Oletko ollut ihastunut toiseen parisuhteessa ollessasi ja eronnut? Kuinka tarina päättyi ja tuliko sinusta onnellinen?

Olen ollut ja tää uusi mies odottaa mua jossakin.

En nyt ehdi koko tarinaa kertoa, mutta olen ollut, ja erosin. Yksi hulluimpia elämäni päätöksiä, mutta sittenkin ihan oikea, ja olen onnellisempi kuin koskaan.

Taustalla oli kyllä syvä onnettomuus edellisessä liitossa - ihastus auttoi tajuamaan, etten pelkästä velvollisuudentunnosta ja yksin jäämisen pelosta voi roikkua vanhassa suhteessa. Sinänsä toiseen ihastuminen ja siinä mielessä lupausten pettäminen oli minulle ihmisenä moraalisesti todella kova paikka. Tuskailin päätöstä todella kovasti, mutta tosiaan lopulta ymmärsin, ettei ole ketään kohtaan oikein, että muserran itseni onnettomassa liitossa.

Olen.

Petin ja hyppäsin suoraan suhteeseen tämän uuden suuren rakkauden kanssa.

No, tämä uusi sitten petti minkä ehti ja oli väkivaltainen juoppo. Sitä siis sain mitä tilasin. Eroon se sitten päättyi.

En kadu muuta kuin pettämistä. Ero olisi tullut muutenkin, mutta pettäminen on todella ala-arvoinen tapa päättää suhde. Opin sen ihan kantapään kautta.

Se uusi ihastus saattaa vaikuttaa elämän suurelta rakkaudelta ja sielunkumppanilta vain omissa mielikuvissa, todellisuus voi olla oikeasti ihan jotain muuta. Mutta suoraan uuteen suhteeseen ei kannata ryhtyä.

Ihan näin kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Narsistin kanssa olin. Tapasin töissä erään henkilön jonka kanssa oli vähän silmäpeliä. Tipautin narsistille pommin ja lähdin, sanaakaan ei sanonut. Silmäpeliä kestänyt kohta 15 vuotta.

Kyllä; ihastuin toiseen, erosin pitkän kaavan kautta ja olen nyt onnellisesti avoliitossa ihastuksen kanssa. Kyllä kannatti!

Tavallaan. Ihastuin pitkässä suhteessa useasti, ajattelin että olen vain sellainen tyyppi ja se oli ok. Sitten tuli itsellä vähän vaikeammat ajat mielenterveyden ja uupumisen suhteen ja jotenkin ajauduin ihastumaan, rakastumaan ja pettämään. Kerroin puolisolle, hän ei halunnut enää jatkaa, mikä oli täysin ymmärrettävää. Hän ei pystynyt samastumaan tilanteeseeni koska ei ollut varmaan ikinä ihastunut keneenkään muuhun. Menetin upean puolison omaa tyhmyyttäni ja kärsin siitä ehkä loppuikäni. Olen kuitenkin nyt yhdessä sen kanssa keneen rakastuin tuolloin. Hän on ihana mutta tietysti haikailen entisen elämän perään edelleen, koska mielestäni ero oli niin sanotusti turha. Hänessä ei ollut vikaa, minussa oli, enkä osannut tehdä oikeita ratkaisuja. Yritän ajatella, että parempi hänen olla ilman minua, ja katsoa elämässä eteenpäin.

Eli kai sitten niin, että osittain olen onnellinen, mutta toisaalta en usko enää koskaan sitä olevani. Niin paljon meni minussa rikki tuon eron takia ja sen, että siitä ei voi syyttää kuin itseään. Olen ollut näistä asioista avoin uudelle kumppanille ja hän tietää että en oikeastaan olisi lähellekään valmis tähän uuteen suhteeseen, mutta emme halua kumpikaan olla ilman toisiamme.

Olin pitkään ollut avioliitossa ja monet  vuodet ahdistunut  aviomieheni työnarkomanian vuoksi. Ihastuin pikavauhdilla uuteen mieheen, joka sai minut ottamaan irti avioliitostani sekä muuttamaan kodistamme pois omaan pikku kämppään.

