäviä ja perhettä.
Hän myös minun ystäviäni ja perhettä.

Minun elämänlaatu on heikentynyt huomattavasti. Olen masentuneempi, epävarmempi, ahdistunut ja henkisesti aika väsynyt silloin kun olen paljon miehen kanssa.
Tämä osittain siksi, että päihteiden käyttö on moninkertaistunut suhteessa. En myöskään ole pitänyt huumeiden käytöstä ennen, nekin ovat tulleet hieman tutuiksi tässä. Tosin vain kannabis mutta joka tapauksessa.
Olen aina tykännyt pitää hauskaa (olen nuori) mutta nyt on täytynyt myöntää itselleen, että se on jo mennyt jopa sairauden puolelle.

Nyt meni vähän yli otsikon aiheen mutta olen huomannut tosiaan paljon muutoksia itsessäni ja ehkä miehessä ei ole vikaa tai minussa, mutta yhdessä tämä tuntuu olevan yksi kaaos.
Sitten asiaan.

Mies haluaa kouluttaa minua. On ihan ääneen kertonut useaan otteeseen siivoillessani hänen taloaan, että minua täytyy vielä kouluttaa.
Tuntuu jotenkin hyvin riittämättömältä välillä.
Minun pitäisi laihtua (on haukkunut humalassa). Minun pitäisi muuttaa hänen luokseen, tukea häntä jne.
Hirveästi vaatimuksia ja pilailua kustannuksellani.
Hän sitten kehuu itse olevansa paras ja blaablaa. En edes jaksa erikseen kertoa.
Siitä voisi tehdä yhtä pitkän aloituksen kuin tämä.

Eniten ahdistaa se käytös ylipäätään.
Olen hänen mukaansa ihana ja kaunis, olen paras nainen kaikista. Ääneni ja kaikki on niin ihanaa ja hän rakastaa minua. Olen tärkeä ja hän haluaa suojella minua. Olen myöskin niin taitava ja ahkera nainen.
Ollaanhan me loppuelämä yhdessä? Kysyy usein.

Sitten on se ristiriitainen käytös, haukkuminen, aliarviointi, itsensä kehuminen taivaisiin, kouluttaminen, ajoittainen kylmyys.
Hänen egonsa on joskus niin suuri, että tunnen tukehtuvani sen alle.
Hän voi muuttua niin nopeasti ja kun ärsyynnyn niin rakastaa taas jne.

Viimeistään tässä kohtaa tämä alkaa kuulostamaan trollilta kun kerron miksi nyt on mennyt viimeisetkin hermot ja maku koko mieheen. Tuntuu, ettei oikein mitään tunteita ole enää jäljellä.
Pakko vielä kertoa että ymmärrän kyllä, ettei suhde ole normaali enkä aio jäädä.
Tahdon kuitenkin avautua.

Jatkan..