Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tyhmäksi tunsinkaan itseni
25.10.2019 |
Olen kokenut, että avioeroni (2015) jälkeen minulta on kadonnut kaikki ystävät ja kaverit. En saa enää kutsuja minnekään. Enää ei ole tullut kutsuja edes vaatekutsuille tms.
Kerran sitten kävi niin, että eräs kaveri, jonka luona olen kyläillyt satunnaisesti samalla kun omat lapsenikin niin laittoi viestiä. Pyysi siis taas meidän tyttöjä leikkimään hänen tyttöjensä kanssa. En tiedä miten olin niin tyhmä, että käsitin kutsun koskevan taas minua.
Vielä juuri ennen tätä sovittua päivää tämä kaveri laittoi viestiä, että on kyllä kiva kun tytöt saa leikkiseuraa ja itsekin saan kahvitella ystävän kanssa. Vastasin vain iloisena, että se on kyllä tosi kiva.
Menin tyttöjen kanssa ja käveltiin heille sisälle ja menin tervehtimään perheen koiraa ja siinä rupateltiin jotain, kun lapset aloitti leikit. Yhtäkkiä sisään kävelee nainen, jota en tunne, mutta tiedän pieneltä paikkakunnalta. Kysyi, että voinko siirtää autoani, kun hän ei pysty nyt ajamaan pihaan. Häkellyin ensin, mutta samantien tajusin näiden kavereiden puheesta, että tämä olikin se ystävä jota odotettiin kahville ja minulta pyydettiin vain lapset seuraksi omille lapsille.
En tiedä miten tyhmäksi voi ihminen itsensä tuntea. Siinä sitten jotain naureskelin, että olinpa tyhmä kun ajatuksissani jätin sen auton niin ja tulenkin tästä samantien siirtämään sitä.
Enkä hae tällä aloituksella mitään. Halusin vain kertoa jossain. Ahdistaa, kun ei ole ystäviä.
Kommentit (13)
Oletko varma, ettet tulkinnut väärin? Kyllä minäkin olisin tulkinnut kutsun tarkoittavan itseäni myös. Et ole mitenkään tyhmä, todellakaan. Jos sinulle osoitettiin, että sinun pitää lähteä (?), niin tuohan on todella törkeää käytöstä.
Ehkä helposti ylitulkitset asioita, että seuraasi ei haluta? Joskus luin kiusaamisesta kertovan lehtijutun, missä sanotiin, että ne joita kiusattu rupeavat helposti näkemään kielteisiä merkkejä siitä, ettei heitä haluta seuraan, vaikka se ei ollut näin. Siis on annettu ihmisille tehtäväksi tulkita eri tilanteita, kiusatut tulkitsivat eri tavoin.
Itseänikin on kiusattu, huomasin tuon tutkimustuloksen lukiessani, että tuntiessani epävarmuutta tulkitsen nopeasti, että kannattaa häipyä paikalta. Tulkitsen, ettei minua kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minuakin ahdistaisi tuollaisessa tilanteessa. Tosin olen vakaasti sitä mieltä, että suurimmalla osalla ihmisiä on vaikeuksia ymmärtää hyvien käytöstapojen ja huomaavaisuuden päälle. Toimitaan kuin kaksivuotiaan tunneälyn tasolla oma tarve ensimmäisenä, eikä ymmärretä miten muita ei saa paukutella lapiolla päähän. Sen tosiseikan havaitseminen jossakin " kaverissa" on aina raaka hetki ja josta ei kannata ottaa itseensä
Ehkä se ahdistus on myös pettymystä, millaisten hölmöjen kanssa suostuu olemaan tekemisissä.
Jos kaverisi olisi toiminut fiksusti sinua kohtaan hän olisi tullut hakemaan lapsesi. Nimenomaan tuollaisessa tilanteessa, jossa on suunnitellut lapset pois jaloista saadakseen jutella jonkun kanssa rauhassa. Olisi voinut sen asian kertoa sellaisenaan ja sinulla olisi ehkä ollut kivempi mieli kaverisi rehellisyydestä.
