Lue keskustelun säännöt.
3-vuotiaan ”viihdyttäminen”
26.10.2019 |
Minulla menee totaalisesti hermo miehen tapaan käsitellä 3,5v lastamme. Lapsi haluaa jokaiseen asiaan mukaan ja mies ottaa ja neuvottelee IHAN KAIKESTA! Arkisena esimerkkinä tänään tekemämme pizza: lapsi tunkee mukaan ”’matti auttaa”(nimi keksitty) ja mies ottaa mukaan sählämään kaulimen kanssa ja lääppimään käsillään kaikkea mahdollista vain jotta hän pysyy tyytyväisenä.
Jos olemme kahden lapsen kanssa ja sanon tiukasti ei ja kerron että tämä on aikuisten asia (esim ruoanlaitto) ja ohjaan menemään itsekseen esim leikkimään, hän lopulta menee tai esim piirtelee saman pöydän ääressä. Mutta kun mies on paikalla, hän on niin tottunut että saa kaiken, että huutohan siitä tulee jos ei pääse mukaan.
Olen niin kurkkuani myöden täynnä näiden viikonloppujen siivous- ym arkisia tekemisiä missä yksi kokoajan kirkuu jaloissa ”minä itse” ja ”matti auttaa”! Kaikki on hidasta ja vaivalloista ja yhtä neuvottelun suota!
Mies ei tee mielestään mitään väärin ja tilanne tuntuu menevän vain pahemmaksi lapsen kasvamisen myötä. Miten hitossa saisin hänet tajuamaan että minun pääni hajoaa jos meidän perhe-elämämme menee tällaiseksi kamppailuksi??!
Kommentit (34)
AP: Kun Matti tulee teini-ikään, suutelet sun miehen jalkapohjia kiitokseksi siitä, että edes yritti opettaa ja kannustaa tekemään.
Voin kertoa, että se kaikki "iha just", "kohta", "emmäjaksa", "ainasähuudat!", "miks mä?", "onkspakko???" , "mulonkokeet"....on huomattavsti rasittavampaa kuin 3-vuotiaan halu auttaa.
melkein lupaan, että se halu osallistua karisee siinä vaiheessa kun Matti menee yläkouluun. Jos ei karise, niin kiitä sitä miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle ei voi antaa mitään omaa kaulinta ja taikinanpalaa koska hän haluaa väkisinkin härkkiä ”sitä itse asiaa” eli mitä tahansa mitä me tehdään.
Kyllä minä tykkään ja tietysti annan auttaa pienemmissä jutuissa ja etenkin kun rauhallista ja aikaa, mutta näihin viikonloppuihin menee hermot.
Mies ikään kuin ”laimentaa” kaikkea jotta lapsi olisi tyytyväinen ja minua se taas ärsyttää koska haluaisin että hän oppisi noudattamaan ohjeita. Ihan taas arkinen esimerkki: lapsi paiskoo kovia palikoita lattialle siten että niistä kuuluu kamala ääni. Sanon ”älä heitä vaan laske alas jos haluat leikkiä niillä”. Lapsi heittää kahta kovemmin niitä lattiaan ja isä kommentoi ”älä heitä, tuo ne sitten isälle käteen” ja isä näin toimivat, isä laski ne sitten lattialle. Ja tämä siis siksi että ei oltaisi jouduttu ottamaan niitä häneltä jäähylle paiskomisen takia ja kestämään siitä johtuvaa hetkellistä huutoa.
Ap
No tossa pizzajutussa tekisin niin, että ottaisin taikinasta osan sille lapselle ja sanoisin, että saa tehdä siitä ihan oman pizzan. Ei siis niin, että sitä lällytetään leikin vuoksi ja heitetään roskiin, vaan että se lapsi saa tehdä siitä ihan oikean pizzan, joka myös paistetaan. Se saa olla epämääräisen muotoinen, paksu tai ohut pohja, täytteet miten sattuu, mutta se on itse tehty. Tottakai tämäkin vaatii hiukan aikuisen apua 3-vuotiaan kohdalla, mutta saapa tehdä sen perheen pizzan rauhassa ja kuten itse haluaa, ilman niitä ap:n kammoamia räkäisiä käsiä.
