Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?

Katoin kerran vahingossa eduskunnan täyistunnossa Teuvo Hakkaraisen puhetta, ja silmää räpäyttämättä se muuttuikin Homer Simpsoniksi ja jatkoi puheitaan samaan tapaan.

Toisinpäin tapahtui kun Teuvo meni kerran Simpsoneissa ydinvoimalaan. Sen jälkein lähes joka toinen päivä vastaan.

, meillä on täällä 78- ikäinen kaveri joja saunoo sekä juo kaljoo. Sitten on yksi 83 vuotias joka käy lähiliikuntapaikassa säännöllisesti polkypyörällä ja syö pihhviä Malmilla ( asustelee Kaitalahdessa), joten kyllä ihmiset kulkee toisten Matrixissa vain hiukan pätkiii.

Vierailija kirjoitti:

Keira Knightleylla oli varmasti usein glitch-tunne Pirates of the Caribbean-elokuvien aikaan kun päivisin teki hommia Orlando Bloomin kanssa, ja vapaa-aikana seurusteli hänen kaksoisolentonsa kanssa.

Kommentti nauratti paljon. :D

tää on nyt ehkä enemmän kummitusjuttuja mut jotkut kertoneet niistäkin.

kun olin 8-10 v näimme kavereiden kanssa oudon valoilmiön.  Kukaan ei uskonut meitä! luulimme sen olevan pyöräilijä pimeässa mutta sitten sen vauhti kiihtyi ja se poikkesi tieltä metsään johon se hävisi.  kun olin 21 huoneeseeni tuli harmaa mieshahmo. Tunsin että hän oli sukulainen mutta en saanut muuta viestiä hän oli viileä ja herätti minut. 

viime vuonna poltergeist hetti esineen. Se kummitus on saattanut olla unta kummituksesta  mutta poltergeist ja valoilmiö ovat 100 totta. Muita en oo nähny enkä harrasta mitään yliluonnollisia juttuja.  Raivoraitis.

Mä taas olen huomannut et osa ihmisistä on luupissa. Toistavat samat jutut, voi mennä vuosia välissä ja pieniä muutoksia voi olla mut kumminkin ja näiden seurassa muutkin asiat jotenkin aina toistuvat mikä on sinällään aika jännää.

Sieltä puuttuu peräsuolenlaskeuma. 

Niin 🥺 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin junassa ja edessäni riiteli pariskunta, nuori nainen huopahatussa ja pitkähiuksinen kundi joka söi irtiksiä. Kun poistuin  pariskunta jäi sinne, näin heidät vielä ikkunan läpi. Juoksin toiseen junaan ja  sama pari istui siellä käyden samaa riitaa läpi, kundin suu täynnä irtiksiä. Luulin oikeasti että olen tullut hulluksi  ja kohta näen pinkkejä norsuja lentelemässä junan vierellä tai jotain !

 

Eikö kaikissa junissa ole nykyään valvontakamerat? Mietin vain, että periaatteessa olisi ollut mahdollista jällkeenpäin selvittää, oliko sama pariskunta todella molemmissa junissa... Vaikka enhän tiedä, tapahtuiko tämä ennen kuin isoveli rupesi valvomaan.

Isoveli on valvonut aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi erikoinen kokemus joka varmaan menee tähän kategoriaan. Silloin 6v poikani ja minä istuimme keittiössä, söimme välipalaa ja katselimme ikkunasta ulos. Poika sitten äkkiä katsoi minua huolestuneena ja kysyi: "Äiti, sattuiko sitä tyttöä joka kaatui pyörällä tuossa postilaatikon edessä?" Ihmettelin, että mahtaa taas höpöttää, ikkunan edessä olevalla tiellä ei ollut kulkenut ihmisiä koko välipalahetken aikana. Sitten katsoin ikkunasta ulos: näin, kun mutkasta kaartoi ala-asteikäinen tyttö pyörällä, menetti jotenkin pyörän hallinnan ja kaatui suoraan postilaatikkomme eteen. Olin niin ällikällä lyöty, etten ehtinyt tytön avuksi ennen kuin hän jo nousi ylös ja jatkoi matkaansa.

