Mikä on yksilön vastuu köyhyydestään Suomessa?

Vierailija kirjoitti:

En syntynyt rikkaana, aloitin säästöjeni kartuttamisen jo varhain 18v työttömyyspäivärahoista. Mukavastihan sitä kertyikin, kun en viettänyt mitään railakasta elämää muiden tavoin rahat ryypäten. Myöhemmin jatkoin säästämistä vakiduunissa ja nykyään on n. 100000 euroa säästössä. Mutta minähän olenkin sairas pihi ihminen joka ei osaa elää, viallinen.

Itse taas koen olevani hyvin kokemusrikas matkusteltuani, elettyäni ja välistä vähän ryypättyäni. En tiedä, mitä tekisin tuollaisella rahasummalla, jos olisin tottunut viettämään elämääni kotoa nyhjäten. Mitä iloa siitä rahasta lopulta on, jossei osaa yhtään löysäillä ja pitää hauskaa elämässään?

Olen kärsinyt huonosta terveydestä sekä mielenterveydellisistä ongelmista 15 vuotiaasta asti. Toisaalta en koe olevani köyhä, toisaalta tietenkin masentaa tulevaisuus. En usko koskaan pääseväni pois tästä yksiöstä tai voivani perustaa perhettä. En usko, että tilanteeni tulee paranemaan tästä. Ennen koin musertavaa syyllisyyttä tilanteestani, mutta terapian avulla olen jotenkuten pystynyt hyväksymään tilanteeni.

Syrjäytymisen lähtökohta kirjoitti:

Entä mikä on esim. koulujen ja oppilaitosten vastuu ?

Siis siitä, että niiden ilmapiiri (mm. joku siellä vain vähätelty, nuoreen kuitenkin siellä juuri eniten kohdistua ja  ehkä pitkäänkin jatkua  annettu kiusaaminen)  voi aiheuttaa kasvavalle nuorelle jopa hyvinkin suuria psyykkisiä ongelmia. 

Se voi  laukaista pahimmillaan jonkun, siellä nuoren  herkän sielun uumenissa piilleen skitsofrenian, syömishäiriön, ad/hd:n , aspergerin, tai mitä niitä nyt onkaan  (ja sinne  osuessaan ehkä helpostikin) saada alulle  ja tulla ehkä jopa laukaisseeksi sen nuoren syrjäytymiseen johtavan kierteen.

Vanhempien merkitys, vastuu ja vastavaikutusmahdollisuudet  asian suhteen, eli kaikkein suorimmin lapseen  on niin itsestään selvä ,että siitä ei nyt tässä kai tarvinne enempää mainintaa. 

Jos puhutaan siis yksilön syrjäytymisestä ( eikä nyt siis työttömien syrjäyttämisestä yhteiskunnan tuotanto-, elinkeino-, ja liike-elämän  taholta ) niin näinhän se on: kaikilla yksilön kehityksen kierteillä ON (joka tapauksessa ollut  joku lähtöpiste )

Ensinnäkin ihmettelen yhteen toiseen viestiin liittyen sitä, että joku rinnasti älykkyyden ja korkeakoulu opinnot. Tietenkin sillä on merkitystä kuinka hyvin pärjää, mutta eivät amiksen käyneet nyt automaattisesti aina tyhmenpiä ole ja en ainakaan itse luokittelisi ihmisiä sen perusteella. Olisi toisaalta typerää ajatella niin, että tämä henkilö A on vain "tyhmä" amis ja henkilö B huippuälykäs pelkästään hänen suorittamasta tutkinnon perusteella. Älykkyys on kuitenkin muutakin kuin ne hyvät paperit ja arvosanat ja joillakin on älykkyyttä ja viisautta elämän suhteen muuten. Jotkut olisivat voineet päästä huippukouluihin, mutta valinneet käytännön ammatin ja siinäkään ei ole mitään pahaa.  Tämän vuoksi on itse luokittele ihmisiä ja minusta se on typerää. Ainakin itse arvostan todellakin sitä, että osaa asettua muiden asemaan ja on inhimillinen ja empaattinen ihminen. Siihen ei tarvita hyviä papereita ja koulutusta vaan sellaista asennetta, ettei arvostella muita ja ymmärretään eri lähtökohdat sekä se ettei kaikkien matka ole samanlainen. Jollekin voi olla suuri saavutus saada edes ammatti itselleen tai uskaltaa tehdä jotain sellaista mitä ei ennen. Nämä voivat tuntua muista merkityksettömiltä, mutta ovatkin todella suuria asioita yksilölle itselleen.

Tähän syrjäytymiseen palatakseni voin tunnustaa itseni olevan syrjäytynyt melko nuori nainen. Joku hakee tietenkin sitä lähtökohtaa, että mikä on mennyt pieleen. Silti en voi itsekään sitä syytä suoraan kertoa ja toisaalta pelkään jo muutenkin sitä, että nyt minut on helppo leimata ja olen jo valmiiksi se huono ihminen. Oikeastaan aina ei tarvitse tapahtua mitään niin suurta asiaa ja olla edes mitään sairautta taustalla. Tästä yhteiskunnasta on kuitenkin aika helppo pudota ja se tapahtuu huomaamatta. Itseäni kiusattiin ja jäin jo niinä vuosina yksin. Tämän vuoksi tavallaan totuin siihen, ettei ollut kavereita ja ne jotka välillä olivat jäivät aika lyhyiksi "suhteiksi" esim muuton vuoksi. Tästä tuli tavallaan ihan tavallinen asia minulle ja vaikka tuntui välillä kurjalta niin en enää osannut kaivata seuraa. Olin myös muutenkin pitkään kiusattu ja muut eivät ottaneet porukkaan sekä juuri sellainen syrjiminen jatkui kauan.