Voi sitä määrää piparkakkuja, mikä meilläkin on aikanaan paistettu niiden ihan tarjottavien lisäksi. Voin kertoa, että piparkakkulumiukko ei toimi - siis sellainen palloista tehty. Mutta saivatpahan kokeilla. Myös paperinohueksi kaulitusta taikinasta muotilla tehty Peppi Pitkätossun heppa ei siirry pellille hajoamatta, oppia sekin.
Mun mielestä tää ap:n ongelma on aika outo. Tota palikkajuttua en ihan tajunnut, en itsekään antaisi paiskoa palikoita, mutta eihän tuossa kai isäkään antanut paiskoa?
Palikoista edelliselle: Ei antanutkaan ja oli minustakin ihan ok-ratkaisu, mutta siinä jäi toteutumatta taas se että sanotaan jotain ja asia on niin eli älä paisko vaan laita nätisti.
Sen sijaan että hän olisi oppinut noudattamaan ohjetta (ehkä sitten sen kautta että palikat jäähylle eikä tarvinnut hetkeen leikkiä ollenkaan), sai sen ”kivemman vaihtoehdon” eli ei varsinaisesti tarvinnut lopettaa paiskomista vaan kieltämisen jälkeen vielä voimakkaamman paiskaamisen jälkeen isä tuli ja tarjosi ”kivan jutun” ja isä oli se joka laittoi ne nätisti lattialle.
Ap
3,5v joka haluaa leipoa (etä?)isän kanssa, ja isä jonka mielestä tämä on kivaa. Ja siis sinun mielestäsi tämä on huono asia?
Juu ap, ehkä lapset ei ole sun juttu ja voi olla fiksumpaa viettää aikaa muualla kun lapsi on isällään.
Mikä hiton etäisä?! Puhun meidän yhteisestä lapsesta ja molemmat yhtä paljon hoidamme!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi haluaa tehdä yhdessä koska haluaa olla osa yhteistä laumaa eli perhettä. Kyllä se lapsi lukkiutuu sitten teininä huoneeseensa. Kannattaisi nauttia nuo muutamat vuodet ennen lapsen teini-ikää.
Onpa hirveä mies, kun haluaa viettää laatuaikaa oman lapsensa kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kyse siitä että mies olisi ”kamala” vaan siitä ettemme näe tätä asiaa samalla tavalla. Esim tänään aamulla olin jo laittanut aamupalan kun lapsi haluaa taas syödä vain tietyn värin lautaselta ja ennen kuin ehdin sanoa mitään on isä jo luvannut lautasen vaihdon!
Yritin jälkeenpäin selittää hänelle ettei lapsi ikinä opi sietämään mitään pettymyksiä jos me kokoajan neuvotellaan hänelle asiat siten ettei itkua tule. Olen aivan varma, että jos olisimme olleet kahden ja olisin todennut lautasen olevan nyt tämä, olisi hän aikansa kränkättyään todennut nälän voittavan ja tullut kuitenkin syömään.
Miehelläni on sellainen tapa että hän kysyy aina ”sopiiko?” Eli käytännössä ”hyväksyttää” hänellä esim haalarin pukemisen ja milloin mitäkin. Miehen mielestä ne menevät silloin sopuisammin mutta se tarkoittaa myös että jos ei satukaan sopimaan, alkaa se hiton neuvottelu! Siinä sitten veivataan miten saadaan se haalari päälle tai meidän kahvihetki sujumaan tai mitä nyt milloinkin ilman että hän alkaa huutaa.