Vanha viesti, mutta tästä minulla on todella vahva epäilys ettei ajankulku ole niin suoraa mihin olemme oppineet uskomaan. Lapset varsinkin on vielä ehkä herkempiä, sanoisi

Onhan niitä tutkittu. Hirvikolaria ennen voi tosiaan tulla tunne, että pitää hidastaa. Havaitsee jotain huolestuttavaa, jota aivot eivät ehdi prosessoimaan tietoisuuteen, mutta antavat varoituksen, että hidasta. Meille kaikille tapahtuu näitä, mutta jos mitään ei satu, emme tule tietoiseksi. Jossain pellolla tai metsässä on voinut kilometrejä aiemmin vilahtaa hirven näköinen otus. Kun tilanne on liian nopea, se ei ole palautettavissa mieleen. On mahdollista, että aiempi kokemus muokkaa. On ajanut monta kertaa samaa tietä tai samantyyppistä tietä ja nähnyt hirviä,

Minä itsekin aikoinaan eräässä kylässä asuessani ajoin aina hitaasti yhden kylätien mutkan. Mieheni oli joskus kyydissä ja kysyi, miksi sä hidastat. Sanoin, että on vaarallinen paikka. Mies ihmetteli, että millä tavalla vaarallinen paikka, enkä osannut lainkaan kertoa. Myöhemmin, siis ainakin vuosi kului aikaa, kun yksi kyläläinen sanoi, että oli se kauhea tapaus, kun lapsi vammautui siinä mutkassa. Siis juuri siinä mutkassa, jossa ajoin aina hiljaa. Iso auto oli tönäissyt lasta. Olisin voinut vannoa, etten tiennyt asiasta, mutta luultavimmin olen tiennyt. Olen voinut lukea lehdestä, mutten pystynyt palauttamaan mieleeni. Olen myös voinut nähdä tiessä jälkiä silloin kun se on tapahtunut. Tai joku on voinut puhua siitä missä tahansa, vaikka huoltoasemalla, mutta olen kuunnellut vain sivukorvalla. Vaikka ei pysty itse muistamaan, mistä tieto on tullut, se vaikutti aivoissani niin, että pitää ajaa hitaasti,

Ei nuo nyt niin epätavallisia ole, että luulee näkevänsä saman ihmisen samassa tilanteesss. Kun pelasin itse 8 vuotta korista nuorena, monia kertoja vastustajan joukkueessa näkyi minun silmääni samoja pelaajia. Joskus kyselin joukkuekavereilta, eikö tuo numero 8 ollut viime viikon pelissä toisessa joukkueessa (siis ihan eri kaupungista). Äkkiä siinä joku alkoi muistaa, että niin muuten oli. Eihän se tietenkään ollut, vaan aivot näki samalla tavoin liikkuvat ihmiset samana ihmisenä. Koriksessa ei ehdi tuijottaa naamaan ketään pelaajaa kauan ja kuinka hyvin sen naaman edes muistaisi jälkikäteen. Aivot yhdistää ominaisuudet samalle pelaajalle kuuluviksi. Jos pelitilanne on sama, sitä varmemmin aivot tulkitsee, että olen ollut tässä ennenkin ja että on sama vastustaja. Jos ne 2 ihmistä seisoisi pelin jälkeen vierekkäin, sitten varmasti huomaisi heissä eroja, kun huomio kiinnittyy yksityiskohtiin.

