Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Masentunut puoliso - kuinka paljon pitää sietää?
Ap.
12.10.2019 |
Puolisoni on selvästi masentunut, ollut jo pitemmän aikaan. Normaali arki vaikuttaa olevan ylitsepääsemättömän raskasta, puheet ainoastaan negatiivista, työ ei kiinnosta, lapset ei kiinnosta, parisuhde ei kiinnosta.
Meillä on kolme pientä lasta joiden kasvatukseen tai elämään ylipäätään hän ole juuri lainkaan osallistunut, vaikka saman katon alla asutaankin. Jos on kotona, on oleminen sohvalla makaamista puhelin tiukasti kourassa, ei näe eikä kuule mitään mitä ympärillä tapahtuu, ei vastaa puheeseen ei kertakaikkiaan saa mitään kontaktia ellei kurkku suorana huuda. Viettää USEITA tunteja pois kotoa, todella useita. Esimerkki lauantaista ja sunnuntaista:
-nukkuu iltapäivään asti
-pari tuntia puhelimen kanssa lojumista sohvalla
-häipyy sanaa sanomatta jonnekin ja palaa vasta myöhään illalla kun lapset jo nukkuvat
Ei soittele kotiin, ei kysele. Ei kestä minkäänlaista kritiikkiä tai vaatimuksia, jos pyydän esim. komentamaan isompia lapsia kun nukutan vauvaa, saattaa hän siitä saada niin hirveän siepin että häipyy ovet paukkuen, uhkaa erolla, ja lopulta itkee pahaa oloaan miten ei kestä elämäänsä enää ja haluaa päättää päivänsä.
Olen yrittänyt olla tukena ja ymmärtää, antanut aikaa ja omaa tilaa. Hoidan käytännössä kokonaan lapset ja kodin. Mies ei osallistu laisinkaan. Kuitenkin hänen huono käytös minua ja lapsia kohtaan pistää miettimään onko tässä enää järkeä yrittää. En jaksa kantaa huolta aikuisesta ihmisestä kuin pienestä lapsesta, puhuminen miehelle täysin turhaa. Ei näe omia virheintään laisinkaan, vaan kokee käytöksensä olevan täysin oikeutettua koska hänellähän on niin paha olla. On kuin seinille puhuisi kun ei vaan tajua kuinka satuttaa lapsia ja minua käytöksellään. En jaksaisi enää yrittää, en todellakaan. Olen itseasiassa jo muuttanut lasten kanssa omaan vuokra-asuntoon omistusasunnostamme. Kuitenkin aina mies jotenkin saa minut säälimään itseään ja suoraansanoen pelkäämään, koska puhuu itsemurha-ajatuksista, ja näin saa minut antamaan vielä yhden mahdollisuuden. Näin taas kävi, ja mies vihdoin hakikin apua ja on parin viikon päästä menossa ammattilaisen luo keskustelemaan ongelmistaan. Vihdoin jotain positiivista!
Mutta mitä tekee mies? Järjestää taas kohtauksen kun ja häipyy ja siinä samassa pilasi meidän syyslomareissun, koska vei auton mukanaan, emmekä päässeet lähtemään ilman sitä.
En halua tätä enää, haluan erota ja rauhoittaa minun ja lasten elämän, mutta takaraivossa piilee pelko mitä jos mies tekee itselleen jotain. Tai mitä jos hän tekee minulle jotain? Eikai kenekään näin paljon tarvitse sietää toisen masennuksen takia?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi terapiassa? Lääkityksellä?
Masennus on ihan oikea sairaus, jonka oireita voi olla myös ärtyneisyys ja riidanhaastaminen. Joten nämä "miehesi on vaan ku sipää"-kommentit ovat aika julmia ottaen huomioon, että kyllä masentuneetkin tätä palstaa lukee. Mutta vaikka se kuinka olisi sairaus, niin se ei ole sun velvollisuutesi yrittää parantaa miestäsi siitä, se on Suomen terveydenhuollon velvollisuus. Et voi myöskään parantua miehen puolesta, sen voi tehdä vain miehesi.
