Auttakaa!

Moi! Täällä kirjoittelee 16 vuotias tyttö pohjois-suomesta. Tarvhtisin teitin apuu.

Mie siis tarvitsisin teitin apua kun en erota teiniangstia oikeista ongelmista. Miulla on semmottein tilanne että miul on käynyt selevät itsemurha aikeet mielessä ja mie oon sanellu jo jäähyväiskirjeet miun perheelle ja kavereille. Mutta mie en kuitenkaan ole varma tahdonko mie eres kuolla. Miun elämä ei ole ehkä sitä helepointa laattuu, koska miul on liikaa ihtetuhosii kavereit ja miulle se tärkein kaveri pottee oikiasti masennusta ja mie syytän osaksi ihteeni siitä. Lisäksi mie oon meitin lapsista kolomanneksi nuorin ja miul on 5 sisarusta ja miun pikkusisko on kehitysvammainen ja olen meistä se hiljaisin joten en ole saanut koskaan huomiota mitä mielestäni lapsi tarvii, mutten kuitenkaan kanna kaunaa vanehemmilleni tästä.

Jos mie epäonnistun missään vähääkkää nii mie moitin ihteäni ja sanon ihteeni paskaksi ja joskus olen hakannut kässiini. Viiltele mie en kumminkaan. Nykyjään mie olen koulussaki hyvin yksinäin ku miun paras kaveri hylykäs miut osittain eikä hyö edes huomenta sano kouluhun tullessa. Kukkaan ei koskaan kysy miun kuulumisii ja miust tuntuu ettei kettää kiinnosta miun olemassaolo ennää. Joskus miul menee paremmin mutta sitten taas vajjoon ihan pohojalle ja tuntuu ettei tulevaisuudella ole mittään tarjottavaa. Lisäksi miust tunttuu et mie en jaksa ennää mittää ja mm hampaitten pesu ja suihkussa käyminen tunttuu ylittepääsemättömält. Miun äiti epäili miul olevan masennusta. En ikinä puhu miun asioista kellekkään.

Mie en ossaa nyt erottaa että onko tämä vaan huomion hakemista vai oikiata ongelmaa koska en haluais missään nimessä hakkee appuu tai puhhuu kellekkää yhtään mistää ja joskus jopa tunttuu et haluisin velloo vaa siinä omassa pahassa olossa.

Enkä viihtisi ottaa asiaa äitin kanssa puhheeks ku ei häel oo aikkaa kuunnella enkä mie haluis turuhaan huolestuttaa, mutta olen miettinyt että pihtäiskö sittenki.

Mitä työ olehte tästä kaikesta mieltä