Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinä nainen, jolla on ollut useita kumppaneita: Vakiinnuitko?
12.10.2019 |
Minulla on ollut useita kumppaneita, niin seurustelu- kuin seksikumppaneita. Valehtelematta mennään varmaan lähempänä sataa. Olen nuoruudessani pettänyt ja nykyään tapaillessa saattaa olla, että tapailen useampia samanaikaisesti, ennen kuin tiedän haluavani olla jonkun kanssa. Suhteeni ovat kuitenkin ensimmäisen pidemmän seurusteluni (4 vuotta) jälkeen vain lyhenneet, enkä nyt enää 31-vuotiaana oikein uskalla toivoa, että tapaisinkaan ketään, jonka kanssa haluaisin olla. Tai joka haluaisi olla minun kanssani.
Nuorempana tuntui, että hyväksyin miehen kuin miehen, joka sattui minusta pitämään. Suhteeni eivät olleet mielenterveydelleni hyväksi, mutta ne kestivät monenlaista. Nykyään jos tapailu vakiintuu, riidat johtavat lähestulkoon aina eroon. En tunne, että voisin enää selvitä riidoista selvittämällä asioita, eikä tunnu, että se toinenkaan osapuoli haluaisin. On helpompi erota ja palata Tinderiin etsimään seuraavaa.
Tämä on kuluttavaa. Päätin äskettäin muutaman kuukauden tapailun tällaiseen riitaan. Koin oloni epävarmaksi, joten heitin koko suhteen romukoppaan. Nyt olen tavannut (taas) miehen, josta olen kiinnostunut ja jossa on paljon hyviä piirteitä. Mies sanoo haluavansa muutaman vuoden sisällä vakiintua, kuten minäkin haluaisin. En kuitenkaan pysty antaa itseni ihastua tähän mieheen, koska tiedän kuitenkin, miten tässäkin käy.
Ongelmana on varmasti luonteeni. Olen itsekäs, sotkuinen ja haihatteleva tuuliviiri. En ole "vaimomateriaalia", en osaa laittaa kotia tai olla muutenkaan naisellinen. En tiedä, tulisiko minusta hyvä äiti. En juo usein, mutta silloin kun sille päälle satun, lapasesta lähtee. Olen heikko ihminen ja varmasti jollain tavalla sairas, ja kaipaan rinnalle vahvaa miestä. Nykyään kuitenkin kaikki minun luonteenpiirteeni ovat "red flageja", jotka kyllä viehättävät alkuun, mutta eivät kanna pidemmän päälle. Vedän puoleeni varattuja, pitkistä suhteista lähteneitä ja sitoutumiskammoisia.
Kommentit (21)
Ei minulle ole ollut mitään ristiriitaa sitoutumisen ja irtoseksin kesken. Irtoseksi on kuulunut vain aikoihin, kun olen ollut sinkkuna. Nuorena olen kyllä pettänytkin, mutta siitä on noin 25 vuotta. Sittemmin on ollut selvää, että parisuhteessa en harrasta seksiä muiden kanssa.
Nyt olen avoliitossa ja uskon ja toivon tämän olevan loppuelämäni suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut vain parikymmentä, mutten ole kelvannut kellekään lopulta. Joten en riko itseäni enää näissä kertakäyttösuhteissa, olen mieluumin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Olet parisuhdekelvoton.
Perustele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kommentoimatta muuta, kolmenkympin tuolla puolen miehet ovat joko varattuja, pitkistä suhteistä kiertoon pistettyjä tai sitoutumiskammoisia.
Kiertoon pistettyjä? Ihan kuin se olisi aina miehen syytä, että suhde kariutuu. Minun kokemukseni miehistä, joilla on takana pitkä suhde, ovat joko seksineurootikkoja tai sitten ihan kunnollisia, rakastavaa parisuhdetta etsiviä miehiä. Ensimmäisen kategorian edustajien ei varmaan olisi koskaan pitänyt edes avioitua. Heidän ajatusmaailmassaan ainoastaan kaikkiin reikiin antava nainen on aidosti rakastava nainen.
Ap, miksi et aloittaisi terapiaa? Olet itsekin huomannut että sinulla on ominaisuuksia, jotka tekevät sinusta hankalan parisuhdekumppanin. Et luota kykyysi ratkaista ristiriitoja suhteessa. Se on aivan olennainen parisuhdetaito, ja sitä on täysin mahdollista opetella. Selitys siihen, miksi suhteesi johtavat eroihin, on siinä että yrität kerta toisensa jälkeen olla niissä vanhalla tyylilläsi, vaikka olet sen jo toimimattomaksi todennut. Hyvä terapeutti voi auttaa sinua löytämään parempia vaihtoehtoja, jotka koet omaksesi, ja mahdollistavat sinulle onnellisen parisuhteen.
