Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaisia ratkaisuja olet tehnyt, mitä vanhempiesi/perheesi on ollut vaikea hyväksyä?
12.10.2019 |
Minä synnyin lestadiolaisperheeseen ja meillä luonnollisesti kaikki kirkon menot kuuluvat elämään. Minulla on parikin ratkaisua, jotka olen tehnyt nimenomaisesti liittyen uskonnollisuuteen ja ne ratkaisut olivat vanhemmilleni aivan valtava pala purtavaksi.
1. Yhtenä kertana päätin, etten enää mene sunnuntaiseuroihin, koska ne olivat mielestäni niin tylsiä tilaisuuksia ja se yksikin tunti meni aivan järkyttävän hitaasti. Myöskään en uskonut Jumalaan. Vanhempani yrittivät viedä minua siis raahaamalla, mutta rimpuiluni tuotti tulosta ja lukitsin itseni vessaan, kun pääsin karkuun. Sain viikon kotiarestia. Tämä sama taistelu toistui seuraavina viikkoina samalla tavalla ja aina voitin, mutta sain joka kerta arestia. Sitten isä vihdoin kysyi, että enkö usko Jumalaan ja tunnustin, että en. Olin tuolloin ala-asteikäinen, mutten muista enää millä luokalla. Minua ei tämän jälkeen vaadittu lähtemään seuroihin mukaan, vaikka minulta toki kysyttiin lähdenkö, enkä saanut enää rangaistuksiakaan, koska ne olisivat vain olleet turhia.
2. Rippikouluikäisenä kieltäydyin osallistumasta rippikouluun. Minulle yritettiin tarjota myös Prometheus-leiriä vaihtoehtona (uskokaa tai älkää, mutta vanhempieni aloitteesta). Olin jo tuolloin hyvin introvertti ja ajatuskin tuntemattomien ihmisten kanssa leiriytymisestä jonnekin iivantiiraan sai minut kieltäytymään kunniasta. Tästä asiasta taistelimme vanhempieni kanssa intensiivisesti puolen vuoden ajan. Minä en taipunut, eivätkä vanhempanikaan olisi taipuneet. Sitten olikin jo kesä ja leireille osallistuminen oli jo myöhäistä. Tämä leirittäminen olisi luultavasti ollut vanhemmilleni kunnian asia tai ainakin luulen niin. Olin musta lammas nyt koko suvun tietäen.
Muita yhtä intensiivisiä riitoja en ole aiheuttanut ratkaisuillani ja olen vanhempieni kanssa hyvin läheinen nykyisin. Madalsin myös tempuilla kynnystä sisaruksiltani irtaantua lahkosta, minkä he myös myöhemmin tekivät. Niin isot kuin pienet sisarukset ovat vuoron perään irtautuneet ja nykyisin myös vanhemmat. Toivottavasti se oli kuitenkin heidän aito oma ratkaisunsa, eikä sellainen "mutta kun muutkin"-ratkaisu.
Kommentit (17)
Koulunkäynti ylioppilaaksi asti oli ihan OK, mutta sitten tulikin ongelmia sekä perheen että lähisuvun puolelta. Päätin pyrkiä yliopistoon, jonne myös pääsin. Se oli aluksi tosi paha juttu. Eihän työläisten lapset sinne saa / voi mennä. Kauppaopisto tai sairaanhoitokoulu olisivat olleet parhaat vaihtoehdot. Kauppaopistoon pyrinkin taka-ajatuksen yrittää sitten kauppakorkeaan. No en tullut valituksi. Sairaanhoitokouluun minulle jopa tilattiin hakupaperit, mutta sanoin vain, että pyrkiköön se, joka paperit tilasikin. Tunsin oman luonteeni sen verran hyvin, että en olisi missään tapauksessa soveltunut hoitotyöhön. Aikanaan valmistuin maisteriksi ja siihen mennessä valintanikin oli jo hyväksytty. Äiti jopa järjesti (selkäni takana) pienet kekkerit lähisuvulle, kun olin valmistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uraäitini ei voinut millään tajuta että MINUN valintani oli 2 lasta ja kotiäitiys. Olisi pitänyt olla yksi lapsi ja työ ykkössijalla elämässä.
