Maitoyliherkkyys!? Kaikki oudot oireet katosivat kun lopetin käyttämästä maitoa. (Mm. Turvotus, hidas aineenvaihdunta ja henhenahdistus)
Mulla oli paljon outoja oireita joille ei löytynyt elimellistä syytä mm tässä pieni lista:
- hidasaineen vaihdunta mm. Ummetustaipumusta, outoja virtsanmäärän vähenemisiä. Mulla siis iski kausia jolloin tuntui että koko elimistö oli ihan pysähtynyt. Olo oli huono ja täysinäinen, iho kiristi jokapuolelta ja tuntui turvonneelta. Iho oli oudon kalpeaa ja paksua.
Ulostamisen tarve katosi kokonaan ja myös virtsaamisen tarve väheni ja tuntui, että kaikki mitä join jäi elimistöön ja vatsassa hölskyi ja tuntui täydeltä vaikka en ollut syönyt tunteihin mitään.
Tämmöinen tila iski aivan yhtäkkiä saattoi joskus kestää pari päivää ja joskus pari viikkoa olo oli ihan yhtä helvettiä.
Iho kutisi ja tuntui turvonneelta. Epäilin jo, että sairastan jotain munuaistenvajaatoimuintaa tms. Mutta verarvot olivat kunnossa.
Lääkärin mukaan jo lievä munuaisten toimubta häiriö on havaittavissa verikokeissa.
Aina yhtäkkiä jossain kohtaa tuo tila vain helpotti ja olo parani.
Googlailin kaikkea ja oireeni sopivat myös gastropaareesiin..
- Myös aikajoin oli outoa hengenahdistusta ja kurkkua kuristi.
- sekä refluksi oireilua
- mulla esiinty outoja rytmihäiriöitä (muljahteluita ja tiheälyöntisyys kohtauksia monta kertaa viikossa.
- Aamuisin herätessä olo oli aina huono ja turpea olo ja iho kutisi.
Pitkään ihmettelin oireitani ja vasta nyt olen huomannut, että oireeni ovat kadonneet kokonaan ja olo todella paljon parempi.
Jätin tosiaan maidon kokonaan. Ruuissa ja kahvissa käytän kauramaitoa ja muuten maidollisia tuotteita välttelen. Ainoastaan saatan joissain tuotteissa joissa lukee maitoproteinia tai heraproteinia esim. Sipseissä tai jossain semmoisessa mutta tuon tapaisissa asioissa sitä niin vähän että en saa oireita . mutta käytännössä saan oireita suorasta maidosta..
Eli viittaako tämä maitoallergiaan tai yliherkkyyteen? NämäOireeni tosiaan katosivat kokonaan
Kommentit (10)
Henhenahdistus kuulostaa eksoottiselta.
Jos kerran voit hyvin, kun et käytä maitoa, niin mikä on ongelma? Ei siihen diagnoosia tarvita.
Henhenahdistus on syrjivää. Syrjii ruotsin kieltä (hen=hän, mies tai nainen tai muunsukupuolinen) ja muunsukupuolisia.
Miksi muuten se on muunsukupuolinen eikä moon-sukupuolinen?
Näköjään muutit myös ruokatottumuksiasi tuossa rytäkässä. Helppo syyttää maitoa kun se on se selvin ero aikaisempaan.
Tuleeko samat oireet myös luomumaidosta? Homogenointihan pilkkoo maidonrasvan luonnottoman pieneksi. Joidenkin mahat ei kestä normi maitoa mutta homogenoimatonta luomumaitoa kestää.
En ole kokeillut luomumaitoa.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Osaako kukaan sanoa mitään?
T. Ap
Onhan sulle sanottu. Älä käytä maitoa, jos voit siitä huonosti. Siihen ei tarvita diagnoosia.
Lakkasin käyttämästä
Lopetin käyttämisen