Te, jotka pääsitte ylös pitkäaikaisesta syrjäytymisestä, loputtomalta tuntuvasta työttömyydestä, alkoholismista, pahoista mt-ongelmista tms. Miten teitte sen?

Ottamalla itseään niskasta kiinni. Ruikutus pois ja tekoja. Ei siinä sen hienompaa reseptiä tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Ottamalla itseään niskasta kiinni. Ruikutus pois ja tekoja. Ei siinä sen hienompaa reseptiä tarvita.

Noin mäkin tein, tosin siinä oli tosiaan onnellakin aika iso osa. Kieltämättä mäkin yritin kauan. Se on tärkeää, ettei vaan luovuta, vaikka tuntuisi täysin toivottomalta.

ap

Oikean diagnoosin ja oikean terapeutin avulla.

Ihan hyvä tuuri. Oman pienen alani firmat palkkasivat. Mutta nyt taas eivät palkkaa, ja ikääkin on, joten...

Vierailija kirjoitti:

Ottamalla itseään niskasta kiinni. Ruikutus pois ja tekoja. Ei siinä sen hienompaa reseptiä tarvita.

Mitä tuo siis tarkoitti konkreettisesti. Miten toimit?

Kertoisitko AP tarkemmin miten onnistuit? Itselläni sama tausta ja olen osittain selvinnyt, mutta mielenterveys on täysin romuna vieläkin.

Lyhyesti, ptsd, mdma.

AP:lle,

Kyllä varmaan on tuurillakin osuutta pärjäämiseen, mutta kyllä suurin merkitys on sillä sinun omalla asenteella ja tehdyllä työllä ittensä kanssa, omaksi hyväksi ja hyödyksi eteen päin.

Mahtava lukea tällaisia aloituksia!

Itse selvisin suurista vastoinkäymisistä (vakava sairaus, sen myötä työttömyys ja pahat talousongelmat, jne) tyylillä 1 asia kerrallaan kuntoon, ahdistuminen ei auta.

Kaikkea parasta jatkoon , pärjäillään!

Loin rutiineja. Aamusta ylös ja syötyäni ulkoilen. Kirjastossa luen lehdet käyn kaupassa. Aina en osta mitään, kun rahaa muutama e taskussa. Katson jos on alle euron alennettuja sapuskoita. Kävelen kotiin, hyvällä ilmalla ajan pyörällä 10-20 kilsaa kuntoilua. Syön lounaan ja katsastan duunimestoja netistä. Hakemuksia lähettelen. Pidän yhteyksiä muutamiin ystäviin. Siivoilen pyykkään. Kirjoja luen. Joskus päikkärit. 

Illat käyn kursseilla aikuiskoulutuskeskuksessa. Milloin mitäkin. Mulla ei ole telkkaria netistä joskus filmejä. Poikaystävää tapailen. Käydään luontoretkellä Nuuksiossa ja saarissa Hesan lähellä. Onkimassa on käyty kans. Meillä on myös yhteinen kasvipalsta. Olen opetellut neulomaan ja ompelemaan. Vaikeeta oli aluksi, kun tuli epäonnea, mutta ope kannusti ja nyt on jo omatekemiä sukkia ja tumppuja ym pientä. Ehkä uskallan neuloa puseronkin. Ohjausta on jo luvassa. Olis kiva jos ois oma ompelu ja saumurikone, niin vois kotonakin tehdä. Opetellu olen langoitukset. 

Lääkitys on jo minimissä ehkä lopetan tai sit en. Parasta on ne muutamat ihmiset elämässä jotka on aina varmasti tukena. 

Muutin elämässäni perusasioita ja tekemisiä. Tein asioita toisin. Menin opiskelemaan eri paikkakunnalle.

Luulen, että uskomalla parempaan tulevaisuuteen on iso merkitys. Niinhän raitistunutkin selviää päivästä toiseen. TämäKIN menee ohi. This too shall pass.,

Tuo kun on luonnonlaki. Ihmiset eivät vain jaksa uskoa siihen.

Minä toimin tutorina nuorelle aikuiselle, jolla on vaikeamman puoleinen tausta, vaikka ei ihan pahimmasta päästä. Ehkä. En voi tietää mitä lapsuudessa oikeasti oli.

Hänellä tietysti tuurina se, että tutustui minuun ja osasi takertua minuun, eli näki, että minussa on hänelle mahdollisuus nousta. Mutta nyt ongelmana on se, että hän ei vieläkään oikein tukeudu asioissa minuun vaan kysyy vanhemmiltaan neuvoa, joiden pohjalta tekee itselleen vahingollisia ratkaisuja. Kotoa tarjottu näköalattomuus on tietysti hänessäkin.

Edetty kuitenkin on. Nyt hän saa mielenterveysapua, mikä on hieno asia. Työelämäkin on sujunut paremmin ja saanut työelämäsuhteita lisää.