Tärkeintä tässä on ajatella lasten etua. Sinä pystyt ehkä ymmärtämään, että mies nyt vaan on sairas ja käyttäytyy noin, mutta lapset ei. Heille isä vaan käyttäytyy oudosti, etäisesti, ehkö myös pelottavasti. Jos etäisyyden ottaminen tuntuu julmalta, älä ajattele sitä erona, vaan että mies nyt selvästi tarvitsee hermolomaa ja aikaa parantua. Ja jos hänellä ei ole hoitokontaktia missään, voit yrittää rohkaista häntä hankkimaan sellaisen. Pahasta masennuksesta on paha itsekseen parantua.
Ja itsetuhoisista puheista -- pitää toki ottaa vakavasti, mutta älä ikinä jätä suojelematta omaa psyykettäsi tai lapsiasi vain, koska mies on itsetuhoinen. Miehen itsetuhoisuuskaan ei ole sinun vastuullasi, eikä se, jos hän tekee jotain itselleen. Se on vain oire siitä sairaudesta, johon hänen pitäisi hakea apua.
Uskon minä että se mies on masentunut, mutta mikään ei estä kusipäitä masentumasta. Mikään masennuksen aiheuttama ärtyisyys ei vie ihmiseltä kykyä hallita itseään niin, että käytös menisi tuollaiseksi ilman että se tulee myös ihmisen luonteesta. Ap on sanonut ettei mies näe käytöksessään mitään väärää. Hirveä ihminen se on.
Olen ollut vakavasti masentunut enkä ole kohdellut läheisiäni noin pahasti. Olen ollut melko hirveä äidilleni osittain pikkumaisena kostona siitä, että aiheutti masennukseni. Niin tehdessäni olen ollut aina ja koko ajan tietoinen siitä, ettei mua mikään pakota. Että voin antaa pahan oloni kanavoitua ulospäin vain siksi ettei mulla ole lapsia joiden psyyke ja elämä menee siitä pilalle. Että äitikin olisi kyllä voinut valita, mutta kun ei valinnut mun takiani, niin en minäkään valitse hänen takiaan. On tehnyt muuten hänelle oikein hyvää ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinusta lasille hyväksi, että heidän isänsä vaan makoilee kotona tekemättä mitään, ja riidan sattuessa vaan juoksee häntä koipien välissä ulos? Todennäköisesti saat lastesi yksinhuoltajuuden jos pystyt todistamaan tuon käytöksen lastenvalvojalle. Parempi olla "isätön" kuin epävakainen isä, jota joutuu jatkuvasti pelkäämään.
Juu, avun hakeminen olisi kyllä ehdoton edellytys yhteiselämän jatkamiselle. Asumusero ja perheen tapaaminen "terapeuttisessa mielessä" olisi parasta kaikille. Annat mahdollisuuden, mutta ei se tarkoita että sinun pitää siihen jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi terapiassa? Lääkityksellä?
Masennus on ihan oikea sairaus, jonka oireita voi olla myös ärtyneisyys ja riidanhaastaminen. Joten nämä "miehesi on vaan ku sipää"-kommentit ovat aika julmia ottaen huomioon, että kyllä masentuneetkin tätä palstaa lukee. Mutta vaikka se kuinka olisi sairaus, niin se ei ole sun velvollisuutesi yrittää parantaa miestäsi siitä, se on Suomen terveydenhuollon velvollisuus. Et voi myöskään parantua miehen puolesta, sen voi tehdä vain miehesi.
Tärkeintä tässä on ajatella lasten etua. Sinä pystyt ehkä ymmärtämään, että mies nyt vaan on sairas ja käyttäytyy noin, mutta lapset ei. Heille isä vaan käyttäytyy oudosti, etäisesti, ehkö myös pelottavasti. Jos etäisyyden ottaminen tuntuu julmalta, älä ajattele sitä erona, vaan että mies nyt selvästi tarvitsee hermolomaa ja aikaa parantua. Ja jos hänellä ei ole hoitokontaktia missään, voit yrittää rohkaista häntä hankkimaan sellaisen. Pahasta masennuksesta on paha itsekseen parantua.
