Miksi raha loppuu valtiolta, kunnilta ja suomalaisilta, vaikka verot ovat kovia ja kaikesta säästetään?
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta tuli jo todella epätoivoinen hätähuuto: Teiden päällystevaurioiden korjaaminen lopetetaan, koska kassa on tyhjä. Rahaa ei ole.
Vielä menneinä vuosikymmeninä Suomessa oli varaa päällystää kaikki tiet, mutta enää ei ole varaa laittaa asvalttia edes kuoppiin. :O
Tuntuu jotenkin käsittämättömälle, kun samalla maksamme enemmän veroja kuin koskaan, valtio säästää joka asiassa ja on höylännyt mielettömästi lisää velkaa eikä eläkkeellekään enää tahdota päästää. Ensi vuonna otetaan taas 2 000 000 000 € lisää velkaa selvittämättä mihin rahat mystisesti katoavat. Jossain on paha vuoto.
Vai mihin miljardit katoavat?
Kyllä se alkaa olemaan 100-varma, että jotain isoa tulee tässä maassa tapahtumaan.
Kommentit (53)
Tuotot, tulot, verot ja säästöt valuvat vääriin taskuihin, eivätkä päädy yhteiskunnan rakentamisen ja vakauttamisen hyväksi. Vennamo -vainaa olisi jo huutanut eduskunnassa että rötösherrat kuriin.
Suomella menee pelkkään velan vähennykseen ja korkoihin noin 10 miljardia euroa vuodessa.
Ihmekös se kun ei rahat riitä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aivan valtava julkinen sektori.
Verorahoilla kustannetaan siis julkisen sektorin menot.
Julkisella puolella on valtavasti kova palkkaista väkeä.
Myös kaikki tuet maksetaan verorahoista.
Vientiyritykset on ne mitkä tuo rahan suomeen ja niillä rahoilla maksetaan suomen menot.
Voisitko olla hiljaa, kun et selvästikään tiedä asioista. Verot eivät rahoita yhteiskuntaa!
Nykyinen sukupolvi on laiminlyönyt Suomen talouskasvun.
Nyt yli kuusi vuotta myöhemmin tilanne Suomessa on vain pahentunut.
Valtiolla on enemmän velkaa, yhä useampi suomalainen elää köyhyydessä, asunnottomien määrä on kasvanut ja myös ulosotossa on ennätysmäärä suomalaisia.
Ei 700 000 julkistyöllistetyn ylläpitäminen ilmaista ole. Sen päälle vielä miljardiluokan menot kehitysapuun ja kymmenien tuhansien matuloisten elättämiseen. Nämä ovat kaikki pakollisia menoja.
Puolustusmenojen kasvu, Ukrainan sota, koronan hoitoon käytetyt varat, joita piti hoitaa lainarahalla, työttömyyden kasvu ja lisääntyneet korvaukset ja tuet jne, toimeentulotukimenojen kasvu työttömyyden seurauksena jne.
Valtion tulot ovat vähentyneet, koska yritykset maksavat vähemmän veroja ja kohta taas otetaan lisää velkaa että saadan yritysten veroa alennettua.
Vierailija kirjoitti:
Ei 700 000 julkistyöllistetyn ylläpitäminen ilmaista ole. Sen päälle vielä miljardiluokan menot kehitysapuun ja kymmenien tuhansien matuloisten elättämiseen. Nämä ovat kaikki pakollisia menoja.
Oletko sinä töissä? Elätkö tuilla muiden laskuun?
Kun ihmisiltä verotetaan lähes kaikki rahat pois niin ei jää jäljelle mitään mitä kuluttaa. Se raha on pois yrityksiltä jotka toisivat mm. työpaikkoja, innovaatioita ja elinvoimaa. Ei ymmärretä miten sitä talouskasvua voitaisiin luoda vaan sen sijaan tehdään ihmisten elämästä vieläkin hankalampaa veroja kiristämällä ja kulutus vähenee entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan menevän jonnekin suursijoittajille vaikkapa Amerikkaan.
Veikkaan kyllä, että valtion rahat menevät sinulla ja monella muulla kurkusta alas. Palsta täynnä taas kelarottia, jotka eivät vain ymmärrä.
Autetaan kaikkia muita ja tapetaan ittemme, just luin, että esim 3v täällä ollut eläkeikäinen ukrainalainen saa meidän maksavan eläkkeen jne eikä meillä ole edes ollut rahaa pariinkymmeneen vuoteen, velaksi autetaan.