Mutta vaikka tuolla yllä tulikin alapeukkuja sille, että itseä niskasta kiinni vaan, niin on siinä perääkin. Sen olen nimittäin tässä huomannut, että minä en tuota nuorta saa suosta ylös. Vaan hänen pitää itse haluta nousta. Se on minulle joskus uuvuttavaa, kun menee vuosia toistaessa, että asiat voisivat olla toisinkin, ennen kuin hän tajuaa itse, että niinpä voisikin. Ja vasta sitten hän suostuu tekemään työtä muutoksen eteen.

Sain apua. Laaja moniammatillinen yhteistyö ja oma halu päästä eroon huumeista. Käytin yli 10 vuotta iv huumeita ja elämä oli sen mukaista. Ensimmäiset 5 vuotta sain salattua käyttöni lähipiiriltäni mutta sitten menetin aivan kaiken.

Pääsin onneksi korvaushoitoon, sain apua, sain apua myös mielenterveysongelmiin ja siihen syyhyn miksi joskus pakenin huumeisiin (minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi ja jouduin raiskauksen uhriksi ollessani 13 vuotias)

Nyt kerron historiastani kokemusasiantuntijana ja työskentelen kätilönä. Elämä hymyilee :)

Tsemppiä sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Minä toimin tutorina nuorelle aikuiselle, jolla on vaikeamman puoleinen tausta, vaikka ei ihan pahimmasta päästä. Ehkä. En voi tietää mitä lapsuudessa oikeasti oli.

Hänellä tietysti tuurina se, että tutustui minuun ja osasi takertua minuun, eli näki, että minussa on hänelle mahdollisuus nousta. Mutta nyt ongelmana on se, että hän ei vieläkään oikein tukeudu asioissa minuun vaan kysyy vanhemmiltaan neuvoa, joiden pohjalta tekee itselleen vahingollisia ratkaisuja. Kotoa tarjottu näköalattomuus on tietysti hänessäkin.

Edetty kuitenkin on. Nyt hän saa mielenterveysapua, mikä on hieno asia. Työelämäkin on sujunut paremmin ja saanut työelämäsuhteita lisää.

Mutta vaikka tuolla yllä tulikin alapeukkuja sille, että itseä niskasta kiinni vaan, niin on siinä perääkin. Sen olen nimittäin tässä huomannut, että minä en tuota nuorta saa suosta ylös. Vaan hänen pitää itse haluta nousta. Se on minulle joskus uuvuttavaa, kun menee vuosia toistaessa, että asiat voisivat olla toisinkin, ennen kuin hän tajuaa itse, että niinpä voisikin. Ja vasta sitten hän suostuu tekemään työtä muutoksen eteen.

Hienoa, että toimit tutorina ja jaksat häntä rohkaista! Kiitos siitä ja tärkeää työtä teet! Kunpa itsellänikin olisi ollut sellainen nuorena. Ymmärrän tuota nuorta, että miksi hänellä kestää vuosia päästä irti huonoista ajatusmalleista ja vanhempien "neuvoista". Lapsuuden aivopesun voima on sitkeä, yli 30 vieläkin huomaan sen vaikuttavan, vaikka vuosia olen käynyt terapiassa. Ja vaikka tiesin vanhempani vahingollisiksi ja he olivat väkivaltaisiakin minua kohtaan, silti hain hyväksyntää heiltä pitkälle aikuisuuteen. Lapsi kaipaa tulla rakastetuksi vanhempien taholta, vaikka he olisivat kuinka mätiä ja huonoja vanhempia. Oikeassa olet siinä, että itse on tajuattava ja haluttava, mutta toisen tuki on tärkeää ja sinä tuot uuden näköalan, ettei hänen vanhempiensa ja lapsuuden todellisuus ole ainoa mahdollinen.

Mulla suurin piirtein tavalliseen elämään toipuminen rankkojen mt-ongelmien jälkeen on vienyt paaaljon aikaa ja yrittämistä/tekemistä itseltäni. Pahimpaan aikaan riitti, kun ei satuttanut itseään (vaikka itsemurhaakin olen yrittänyt), sitten myöhemmin, että sai käytyä suihkussa kerran viikossa, myöhemmin useammin. Ajan kuluessa rupesi syömään aamupalan, sitten lounasta, eli rytmiä päivään aterioiden avulla. Sitten ulkoilua ja paljon myöhemmin liikuntaa. Tärkeää on ollut yrittää tehdä asioita, jotka ilahduttavat minua, jotka toisivat hyvää mieltä ja sitä kautta jaksamista arkeen. Kuten sanottu, toivo on tärkeää, mutta ei syvissä vesissä ole sitä. Kun on toipumassa ja paremmassa kunnossa, on toivo virinnyt ja se on ollut merkki toipumisesta omalla kohdallani.

Terapia on ollut tosi tärkeä ja sain myös apua yhden itsemurhayrityksen jälkeen ja myötätuntoa, joka auttoi paljon. Mulla on pari ystävää, joilla on myös vaikeaa ja joille on "kelvannut", vaikka olen voinut huonosti, sekin on auttanut. Tärkeinpänä omalla kohdallani olen kokenut Jumalan rakkauden, että olen pahimmillani kelvannut hänelle ja olen rakastettu. Olen myös kokenut hänen johdatuksenaan, että olen työllistynyt ja vieläpä paikkaan, joissa sain olla sairaslomalla mt-ongelmien vuoksi ja tehdä osa-aikaista ja lopulta kokoaikaista. Monta vuotta siihen meni. Työ oli loppumatkasta tosi tärkeää kuntoutumisessa, sai muita ihmiskontakteja ja itsetunnolle kohennusta ja päiviin tekemistä ja täytettä synkistä ajatuksista.

