Miksi vanhemmat ihmiset ei tajua opiskelua aikuisiällä?

En tunnista. Olen 58 enkä tunne ketään joka ei olisi opiskellut. Itse kävin yliopistolla jatko-opinnnoissa viisi vuotta sitten ja vuodenvaihteessa jään taas opintovapaalle.

Veljeni täyttää kohta 70 ja on opiskellut maisteriksi jäätyään eläkkeelle.

Mistähän olet tällaista saanut päähäsi?

Useimmat ystävistäni, yli 50 v., opiskelevat edelleen, yliopistossa, kursseilla, kansalaisopistoissa. Joku kolmatta tutkintoaan, yksi tekee väikkäriä, useat opiskelevat kieliä tai taideaineita.

Nuoruus 70- ja 80 luvuilla. Itsekin opiskellut uuden ammatin 2000-luvulla. Anna mennä typerät kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Intoa opiskeluun!

ennen oli ylipäätään vähemmän joustoa joka asiassa, myös opiskelun suhteen. itse huomannut tämän 40-luvulla syntyneen äitini kanssa jutellessa. hän ei käsitä että joku voi olla ihan oikea opiskelija aikuisiällä. johtuu tietysti siitä että hänen nuoruudessaan ajat oli toiset.

Koska heidän mielestään siinä iässä kuuluu olla jo vakituisesti työelämässä, asumassa omassa omistusasunnossa, avioliitossa ja lapsiakin useampi.

Aivan outo ajatus minustakin, kerran v81 törmäsin tuollaiseen ajatukseen, kyseessä oli silloin noin 40v tuoreen yon äiti, joka suri kun tytär ei ollut päässyt opiskelemaan ja tiesi jonkun tuttunsa aikuisena päässeen.

Enemmän olen törmännyt ihailuun miten jaksat, olet ahkera, olet niin viisas jne.

No, ennen oli niin, että kun oli opiskellut jonkun ammatin, riitti töitä eläkeikään saakka.

Varsinkin, jos olit "herra" vaikkapa insinööri tai yo-merkonomi, nousujohteinen työura oli taattu.

Suurin osa ikäisistäni ei jaksa ryhtyä opiskeluun perheen ja työn ohessa, mutta kun itse ryhdyin nyt suorittamaan 41-vuotiaana toista yliopistotutkintoani, niin minulle on ainakin päin naamaa ilmaistu vain ihailua jaksamisestani ja myös ällistäni, koska pääsin sisään pääsykokeiden kautta tiedekuntaan, jonne pääsy on yksi vaikeimmista ja joissain yliopistoissa vissiin jopa vaikein. Kyllä sisäänpääsy uhrauksia vaatikin koko perheeltä ja kaiken sovittaminen yhteen koettelee kyllä jaksamista, mutta tässä iässä tietää, mikä oikeasti kiinnostaa ja motivaatio on ihan eri kuin aikoinaan joskus 18-vuotiaana.

Ei aikaisemmin ole ollut mitään aikuiskoulutus mahdollisuuksia olemassakaan. Ammatti opiskeltiin oppilaitoksissa nuorena jos halusi opiskella, ja valmistui ammattiin.

Jos ei halunnut opiskella meni töihin kauppaan tai tehtaisiin.

Suomessa on aikaisemmin ollut mielettömän paljon tarjolla teollisuustyöpaikkoja tehtaissa, niin naisille kuin miehille.  Enää ei ole, kun on automatisoitu ja siirretty tehtaat ulkomaille.

Maailma oli ennen paljon yksinkertaisempi.

Ajat ja tavat muuttuu, nykyisin opiskelu on elinikäistä, ja useampi saattaa joutua opiskelemaan uuden ammattin jopa parikin kertaa elämässä.

Ei ole työttömänä enää varaa. (kun menettää tuet)

Toiseen tutkintoon ei nykyään saa opintotukeakaan, vaikka olisi käyttämättömiä kuukausia.

Jos 60-70-luvulla halusi opiskella, se vaati rahaa ja vielä 70-luvulla oli lukukausimaksut, ei ollut opintorahaa, asumistukia tai oppilasasunnotkin oli harvassa. Pankista otettiin opintolaina, johon tarvittiin takaajat.

Eli silloin opiskelu oli pitkälti kiinni vanhempien varallisuudesta ja tilanne helpottui, kun kouluista poistettiin lukukausimaksut ja opintorahaa ja asumistukea alettiin maksaa.

Luulen kyllä, ettei nykyään opiskeltaisi jos tuet poistettaisiin ja kaikesta maksettaisiin itse.

Tilanne Suomessa helpottui 70-luvun lopussa ja sen jälkeen kyllä ovat opiskelleet jonkun ammattitutkinnon ja monet vielä useamman.

Vierailija kirjoitti:

tässä iässä tietää, mikä oikeasti kiinnostaa ja motivaatio on ihan eri kuin aikoinaan joskus 18-vuotiaana.

Riippuu ihan ihmisestä. Itse en tunnista itseäni tuollaisesta kuvauksesta. Yli puolet elämästä kuitenkin jo mennyt.