Suomalaiset harjoittivat raakaa orjakauppaa
https://yle.fi/uutiset/3-11017023
Ainoa mahdollisuutemme hyvittää tekomme on madella maassa ja avata rajat.
Kommentit (77)
Suomi tosiaan oli satoja vuosia osa Ruotsia.
Kuitenkin esim. Pietari Suuri aivan selvästi hahmotti Suomen erillisenä siitä. Hän näki ja myös toimi niin, että Suomi oli liitettävissä Venäjään. Kanta-Ruotsin jätti suosiolla rauhaan. Eli jotain meissä suomalaisissa oli idästä katsottuna erilaista kuin ydin-Ruotsissa. Tämä on kiinnostavaa.
Vanhan ajan RKP:laisia nämä kauppiaat.
Miten me köyhät metsäläiset olemme voineet muka harrastaa orjakauppaa. Täällähän ei ole ollut kuin metsää ja paljon on harrastettu metsästystä. Emme olleet nähneet tumm aihoisia koskaan, kun elimme ja olimme täällä kaukana pohjan perukoilla.
Hesarin kirjoituksen mukaan saarella, jonka Ruotsi hankki, oli vain kiveä, eli siellä ei mitään voitu viljellä.
Ei siis tarvittu siellä orjia. Epäonnistuttiin siinä ja pahasti, jos oltiin ruotsalaisten apuvoimana.
Hah, hah....
Me olimme samalla tavalla Ruotsin vallan alla eli siirtomaa kuin nuokin alueet. Sen jälkeen Venäjän.
Kuka on tulkinnut tämän Hesarin kirjoituksen aivan väärin. Eihän se homma siellä onnistunut, kun oli pelkkää kiveä. Ruotsi hankki jonkun saaren, jossa ei mitään plantaaseja ollut eli ei tarvittu mitään orjatyövoimaa.
Suomenhan kaikki rikkaudet menivät emämaan tarpeisiin. Suomalaiset itse olivat orjina rikkaille eli toimivat piikoina ja renkeinä. Ei tänne tarvinnut tuoda mistään muualta työvoima. Hyvä kun riitti kaikille köyhille työtä ja ruokaa.
Suomalaiset joutuivat jopa osallistumaan Ruotisin käymiin sotiin.
Niin siis suomalaisia on pidetty orjina, myyty, nyljetty elävältä, alistettu ja vanhoja kaupunkejamme tuhottu ennen itsenäisyyttämme? Sitähän minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Suomi tosiaan oli satoja vuosia osa Ruotsia.
Kuitenkin esim. Pietari Suuri aivan selvästi hahmotti Suomen erillisenä siitä. Hän näki ja myös toimi niin, että Suomi oli liitettävissä Venäjään. Kanta-Ruotsin jätti suosiolla rauhaan. Eli jotain meissä suomalaisissa oli idästä katsottuna erilaista kuin ydin-Ruotsissa. Tämä on kiinnostavaa.
Jos katsoo karttaa, näyttää aika loogiselta pyrkiä irrottamaan Suomen alue Ruotsin valtakunnasta, jos valloitushaluja löytyy. Suomi oli Ruotsin takapajuinen itämaa, jossa asui lähinnä köyhää vähemmistökansaa ja jota Ruotsi tuskin puolustaisi sillä innolla mitä meren toisella puolella sijaitsevaa emämaata. Venäjän armeija saattoi kävellä Suomeen, ruotsalaisten piti seilata meren yli.
Mutta itse aiheeseen: kuten edellä totesin, suomalaiset olivat pitkään itse köyhä ja sorrettu vähemmistökansa, joka puhui outoa kieltä ja jolta vaativat veroja ja sotavoimaa vuoroin Ruotsi ja vuoroin Venäjä. Itse olen Oulusta kotoisin ja on kyllä jäänyt muistiin jutut Isovihasta, eli Venäjän raa'asta miehityksestä. Pohjois-Pohjanmaalla tapettiin tuhansia ihmisiä, naisia, nuorukaisia ja lapsia vietiin orjiksi Venäjän puolelle ja naiset r---kattiin säännönmukaisesti.
Mutta niin, nyt kun tämä pieni ja köyhä vähemmistökansa onkin historian myrskyissä saavuttanut itsenäisyyden ja hyvän, vakaan yhteiskunnan niin nyt pitäisi sitten ruoskia itseään koska orjakauppa? Valkoisen miehen taakka? Imperialismi?
Joo, ei todellakaan kannata lähteä tähän.
"Suomalaiset joutuivat jopa osallistumaan Ruotsin käymiin sotiin."