Minulle tulee noita ulkomaan matkoilla. Siellä on niin paljon ärsykkeitä. Olen ollut lentokentällä, jossa sellaista pitkää käveltävää käytävää pitkin tuli vastaan vanha mies ja hetken päästä sama tilanne toistui. Ymmärsin loogisesti, että ei ole sama mies, vaan poimin jälkimmäisestä kohtaamisesta ensimmäiseen sopivat ärsykkeet ja kiinnitin niihin huomiota. Silti aivot sanoi, että sama mies ja toistuva tilanne. Tätähän on tutkittukin, että jos kaksi hyvin samana toistuvaa tilannetta on peräkkäin, meille jää siitä jälkimmäisestä mieleen enemmän ja yhdisteleminen asioita ensimmäiseen. Jos jälkimmäisellä miehellä oli sininen paita, luulen, että myös ensimmäisellä oli sininen paita, jos en kiinnittänyt huomiota ensimmäisen paidan väriin. Jälkimmäinen havainto yhdistyy ensimmäiseen ja korvaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin junassa ja edessäni riiteli pariskunta, nuori nainen huopahatussa ja pitkähiuksinen kundi joka söi irtiksiä. Kun poistuin  pariskunta jäi sinne, näin heidät vielä ikkunan läpi. Juoksin toiseen junaan ja  sama pari istui siellä käyden samaa riitaa läpi, kundin suu täynnä irtiksiä. Luulin oikeasti että olen tullut hulluksi  ja kohta näen pinkkejä norsuja lentelemässä junan vierellä tai jotain !

 

Eikö kaikissa junissa ole nykyään valvontakamerat? Mietin vain, että periaatteessa olisi ollut mahdollista jällkeenpäin selvittää, oliko sama pariskunta todella molemmissa junissa... Vaikka enhän tiedä, tapahtuiko tämä ennen kuin isoveli rupesi valvomaan.

Isoveli on valvonut aina.

Ei se ole valvonut ennen niin hyvin. Nyt teknisen kehityksen myötä toki lisännyt kaikenlaista toimintaansa.

Muuten noin yleensä tuntuu, että laitospaikkojen heikentyminen on lisännyt kaikenlaisia näkyjä ja mielikuvituksellista toimintaa monienkin päässä.

Tämän jo kerrotun havaitsee esim.tätä ja monia muitakin ketjuja lukemalla.

näin unta saan pillua mutten saanutkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kuolleen poikani, kaksoisolennon,  kaupassa missä kävimme useasti yhdessä hänen eläessään. Välimatkaa oli joku kymmenen metriä. Hän sisällä kaupassa, minä ulkopuolella joulukuun pimeässä. Isot ikkunat, Biltemasta kyse.  Sama kävelytyyli. 

Ilahduin, sama tunne tuli sydämeeni kun hänen eläessään.

Mutta melkeenpä samassa hetkessä järkeni sanoi että ei voi olla poikani koska hänhän on kuollut.

Kuolemasta oli mennyt joku puoli vuotta. Kun pyydän saan häneltä merkkejä että kaikki hyvin.

Tänään viimeeksi. Pyysin merkkiä ja mikrokupin kansi katosi ihmeellisesti. Ja palautu. Kerkesin jo etsiä. Naureskelin että oli piilottanut sen multa.

Asun hänen vanhassa asunnossaan, missä hän myös menehtyi.

Tunnen rakkautta tässä asunnossa.

Täytyy olla eri ulottuvuuksia, ja luulenpa että sielut pystyvät matkaamaan vapa

En minä ainakaan kuole, enkä vaihda muotoanikaan.

Ne vaan jätti silloin sinne sitä teknologiaa, joka toimii yhä edeleen. Ja sen taikia pitää tulla tänne yhä uudelleen ja uudelleen.

Jos enemmän muistaisi ja tunnistaisi sen mitä tapahtuu elämien välissä, niin voisi taas muistaa sen kaiken ja paljonkin sitä enemmän.

Kuitenkin jotakin tapahtui, ja ihmiset alkoivat unohtaa ja erityä, mutta luulen ja tiedän nyt, että se on se teknologia, eikä mikään "henkinen yhteys" ei-mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena hyvin syrjäisessä paikassa, vanha kyläkoulu. Koululla oli oma pururata, joka kiersi metsässä lenkin. Oli satanut uutta lunta ja katsoin, että joku aikuinen on lähtenyt lapsensa kanssa kiertämään kuntopolkua. Lähdin itsekin kiertämään lenkkiä ja keskellä ei mitään askeleet päättyivät yhtäkkiä. Eli kävelijät olivat "kadonneet savuna ilmaan".