Ja itsetuhoisista puheista -- pitää toki ottaa vakavasti, mutta älä ikinä jätä suojelematta omaa psyykettäsi tai lapsiasi vain, koska mies on itsetuhoinen. Miehen itsetuhoisuuskaan ei ole sinun vastuullasi, eikä se, jos hän tekee jotain itselleen. Se on vain oire siitä sairaudesta, johon hänen pitäisi hakea apua.
Uskon minä että se mies on masentunut, mutta mikään ei estä kusipäitä masentumasta. Mikään masennuksen aiheuttama ärtyisyys ei vie ihmiseltä kykyä hallita itseään niin, että käytös menisi tuollaiseksi ilman että se tulee myös ihmisen luonteesta. Ap on sanonut ettei mies näe käytöksessään mitään väärää. Hirveä ihminen se on.
Olen ollut vakavasti masentunut enkä ole kohdellut läheisiäni noin pahasti. Olen ollut melko hirveä äidilleni osittain pikkumaisena kostona siitä, että aiheutti masennukseni. Niin tehdessäni olen ollut aina ja koko ajan tietoinen siitä, ettei mua mikään pakota. Että voin antaa pahan oloni kanavoitua ulospäin vain siksi ettei mulla ole lapsia joiden psyyke ja elämä menee siitä pilalle. Että äitikin olisi kyllä voinut valita, mutta kun ei valinnut mun takiani, niin en minäkään valitse hänen takiaan. On tehnyt muuten hänelle oikein hyvää ihmisenä.
Ymmärrän tuon näkemyksen. Itse taas olen pitkään ollut mielenterveysongelmien takia työkyvytön ja kuntoutuksessa, missä olen sitten tavannut kaikennäköistä masentunutta ja ahdistunutta ihmistä. Ja vaikka se, miten masennus oirehtii, voi linkittyä esimerkiksi persoonaan jollain tavalla, niin ku sipääksi haukkuminen on minusta silti hyvin julmaa. Tuo "et ole masentunut, ei tuo masennuksesta johdu, olet vain laiska, itsekäs kus ipää" on ennakkoluulo, jota kovasti yrittävätkin masennuspotilaat joutuvat usein kohtaamaan.
Ja sitten jos jollakulla oirehtii masennus oikeasti huonona kohteluna jonkun luonteenpiirteen takia -- no, kus ipääksi haukkuminen ei sitä masennusta paranna, eikä myöskään saa ketään muuttamaan itseään. Se on yksinkertaisesti ihmistä kohti hyökkäämistä. Toki sitä ei tässä tilanteessa sanottu kenellekään muulle kuin AP:lle, mutta tämä palsta on hyvin julkinen tila, jota lukevat myös masentuneet.
Lisäksi tuossa samalla levitetään sitä harhaluuloa, että jotenkin esimerkiksi henkinen väkivalta on henkistä väkivaltaa vain, jos se sellaiseksi on tarkoitettu. Ei. Esimerkiksi olen kuntoutumisurani aikana tavannut henkilön, joka oli itsetuhoinen, vaikeasti masentunut, ja kertoi seurustelukumppanilleen usein, kuinka hän on ihana ja ainut syy siihen, ettei hän ta pa itseään. Hän tarkoitti tämän kehuna -- ja se oli silti henkistä väkivaltaa.
Henkiseen väkivaltaan ei TARVITA "ku sipäisyyttä". Joku voi tehdä hyvin paljon tuhoa aivan vahingossakin. Rajaa ei vedetä sen perusteella, onko se henkistä väkivaltaa tekevä ku sipää vai ei -- vaan sen perusteella, satuttaako ne kommentit sua ja tekeekö sulle pahan olon.
"Olen yrittänyt olla tukena ja ymmärtää, antanut aikaa ja omaa tilaa."