Vierailija kirjoitti:
Verorahat valuvat Suomesta veroparatiiseihin ja sitä kautta ennestään sikarikkaiden taskuihin.
Että te kommunistit jaksatte tuota kommunistipaskkaa
Toi että verot on pilvissä ei tuo valtion kassaan rahaa. Sama raha sijoitettuna pörssiyrityksiin toisi valtion kassaan moninverroin enemmän massia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on liikaa eläkeläisiä, sairaita, työttömiä ja maahan-tulijoita joita pitää elättää. Työssäkäyvä väestö pienenee jatkuvasti ja kaikki raha uppoaa näiden elättämiseen. Ennen ei ollut näin paljon em. ryhmiä.
Juuri näin. Lisäksi 20 vuodessa on tullut lisää eu lainsäädäntöä, jonka toimeenpanemiseen tarvitaan rahaa (yleensä täysin Suomelle turhaa mm metsä- tms säädöstä), ja rahaa on alettu jakaa vihervasemmiston toimesta hölläkätisesti kaikenmaailman woketusjärjestöille ja woketouhuiluun. Ennen työssäkäyvien suhde huollettaviin oli parempi, nuoretkin halusivat töitä ja olivat valmiita tekemään niitä vaikka osa aikaisesti. Nykyään kaikki haluaa somettaa ja kukaan ei viitsisi mennä siivoamaan tai hoitamaan vanhuksia tai kauppaan hyllyttämään kun on totuttu makaamaan puhelimella päivät pitkät. Ja nämä somehahmot julkisuudessa paukuttelevat ansioillaan ja typerät lapset luulee että jokainen voi alkaa elämään somella.
Kannattaisi oikesti alkaa kiinnittämään huomiota siihen mitä Sarasvuo sanoi suomalaisten tyhmistymisestä (ilmiö on kyllä maailmanlaajuinen). Kun me nykyiset noin 50v vielä järkevät ihmiset jäämme jossain vaiheessa pois vastuuhommista niin päätöksiä täällä sitten tekee kaikenmaailman husuhusseinit, jaakkoparkkalit ja sofiapelorffit. Ja tyhmä kansa hurraa. Todennäköisesti 20 vuoden kuluttua lääkikseen pääsee sillä että somet on kunnossa ja osaa auttavasti lukea ja googlettaa. Innolla odotan että niillä taidoilla joku operoi vaikka minun polvea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan menevän jonnekin suursijoittajille vaikkapa Amerikkaan.
Veikkaan kyllä, että valtion rahat menevät sinulla ja monella muulla kurkusta alas. Palsta täynnä taas kelarottia, jotka eivät vain ymmärrä.
Olihan tuossa selviä lukuja ja kohteita mainittu mihin rahat menevät. Laita omaa listaa kun kerran mielestäsi paremmin tiedät, ei riitä että pelkästään kiistää, jos ei perustele.
Pikaisella matikalla laskettuna jos Suomessa oli viime vuonna 338 000 työtöntä ja jos jokainen olisi saanut vuoden ajalta Kelan päivärahaa (ei ansiosidonnaista) niin kustannus olisi n. 2.5-2,8 miljardia. Suomen valtion viime vuoden budjetti oli n. 90 miljardia. Ei nämä rahat taida mennä ihan vaan työttömille ja eläkeläisille. Soten budjetti sen sijaan on paisunut aivan valtavaksi ja viime vuonna se oli jo 26,2 miljardia eli lähes kolmasosa koko Suomen valtion budjetista.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on liikaa eläkeläisiä, sairaita, työttömiä ja maahan-tulijoita joita pitää elättää. Työssäkäyvä väestö pienenee jatkuvasti ja kaikki raha uppoaa näiden elättämiseen. Ennen ei ollut näin paljon em. ryhmiä.
Kuinka tyhmä oikeasti pitää olla, että luulee maahntulijoiden olevan tämän kaiken ongelma?
EI, se on 2000-luvun oikeiston sekoilut, ja onnettomat taloustaidot. Tälläkin kertaa valtiota yritettiin johtaa kuin yritystä ja vatuiksihan se meni.
Ehkä sun ei kannattaisi miettiä näin isoja asioita koska sulla ei selvästikkään riitä siihen aivokapasiteetti:)))