Samassa paikassa katsoin lapsena ulos ikkunasta, kuten olin katsonut jo tuhansia kertoja. Metsästä tuli siihen kohtaan polku. Näin kaksi lasta historiallisissa vaatteissa eli pukeutumistyyli oli vuosikymmenien takaa. Lapset näkivät minut ja lähtivät äkkiä karkuun. Jotenkin tuli ja on edelleen näin vuosien jälkeen olo, että eivät olleet tästä maailmasta vaan heijastus jostain historiasta. Muutoinkin tuossa paikassa tapahtui outoja asioita, niin sanoivat muutkin, jotka asuivat paikassa aikojen saatossa. 

Kiinnostavan oloinen, ja vähän muista poikkeava, koska ilmeisesti historiaan pitkälle erottuva näky tai vastaava. Missähän päin mahtoikaan noin olla ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kaikki olemme pelkkää energiaa ja osa universumia, jossa se energia sinkoilee joka suuntaan ihan älyttömän kirkkain värein ja kaikki on yhteydessä kaikkeen. Tämän kaiken voi myös nähdä, mutta ei selvinpäin. Kun hapoissa/sienissä voi jättää materia- ja aika ulottuvuuden pois, voi nähdä ja jopa tuntea mistä kaikesta oikeastaan on kyse. Voit jopa keskustelulla samassa tilassa olevan kaverisi kanssa ajatuksen voimalla. Moni voi sanoa, että se on harhaa tai pakoa todellisuudesta mutta oikeasti se on sukellus todellisuuteen. Katsokaa netflixin dokumentti Tuntematon mieli. Erittäin hyvä ja totuudenmukainen minisarja ammatti-ihmisten kertomana.

 

Ihminen on valoa hohtava olento, ja sellaiselle henkilökohtainen voima on kaikkein tärkeintä.  (Carlos Castaneda)

Hohhohhohhohhohhohhohhohhoooo ! ... Että ihan valoa hohottava olento ;)

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena hyvin syrjäisessä paikassa, vanha kyläkoulu. Koululla oli oma pururata, joka kiersi metsässä lenkin. Oli satanut uutta lunta ja katsoin, että joku aikuinen on lähtenyt lapsensa kanssa kiertämään kuntopolkua. Lähdin itsekin kiertämään lenkkiä ja keskellä ei mitään askeleet päättyivät yhtäkkiä. Eli kävelijät olivat "kadonneet savuna ilmaan".

Samassa paikassa katsoin lapsena ulos ikkunasta, kuten olin katsonut jo tuhansia kertoja. Metsästä tuli siihen kohtaan polku. Näin kaksi lasta historiallisissa vaatteissa eli pukeutumistyyli oli vuosikymmenien takaa. Lapset näkivät minut ja lähtivät äkkiä karkuun. Jotenkin tuli ja on edelleen näin vuosien jälkeen olo, että eivät olleet tästä maailmasta vaan heijastus jostain historiasta. Muutoinkin tuossa paikassa tapahtui outoja asioita, niin sanoivat muutkin, jotka asuivat paikassa aikojen saatossa. 

Vettähän voi joskus sataa tosi "epätasaisesti" tyyliin pellon toisella puolella poutaa ja toisella tihuttaa. Miksei voisi lumisateellakin mennä näin?

Jälkimmäisestä tuli mieleen, että kaksi lasta tyyliin naamiaisten jälkeen jostain syystä siellä kuljeskelemassa, ja ap: nähtyään juosseet pakoon? :D 

Olen varmaan joitakin "kummitustarinoita" tullut aiheuttaneeksi itsekin. Yhtenä kesänä olin metsässä kävelyllä ja tykkään yksin ollessa hyräillä ja hymistä jotain laulua. Olin melko korkean pensaikon takana, kun näin sen läpi hämmentyneen marjastajan tms katselevan ympärilleen. Ja koska olen rohkea ja fiksu aikuinen, vetäydyin äkkiä piiloon, koska hyräily ja lauleskelu on olevinaan niin noloa.