No ei kyllä siltä kuulosta.
"ei vastaa puheeseen ei kertakaikkiaan saa mitään kontaktia ellei kurkku suorana huuda."
Toinen on sairas ja sinä huudat hänelle kurkku suorana? Kuinka sairas sinä oikein olet? Ei mikään ihme ettei miehesi jaksa kuunnella eikä vastata. Ei mikään ihme että miehesi pysyy masentuneena.
Sinun täytyy vain päättää välitätkö puolisostasi vai välitätkö enemmän kaikesta muusta - siis itsestäsi, lapsistasi, työstä, asunnosta, syyslomareissusta, jne. Ja eipä ole vaikea päätös koska vaikuttaa ihan selvältä että et välitä hänestä. Miksi alunperinkään olet hänen kanssaan? Menitkö hänen kanssaan yhteen siksi että pidit hänestä ja välitit hänestä VAI siksi että tahdoit hänen antavan sulle lapset ja asunnon ja syyslomareissuja? Siis valitsitko kumppanisi sen mukaan kenestä oikeasti välitit vai sen mukaan keneltä saisit sellaisen arjen jota itsellesi toivoit? Vaikuttaa selvältä että valitsit arjen vuoksi. Miehesi ei ole sinulle ihminen. Miehesi on sinulle pelkkä oikeanlaisen arjen tarjoaja. Ja nyt kun hän ei enää tarjoa sitä arkea sinulle niin tietysti sinun mielestäsi jokin on pahasti pielessä.
Luulet että vika on miehessä mutta tosiasiassa vika on siinä että sinä valitsit miehen noilla itsekkäillä perusteilla. No, ei se mitään, virhe on jo tehty. Virheistä voi oppia. Jätä se mies ja ensi kerralla valitse paremmin. Tai ensi kerralla älä hanki miestä vaan järjestä ihan ITSE itsellesi sellainen arki kuin minkä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Olen yrittänyt olla tukena ja ymmärtää, antanut aikaa ja omaa tilaa."
No ei kyllä siltä kuulosta.
"ei vastaa puheeseen ei kertakaikkiaan saa mitään kontaktia ellei kurkku suorana huuda."
Toinen on sairas ja sinä huudat hänelle kurkku suorana? Kuinka sairas sinä oikein olet? Ei mikään ihme ettei miehesi jaksa kuunnella eikä vastata. Ei mikään ihme että miehesi pysyy masentuneena.
Sinun täytyy vain päättää välitätkö puolisostasi vai välitätkö enemmän kaikesta muusta - siis itsestäsi, lapsistasi, työstä, asunnosta, syyslomareissusta, jne. Ja eipä ole vaikea päätös koska vaikuttaa ihan selvältä että et välitä hänestä. Miksi alunperinkään olet hänen kanssaan? Menitkö hänen kanssaan yhteen siksi että pidit hänestä ja välitit hänestä VAI siksi että tahdoit hänen antavan sulle lapset ja asunnon ja syyslomareissuja? Siis valitsitko kumppanisi sen mukaan kenestä oikeasti välitit vai sen mukaan keneltä saisit sellaisen arjen jota itsellesi toivoit? Vaikuttaa selvältä että valitsit arjen vuoksi. Miehesi ei ole sinulle ihminen. Miehesi on sinulle pelkkä oikeanlaisen arjen tarjoaja. Ja nyt kun hän ei enää tarjoa sitä arkea sinulle niin tietysti sinun mielestäsi jokin on pahasti pielessä.
Luulet että vika on miehessä mutta tosiasiassa vika on siinä että sinä valitsit miehen noilla itsekkäillä perusteilla. No, ei se mitään, virhe on jo tehty. Virheistä voi oppia. Jätä se mies ja ensi kerralla valitse paremmin. Tai ensi kerralla älä hanki miestä vaan järjestä ihan ITSE itsellesi sellainen arki kuin minkä haluat.