Uusi ihastus osoittautui käytöshäiriöiseksi, itsekeskeiseksi ja hyvin väkivaltaiseksi. Uusi suhde päättyi minun taholtani puolessa vuodessa, mutta uusi ihastus roikkui minussa vielä puoli vuotta lisää. Hän oli ihan muuta kuin millaisen vaikutelman antoi itsestään.

Suuri erehdykseni pohjatui suureen tarpeeseeni saada huomiota, läheisyyttä ja lämpöä. Olin hyvin herkästi manipuloitavissa.

Aviomiehelleni tapahtui lähtöni jälkeen niin ikäviä asioita, että yhä suren hänen vuoksensa. Onneksi eh kertonut hänelle ns ihastuksestani, sillä se olisi murskannut hänet aivan varmasti. Hän ei olisi sitä ansainnut niin ala-arvoisen ns ihastukseni takia.

Ihastuin toiseen mieheen ollessani hyvässä suhteessa, kyllä siinä jotain rajoja valitettavasti ylitettiin koska tämä ihastuskin oli kiinnostunut minusta. En kuitenkaan omaa miestä jättänyt, koska tajusin että ruoho ei välttämättä ainakaan tässä tapauksessa ole vihreämpää aidan toisella puolella, ja onneksi jäin vanhaan suhteeseen ja keskusteltiin mieheni kanssa tilanne läpi. Tämän ihastuksen kanssa suhteesta ei olisi tullut yhtään mitään.

Ihastuin ja lähdin seksittmästä suhteesta. Uudesta suhteesta ei tullut mitään, seksinpuutteen sokaisemana siihen lähdin. Nyt 7 vuotta sinkkuna, 4-kymppiset vietetty ja lapsihaaveista lopullisesti luovutti. En ole löytänyt parempaa tai edes yhtä hyvää kokonaisuutta.

Kyllä, eihän siitä ihastuksesta syntynyt mitään kestävää, mutta näin vuosia eron jälkeen olen erittäin iloinen että uskalsin lähteä suhteesta joka ei tehnyt minua onnelliseksi.

Kyllä, mutta parisuhde oli siinä tilassa, että oltiin jo useampi vuosi käytännössä asuttu eri huoneissa. Ihastus oli ehkä sellainen viimeinen niitti, kun tajusin, että toisesta ihmisestä voi pitää niin paljon.

En ole katunut, vaikka arki onkin ollut aika rankkaa eron jälkeen. Rankempaa olisi kuitenkin ollut elää suhteessa, jossa kumpikaan ei enää välittänyt toisesta, pahimmassa tapauksessa loppuelämäni ajan.

Erosin 10 vuoden pituisesta avoliitosta rakastuttuani työkaveriin.  Nyt olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta.

Erosin hiljalleen alkoholisoituvasta ja kontrolloivasta expuolisosta. - Yhdessä ollaan oltu 15 ja naimisissa 10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Narsistin kanssa olin. Tapasin töissä erään henkilön jonka kanssa oli vähän silmäpeliä. Tipautin narsistille pommin ja lähdin, sanaakaan ei sanonut. Silmäpeliä kestänyt kohta 15 vuotta.

Et ollut narsistin kanssa, koska narsistikumppanista ei eroa pysty uhri ottamaan. Tai jos pystyy, narsisti ei ollut sinua halunnut alun alkaenkaan missään vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Narsistin kanssa olin. Tapasin töissä erään henkilön jonka kanssa oli vähän silmäpeliä. Tipautin narsistille pommin ja lähdin, sanaakaan ei sanonut. Silmäpeliä kestänyt kohta 15 vuotta.

No kannattasko pikkuhiljaa siirtyä siitä silmäpelistä johonkin muuhunkin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistin kanssa olin. Tapasin töissä erään henkilön jonka kanssa oli vähän silmäpeliä. Tipautin narsistille pommin ja lähdin, sanaakaan ei sanonut. Silmäpeliä kestänyt kohta 15 vuotta.

