Kateelliset kaverit - mikä neuvoksi?

Tai siis ”kaverit”. Minä olen mielestäni ystävällinen ja avulias ihminen. En koskaa kettuile ja itsekin herkkänä yritän huomioida muiden tunteita. Huomaan kuitenkin, että jos tuttavallani/tutullani on itsetunto-ongelmia tai jotain konkreettisia ongelmia ( rahaongelmia, ylipaino, parisuhdeongelmia jne) niin aina jossain vaiheessa alkaa sellainen ikävä piruilu, selän takana puhuminen/toimiminen ja joukosta pois jättäminen.

Eli varmasti ulospäin vaikuttaa siltä, että minulla on kaikki hienosti. Minulla on ihanat, hyvin pärjäävät ja kauniit tytöt, ihana ja uskollinen aviomies, olemme erittäin hyväpalkkaisia, minulla on monen haaveilema unelmatyö. Olen myös hyvin sporttinen ja syömme terveellisesti, joten olen elämäntapojen ansiosta myös hoikka. Ja kuulemma hyvännäköinen, vaikka en itse näekään itseäni sillä tavalla.

Mutta meillä on ollut ja on yhä myös omat ongelmani. Ensinnäkin tämä joidenkin huonosti peittelemä kateus ja sen mukainen käytös tuntuu ikävältä. Sukulaisten kanssa on ollut erilaisia ongelmia sairauksista talousvaikeuksiin. Vanhemmalla tytöllä on ollut myös samanlaisia ongelmia kuin minulla, eli luokkansa tytöistä ainakin osa kadehtii, kun on hyvä koulussa, nätti ja hyvä myös harrastuksissaan.

Eli mitä näiden kadehtijoiden kanssa pitäisi tehdä? Esittää heidän seurassaan jotenkin onnetonta? Mitä ystävällisempi yritän olla, sitä vinommin osa katsoo. Osaa voin vältellä ja tapaan vain satunnaisesti, osaa tapaan pakostakin.

Yksi konkreettinen esimerkki: kutsuimme yhden tytön luokkakaverin koko perheen kylään, kun kävivät myös samassa harrastuksessa. Kestitimme hyvin, lahjoitimme pieneksi jääneet luistimet heidän tytölleen. Ikinä ei ole tullut vastakutsua kylään ja tyttönsä vain ilkeilee koulussa omalleni. Perheen isä on ok, mutta äiti näyttää hapanta naamaa. Ymmärrän, jos ei kylään kutsuta, mutta sellainen ystävällinen jutustelu nyt voisi olla tavatessa paikallaan ihan peruskohteliaisuuden nimissäkin.