Tämä ei ole niin iso ongelma arkisin kun minä hoidan käytännön enimmäkseen mutta nämä viikonloput tekevät minut hulluksi!!! Ja tämän pitäisi olla sitä meidän yhteistä laatuaikaa ja palautumista, mutta nyt hermoani kiristää taas näin sunnuntaina niin pahasti että suorastaan odotan maanantain aamua!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikko Tähkäkallio opetti haalarin pukemisen alle 6-vuotiaalle: raajoista kiinni yksi kerrallaan ja hihasta/ lahkeesta läpi.
Siinä ei tarvitse sen enempää ihmetellä.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko oikeasti tosissanne?? Teilläkö tämän ikäisten lasten annetaan sählätä kaikkien aikuisten töiden lomassa ja odotetaan vain kärsivällisesti että hän saa riittävän monta kertaa kaulia ennen kuin aikuinen ”saa” jatkaa?! Ja joka paikkaa rähmitään niillä käsillä jolla välillä kaivellaan nenään ja räpelletään sukkaa ja ties mitä?
Minun kanssani se toimii kun kiellän tiukasti, hän asettuu ihan ilman mitään itkuja omiin juttuihinsa.
Ap
1. Olemme. On todella hyvä juttu, että jaksaa ottaa lapsen mukaan kotihommiin. Itse en useinkaan jaksa, pisteet miehellesi.
2. Jos lapsi kerran uskoo sinua kun kiellät, ja menee vielä omiin leikkeihinsä että saat tehdä rauhassa, niin miksi se on sinulle ongelma, että mies ottaa lapsen mukaan? Tuon ikäinen oppii pian, että isän kanssa saa tehdä ja äidin kanssa ei.
3. Jos ongelma on se, että et saa rauhassa siivota tms. niin siivoa kun lapsi on isän kanssa.
4. Itse pistän lapsen pesemään kädet hyvin ennen leipomista, mutta noin pienen kohdalla ei voi estää sitä että ne käyvät välillä jossain muuallakin. Annan lapselle omaa taikinaa ja leivon samalla isompaa taikinaa, lapsen leipomukset sitten päätyvät joskus pellille, joskus eivät riippuen hygienian asteesta. Mutta miksi miehesi ei saisi toimia omalla tavallaan? Mitä se haittaa jos mies odottaa että lapsi leipoo ensin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten sanoin jo edellä aiemmin: viikonloppuna tämä korostuu koska mies neuvottelee ja säätää paljon muussakin. Enkä minä halua että isästä muodostuu se ”kiva vanhempi” keneltä saa aina kaiken mitä haluaa eikä lapsi opi sietämään ollenkaan pettymyksiä.
Eri värisen lautasen kohdalla oli vielä se että minä olin jo kattanut pöydän ja mies silti suvereenisti antoi lapsen kävellä yli ja alkaa vaihdella lautasta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin jo edellä aiemmin: viikonloppuna tämä korostuu koska mies neuvottelee ja säätää paljon muussakin. Enkä minä halua että isästä muodostuu se ”kiva vanhempi” keneltä saa aina kaiken mitä haluaa eikä lapsi opi sietämään ollenkaan pettymyksiä.
Eri värisen lautasen kohdalla oli vielä se että minä olin jo kattanut pöydän ja mies silti suvereenisti antoi lapsen kävellä yli ja alkaa vaihdella lautasta.
Ap
Te ootte molemmat vähän ääripäissä.
Sinä et jousta lainkaan vaan mielummin tappelet lapsen kanssa ja miehesi taas pelkää pahoittaa lapsen mielen ja neuvottelee kaikesta.
Jostain lautasesta on aika turha tapella kun kaikilla on kivempaa kun lapsi saa vaikka sen oranssin lautasen, ruoan laittoon on hyvä osallistaa jos on noin ihanan aktiivinen lapsi.
Toisaalta taas pitäisi olla jotkut ehdottomt jutut joista ei neuvotella, puku puetaan ja hampaat pestään, tavaroita ei heitellä.
Voisitteko ehkä keskustella miehen kanssa jos pystyisitte lähentymään toimissanne.
niin, mitä sitä muutakaan tekisi:)