Löysin elämäni miehen, mutta olen jo naimisissa

Olen pitkässä, ihan hyvässä mutta enimmäkseen kaverillisessa avioliitossa. Arki sujuu hyvin, mieheni on mahtava isä ja paras ystäväni. Seksuaalista kemiaa meillä ei juurikaan ole, vaikka olemme sitäkin puolta yrittäneet elvyttää. Puhumme avoimesti suhteessamme, emme riitele ja periaatteessa kaikki on tosi hyvin.

Tapasin kuitenkin tänä syksynä ihmisen, joka vei heti jalat alta. Hän tuntuu olevan "se mies", jonka kanssa minun pitäisi olla. Ihastuminen voi toki hämärtää järkevää ajattelua ja siloitella huonoja puolia, mutta tällä hetkellä tuntuu, että hän on vastaparini maailmassa. Hän on kaikkea sitä, mitä olen aina miehessä toivonut. Mitä läheisemmäksi tulemme ja mitä paremmin opimme toisiamme tuntemaan, sitä useampi asia ikään kuin loksahtaa paikalleen. Hän tuntuu myös tekevän minut paremmaksi ihmiseksi, mutta toisaalta samaan aikaan uudestaan siksi ihmiseksi, joka olin ennen kun ruuhkavuodet veivät mennessään.

Emme ole puhuneet tunteistamme, mutta selvästikin myös hän tuntee jotain. Vietämme aikaa yhdessä työasioiden varjolla enemmän kuin olisi tarpeen, ja hetkittäin sähkö välillämme on käsinkosketeltavaa. Läheisyyskin on kasvanut sellaiseksi, että tarve koskettaa on ilmeinen: seisomme helposti kiinni toisissamme, kosketamme toisiamme puhuessa ja olemme muutenkin ikään kuin "kahden", vaikka läsnä on muitakin. Välillämme oleva läheisyys on myös huomattu työyhteisössämme.

"Tiedän" jotenkin intuitiivisesti, ettei hän haluaisi tehdä aloitetta, koska olen varattu. Mies itse erosi juuri suhteestaan. "Tiedän" jotenkin senkin, että jos vien suhteen seuraavalle pykälälle, siitä ei ole paluuta. Siksi en ole uskaltanut itsekään tehdä vielä mitään kovin selkeää siirtoa. Asiat kuitenkin tuntuvat etenevän siihen suuntaan kuin itsestään. Olemme mm. suunnitelleet tekevämme yhteisiä, ylimääräisiä työjuttuja, ja vaikka ääneen ei mitään ole sanottu, uskoisin hänenkin ymmärtävän yhteisten suunnitelmien johtavan muuhunkin kuin työsuhteeseen.

Olen ihastunut liitossani ennenkin. Joskus ihastumiset ovat jopa johtaneet pieneen sutinaan. Yleensä ihastumisissa on ollut myös kyse seksuaalisesta halusta, jostain fyysisestä vetovoimasta, jonka tietää heti alkuunsa olevan ihan pelkkää biologiaa.

Tässä on nyt kuitenkin jostain ihan muusta kyse. Tämä mies herättää kyllä myös seksuaalista halua, mutta vielä enemmän kyse on jostain paljon suuremmasta. Hän voisi olla se mies, jossa on kotini lopun elämääni.

Mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja ajatella? Onko kenellekään käynyt näin?