Oman elämäni suunnan valitsin jo 6v kun päätin että minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurinpojan äiti. Ja menen naimisiin ja saa tytön ja pojan. Hasuua kyllä näin kävi. Ja se oli vielä miehelle erittäin ok että olen kotiäiti ja se oli taloudellisestikin mahdollista.
Onko hän jo hyväksynyt valintasi?
AP
Ulkomaille muutto. Lähiperhe on hyväksynyt, mutta vielä yli kymmenen vuotta ulkomailla asuttuani, tätini aina kyselee, että milloin lopetan tuon hölmöilyn ja palaan Suomeen.
Etenkin isälle oli kova pala, kun en mennyt hyvin sujuneen lukion ja yo-kirjoitusten jälkeen yliopistoon tai muuhun korkeakouluun. Ja ihan duunariperheessä siis kasvoin, vanhemmilla kansakoulu ainut koulu minkä käyneet. Menin amikseen. Muttei se ollut mun juttu, aikuisena sitten menin yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- kirkosta eroaminen
- vapaaehtoinen lapsettomuus
- opiskelu itseä kiinnostavalle alalle, eikä lääkäriksi (vanhemmat siis lääkäreitä, ja usein lääkärien lapset opiskelevat myöskin lääkäreiksi)
- asuminen vuokralla pienessä kerrostalokopissa, vaikka olisi varaa ostaa omakotitalo
- kasvissyönti
Kyllähän näitä riittää :’D
Taisi ne vähän mutista, kun mä lopultakin hain sinne huvipuistoon töihin, ja pääsinkin vielä 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin äidin mielestä väärään lukioon. Olisi pitänyt mennä sellaiseen jossa voi opiskella latinaa, jotta voin myöhemmin kouluttautua lääkäriksi. Samasta syystä olisi pitänyt lukea pitkä matikka. Valitsin lyhyen.
Toinen, joka on edelleen arka asia, on vapaaehtoinen lapsettomuuteni. Äiti toivoisi lastenlapsia, mutta veljeni on peräkammarinpoika joka ei saa (eikä ehkä haluakaan?) parisuhdetta, ja minä taas en halua lapsia.
Äitini ei meinannut millään tajuta että emme halua lapsia. Enää ei kysele kun ollaan molemmat yli neljänkymmenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei meinannut millään tajuta että emme halua lapsia. Enää ei kysele kun ollaan molemmat yli neljänkymmenen.
Minulla kyselee edelleen, vaikka olen 41. Muistuttelee myös, että munasoluja voi pakastaa! Ihan kuin ryhtyisin sellaiseen rääkkiin lapsen saadakseni, kun en normimenetelmälläkään sitä lasta ole halunnut tehdä.
t. 9
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei meinannut millään tajuta että emme halua lapsia. Enää ei kysele kun ollaan molemmat yli neljänkymmenen.
Minulla kyselee edelleen, vaikka olen 41. Muistuttelee myös, että munasoluja voi pakastaa! Ihan kuin ryhtyisin sellaiseen rääkkiin lapsen saadakseni, kun en normimenetelmälläkään sitä lasta ole halunnut tehdä.
t. 9
Huh. Olen ikäisesi, mies 48v. Mun suuntaan paine onneksi helpottui kun veljeni alkoi lisääntymään, ja nyt tosiaan ollaan jo siinä iässä että lastenteko ei tule kysymykseen.
10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei meinannut millään tajuta että emme halua lapsia. Enää ei kysele kun ollaan molemmat yli neljänkymmenen.
Minulla kyselee edelleen, vaikka olen 41. Muistuttelee myös, että munasoluja voi pakastaa! Ihan kuin ryhtyisin sellaiseen rääkkiin lapsen saadakseni, kun en normimenetelmälläkään sitä lasta ole halunnut tehdä.
t. 9
Mikähän siinä lastenlasten saamisessa on niin tärkeää, että täytyy oikein painostaa toista lisääntymään :D Voisin maalata suuren punaisen ja vihaisen mummotaulun, jossa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla "LISÄÄNNY!"
