Kaipaan entiseen asuinpaikkaan (mutta rakastan nykyistä kotia)

Asun erillistalossa ja entisessä asuinpaikassa ei sellaisia ollut, pelkkiä rivareita ja hirveä määrä kerrostaloja. En pysty elämään onnellista elämää kerrostalossa tai rivarissa ja muutenkin asunnossani oli liikaa muistoja. Sinne en takaisin halua, vaikka olikin rakas koti.

Mutta kaipaan niin entisen kotini lähellä olevaa kauppakeskusta. Siellä joka ikinen kerta joku miekkonen tuli juttelemaan. Tietysti mamemu... Mutta siellä tapahtui aina jotain hauskaa ja miekkoset juttelivat ja olin olemassa!

No tietysti minut huomataan muutenkin, mutta ei suomimiekkonen tule ikinä puhumaan mitään. Täälläkin ne harvat mamemut katsovat pitkään, ja tietysti suomimiekkoset myös.

Mutta ihan yksinään saa olla aina eikä kukaan puhu mitään.

Entinen asuinpaikka on tosi kaunis, jos unohdetaan ne lukuisat kerrostalot, jotka pilaavat maisemaa. Nyt asun pellon vieressä ja täällä on upeita ajelureittejä peltojen halki.

Miksi jotenkin kaipaan sitä entistä paikkaa niin kovin, vaikka en voisi elää siellä niin miten haluan. En ymmärrä. Kerrostaloon en mene takaisin.