Sama huomattu oman avioeron myötä.
Aikaa mennyt enemmän kuin sinulla.
Surullista tottakai. Kertoo kuitenkin paljon myös ihmisistä keitä piti ystävinään.
Avieron vireille laiton ja vahvistamisen väli on kuitenkin raskasta aikaa ja osin pelottavaakin. Voi olla että ihmiset luulevat sen jotenkin tarttuvan kuin flunssan. Pelästyvät omia vaikeuksiaan ja kuvittelevat että ainoa ratkaisu on ero.
Ei kukaan eroa siksi, että puolison naama tai teot ärsyttää joka maananantai mutta keskiviikkona alkaa jo sujumaan paremmin loppuviikkoa kohden.
Syyt ovat paljon isompia ja painavampia. Suutahdus toiseen ei ole avioeron merkki vaan merkki yhteisten pelisääntöjen uudelleen merkkauksesta.
Nelisen vuotta sinulla mennyt. Älä masennu. Rakenna omaa hyvää elämää tyttöjen kanssa. Et ole tilanteessasi ainutlaatuinen, meitä on muitakin.
Tsemppiä!
Ymmärrän sua niiiiin hyvin. Olen juuri näitä hyötymisen jälkeen itsestäänselvästi sivuun jätettyjä "ystäviä". Toivottavasti edes lapsilla oli kivaa.
En nyt tiedä, liittyykö tuo avioeroon, että ystävät on kadonneet. Jossain vaiheessa niin tuntuu käyvän myös meille, jotka emme ole eronneet. Ehkä se on joku elämänvaihe, ettei ole aikaa tai ei jaksa pitää kiinni kuin niistä parhaista kavereista. Jos et kuulu heihin, saat jäädä. Omalla kohdalla yhtä lailla omaakin syytä. Ja sitten tapahtuu myös eroon kasvamista, varsinkin jos ei koskaan kovin paljoa yhteistä ollutkaan, muuta kuin vaikkapa samanikäiset pienet lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, ettet tulkinnut väärin? Kyllä minäkin olisin tulkinnut kutsun tarkoittavan itseäni myös. Et ole mitenkään tyhmä, todellakaan. Jos sinulle osoitettiin, että sinun pitää lähteä (?), niin tuohan on todella törkeää käytöstä.
Ehkä helposti ylitulkitset asioita, että seuraasi ei haluta? Joskus luin kiusaamisesta kertovan lehtijutun, missä sanotiin, että ne joita kiusattu rupeavat helposti näkemään kielteisiä merkkejä siitä, ettei heitä haluta seuraan, vaikka se ei ollut näin. Siis on annettu ihmisille tehtäväksi tulkita eri tilanteita, kiusatut tulkitsivat eri tavoin.
Itseänikin on kiusattu, huomasin tuon tutkimustuloksen lukiessani, että tuntiessani epävarmuutta tulkitsen nopeasti, että kannattaa häipyä paikalta. Tulkitsen, ettei minua kaivata.
En ole koskaan kokenut, että minua olisi kiusattu sen enempää kuin muitakaan, mutta silti minullakin on taipumusta tulkita, etten ole toivottua seuraa. Jotenkin tarvin jatkuvaa vahvistusta sille, että olen toivottu. Koen myös katsekontaktin puutteen selkeästi torjuntana. En tiedä, mistä tämä juontaa, varmaan jostain lapsuudesta. Sivusta.
Ei minullakaan ole ystäviä, vaikka naimisissa olenkin. Kummallinen maailma, että ystäviä kaipaavia on niin paljon eikä kuitenkaan koskaan kohdata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei minullakaan ole ystäviä, vaikka naimisissa olenkin. Kummallinen maailma, että ystäviä kaipaavia on niin paljon eikä kuitenkaan koskaan kohdata.