Tiede-lehdestä luin jokin aika sitten hakkapeliitoista eli suomalaisista ratsusotilaista 30-vuotisessa sodassa 1600-luvulla. 64 000 sotilasta (muitakin kuin hakkapeliittoja) osallistui näihin kahakoihin Suomen alueelta. Enemmistö kaatui tai katosi. (Käytännössä sama asia.)

No siellä ne leireissä ryypiskeli ympäri Viroa, Puolaa ja muutamia muitakin maita.
Koko suomen historian, käytännössä. Sitten tosin tuli Venäjä ja pelasti. Krimin sodan aikana Suomalaisista tehtiin oikein sankareita. Paitsi vielä sekin että joku ampui Oulussa hyljepyssyllä englantilaisen laivan kapteenia silmien väliin, kun olivat nousemassa tykkiveneellä maihin.........
No joka kovasti halveksii suomalaisia niina lähtekööt täältä pois. Kyllä täälläkin on jouduttu sotimaan itsetäisyyden puolesta, mutta jostain syystä täällä on pystytty rakentaan toimiva yhteiskunta, eli on noustu kaikista sortotomenpiteistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomalaiset joutuivat jopa osallistumaan Ruotsin käymiin sotiin."
Tiede-lehdestä luin jokin aika sitten hakkapeliitoista eli suomalaisista ratsusotilaista 30-vuotisessa sodassa 1600-luvulla. 64 000 sotilasta (muitakin kuin hakkapeliittoja) osallistui näihin kahakoihin Suomen alueelta. Enemmistö kaatui tai katosi. (Käytännössä sama asia.)
No siellä ne leireissä ryypiskeli ympäri Viroa, Suolaa ja muutamia muitakin maita.
Koko suomen historian, käytännössä. Sitten tosin tuli Venäjä ja pelasti. Krimin sodan aikana Suomalaisista tehtiin oikein sankareita. Paitsi vielä sekin että joku ampui Oulussa hyljepyssyllä englantilaisen laivan kapteenia silmien väliin, kun olivat nousemassa tykkiveneellä maihin.........
Ja sä olit katsomassa? Eiköhän sitä ryypiskelyä harrasaaneet muutkin kuin vain suomalaiset. Ihmekö jos ryyppy maistui kun olot olivat varmasti kehnot. Lisäksi piti siellä olla emämaata puolustamassa.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoituksen mukaan saarella, jonka Ruotsi hankki, oli vain kiveä, eli siellä ei mitään voitu viljellä.
Ei siis tarvittu siellä orjia. Epäonnistuttiin siinä ja pahasti, jos oltiin ruotsalaisten apuvoimana.
Hah, hah....
Tanskalaiset hankkivat 3 saarta ja pyörittivät sokeriplantaasejaan menestyksellisesti. Ruotsi meni perässä.
Jännä, että unohtui tosiaan tuossakin artikkelissa se fakta, että suomalaisia vietiin Venäjälle orjiksi 1700-luvulla. Ilmeisesti se, että olemme tämän värisiä ja länsimaalaisia, tarkoittaa että suomalaisten orjuudesta ei tarvitse puhua, Suomen silloisen emämaan tekoset kyllä otetaan omalle kontolle. Ao. linkeistä voi lukea hieman lisää.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/historioitsija-synkkyyden-suomi-karsi-…
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomen-vaiettu-historia-pikkupoikia-ja…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti kukaan suomalainen ei osallistunut orjakauppaan, vaan ne ovat jotain ´muualta tänne tulleita aatelisia, jotka sitä artikkelin mukaan harjoittivat. Kukaan täysin suomalainen ei sitä ole harjoittanut. Miten olisi, kun täällä on tavalliset ihmiset olleet tavallisia ja köyhiä maanviljelijöitä.
Luitko sen artikkelin? Ainakin kaksi siinä mainittua Gustavian asukasta oli Suomessa syntyneitä aatelismiehiä. Se, tekivätkö he kauppaa orjilla jäi epäselväksi.
Sinänsä merkityksetöntä, nykypäivän suomalaiset eivät ole millään lailla vastuussa noista asioista.
Olikohan noiden Suomessa syntyneiden aatelismiesten äidinkielenä, siis ensimmäisenä kielenä, suomi? Ja nimikin varmaan oli perinteinen suomalainen nimi, eli näitä -nen, -lä, loppuisia nimiä.
Arabiurokset varmasti ottavat valkoihoisia orjiksi, jos nämä vain suostuvat. Kyllä siinä sitten saa kotona olla ja alistua miehelle monta kertaa viikossa. Ulos et yksin voi mennä.
Monelle on ollut kova kohtalo, kun on mennyt arabimiehen matkaan. Ei ole sen jälkeen orjankaan arvoinen.