AP
Olen nainen ja panseksuaali. Lukiossa minulla oli pientä säätöä (suudelmatasolla, molemminpuolinen ihastus jne) tytön kanssa ja sitä 40-luvulla syntyneiden vanhempieni oli mahdoton sulattaa. Olin aina tykännyt pojista, en siis ollut mikään lesbo vaan kaikki oli pelkkää tuon tytön matkimista, ilmoitti äiti. Poikaystävä sai olla meillä yötä mutta joutui nukkumaan takkahuoneessa (jossa normaalisti nukkui koira, poikaparka oli allerginen), mutta tyttökaverit tietysti aina nukkuivat huoneessani. Hankala tilanne kun tuo mainittu tyttö tuli meille yöksi, äiti olisi mielellään halunnut sijoittaa hänet takkahuoneeseen, mutta ei kuitenkaan ihan voinut vaatia, sehän olisi tarkoittanut sen myöntämistä, että välillämme voisi olla jotain seksuaalista.
Aikuisena seurustelin pari vuotta transnaisen kanssa. Aikaisemmat poikaystävät (3 kpl) oli kutsuttu mökillemme ja saimme jo jopa nukkua samassa huoneessa, mutta ei tullut kuuloonkaan että tyttöystäväni olisi tervetullut. Hänestä ei saanut edes puhua ainakaan muiden kuullen, mieluiten ei ollenkaan. Joskus puhuessani hänestä äiti ärähti, että älä puhu siitä niin kuin se olisi nainen, se on mies.
Nyt olen miehen kanssa naimisissa ja tätä valintaa vanhempani arvostavat suuresti. Isä piti ihanan puheen häissäni, mutta korosti ehkä hieman tarpeettomasti että ovat onnellisia siitä, että menen naimisiin MIEHEN kanssa... josta he kovin pitävät.
Jos aihe tulee vielä joskus puheeksi, mainitsen kyllä mielelläni olevani edelleen panseksuaali, vaikka heteroliitossa olenkin. Oletan, että vanhempani olettavat, että olen hetero ja tuo kapinavaihe on takanapäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lävistykset ja tatuoinnit. Halusin esim. kielikorua 12-vuotiaasta asti, kaikki paitsi korvikset (jotka hankin 17-vuotiaana) oli ehdottoman kiellettyä kunnes muutin pois kotoa 19-vuotiaana, ja sain vuosia kuulla kauhistelua käsivarren lohikäärmetatuoinnista (jonka hankin 20-vuotiaana). Sitä paitsi kielikorusta tai ainakin sillä leikkimisestä seuraisi kasvohalvaus ja nännilävistyksistä rintasyöpä. Venytykset korvissa, eikö niiden voisi antaa jo kasvaa umpeen? Jne.
Olen 34 ja nyt kun isovanhemmat ja isotäti ovat jo kuolleet, en enää joudu käyttämään pitkähihaisia vanhempien kotikulmilla ihmisten ilmoilla piilottaakseni tatuoinnin, ja harvoin kuulen siitä edes valitusta.
Äitiäni on surettanut päihteidenkäyttöni, isää taas ateismi.
Isäni on kiihkouskovainen alkoholisti ja kaikista meistä lapsista on tullut ateistisia juoppoja :D
Uraäitini ei voinut millään tajuta että MINUN valintani oli 2 lasta ja kotiäitiys. Olisi pitänyt olla yksi lapsi ja työ ykkössijalla elämässä.
Oman elämäni suunnan valitsin jo 6v kun päätin että minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurinpojan äiti. Ja menen naimisiin ja saa tytön ja pojan. Hasuua kyllä näin kävi. Ja se oli vielä miehelle erittäin ok että olen kotiäiti ja se oli taloudellisestikin mahdollista.