Et ollut narsistin kanssa, koska narsistikumppanista ei eroa pysty uhri ottamaan. Tai jos pystyy, narsisti ei ollut sinua halunnut alun alkaenkaan missään vaiheessa.

Meinasin juuri kirjoittaa saman. Jos tuolla tavalla ajattelee ja toimii, niin kuka se narsisti suhteessa olikaan?

Ihastuin puolisooni edellisen suhteen aikana. En ole koskaan katunut, vaikka ei uuden suhteen aloittaminen samaan aikaan edellisen lopettamisen kanssa kovin helppoa ole.

Ihastunut olen välillä nykyisenkin suhteen aikana, mutta ei ole ollut mitään syytä antaa noiden ihastumisien johtaa mihinkään sen enempään.

Olen. Suhteessa meni huonosti, mutta en uskaltanut erota. Löysin täydellisen ihanan miehen ja erosin. Hän oli tukenani ja laastarina erossa, mutta paljastui myöhemmin erilaiseksi hmiseksi mitä oli esittänyt. Myös tämä suhde päättyi pian. Nyt olen yksin maailman loppuun asti.

Kyllä. Ollaan naimisissa ja 3. lapsi tulossa. Rakkautta riittänyt. Oikea päätös.

Erosin yli 15 vuoden suhteesta kun rakastuin ensitapaamisella asiakkaaseen.

Olimme menneet ex-vaimoni kanssa hyvin nuorena yhteen. Olimme samasta pienestä kylästä, samanlaisten typerien ajatusten kanssa varustettuja. Ennalta määrättyyn kuvioon kuului, että siitä läheltä valitaan joku sopivin, mennään naimisiin, hankitaan asuntolaina ja vähintään kaksi lasta. Kumpikaan meistä ei kyseenalaistanut tuota, vaan toimimme tämän mukaan. Liittomme ei varmaan koskaan perustunut rakkauteen, vaan enemmänkin sopivuuteen. Toki rakastan nyt ja aina lasteni äitiä, mutta se ei ole romanttista rakkautta, vaan yhteisen elämän ja lasten kautta syntynyttä lämpöä.

Kerran sitten rakastuin erääseen asiakkaaseeni heti kun näin hänet (okei, katson tätä ehkä vähän ruusunpunaisten lasien läpi). Tunsin välittömästi, että tuo ihminen jakaa saman sisäisen maailman. Hän ymmärsi minua puolesta sanasta ja katsoi elämää samasta kulmasta. Lisäksi huumorintajumme meni yhteen täysin. En ole koskaan nauranut niin paljoa kuin hänen kanssaan.

Yllättäen nainen vastasi tunteisiini, mutta kumpikaan meistä ei halunnut suhdetta koska olin naimisissa. Hitaasti käynnistin eroprosessin, vihasin itseäni kun hajotin perheen ja elin elämäni rankimman vuoden. En uskonut, että päädyn koskaan rakastamani naisen kanssa yhteen, mutta en voinut myöskään enää jatkaa avioliitossa. Tunsin itseni petturiksi joka tapauksessa, koska rakastin jotain toista vaimoni sijasta.

Reilun vuoden jälkeen tilanne oli tasaantunut. Ero ja lasten asiat olivat hyvällä mallilla, suhde ex-vaimoon toimiva ja itseinho hieman laantunut. Rakastamani nainen oli edelleen vapaana ja päädyimme lopulta yhteen. Nyt yhdessä oloa on takana  n. 7 vuotta ja olen onnellinen. Ex-vaimo on onnellisesti uudessa suhteessa ja kun olemme asioista keskustelleet, hänenkin mielestään ero oli vain hyvä asia. Koska välimme on kunnossa ja molemmilla hyvä ja läheinen suhde lapsiin, eivät lapsetkaan vaikuta asiasta traumatisoituneilta. 

Huh, olipa avautuminen. Ja minä tulin tänne vain etsimään vinkkejä tyttären 12-vuotissynttäreiden sisällöksi.