Uskontojen aluperä on täysin normaali ja luonnollinen
Taikausko juontaa ydintiedon sekasotkusta. Yliluonnolliset uskomukset ovat paluuta pikkulapsuuden maailmankäsitykseen, jossa menevät vielä iloisesti sekaisin elottomat, elolliset ja psyykkiset ilmiöt.
Mistä johtuu, että osa ihmisistä uskoo yliluonnolliseen? Psykologi, dosentti Marjaana Lindeman Helsingin yliopistosta alkoi kolme vuotta sitten hakea vastausta Suomen Akatemian tutkimushankkeessa. Heti aluksi hän törmäsi yllättävään ongelmaan.
- "Luulimme, että olisi yksinkertaista määritellä, mitä yliluonnollisella ja taikauskolla tarkoitetaan, mutta eipä ollutkaan."
Kukaan ei omasta mielestään ole taikauskoinen. Ihmiset asettavat taikauskon rajapyykit mielensä mukaan. Yhdelle amuletit ja akupunktio ovat taikauskoa, toiselle vain toinen ja kolmannelle ei kumpikaan.
Lopulta taikauskon ymmärtämiselle löytyi pohjaa lapsen psyykkisestä kehityksestä. Ihminen omaksuu jo elämänsä alkutaipaleella maailmasta tietoa, jota kenenkään ei tarvitse opettaa. Kaikkialla ja kaikkina aikoina me opimme samat asiat suunnilleen samalla tavalla ja saman ikäisinä. Meillä on siihen synnynnäinen, evoluution luoma valmius.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/taikausko_juontaa_ydint…
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/31/oudot-tunteet-taikausko
https://yle.fi/uutiset/3-9331665
https://yle.fi/uutiset/3-8603073
https://yle.fi/uutiset/3-9481631
Evoluution valintapaineet, jotka ovat ihmislajilla johtaneet hyperaktiiviseen syy-seuraus-tunnistukseen ovat yleisiä eläinmaailmassa ja niinpä monella muullakin lajilla on havaittu syntyvän virheelliseen tulkintaan perustuvia rituaaleja.
Amerikkalainen psykologi B. F. Skinner teki aiheesta kokeita puluilla. Hän laittoi nälkäisiä puluja häkkiin, jossa automaatti antoi niille ruokaa täysin satunnaisina ajanhetkinä. Pulut kuitenkin ”näkivät” yhteyden ruuan saamisella niihin liikkeisiin, joita ne olivat sattuneet samaan aikaan tekemään. Ne rupesivat useammin tekemään saman tyyppisiä liikkeitä ja aina kun ruokaa tuli lisää tuollaisen liikkeen aikana, pulun virheellinen käsitys syy-seuraussuhteesta vahvistui. Yksi pulu rupesi pyörimään jatkuvasti ympyrää, toinen nokkimaan systemaattisesti häkin tiettyä kulmaa, kolmas heiluttamaan päätään edestakaisin. Puluille siis kehittyi eräänlainen primitiivinen taikausko ja rituaali-tanssit.
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2019/08/27/tanssivat-pulut/
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/03a_esimerkki3.html
https://yle.fi/uutiset/3-10119729
https://www.mikrobitti.fi/uutiset/nain-meita-koukutetaan/9ec90802-c49b-…
Vaikuttavin domestikaatiota koskeva tutkimus on tehty hopeaketuilla: Vuonna 1959 geneetikko Dimitri Beljajev eristi tutkimuslaitokseensa Siperiaan kaksi erillistä kettupopulaatiota ja aloitti yhden maailman pitkäaikaisimmista luonnontieteellisistä kokeista. Tutkimus on yhä käynnissä, vaikka Beljajev kuoli jo 1985. Nykyään laitosta johtaa tohtori Ljudmila Trut.
Mitä Beljajevin ketuille tapahtui viidenkymmenen vuoden ja 50 000 ketun testaamisen aikana?
Ketuista tuli sukupolvi sukupolvelta lauhkeampia ihmistä kohtaan. Voimakkain aggressio ja pelko katosivat ketuista jo kolmanteen sukupolveen mennessä.
Neljännessä kettusukupolvessa alkoi esiintyä yksilöitä, jotka heiluttivat häntäänsä ihmisille. Kuudennessa sukupolvessa osa pennuista ei enää vain ollut lauhkeita tai ystävällisiä vaan alkoi innokkaasti pyrkiä ihmisseuraan. Näitä ”eliittikettuja” oli kuudennesta sukupolvesta alle kaksi prosenttia mutta 40. sukupolvesta jo puolet.
---
Harvardin biologin Richard Wranghamin teorian mukaan myös me olemme käyneet läpi domestikaatioprosessin, joka on muuttanut biologiaamme.
”Kysymys siitä, mikä erottaa kesysian villisiasta tai broilerin viidakkokanasta on hyvin samantyyppinen kuin kysymys siitä, mikä erottaa ihmisen simpanssista”, sanoi Andersson. Jos Anderssonin teoria osuu oikeaan, sillä voi olla kiinnostavaa merkitystä omalle lajillemme.
Vaikka ihmiset eivät olekaan vain kesyyntyneitä simpansseja, saattaa kanojen, koirien ja sikojen domestikaation genetiikan ymmärtäminen silti paljastaa yllättävän monia asioita oman sosiaalisen käyttäytymisemme lähteistä.
”Aivoissa ilmentyy yli 14 000 geeniä, joista monia ei vielä ymmärretä”, Kukekova sanoo. Eikä ole suinkaan yksinkertaista selvittää, mitkä noista geeneistä vaikuttavat sosiaalisuuteen.
Koirien DNA voi kuitenkin tarjota oivalluksia. UCLA:n biologi Robert Wayne johti vuonna 2009 tutkimusta, jossa vertailtiin suden ja koiran genomia. Wayne kollegoineen kertoi tunnistaneensa WBSCR17-geenin läheltä erityisen lyhyen DNA-sekvenssin, joka erosi näillä kahdella lajilla suuresti.
https://natgeo.fi/elaimet/ihmisen-domestikaatioprosessi
https://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/domestikaatio-muuttaa-mie…