Onkohan tämä joku suomalainen juttu? Kaksi ihmistä, jotka olisivat toisilleen loistavat ystävät, kyräilevät toisiaan ja miettivät, että ei se kumminkaan halua olla mun ystävä, ei se tykkää minusta, en viitsi väkisin tuppautua... :D Naurattaa, vaikka on oikeasti tosi surullista.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, ettet tulkinnut väärin? Kyllä minäkin olisin tulkinnut kutsun tarkoittavan itseäni myös. Et ole mitenkään tyhmä, todellakaan. Jos sinulle osoitettiin, että sinun pitää lähteä (?), niin tuohan on todella törkeää käytöstä.
Ehkä helposti ylitulkitset asioita, että seuraasi ei haluta? Joskus luin kiusaamisesta kertovan lehtijutun, missä sanotiin, että ne joita kiusattu rupeavat helposti näkemään kielteisiä merkkejä siitä, ettei heitä haluta seuraan, vaikka se ei ollut näin. Siis on annettu ihmisille tehtäväksi tulkita eri tilanteita, kiusatut tulkitsivat eri tavoin.
Itseänikin on kiusattu, huomasin tuon tutkimustuloksen lukiessani, että tuntiessani epävarmuutta tulkitsen nopeasti, että kannattaa häipyä paikalta. Tulkitsen, ettei minua kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä, liittyykö tuo avioeroon, että ystävät on kadonneet. Jossain vaiheessa niin tuntuu käyvän myös meille, jotka emme ole eronneet. Ehkä se on joku elämänvaihe, ettei ole aikaa tai ei jaksa pitää kiinni kuin niistä parhaista kavereista. Jos et kuulu heihin, saat jäädä. Omalla kohdalla yhtä lailla omaakin syytä. Ja sitten tapahtuu myös eroon kasvamista, varsinkin jos ei koskaan kovin paljoa yhteistä ollutkaan, muuta kuin vaikkapa samanikäiset pienet lapset.
Tottakai niin voi käydä, mutta esimerkiksi kaksi läheisintä ystävääni ilmoittivat ihan suoraan, että eivät aio enää olla kassani tekemisissä. En kertonut heille erostamme etukäteen (pelättiin lasten kuulevan muualta eikä kerrottu kellekään) ja se juttu rönsyili ajanmyötä sellaiseksi, että minä en koskaan heidän ystävyyttään ole arvostanutkaan. Nykyisin kumpikaan ei edes tervehdi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minullakaan ole ystäviä, vaikka naimisissa olenkin. Kummallinen maailma, että ystäviä kaipaavia on niin paljon eikä kuitenkaan koskaan kohdata.
Onkohan tämä joku suomalainen juttu? Kaksi ihmistä, jotka olisivat toisilleen loistavat ystävät, kyräilevät toisiaan ja miettivät, että ei se kumminkaan halua olla mun ystävä, ei se tykkää minusta, en viitsi väkisin tuppautua... :D Naurattaa, vaikka on oikeasti tosi surullista.
Minä ainakin pitkään eron jälkeen tein sitä, että ehdottelin näkemistä ja sitten, kun lopulta sain sovittua jonkun päivän niin tuntui, että se kahvittelu on pakollinen paha mikä pitää hoitaa mun kanssa. Ja koskaan kukaan ei tule meille. Kukaan ystävistäni ja kavereistani ei ole käynyt nykyisessä kodissani kahvilla paitsi muutamat lasten syntymäpäivillä, kun ovat kummeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne oli tosi tyhmä, et sinä. Miten ihmeessä tuollaisen viestittelyn voisi tajuta millään muulla tavalla, kuin että kahviteltava ystävä olisit sinä? Tökeröä käytöstä kaveriltasi. Ymmärrän hyvin tunteesi. Taidan olla itse vähän samanlainen kuin sinä ja oon joutunut toisinaan samantapaisiin tilanteisiin, joissa ei oikein tiedä, onko tervetullut vai ei.
Positiivinen asia tuossa on se, että tytöillä varmaan oli kaikesta huolimatta kivaa.