Itse tapasin 40-vuotiaana samanikäisen miehen, joka olisi ollut elämäni suurin rakkaus, jos hän olisi alkanut ajoissa työstää vaikeuksiaan ja kipupisteitään (näitä oli hyvin paljon). Ikävä kyllä hän motivoitui tuohon yritykseen vasta minut tavattuaan. Työtä oli niin paljon tehtävänä, että lopulta en jaksanut olla hänen rinnallaan niin pitkään kuin olisi tarvittu. Kaksi vuotta jaksoin ottaa kuraa vastaan kumppanilta ja sitten totesin, että en tuhlaa elämääni enempää (jouduin suhteen seurauksena sairauslomalle vaikean masennuksen vuoksi). Silti edelleen toivon hänelle kaikkea hyvää, ja että hän pääsisi joskus demoneistaan ja löytäisi vielä rakkauden.
Sinulla olisi nyt tuhannen taalan paikka työstää asioitasi, kun et ole vielä tavannut sitä ns. oikeaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoimatta muuta, kolmenkympin tuolla puolen miehet ovat joko varattuja, pitkistä suhteistä kiertoon pistettyjä tai sitoutumiskammoisia.
Kiertoon pistettyjä? Ihan kuin se olisi aina miehen syytä, että suhde kariutuu. Minun kokemukseni miehistä, joilla on takana pitkä suhde, ovat joko seksineurootikkoja tai sitten ihan kunnollisia, rakastavaa parisuhdetta etsiviä miehiä. Ensimmäisen kategorian edustajien ei varmaan olisi koskaan pitänyt edes avioitua. Heidän ajatusmaailmassaan ainoastaan kaikkiin reikiin antava nainen on aidosti rakastava nainen.
Kiertoon pistettyjä siksi, että miehet ovat yleensä aivan tavattoman tarmottomia aktiivisesti lähtemään, huonostakaan suhteesta. Tarvitaan toinen nainen vetovoimatekijäksi, sitten ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi et aloittaisi terapiaa? Olet itsekin huomannut että sinulla on ominaisuuksia, jotka tekevät sinusta hankalan parisuhdekumppanin. Et luota kykyysi ratkaista ristiriitoja suhteessa. Se on aivan olennainen parisuhdetaito, ja sitä on täysin mahdollista opetella. Selitys siihen, miksi suhteesi johtavat eroihin, on siinä että yrität kerta toisensa jälkeen olla niissä vanhalla tyylilläsi, vaikka olet sen jo toimimattomaksi todennut. Hyvä terapeutti voi auttaa sinua löytämään parempia vaihtoehtoja, jotka koet omaksesi, ja mahdollistavat sinulle onnellisen parisuhteen.
Itse tapasin 40-vuotiaana samanikäisen miehen, joka olisi ollut elämäni suurin rakkaus, jos hän olisi alkanut ajoissa työstää vaikeuksiaan ja kipupisteitään (näitä oli hyvin paljon). Ikävä kyllä hän motivoitui tuohon yritykseen vasta minut tavattuaan. Työtä oli niin paljon tehtävänä, että lopulta en jaksanut olla hänen rinnallaan niin pitkään kuin olisi tarvittu. Kaksi vuotta jaksoin ottaa kuraa vastaan kumppanilta ja sitten totesin, että en tuhlaa elämääni enempää (jouduin suhteen seurauksena sairauslomalle vaikean masennuksen vuoksi). Silti edelleen toivon hänelle kaikkea hyvää, ja että hän pääsisi joskus demoneistaan ja löytäisi vielä rakkauden.
Sinulla olisi nyt tuhannen taalan paikka työstää asioitasi, kun et ole vielä tavannut sitä ns. oikeaa!
Käyn jo terapiassa. Tai "keskustelemassa". Ei se tunnu johtavan mihinkään.
Pari edellistä (lyhyttä) suhdettani kariutui siihen, että valitsin todennäköisesti itselleni liian herkkiä miehiä. He kokivat, että kävelen heidän ylitseen enkä kunnioita heidän rutiinejaan. Toinen esimerkiksi sanoi, ettei uskaltanut ehdottaa, että katsoisimme jotain häntä kiinnostavia ohjelmia televisiosta, koska olisin loukkaantunut. Järjetöntä. Kuulostin hänen puheissaan aivan järkyttävältä pirttihirmulta, millaiseksi en tosiaankaan itseäni koe enkä oikeasti usko olevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös "meni lujaa" ensimmäiset 30 vuotta. Miehiä varmaan (en ole laskenut) saman verran kuin sinulla. Avioiduin vähän yli 30 vuotiaana ja ollut nyt jo yli 40 vuotta uskollisena, kilttinä vaimona. Tässä iässä voin jo sanoa, että meillä on ollut hyvä avioliitto ja elämä yhdessä. Mies sanoo vieläkin usein olevansa onnellinen minun kanssani ja minulle hän on edelleen kaikkein rakkain. Molemmat tunnemme toistemme historiat ja myös ymmärrämme, että tämä päivä ja tulevaisuus yhdessä on tärkeintä.