Voi hyvä luoja... jos taapero on kiivennyt esim tv-tasolle ja on putoamassa sieltä alas, mies makaa vieressä sohvalla ja itse olen keittiössä kädet jauhelihassa tekemässä lihamureketta ja jonkun on nopeasti saatava taapero turvallisesti alas. Miehelle kun sanoo, ei kuule, sanoo toisen kerran, ei kuule. Ei kuule ennenkuin huutaa että haloo etkö näe mitä vieressäs tapahtuu! Tämä kyseinen esimerkki on ihan todellinen tapahtuma joihin aiemmissa teksteissä viittasin.
Pointti on se että toiseen ei voi YHTÄÄN luottaa vanhempana. Puhelin on niin nauliintunut siihen käteen, että sen tuijotus menee lapsen turvallisuuden edelle. Ja sitten mä olen paska äiti kun lapsi putoaa tv-tasolta ja olen raivohullu huutaja ja johan ovet paukkuu ja lähdetään tuulettumaan kun on niin paha olla.
Ja meidän syyslomareissu oli ihan vaan munmolaan pohjoiseen viikoksi, ei mikään luksusloma. Mies on ihan perusduunari, tienaa sen 2700 miinus verot. Itse tienaan enemmän.
Syy miksi miestä olen vielä katsellut on totta puhuen lapset. En voi sanoa enää tuntevani jotain miestä kohtaan, niin huonosti on meitä kohdellut. Hetkittäin tunnen taas sen saman tunteen kuin tavatessakin, silloin kun hetkellisesti menee hyvin ennnen seuraavaa karkureissua. Mutta kyllä se rakkaus kuollut jo on, sairasta tämä vaan enää on.
Toivon, että mieheni löytää kaltaisesi ihmisen ja elätte yhdessä elämänne onnellisena loppuun asti!
Vierailija kirjoitti:
"Olen yrittänyt olla tukena ja ymmärtää, antanut aikaa ja omaa tilaa."
No ei kyllä siltä kuulosta.
"ei vastaa puheeseen ei kertakaikkiaan saa mitään kontaktia ellei kurkku suorana huuda."
Toinen on sairas ja sinä huudat hänelle kurkku suorana? Kuinka sairas sinä oikein olet? Ei mikään ihme ettei miehesi jaksa kuunnella eikä vastata. Ei mikään ihme että miehesi pysyy masentuneena.
Sinun täytyy vain päättää välitätkö puolisostasi vai välitätkö enemmän kaikesta muusta - siis itsestäsi, lapsistasi, työstä, asunnosta, syyslomareissusta, jne. Ja eipä ole vaikea päätös koska vaikuttaa ihan selvältä että et välitä hänestä. Miksi alunperinkään olet hänen kanssaan? Menitkö hänen kanssaan yhteen siksi että pidit hänestä ja välitit hänestä VAI siksi että tahdoit hänen antavan sulle lapset ja asunnon ja syyslomareissuja? Siis valitsitko kumppanisi sen mukaan kenestä oikeasti välitit vai sen mukaan keneltä saisit sellaisen arjen jota itsellesi toivoit? Vaikuttaa selvältä että valitsit arjen vuoksi. Miehesi ei ole sinulle ihminen. Miehesi on sinulle pelkkä oikeanlaisen arjen tarjoaja. Ja nyt kun hän ei enää tarjoa sitä arkea sinulle niin tietysti sinun mielestäsi jokin on pahasti pielessä.
Luulet että vika on miehessä mutta tosiasiassa vika on siinä että sinä valitsit miehen noilla itsekkäillä perusteilla. No, ei se mitään, virhe on jo tehty. Virheistä voi oppia. Jätä se mies ja ensi kerralla valitse paremmin. Tai ensi kerralla älä hanki miestä vaan järjestä ihan ITSE itsellesi sellainen arki kuin minkä haluat.