Vanhemmat eivät juurikaan tähän kiinnittäneet huomiota ja en saanut tarvittavaa tukea. Toisaalta he eivät olisi voineet tehdä mitään kovin suurta ja itsekin päätin vaan sinnitellä. Meille on myös ollut aika köyhä perhe ja muutenkin taloudellisesti sinnitelty aika vähällä ja sekin on sellainen asia, että ne "pienemmät" ongelmat ovat monesti unohtuneet. Muuten eniten olen heille vihainen tai ainakin surullinen siitä, etteivät vieläkään ymmärrä mitä olen käynyt läpi ja niistä ei kunnolla puhuttu. Se aina mietityttää kuinka asiat ovat voineet mennä niin ja ovat tavallaan sulkeneet silmänsä. Ovat varmaan ajatelleet kasvattaa minusta sellaista kovaa ihmistä, joka ei välitä, mutta kyllä se välillä on ikävä asia miettiä etteivät vieläkään ymmärrä. Tuntuu kuin minulla olisi erilainen nuoruus heidän silmissään tai eri elämä. Eivät tavallaan tunne minua kunnolla ja ole edes "tutustuneet". Olen vaan ollut osa tätä perhettä ja eteenpäin ollaan menty, mutta siihen se jääkin. Helposti sitä oppii myös vaikenemaan ja olemaan hiljaa jos kokee, ettei se puhuminen auta. Itsekin myös olen sellainen ihminen, joka kuitenkin osaa iloita monista asioista, joten ehkä ne vähän kompensoivat noita vuosia. Olin kyllä välillä aika ahdistunut ja todella yksinäinen.

jatkuu

jatkoa

En kuitenkaan voi syyttää näitä asioita ja uskon, että olen muutenkin sellainen ihminen joka ei oikeastaan pärjää tässä yhteiskunnassa niin hyvin kuin ehkä pitäisi. Olen liian kiltti, viihdyn omissa oloissani, en kestä stressiä kovin hyvin ja muutenkin kaikki kiire ja vastuu ovat sellaisia asioita mitä en kestä. Tavallaan suojelen itseäni niiltä joskus luovuttamalla jo valmiiksi. Monen tehokkaan ja vahvan ihmisen on helppo ohittaa minut. Muuten ollut haastetta esim tietyissä aineissa lukiossa ja opiskelemaan en ole päässyt. Monet ammatit koen sellaisiksi etten pärjäisi esim sosiaalisten tilanteiden takia ja en ainakaan pitkään kestäisi. Töihin on ollut myös vaikea päästä. Sen vuoksi helppoa jäädä välitilaan ja elämä ei etene. Vanhemmat eivät juuri pysty auttamaan esim rahan suhteen ja ystäviä ei ole. Moni tuntuu myös ajattelevan syrjäytyneiden olevan aina jotain todella ongelmalisia ihmisiä sairauksineen tai esim päihdeongelmineen. Joskus me olemme kuitenkin melko ”tavallisia” ihmisiä.

Itse olen jos voin sen sanoa, että olen välillä ihan tyytyväinen elämääni. En tiedä olisiko kaikki mitenkään paremmin jos minulla olisi hyvä työpaikka tai huippukoulutus. Jos minä olen sellainen ihminen, joka elää omalla tavallansa niin en tiedä onko se sitten väärin. Uskon, että monella tämä ei riitä ja toisaalta olen myös itse häpeissäni elämästäni. Enhän ole saavuttanut mitään ja siinä mielessä olen täysin arvoton ja huono ihminen. Sen tiedän, että jos saisin lottovoiton niin haluaisin vaan elää rauhassa elämääni eteenpäin. Ymmärrän, että yhteiskunnalla on vaatimuksia ja minunkin pitäisi pystyä olemaan erilainen ihminen, vaikka sitten menettäisin terveyteni ja en kestäisi. Sitä oikeastaan pelkään ja ymmärrän sen, että joidenkin mielestä minun pitäisi hävetä elämääni ja itseäni. Enhän ole yhtään mitään ja jos johonkin verrataan minulla ei ole mitään. Yritän silti itselleni sanoa, että jokainen elää niikuin haluaa ja niillä resursseilla millä pystyy. Jos olen jostakin epäonnistunut niin ei voi mitään. Toisaalta täältä ei kukaan mukaansa mitään saa ja ehkä on tärkeintä elää niiden ajatuksien mukaan mitä itsellä on. Välillä kuitenkin koen suurta surua kaikesta ja mietin, että mitä tästä kaikesta ihan oikeasti tulee. Ehkä sitä joskus tahtoisi olla ylpeä elämästään ja itsestään ja siihen en tällä hetkellä pysty. Siinä mielessä toisaalta ymmärrän sen asenteen, että elämä omissa käsissä ja en kiellä sitä. Elämässä on kuitenkin jokaisella se oma taakkansa ja kokemukset sen takia yksikään ei ole samanlainen. Jotenkin sekin, että syrjäytyneitä pidetään huonoina ja heikkoina ihmisinä on myöskin ikävä asia. Joillekin riittää sekin elämä ja jotkut taas kärsivät paljon jos ovat syrjäytyneitä. Jo sanana se on ikävä. Tästä viestistä voi myöskin luulla, että syytän jotain, mutta kyllä minä myönnän omat resurssini ja voimani ja voin tunnustaa sen, etten välttämättä kestä kaikkea niin hyvin. Voin olla se heikko jos joku sen vastauksen haluaa. Toisaalta minulle riittää vaatimatonkin elämä.  Sori pitkä viesti.