Jos on voimia ja mahdollisuuksia työllistyä osa-aikaisesti, niin kannustan siihen, sillä mielestäni työ on tärkeä tekijä ihmise psyykelle: saa kokea olla hyödyllinen. Toki jokainen on tärkeä, olipa töissä tai ei!

Tsemppiä kaikille kohtalontovereille! Tulevaisuudessa asiat voivat olla paljon paremmin, vaikka itse uskoisi kaiken menevän pieleen. Yrittäkää tehdä itseään ilahduttavia asioita. Olette tärkeitä!

Jumala paransi mut, käyttäen apuna myös ihmisiä, läheisiä ja ammattilaisia. Vakavat mt- ja päihdeongelmat ja syrjäytyminen.

Voiko narkkari muka työskennellä KÄTILÖNÄ????

Mulla ei ole ollut koskaan muuta ongelmaa kuin se, etten yliopistosta valmistumiseni jälkeen ollut päässyt töihin kuin lyhyisiin määräaikais-pätkiin. Meni 15 vuotta näin. Vihdoinkin, viiden vuoden jatkuvan työttömyyden jälkeen pääsin valtiolle hommiin ja nyt palkkasivat minut vakituiseksi ministeriöön.

Se muutti kaiken, nyt olen normaali kansalainen. Voin alkaa elää elämääni jota en koskaan elänyt.

Eli kyse on sattumasta.

Vierailija kirjoitti:

Voiko narkkari muka työskennellä KÄTILÖNÄ????

Narkkari ei varmaan voi, mutta entinen voi. Minä olen ollut reilu 10 vuotta kuivilla, enkä käytä edes alkoholia tai tupakkaa niin en ymmärrä miksi en voisi työskennellä kätilönä. :)- tuo johon ala-arvoisella kommentillasi viittasit.

Ap palaa vielä "rikospaikalle". Oli tässä päivällä tekemistä. Kiitoksia kaikille vastanneille!

Mietiskelin aihetta tänään vielä lisää. Huonossa tilanteessa tärkein asia on mielenterveys kaiketi, tai edes ne rippeet, jotka on jäljellä. Tuo mielenterveys on asia, jonka puolesta taistelemista ei kannata ikinä lopettaa. Eihän sitä useinkaan pysty oikeasti paljoon, mutta se vähä, minkä voi, kannattaa aina tehdä. Huonoina päivinä se vähä voi olla vaikka hampaiden pesu.

Tunnistan itsessäni semmoista, että vajoan helposti epätoivoon kaikenlaisten vastoinkäymisten takia. Kaikki kannattaa kuitenkin yrittää ottaa kokemuksina, joista voi oppia jotain. Ihan sama, mitä tapahtuu. Aina voi oppia jotain.

Itseään ei todellakaan kannata vertailla muihin. Jokainen lähtee liikkeelle eri pisteestä ja kulkee eri reittejä pitkin. Eikä kukaan pysty katsomaan itseään täysin neutraalisti. Mäkin pidin itseäni vain tyhmänä, kunnes mua testattiin neurologisten juttujen takia ja todettiin, että mulla on oikeastaan aika terävä pää. Tuossa kohtaa mulla on myös ollut valtavasti onnea. Tuo lahjakkuus on vielä tosiaan alueella, jolle on kysyntää.

Toivottomuus on kauhea asia. Tiedän sen. Kuitenkin jos luovuttaa kokonaan, niin sitten ei varmasti pääse mihinkään.

Eikä menestystä mitata aina rahassa. On totta, että useimmiten ihminen kaipaa itselleen jotain paikkaa tässä yhteiskunnassa, jotain tehtävää, eikä siihen ole kaikkien helppo päästä. Se turvallisuuden, hyväksynnän yms. tunne, mikä itsellänikin nykyisin on, on ihan valtava asia, joka on muuttanut kaiken. Se tunne, että mua tarvitaan ja mua arvostetaan, ja että mulla on tulevaisuus. Sitä ei sovi vähätellä. Ihannetilanteessa jokaisella olisi tämmöinen paikkansa. Sen puuttuminen on tuskallista.

Toivon, että itse voisin joskus auttaa muita. En ole mitenkään ihmisläheisellä alalla, mutta olen aina sanonut, että jos selviän, niin kerron muillekin tarkkaan, miten tein sen, jotta joku voisi sitten seurata perässä. En ole vielä täysin varmasti selvillä vesillä, mutta sanoisin, että onnistumisen mahdollisuus on kuitenkin 95%.

Ei ole elämä monesti kuitenkaan helppoa. Joskus ei voi kuin kestää.

ap

siis mikä oli se aloittajan tuuri ? onnenpotku siis?