Mies sen sijaan on epäitsekkäänä henkilönä valinnut ap:n palvelijaksi, elättäjäksi, lapsenhoitajaksi sekä omien vihanpurkauksiensa oksennusastiaksi. Se, se on aitoa tosi rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen eronnut masentuneesta puolisosta juuri lasteni takia. Vaimostani. Äidinvaistot hänellä toimi niin ettei lapset joutuneet vaaraan, mutta makasi vain tippa linssissä sohvalla eikä tehnyt kotitöitä tai laittanut ruokaa , minä kävin töissä ja siinä sivussa siivosin ja kokkasin. Plus vein lapsia uimahalliin , elokuviin, leikkipuistoihin.. Erosimme kun lapsemme olivat 6 vuotta ja 8 vuotta, sain huoltajuuden ja sitä vaimonikin halusi. Minä keskityin arkeen lasten kanssa, hän paranemiseen.
Jos olisitte vain kaksin, ehdottaisin tukitoimenpiteitä, mutta sun homma on nyt hoitaa lapset turvaan. Mies on aikuinen ihminen, tekee omat päätöksensä, etkä sinä ole niistä vastuussa. Et siinäkään tapauksessa, että mies tekisi itselleen jotain. Mikään, mitä mies tekee, ei ole sinun syysi, vikasi tai vastuullasi.
Jos lasten hoidolta aika ja voimat (ja rakkaus) riittää, tue puolisoasi. Jotain on selvästi vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisitte vain kaksin, ehdottaisin tukitoimenpiteitä, mutta sun homma on nyt hoitaa lapset turvaan. Mies on aikuinen ihminen, tekee omat päätöksensä, etkä sinä ole niistä vastuussa. Et siinäkään tapauksessa, että mies tekisi itselleen jotain. Mikään, mitä mies tekee, ei ole sinun syysi, vikasi tai vastuullasi.
Jos lasten hoidolta aika ja voimat (ja rakkaus) riittää, tue puolisoasi. Jotain on selvästi vialla.
Haluaisin korostaa tuota tummennettua kohtaa. Miehesi itsetuhoisuus on miehesi sairauden oire, ei sinun vastuusi. Jos fyysisesti sairastava henkilö ei suostu menemään lääkäriin ja sitten kärsii, häntä voi yrittää rohkaista menemään lääkäriin, mutta kukaan muu ei ole vastuussa hänen kärsimyksestään. Sama juttu mielenterveysongelmien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Onko miehesi terapiassa? Lääkityksellä?
Masennus on ihan oikea sairaus, jonka oireita voi olla myös ärtyneisyys ja riidanhaastaminen. Joten nämä "miehesi on vaan ku sipää"-kommentit ovat aika julmia ottaen huomioon, että kyllä masentuneetkin tätä palstaa lukee. Mutta vaikka se kuinka olisi sairaus, niin se ei ole sun velvollisuutesi yrittää parantaa miestäsi siitä, se on Suomen terveydenhuollon velvollisuus. Et voi myöskään parantua miehen puolesta, sen voi tehdä vain miehesi.
Tärkeintä tässä on ajatella lasten etua. Sinä pystyt ehkä ymmärtämään, että mies nyt vaan on sairas ja käyttäytyy noin, mutta lapset ei. Heille isä vaan käyttäytyy oudosti, etäisesti, ehkö myös pelottavasti. Jos etäisyyden ottaminen tuntuu julmalta, älä ajattele sitä erona, vaan että mies nyt selvästi tarvitsee hermolomaa ja aikaa parantua. Ja jos hänellä ei ole hoitokontaktia missään, voit yrittää rohkaista häntä hankkimaan sellaisen. Pahasta masennuksesta on paha itsekseen parantua.
Ja itsetuhoisista puheista -- pitää toki ottaa vakavasti, mutta älä ikinä jätä suojelematta omaa psyykettäsi tai lapsiasi vain, koska mies on itsetuhoinen. Miehen itsetuhoisuuskaan ei ole sinun vastuullasi, eikä se, jos hän tekee jotain itselleen. Se on vain oire siitä sairaudesta, johon hänen pitäisi hakea apua.