Tämä sitten hetken pälyili ympärilleen äänen lähdettä etsien, kunnes lähti pois paikalta. Anteeksi! 🙈

Tässä pari kk sitten avasin jääkaapin ja otin sieltä viiliä, johon aioin sekoittaa omenamuusia. En nähnyt jääkaapissa sitä isoa Felixin lasipurkkia, vaikka aina pidämme sitä samassa paikassa.

Hain sitten toisesta kaapista uuden purkin ja laitoin sen jääkaappin kun olin ottanut siitä tarvitsemani määrän.

Kului muutama tunti niin mieheni kysyi miksi olin avannut uuden purkin kun jääkaapissa oli vielä edellinenkin purkki.

Kappas, siellähän se tosiaan oli ja samalla hyllyllä, sen sinne panemani uuden takana, ei missään piilossa.

Olen tätä miettinyt silloin tällöin enkä voi käsittää, miksi en muka nähnyt sitä tuttuakin tutumpaa isoa purkkia sillä samalla tutulla hyllyllä.

Ehkä tämä oli sellainen glitch matriksissa, kukapa tietää.

Vierailija kirjoitti:

Tässä pari kk sitten avasin jääkaapin ja otin sieltä viiliä, johon aioin sekoittaa omenamuusia. En nähnyt jääkaapissa sitä isoa Felixin lasipurkkia, vaikka aina pidämme sitä samassa paikassa.

Hain sitten toisesta kaapista uuden purkin ja laitoin sen jääkaappin kun olin ottanut siitä tarvitsemani määrän.

Kului muutama tunti niin mieheni kysyi miksi olin avannut uuden purkin kun jääkaapissa oli vielä edellinenkin purkki.

Kappas, siellähän se tosiaan oli ja samalla hyllyllä, sen sinne panemani uuden takana, ei missään piilossa.

Olen tätä miettinyt silloin tällöin enkä voi käsittää, miksi en muka nähnyt sitä tuttuakin tutumpaa isoa purkkia sillä samalla tutulla hyllyllä.

Ehkä tämä oli sellainen glitch matriksissa, kukapa tietää.

Näissä käytän itse termiä "liian lähellä", eli jotain millään löydä, vaikka se on  ihan silmien edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi erikoinen kokemus joka varmaan menee tähän kategoriaan. Silloin 6v poikani ja minä istuimme keittiössä, söimme välipalaa ja katselimme ikkunasta ulos. Poika sitten äkkiä katsoi minua huolestuneena ja kysyi: "Äiti, sattuiko sitä tyttöä joka kaatui pyörällä tuossa postilaatikon edessä?" Ihmettelin, että mahtaa taas höpöttää, ikkunan edessä olevalla tiellä ei ollut kulkenut ihmisiä koko välipalahetken aikana. Sitten katsoin ikkunasta ulos: näin, kun mutkasta kaartoi ala-asteikäinen tyttö pyörällä, menetti jotenkin pyörän hallinnan ja kaatui suoraan postilaatikkomme eteen. Olin niin ällikällä lyöty, etten ehtinyt tytön avuksi ennen kuin hän jo nousi ylös ja jatkoi matkaansa.

Vanha viesti, mutta tästä minulla on todella vahva epäilys ettei ajankulku ole niin suoraa mihin olemme oppineet uskomaan. Lapset varsinkin on vielä ehkä herkempiä, sanoisi

retrokausaliteetti

Ihmisen aivot myös harhauttavat. Ei pidä luottaa pelkkiin tuntemuksiin. Esimerkiksi itse muistan, kun olin pohtimassa erästä yksityiskohtaista työasiaa hyvin keskittyneenä. Sitten puhelin soi ja kerrottiin että vanhempani oli yllättäen menehtynyt. Välittömästi löi tunne, että "mä aavistin tämän juuri etukäteen". Mutta toisaalta muistin tarkalleen mitä olin ollut tekemässä ja pohtimassa, eikä minkäänlaista aavistusta ollut.