En vastaa suoraan kysymykseen, mutta kuvauksesi persoonastasi ja käytöksestäsi välittää kuvan, että sinulla voi olla vaikeita asioita taustalla, joita et ole käsitellyt kunnolla. Mm. tuuliviiriys/impulsiivisuus/mielialojen vaihtelu, joustamattomuus/neuroottisuus, riippuvuuskäyttäytyminen (lapasesta lähteminen esim. seksin ja alkoholin suhteen), tunteiden turruttaminen ym. ovat usein tällaisista asioista johtuvaa oireilua. Suosittelen lukemaan tämän pdf:n useaan kertaan ja kunnolla, jos vähänkään tuntuu tutulta: http://www.disso.fi/wp-content/uploads/2018/02/Trauma-ja-dissosiaatio-o… (oireista tiivistelmä sivuilla 36-40). Ja aloittamaan psykoterapian. Minua em. teot ovat auttaneet paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös "meni lujaa" ensimmäiset 30 vuotta. Miehiä varmaan (en ole laskenut) saman verran kuin sinulla. Avioiduin vähän yli 30 vuotiaana ja ollut nyt jo yli 40 vuotta uskollisena, kilttinä vaimona. Tässä iässä voin jo sanoa, että meillä on ollut hyvä avioliitto ja elämä yhdessä. Mies sanoo vieläkin usein olevansa onnellinen minun kanssani ja minulle hän on edelleen kaikkein rakkain. Molemmat tunnemme toistemme historiat ja myös ymmärrämme, että tämä päivä ja tulevaisuus yhdessä on tärkeintä.
Millainen on miehesi historia?
Ap, sinä et edelleenkään osaa esittää naista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisvihatrolli kalastelee. Älkää käykö syöttiin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös "meni lujaa" ensimmäiset 30 vuotta. Miehiä varmaan (en ole laskenut) saman verran kuin sinulla. Avioiduin vähän yli 30 vuotiaana ja ollut nyt jo yli 40 vuotta uskollisena, kilttinä vaimona. Tässä iässä voin jo sanoa, että meillä on ollut hyvä avioliitto ja elämä yhdessä. Mies sanoo vieläkin usein olevansa onnellinen minun kanssani ja minulle hän on edelleen kaikkein rakkain. Molemmat tunnemme toistemme historiat ja myös ymmärrämme, että tämä päivä ja tulevaisuus yhdessä on tärkeintä.
Eli nyt olet yli 70v reilusti?
Kumppaneita on ollut suunnilleen 40-50. Sinkkuelämään ovat aina kuuluneet, parisuhteessa olen uskollinen. Löysin nykyisen mieheni 30-vuotiaana ja yhdessä ollaan oltu 18 vuotta. Eli tänä aikana ei ole ollut muita kumppaneita kuin mieheni. Enkä muita tarvitse tai halua.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä et edelleenkään osaa esittää naista.
No sekin vielä. :D Ilmankos ei lykästä parisuhderintamalla. Lienen liian maskuliinin.
Luin tuota edellisen laittamaa linkkiä, ja siinä oli kyllä paljon tuttua. Minulla saattaa joskus tulla hyvin vahva tuntemus, että olen kuvitellut kaiken saavuttamani, jopa parisuhteen (jos sellainen sattuu olemaan). Uppoan myös vahvasti kuvitelmiini ja uneni ovat todella vahvoja (hyvässä ja pahassa).
Huomasin aloitettuani soittoharrastuksen uudelleen, että saan siitä rauhaa. Musiikki kyllä laukaisee minussa myös hyvin vahvoja tunnereaktioita. Tänään esimerkiksi puhkesin itkuun kuunnellessani musiikkia, enkä oikein tiedä miksi.
ap
Huono tuuri beta-suomimiehillä. Meillä on maailman irtoseksimyönteisimmät ja alfoille persoimmat naiset. Panomies-alfoille ja ulkòmaalaisille Suomi on maanpäällinen paratiisi, mutta meille betoille päinvastoin . Maksaa kyllä saadaan nämä lystäilyt mutta muuhun ei kelvata. Prkle.
Alue: Aihe vapaa
Kommentoimatta muuta, kolmenkympin tuolla puolen miehet ovat joko varattuja, pitkistä suhteistä kiertoon pistettyjä tai sitoutumiskammoisia.